Osaatteko kertoa, mihin perustuu tuo Villipohjolan virkistyskalastuslupein hinnoittelu?
Kalastuslaista ja -asetuksesta löytyy kyllä määräykset kalastuksenhoitomaksusta ja viehekalastusluvasta, mutta virkistyskalastusluvasta ei mitään, vaikka sekin kyllä julkisoikeudellinen maa- ja metsähallitukssen määrättävissä oleva maksu.
Jos saan tuohon edelliseen vastausta, niin kertokaa myös, mihin voi valittaa tai kannella noista kohtuuttomista hinnoista ja hintojen korotuksista!
Itse olen tyrmistynyt Näätämöjoen virkistyskalastuluvan hinnoittelun muutoksista vuodelle 2012. Olen vuosia käynyt siellä kalassa ja vuokranut Villipohjolan mökin viikoksi ja hankkinut itselle ja pojalle viikkoluvat. Tähän saakka viikkolupa on ollut (2011) 70 euroa/viikolta, eli meiltä kahdelta 140 euroa.
Nyt kun aloin maksamaan vuodelle 2012 viikkolupaa, niin eipä löydykään, vaan joutuu maksamaan viikon päiväluvan hinnalla, eli 20 euroa/vrk, mikä tekee 140 euroa/viikko. HINTA ON KAKSINKERTAISTUNUT!
Mikäli tämä virkistyskalatuslupa on jonkinlainen julkisoikeudellinen suorite, niin MMM:n tulee selvittää mihin hinnoittelu perustuu ja myös korotukset on perusteltava. Jos joku virkamies lukee tätä, niin saanko vastauksen. Mitenkähän kuluttajavalituslautakunta suhtautuu kohtuuttomiin hintojen korotuksiin? Onko mitään vapaaikakalastajien järjestöä, joka valvoisi hintojen kohtuullisuutta.
Ei tämä lupahinnan kaksinkertaistaminen ole minkäänlaisessa linjassa esim. Kataisen hallituksen kalastuslainsäädännön uudistamisen periaatteiden kanssa, jossa päinvastoin pyritään parantamaan kansalaisten kalastusmahdollisuuksia.
Ensivuonna kalastusviikko onkin sitten Kalix-joella. Siellä ei tällaista sika-hintaa kiskota!


Jos kulut ovat nousseet, pitää hintoja nostaa. Saattaa lisäksi olla, että luvista tulevilla varoilla rahoitetaan muuta Metsähallituksen toimintaa.
Onneksi aina voi äänestää jaloillaan..
Eli tarkoittaapi sitä, että Metsähallitus voi itse päättää hinnoittelun. Pykälä tähän löytyy sivulta http://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/2011/20111280 ja pykälä 5
Kiitos vastauksista.
Olen edelleenkin katkera metsähallitukselle ensinnäkin tuosta lupahintojen tuplaamisesta, mutta myös siitä, että eräkämppien varaukset on ajettu alas, eikä vuodelle 2013 voi varata lainkaan kalastusmökkejä. Metsähallitus on myymässä erämökkejä yksityisille rikkaille, - miten tavallisen kalastajan käy, siellä joella palellaan teltassa myrskyssä ja sateessa ja katsotaan kun raharikkaat saunoo ja ryyppää kämpissään. Jos nyt sitten enää on varaa edes kalalupaa ostaa??
Minulla oli vielä muistissa tuo valtion maksuperustelain vanha versio, joka oli kansalaiselle huomattavasti inhimillisempi ja esti viranomaisen keinotekoisen monopolikiskonnan:
" 7 §. Muiden suoritteiden hinnat. Viranomaisen muiden kuin 6 §:ssä tarkoitettu-jen suoritteiden hinnoista päätetään liiketaloudellisin perustein. Valtion talous-arviossa voidaan osoittaa määräraha liiketaloudellisin perustein hinnoiteltujen suoritteiden hintojen alentamiseksi. Jos viranomaisella on tosiasiallinen yksinoikeus 1 momentissa tarkoitetun suoritteen tuottamiseen, saadaan suoritteesta perittävä hinta määrätä myös niin, että se vastaa suoritteen omakustannusarvoa. (V:1.3.1999 , A:14.12.1998, Sk:961/1998) Jos viranomainen tuottaa suoritteita määräävässä markkina-asemassa, on suoritteiden hinnoittelussa otettava huomioon kilpailunrajoituksista annetun lain (480/1992) määräävän markkina-aseman väärinkäyttöä koskevat sään-nökset. (V:1.3.1999 , A:14.12.1998, Sk:961/1998) 2 ja 3 mom. lisättiin L:lla 14.12.1998/961, joka tuli voimaan 1.3.1999. Ks. L kilpailunrajoituksista, Yr 601. "
Miten muka tuo viehelupa tai pienriistalupa valtion metsiin eroaa virkistyskalastusluvasta valtion joelle. Viehelupa ja pienriistalupa on määritelty julkisoikeudelliseksi suoritteeksi, jota ohjeistaa maksuperustelaki, mutta kalastuslupa virkistysalueelle onkin liiketaloudellinen suorite, jonka hinnan viranomainen voi nykyisin määrätä vaikka miten suureksi, vaikka kuinka olisi monopoliasema.
Olisikohan kuluttajavalituslautakunnalla jotakin sanottavaa tähän tilanteeseen ?
Harmittelin itse myös kämppien myymistä. Hinnat nousevat varmasti. Onko tietoa miten käy autiotupien? Kai niitä joku jatkossa ylläpitää. Kämppin myynti on harmi, sillä niitä tuskin ostetaan takaisin, jos valtion linja muuttuu. Ne tulevat liian kalliiksi ja osa ei varmasti myisi niitä. Myydään ennemmin VR, jos rahaa tarvitaan.
Sentään jotain ilmaistakin. Nimittäin sisäänpääsy lupaostoksille. Tämä myönnytys kuitataan kuitenkin lupien hinnoissa.
http://www.luontoon.fi/palvelupisteet/muut/ivalo/Sivut/Default.aspx
Lisää uusi kommentti