Itämeri
19.11.2007 - 19:36
Jokainen Suomenlahden levämössöä Elokuussa veneillen ja/tai uistellen kyntänyt voi varmasti olla yhtä mieltä, että jotain on tehtävä. Eikös lähdetä jokainen edes symbolisena eleenä vaikkapa bensalitran hinnalla mukaan:
http://www.puhdasitameri.fi
Aivan loistava idea! ainoa silti että venäjältä täytyisi saaha p.aska portit tukkoon!
Turha on venäjää syytellä niin kauan kun suomen maatalous päästelee fosforia mielettömiä määriä itämereen, totta on että venäjältä valuu paljon p....aa itämereen mutta kyllä niitä päästöjä tulee suomen puoletakin niin paljon että huh.
Eikä jätevesien käsittely tuossa länsinaapurissakaan ole iha niin hyvällä tasolla kun voisi kuvitella, paikoin jätevesistä ei typpeä poisteta lainkaan, minkä takia länsinaapurille on tulossa sanktioita eu- tuomioistuimesta
Montakohan ylipäästö putkea menee eteläisten merialueitten kesämökeistä mereen?
Varmaan n.35% ??
Itänaapurin suurkaupungissa on monimiljoonainen väestö ,joiden jätevedet lasketaan itämereen osin puhdistamatta.Jotainhan nämä jätemäärät pakostakin vaikuttaa.Balttianmaiden jäteveden vielä lisäksi.
eemeli, sen suuremmin Suomen maataloutta puolustelematta täytyy kuitenkin muistaa muutama perustavanlaatuinen tosiseikka, jotka erottavat Suomen päästöt Venäjästä.
.
Näistä ehkä tärkein on motivaatio!
Suomessa ollaan valmiita tekemään muutoksia ympäristön hyväksi ja niinpä täällä säädetäänkin lakeja ja asetuksia, joissa myös Itämeri otetaan huomioon. Muutoksia tapahtuu, mutta kuten jokainen tietää, näkyviä muutoksia ei voida millään saavuttaa vuodessa tai kahdessa. Vaaditaan aikaa, rahaa ja halua.
Maatalouden päästöjä on vähennetty hulluista vuosista merkittävästi ja vähennetään edelleen. Jokien liettymiseen puututaan ja uuden jätevesilainkin tarkoituksena on estää haja-asutuksen päästöjä. Siis juuri näihin vaikeimmin hallittaviin kuormittajiin on käyty käsiksi. Kaiken kaikkiaan, jos kehitys pysyy tällaisena, en millään halua sättiä Suomea tekemistään päätöksistä. Haluan kannustaa ja olla itse mukana auttamassa Itämerta. Oma paskanikin päätyy mereen lähes kukkaistuoksuisena
Mutta, sitten on tuo suuri ja mahtava...
Sieltä tulee ihan OIKEASTI aivan kammottava määrä tavaraa suoraan mereen ja kiertää tänne meidän rannikolle. En tiedä johtuuko siitä, että Venäjällä Itämeren rantaa on onnettoman vähän, mutta jonkun verran venäläistä asennetta tuntevana sillä uskoisin olevan jonkun verran merkitystä myös tuohon motivaation puutteeseen. Pietarin n. 5 miljoonasta asukkaasta harva on nähnyt Itämeren rantaa tai välttämättä edes koko merta!
Onko siis ihme, että venäläisiä aloitteita Itämeren tilan parantamiseksi ei hirveämmin mediassa näy. Pietarin jätevesiprojektit tuntuvat olevan lähes täysin ulkomaisten toimijoiden varassa.
Venäjä elää vaurastumisen aikaa. Rikkaita on enemmän kuin koskaan ja isoja saastuttavia maastureita tuntuu mahtuvan rajan taakse loputtomasti. Ehkä siellä herää ympäristökysymyksetkin, kun veneiden määrä Pietarin edutalla vielä lisääntyy ja meritaimen alkaa kiinnostamaan...
Suomi kykenee ennen kaikkea vaikuttamaan omaan tekemiseensä. Muiden valtioiden tekemisiin on huomattavasti vaikeampi vaikuttaa, jos valtiot itse eivät ole valmiita. Suomi on rahoittanut Venäjän pahiten saastuttavia kohteita, koska sitä kautta on ollut Itämeren suhteen helpoin/nopein vaikuttaa.
Jotta itämeri saadaan kuntoon, pitäisi saada kuntoon myös Suomen sisävedet. Jokia pitkin ne paskat Suomestakin Itämereen valuu. Jos Suomen sisävedet saadaan kuntoon, sitä kautta saadaan kyllä Itämerikin Suomen päästöjen osalta kuntoon.
On jotekin mielestäni hölmöä, että syyllistetään muita valtioita tai toimijoita, eikä pyritä saamaan omaa pesää kuntoon. Jos Suomi saisi omat päästönsä kuriin, tietotaitoa voisi myydä muihin valtioihin, jotka painivat päästöjen osalta.
Sisävesien parantamisen osalta Suomi saisi puhtaat sisävedet, joissa kalat viihtyisivät ja luontainen lisääntyminen onnistuisi nykyistä paremmin. Sekin olisi kansantaloudellisesti hyvä asia, kun on puhtaat vedet ja terveet metsät. Ihmisetkin olisivat varmasti terveempiä.
Kannattaa vielä muistaa, että meistä jokainen kykenee vaikuttamaan vesien puhtauteen omalla toiminnallaan. Vähentäkää moottorilla tapahtuvaa vetoa tai hommatkaa vähäkulutuksellinen moottori. Vähäkulutuksellisuus on myös etu vetouistelijoille. Älkää heittäkö sorsassa olevaa kusta laidan yli, vaan käykää rannalla kusemassa. Pyytäkää roskakalaa vesistä vähintään samassa suhteessa kuin petokaloja. Nuo olivat vain muutamia helppoja esimerkkejä, joihin meistä jokainen kykenee vaikuttamaan.
5 miljoonan Venäläisen paskat suoraan itämereen, Suomen maatalous, kalanviljely, laivojen huussivedet ja muut likavedet ja älytön roskakalan määrä, kun kaikki pyytävät vain petokaloja. Lisäksi tulevat muiden itämeren maiden tuotokset. Eli aika toivotonta on mitään tehdä itämeren hyväksi. Vaikka edellämainitut asiat saataisiin kuntoon niin seuraavaksi suomenlahdella uppoaa Venäläinen tankkeri ja sen jälkeen pyydetäänkin lipeäkalaa...
Iivanalla on tietysti ryhdistäytymisen varaa niin tässä kuin monessa muussakin asiassa, mutta onhan meillä ollut tässä oma roolimme ... ja on edelleen.
Miten olisi lohiaddressin kaltainen kannanotto, jossa vaadittaisiin Suomea ryhdistäytymään Itämeren suojelun suhteen. Viittaan tässä S-L Anttilan kannanottoihin maatalouden valumavesien osuudesta tässä sopassa, itämerikommission munattomuuteen ym.. Lohikalat taitavat olla kuitenkin niitä suurimpia suoria kärsijöitä.
Oli suurin syypää kuka tahansa, niin tuo eka viestissä mainittu Puhdas Itämeri kampanja on silti hyvä juttu! Kaikki mukaan vaikka edes eurolla!
Puhdasitämeri hankkeessa on mielestäni hienointa, että hankkeella on myös kasvot. Katsoin syksyllä ohjelman, jossa haastateltiin yhtä "aktiiveista".
Lupaan laittaa osani keräykseen, Laskeehan Väylä Itämereen ja kala nousee Itämerestä Väylään.
Eikös Pietarissa otettu/ oteta käyttöön joku hyvinki tehokas puhdistusjärjestelmä jossa meikäläisilläkin on ollu sormensa pelissä? Luin jostain, että sillä pitäisi olla näkyvä merkitys aina saaristomerelle asti lähivuosina.
Pietarin puhdistamohankkeet ovat edenneet mukavasti viime aikoina ja onhan siinä ollut suomalaisillakin iso rooli.
Uusimpana pelkona Venäjän suunnalta nousee Kannakselle ja Pietarin seudulle nouseet miljoonia kanoja omaavat kanalat, joiden lietelantoja ei käsitellä mitenkään. Vesiin vaan... Huonolla tuurilla ravinteiden määrä saattaa jopa kasvaa, päästölähde muuttuu vain sergein vessasta igorin kanalaksi.
Lopuksi pitää vielä muistuttaa ettei se idän suuntaan syyttely auta Suomenlahden rantavesien tilan suhteen. Rannikkovesien suurimmaksi rehevöittäjäksi on tutkimuksin osoitettu oman maataloutemme hajakuormitus. Viljelmien suojavyöhykkeet ovat liian pienet ja kesannointistrategiat aikansa eläneet. Eipä ole ihme, että pintavaluntaa on reippaasti ja sitä kautta ravinnepäästöjä.
Puhumattakaan suomalaisesta kestovillityksestä, salaojittamisesta. Kun kaikki paikat on salaojia täynnä, ei leveistäkään suojavyöhykkeistä ole hyötyä.
Eikä kannata unohtaa, etä heti maatalouden jälkeen kotitaloudet on hyvänä kakkosena rannikkovesien rehevöittämisessä ja siihen jokainen voi omalta osaltaan vaikuttaa helposti ostokäyttäytymisellään pesuaineiden suhteen ja määriä vähentämällä.
Pietarissa otettiin käyttöön fosforin poisto ja juuri Puhdas Itämeri -rahasto on ollut rahoittamassa käyttöönottoa.
Seuraavina kohteina ovat käsittääkseni mm. Kaliningradin ongelmat ... siellä taitaa kura juosta vieläkin raakana mereen. Ruotsalaiset ovat muistaakseni diskuteeranneet sen Kaliningradin puhdistamon kanssa jo jokusen vuoden ... ilman tuloksia.
En ole havainnut Kokemäenjoen suistossa mitään suojavyöhykkeitä, kaikki pellot on viljelty jokirantaan asti. Olen muistavinani, että EU on antanut(?) rahaa, ettei viljeltäsi peltoja rantaan asti vaan jätettäisiin 5m suojavyöhyke. Olen nähnyt ilmakuvan Huittisista, jossa Loimijoki yhtyy Kokemäenjokeen, siitä näkee selvästi mistä alajuoksulla ja meressä, Porin edustalla oleva kuravesi on kotoisin. Jotain tarttis tehrä.
Ydinvoimaloiden laudevedet jotka lämpenevät lähtölämpötilasta 11 astetta voimalassa ja puskevat n. 60 kuutiota sekunnissa mereen (vrt. Simojoen keskivirtaama 38 kuutiota sekunnissa) voimistavat Itämeren rehevöitymistä ja sinileväkukintoja. (sinilevä reakoi + 15 asteiseen veteen) Kesäaikaan ydinvoimalan laudevesien lämpötilat voivat olla max 30 asteisia, jos lähtölämpötila on just alle 20 C.
Ydinvoimaloiden laudevesien rehevöitymistä voimistava vaikutus Itämereen tulee keskustella auki yhtä ennakkoluulottomasti, kuin muutkin edellä mainitut tekijät.
Lämmössä p aska tietty reagoi jollaan tapaa, muttei lämpö ole p askaa. Oma maatalous on se kaikkein pahin ja se pitäisi saada kuriin. Ostetaan se vilja vaikka ulkomailta, jos sitä ei täällä pystytä vesistöjä pilaamatta tuottaa.
Kyllähän pietarin laskuputket se kovin saastuttaja on. Tämä käy ilmi mistä tahansa tilastosta, joka ei ole vanjojen tekemä..
Tosta rikastumisesta muuten, vallu "the diktatör" putin on euroopan rikkain mies, forbesin listallaki neljäs.. 40mrd taalaa fyrkkaa.. Ihan hyvin noin niinku presidentin liksaksi.. Aijoo, mutta sehän pakkolunasti jukosinki, ja osti itelleen puolet osakkeista.. Mikä niitä ryssiä oikein vaivaa?
Joululahja Itämerelle annettu. http://www.puhdasitameri.fi/
Lisää uusi kommentti