Kalamiehen syntilista
01.08.2012 - 16:07
Nyt puretaan omalta tunnolta pois asioita, joita on kalastusharrastuksessa tullut harjoitettua. Osa on hävettäviä, joista nuoremmat tai vähemmän kalastaneet voivat ottaa opikseen, mitä ei pidä kalavesillä tehdä. Omalla kontollani on mm seuraavat kalastussynnit:
- Nuorena tuli Ahvenanmaalta pistettyä puolijätesäkillistä haukea lihoiksi. Säkki saatiin kotiin asti, mutta suurin osa meni roskiin.
- Nuorena tuli koukattua haukia niin sanotulla silmäotteella luupäitä veneeseen. Joku silmäroikotuspönö saattaa valokuvistakin löytyä. Oikein hävettää vieläkin.
- Tapoin tammukkana pussillisen taimenen pentuja yhdeltä Keski-Suomen koskelta. Ne tuli syötyä, mutta maistuivat kalanrehulta.
- Tainionvirralla kalastin ilman lupaa rauhoitusalueella (sitä en tiennyt, että sillä alueella oli kalastus kielletty vasta kun jälkikäteen).
Täytyy täydentää listaa, kun tulee lisää mieleen.
Papitin kerran kalastuksen alkuaikana 49 cm meritaimenen Helsingin edustalta. Mammalle piti kala saada näytille.
Tulee mieleen, että minusta näyttää ja tuntuu pahalta, jos näen jonkun kiskovan koiraa talutushihnassa äkäisin ottein, mutta itse kiskon kaloja suustaan reissusta toiseen ja kehtaan jopa myöntää tuntevani iloa.
--pikeye
mut kala ei tunne kipua.
Tuli joskus tungettua melko ison hauen suuhun puolikas kossupullo ja laitettua sen jälkeen hauki erään paikallisen, kalajutuistaan tunnetun kaljaveikon katiskaan.
Melkein kävi kaveria sääliksi kun hän kertoi baarissa tarinaa saamastaan saaliista kenenkään kuitenkaan juttua uskomatta.
voi halvatun halvattu.
ei hauen raiskaaminen mitään syntiä ole, suorastaan suotavaa.
Vittuun kaikki limat!!
Sori etten uskonut, petteri.
Dementikko on nimensä veroinen, sillä tuo kossupullo hauen mahassa on jossain Harri Matikaisen kirjassa kirjoitettu tarina. Olikohan Seitalohi tai Pilkkipiisami, en muista tarkkaan.
Jahah, mode vois poistaa tän koko threadin...
Lisää uusi kommentti