Evo
13.01.2010 - 15:48
joo mmm:n miehiä ollaan, no en helveetissä oo.Ota se kaiku kesällä mukaan ja luotaa alinen järvi ni tiiät mistä puhun.Kyllä siellä ainakin viime vuonna joka reissulla tuli kaloja.Tästä vuodesta en tiiä ku en oo kerenny käydä, mutta suosittelen kokeilemaan jotakin muutakin kuin sitä tahnaongintaa.Kuten jo sanoin se on kiinni siitä millä pilkkii.En ole mikään spesialisti. Aina parempi mitä vähempi siellä kalassa käytte onpahan kaloja sitten vieläkin enemmän ongittavana kunhan sinne kerkeen.Ps viime talvena eivät ainakaan merkanneet istutuksia mihinkään ja se touhu siellä on kyllä keiltämättä menny koko ajan huonompaan suuntaan.Tuolloin 1990-luvulla evo oli ihan eri paikka kuin nyt.
Istutuksen jälkeen ottavat vanhatkin kalat hyvin, kun tulee lammelle uusia häsläämään. Sitten se hiljenee ja uusiakin on vaikea saada. Kohta kun lämpötila nousee, niin tulee hyönteisiä pinnalle. Silloin alkaa kaloja yleensä paremmin saada.
Perjantai 25.5.istutettu kalaa...
Millaisia kuulumisia Evolta. Onko kalaa tullut, saako veneitä vuokrattua ? Millä kalastat ?
Veneitä saa vuokrattua kioskin aukioloaikoina: Sinne on juuri tullut 10 kpl:tta uusia päijän veneitä. Oheisesta linkistä selviää kioskin aukioloajat ja jotain muuta tietoa.http://www.outdoorsevo.fi/
Tänään 8.6. istutus
Mikäs sen Kalliojärven tilanne on nykyjään (vai mikä se pitkulainen järvi oli nimeltään, jonka sai ryhmälle varattua)? Toistakyt vuotta sitten siellä tuli käytyä ja kiva paikka se oli. Kalaa tuli aina hyvin. Onko systeemit samat vielä ja kalantulo kohdillaan.
Kalliojärvi on poistettu toistaiseksi käytöstä, mutta se kuulluu edelleen rauhoitusalueeseen, eli siellä ei saa vapaasti kalastaa.
Vai tarkoititko kenties Syväjärveä? http://www.villipohjola.fi/sivustot/villipohjola/fi/kamppalomat/Sivut/Ka...
Viime talvena oli ainakin heikkoa kalantulo...
mites on evolta tullu kirreä lähiaikoina
Tänään oli istutus!
tänään pari kirree ylös,kolme karkuutin
Tänään pari kalaa ylös ja kolme karkuutusta,tahnaan otti ja näkyvät vene miehetkin saavan,mitäs mieltä ootte ollu kalojen mausta? Ite paistoin toisen ja uunissa toisen ni kovin olivat erikoisen makuisia,ennen olleet ihan syötäviä mut nyt maistui melkoisesti mudalle.liekkö rehun maku sit kaloissa vielä kun istutettu hiljattain?
Näköjään joka torstai heinäkuun ajan, painavin saatu kala palkitaan jj-vaapulla. Linkistä lisä informaatiota http://www.facebook.com/pages/Outdoors-Evo-Oy-Cafe-Kankea-Ilves/19065262...
Onko vesi miten lämmintä jo? Yleensä keskellä kesää ei viitti edes päivällä kalastaa. Yöllä on tullu paljon paremmin.
kassikala kesällä lämpimästä lammesta saatuna voi kyllä maistua mudalle tai jollekin oudolle.
Istarikalat maistuu valmiiksi mudalle jo istutusvaiheessa. Jos olen vetänyt "tankkiauton huulilta" ruokakalan ja se kala maistui mudalle. Ongelma on enemmän kasvatusaltaan vedessä kuin Evon vedessä. Tosin alkaa se Evonkin kala maistumaan erikoiselta, mutta siinä on sellainen suon maku. Savustettuna menee ihan hyvin. Yöllä siellä kannattaa nyt kykkiä. Silloin voi saada lohen helpommin kuin päivällä.
Lauantaina tuli käytyä (9.00-17.00) ja uistelemalla yks ylös ja toinen karkas + muutamia tärppejä,näky ventta miehetkin saavan eli kyl se syö päivälläkin.Ekaa kertaa viiteen vuoteen kävi mettähallituksen mies kysymäs kalastusluvan,hyvä että siihenkin ollaan panostettu.
Viime viikolla on tullut päivällä soutamalla kaksi kirjoa. Toinen Ugly Duckling vaapulla ja toinen Hornetilla. Millä te muut olette saaneet? Yökalastusta en ole testannut.
Kävijöitä???
Ei ole tullut käytyä sen jälkeen kun metsähallitus lupamenettelyin pyhitti evon "aktiivisille" kalastajille ja
hääti ootto-onkiat.
paskas paikka
h
Kyllä siellä tahnamiehet entiseen malliin hääräilevät ja järviä parhaansa mukaan tyhjentävät.Epäilen,että on jokin sortin lukihäriö näillä kavereilla,kun ei ymmärretä selviä sääntöjä yksi vapa per kalastaja ja 3 kalaa ylös.
Taas ovat kyttärit olleet paikalla. Eiköhän toi valvonta kuulu alueen valvojille.
Perhokalastajathan tuon on saanut aikaan, että metsähallituksen lampien lupamenettely on nykyisin perseestä. Kävin kesällä Mikkelin Valkealla ja siellä sama lupamenettely, mutta ei siellä kalastajia ollut, varsinkaan perhomiehiä. Perhokalastajia on maailman sivu närästänyt tahnaonget. Varmaan lupatulot vähenee tuolla menettelyllä. Mutta on noita istarilampia vielä sellaisiakin, jossa voi tahnalla onkia ja kiintiö on 5 kalaa, on parempi äänestää jaloillaan.
Terve.
Onko kukaan käynyt Evolla viime päivinä? Onko rannat jo olleet jäässä ja onko kipattu kalaa?
Onko kukaan käyny nyt talvella?
Ei ole käyty eikä mennä,koska metsähallitus on taas nostamassa hintoja, kun onkia ei voi enään vähentää.
Tuli käytyä viime lauantaina. Jäät oli yllättävän heikot. Keskelle järveä ei ollut mitään asiaa. Jään päällä oli vesisohjosotkua, joka estää jäätymisen. Ootto-onki henkilöt mellastivat vastarannalla entiseen malliin. Itselle ja kaverille ei tärppiäkään.
Onko laitettu kalaa viimeaikoina ? Onko tulut kalaa ?
Tällä viikolla kipattu kalaa...
Sivut
Lisää uusi kommentti