Se oli vuosi 1965, eli olin kuuden vanha. Nappasin salaa isän Abu 145 umpikelan (aikansa legenda) ja siihen siimaan olin sitonut Olles pystypilkin!, jonka yksihaarakoukkuun heitellessä tarttui seipi eli tuolloin korpiaisena tunnettu kala. Koukussa oli matosyötti, joten se selittäneen keväisen kalan tarttumisen. Sittemmin ko. kela joutui moneen kertaan surisemaan, sillä tuolla kalastin rippikouluikään saakka monenlaisia kaloja Pielisjoesta.

ja faijan Abumatic oisko 20:llä (semmoinen, jossa kampi pyörii taakse, kun fisu vetää).

... kala taisi tulla Beten Krokodililla ( värissä ahven ) . Ja varsin alkupäässä oli myös tuo toinen jo mainittu uistin eli Abun Lill Öringen . Molemmat todella hyviä vieheitä jotka kuitenkin jostain syystä usein " kokemuksen " karttuessa ja " taitojen " kasvaessa aikalailla syyttä jäävät pakista pois ... näin olen ollut huomaavinani .

Tuo uljasruman fiilistely toi paljon vastaavanlaisia , hyviä muistoja mieleen ...

Sain ensimmäisen uistinkalani ABU Reflexillä. Se oli parikymmentäsenttinen hauki, mutta riitti siihen että alkoi uskoa että uistimellakin saa kalaa. Kun sitten sain ensimmäiset kolmegrammaiset Mepps Agliat käsiini alkoi ahventa tulla ja usko sen kuin vahvistui.

Mielenkiintoinen tuo avausväite, että jokainen muistaisi ensimmäisen virvelikalansa. Äitimuorin valokuvia katsellessa näkee, että ongella on oltu kun onki kädessä pysynyt ja ensimmäisen umpparikelan kanssa heittoharjoituksetkin on ilmeisesti tehty nurmikolla. Mutta ensimmäisistä virvelikaloista tai etenkään uistimista ei ole tallessa mitään muistijälkiä. Oikeastaan ainoat oikeat kalastusmuistot vaahtosammuttimen kokoisena ovat jääneet pelkotiloista. Kerran säikähdin (silloin) tolkuttoman kokoista venepilkkiahventa ja ainakin kerran muistan pelänneeni kovaa merenkäyntiä. Todelliset muistijäljet ovat tarttunet vasta kansakouluikäisenä, mutta nehän ovat jo selvästi myöhempien aikojen tapahtumia.