Kulovedellä 25.12, Rautavedellä

Lähde: 

Kaikuluotain oli edelleen mukana näillä pilkkikerroilla...

Kulovedellä kävin vielä joulupäivänä tarkistamassa aatonaaton kalapaikat, mutta syönti oli selvästi hiljaisempaa. Kaloja sain kuitenkin noin 5m vedestä harvakseltaan morrilla. Itse asiassa valtaosa kaloista tulikin eri kohdasta kuin edelliskerralla, ja viime kerran paras paikka antoi vain pari ahventa. Kalaa oli kyllä kaiun mukaan paikalla, mutta syönti oli todella olematonta.

Vajaat pari kiloa kun sain ahventa morriteltua pariin kolmeen tuntiin, lähdin tekemään vielä reilumman kokoisen n. 6km lenkin uusille alueille, saaliina neljä ahventa peräkkäin samasta reiästä ja muuten olikin hiljaista. Nämä ahvenet nousivat aivan yläveteen reiän alle, ja kalaa oli alla enemmänkin, mutta yhtäkkiä parvi ui tiehensä.

Päivän saldo  
Tapaninpäivänä oli vuorossa Rautavesi ensimmäistä kertaa tänä talvena. Samalla Rasmus pääsi avaamaan pilkkikautensa...

Kohteenamme oli tuttu paikka, jossa on tullut käytyä kymmeniä kertoja pilkillä. Sieltä ei kuulemma ollu oikein kalaa tullut, mutta päätettiin koittaa saisiko nyt. Päivä alkoi aika hyvin, kun keli tuntui olevan kohdillaan ja Rasmus taisi saada heti ensimmäisestä reiästä yli 300g ahvenen. Ilo oli kuitenkin lyhyt, kun kala oli todellakin tiukassa ja vettä alkoi satamaan ekan vartin jälkeen ja satoi aivan koko päivän. Taisi olla päivän neljäs reikä, kun kaiussa näkyi kuitenkin vähän isompaa kalaa ja sainkin värikoukulla pari reilumpaa ahventa, joista suurempi painoi 420g. 5-6kpl taisin saada yli 100g ahvenia tästä samasta reiästä, ja siinä olikin kaikki vaikean päivän isoimmat kalani. Luultavasti nämäkin isommat ahvenet olisi jäänyt saamatta ilman kaikua, perusuitolla ensin houkuttelin kalat pilkin alle ja lopullisesti ahvenet vasta ottivat kun pilkkiä varovasti lähti nostamaan ja värisytti samalla. Rasmus sai kutakuinkin yhtä paljon filekaloja, mutta lähes kaikki eri rei'istä. Ehkä siinä olikin kaiun kanssa pilkkijän ja kaiuttoman ero?