Kuhaa yöllä?
06.07.2012 - 15:32
Väittävät että kuhalla olisi hyvä näkö, ja kuhaa voisi juhannuksen jälkeen saada uistelemassa myös yöllä, mutta ainakin omien kokemusten mukaan väite on enemmänkin myytti kuin fakta. Omien kokemusten mukaan syönti hiipuu ennen puoltayötä, ja alkaa uudestaan auringon nousun aikoihin.
Löytyykö poikkeavia mieleipiteitä / kokeumksia?
Tuntuu vaihtelevan aikojen saatossa. Vajaa kymmenen vuotta sitten elettiin sellaisia aikoja, että kuha otti uistimeen lähes ainoastaan pimeään aikaan heinäkuun lopulla, lamppujen avulla piti hommat hoitaa. Nyt on ollut toisin viimeaikoina.
Kuhaa tulee keskellä päivää samalla tavalla kuin illalla. Silloin laitan vieheet uimaan syvemmälle aina 4 m asti. Tyyninä iltoina kuhaa on tullut aivan pintavedestä. Parhaimpana aikana pidän tähän aikaan vuodesta auringon laskun jälkeistä aikaa noin tunnin verran. Ja silloin nimenomaa pintavedestä. En usko, että kalojen tavat on muuttunut. Enemmän kalastajien mieltymykset.
Riippuu täysin järvestä, mitä kirkkaampi vesi sitä pimeämmällä syö noin yleistäen sanottuna.
Nokialaisen kanssa samaa mieltä. Ajat on muuttuneet merellä ainakin. Tammisaaren seudulla 25-30 v sitten kuhaa vedettiin ihan iltamyöhään ja pimeälläkin. Lupa vedet oli pienet, mutta kalaa sai. Nyt samat seudut on paljon sameamman veden vallassa. Nyt saa päivälläkin hyvin kuhaa. Varsinkin pilvisinä päivinä. Ennen muinoin ei oikein päivällä tullut.
Valoisalla on tullut vedettyä täällä eteläisellä merialueella, pääosin 14-21 välillä. Pari yöreissua on tehty ilman tapahtumia. Päivällä paras saalis 16 kuhaa 2 tunnissa kolmella vavalla uistellen. Pientä tumppia tosin.
viidellä viimeisellä reissulla parhaiten on kuhaa tullut 16-18.00 aikoihin. On tullut kokeiltua 05.00-02.00 väliltä. Viime kesänä taas paras aika oli 21.00-24.00
Kyllä omien kokemusten pohjalta kuhaa on parhaiten tullut välillä tunti ennen auringon laskua ja puoli tuntia auringonlaskun jälkeen. Viime kesä oli tuon suhteen todella erikoinen, sillä paras syönti oli "pimeimpään" aikaan heinäkuun alussa, eli 01.00-03.00. Ja kalojen keskikoko (n. 2 kg) oli huomattavasti normaalia suurempaa. Läpi yön on aina kerran pari vuoteen tullut kokeiltua, mutta aiemmin tuo aika on normaalisti ollut juuri se hiljainen hetki uistellessa.
Omat havainnot syöntipiikeistä on alkuillasta 17-19 toinen on 23-24 eli vähän samaa kuin muillakin. Senkin olen huomannut, että myöhemmin illalla pintakulkuisiin ottaa paremmin. Kuha nousee yllättävän ripeästi pintaan syömään. Siksi pidän yhtä vapaa vähintään koko ajan 1-1,5 m uivalla vaapulla.
niin siis isommat kuhat syövät pääsääntöisesti yöllä. kappaleita ei välttämättä montaa tule. jos päivällä isompaa haluaa ni täytyy uisteetkin sitte olla syvällä, mielellään raksi pohjan tuntumassa tai paras on kyllä täky onki, jolla saalis moninkertaistuu ja kalat ovat isompia.
Ennätyskalani 4,7 ja 4, 2 kg olen saanut alkuillasta eli noin klo 19 kantturoissa pinnasta; näin Vanhanselällä Päijänteellä.
Onko joutsassa(angesselkä) kuhia?
Hämärän saalistaja se on, mitä pintauisteluun tulee. Pintauisteluksi voi kaiketi katsoa 0,5m - 2 m syvyydellä kulkevien vieheiden vetämisen.
Useimmat kalastavat silloin, kun ehtivät. Niin minäkin. Päivällä pitäisi yrittää vähän syvemmältä.
Harvat nykyään yöllä ajavat.
Kuhaparvilla on syöntipiikit. Oletetaan, että kaveri vetää kolmesta asti ja saa yhden sattumakalan tai ei yhtään. Klo 18-20 vavat tärisevät tuon tuostakin ja sitten loppuu kuin seinään. Suurin osa pyörii tunnin varmistumassa siitä, että meri on kuollut ja lähtee kotiin.
Jos ajan yöllä, lähden ulos yhdeksältä. Toinen syöntipiikki tulee kymmeneltä.
Muuta: Alkukesästä saa jigillä paremmin. Pienet kuhat ovat oikeastaan aina parvissa. Oikein kalastetuilla alueilla tulee sitä samaa 30-40 sentin kalaa ja mittakaloja tulee 2/10.
Möllit voivat olla yksinkin.
Viime pe-la välisenä yönä klo 03-05 ei tullut vetämällä nykyäkään, mutta jigillä 9 kuhaa kahteen tuntiin. Aurinko nousi puiden yli, niin syönti loppui siihen.
Normiyö.
braven: Mihin aikaan kuhat tuli jigillä? Olitko missäpäin järveä?
Olen viikonlopuksi lähtemässä Tammisaaren kalastamaan, miten kuha on syönyt vetouistelemalla ja millaisilla uistimilla? Onko isoja haukia tullut?
Vetämällä tullut huonosti. Jigillä taas hyvin. Ahveniakin on löytynyt. Viimeiset vetokuhat saatiin noin neljästä metristä Rapalan syvännevaapuilla. Haukia ei olla kalastettu, mutta jigeihin niitä otti.
Lisää uusi kommentti