Kalamaraton sprintti Mustikkamaalla 4.8.

Sprintti kalamaraton

Helsingin Mustikkamaalla viuhuvat vavat tiuhaan lauantaina 4. elokuuta. Perinteinen superkisa Kalamaraton saa jatkokseen nyt loppukesäisen sprintin, jossa mitataan henkilökohtaisia lajikalastuksen taitoja kuuden tunnin ajan. 

Lajikalastus on nopeimmin suosiotaan kasvattava kalastusmuoto. Sen synnyinjuuret ovat Kalamaratonissa, joka kilpailtiin ensimmäisen kerran Helsingissä vuonna 2001. Myöhemmin mukaan ovat liittyneet myös Kotka ja Joensuu. Lajikalastuksessa pitää tietää, mistä, milloin ja miten eri kalalajit voi tavoittaa. Ne on opittava myös tunnistamaan toisistaan. Lajikalastus eli fongaus tapahtuu vapavälineillä.

Perinteinen Kalamaraton kestää 24 tuntia ja käydään joukkuekilpailuna. Lukuisten toivomusten myötä nyt on mahdollisuus myös henkilökohtaiseen kilpailuun, jossa on aikuisten ja alle 15-vuotiaiden sarjat. Kilpailualueena on koko Mustikkamaa telakka-alueita lukuun ottamatta. Kisakeskus Honkaluoto kuuluu myös kisa-alueeseen. Kilpailu alkaa klo 11.00 ja päättyy klo 17.00. Tuomaristo tekee kilpailun aikana tunnistuksia mm. Korkeasaaren sillan kupeessa, jolloin myös seuraajat pääsevät tutustumaan Helsingin mielenkiintoisiin kalalajeihin.



 

Helsingin toukokuinen Kalamaraton voitettiin huikealla 30 eri lajin ennätystuloksella. Kilpailujohtaja ja Vuoden 2012 kalamies Jukka Halonen ei odota, että sprinttikisassa päästään ihan vastaaviin tuloksiin.

”Aika on lyhyempi ja yöaktiiviset kalat ovat tässä kisassa vaikeasti tavoitettavissa. Samoin pieneksi rajattu kisa-alue verottaa useiden lajien saantimahdollisuuksia. Jos pääsee lajimäärässään toiselle kymmenelle, silloin on kyllä mestariainesta.”

Sprinttikisa käydään Mustikkamaalla leppoisissa tunnelmissa, vaikkakin tosissaan. Lajikalastus sopii kaikenikäisille ja aloittelijakin voi hyvällä tuurilla nousta sijoituksissa korkealle. Kilpailun järjestää Suomalaisen kalastusmatkailun edistämisseura SKES ry yhdessä Helsingin kaupungin liikuntaviraston kanssa.

LISÄTIEDOT: PUHEENJOHTAJA JUKKA HALONEN, SKES ry 050-3376268