Kuohijärvellä
Lähde:
Lauantaina pääsimme mökille vasta iltapäivällä lapseni kanssa. Siellä vanhempani jo odottelivatkin meitä. Ruokailun jälkeen laitettiin uusi veneen akku kiinni ja aseteltiin kamoja veneeseen. Olinhan muksulleni luvannut pienen uistelureissun hienossa kelissä.
Kaikki ahtauduttiin veneeseen ja vesille uistelemaan pariksi tunniksi. Komeassa auringon paisteessa tuli sentään jokunen hauki uisteltua muksun iloksi. Iltasella oli pakko päästä vielä vesille kokeilemaan vaappujen tehoa. Ilta meni muuten mallikkaasti yhtä vastoinkäymistä lukuun ottamatta. Kuohijärvi paljasti jälleen karun luonteensa. Takilan uidessa 18 metrissä päätti penkka nousta hyvin nopeasti kahteen metriin. Takila jäi jumiin kivien väliin ja koko homma oli pantava seis selvittelyn ajaksi. Tähän kului yksi tunti kallista aikaa parhaaseen uisteluaikaan.
Upea sää jatkui myös sunnuntaina. Ei muuta kuin uistelmaan vaan hyttysiä karkuun. Välillä kävimme paistamassa makkarat Hietasalossa ja nauttimassa kesäisestä säästä. Muutama kalamies kävi kääntymässä rannan läheisyydessä, mutta he eivät olleet ilmeisesti juttumiehiä niin häipyivät takaisin järvelle.
Makkaranpaiston lomassa kuului samasta suunnasta minne vene oli aikaisemmin häipynyt todella kova pamaus. Vene oli ajanut kiville. Ihmettelyn jälkeen matka pääsi kuitenkin jatkumaan. Kuohijärvi on todella kivikkoinen järvi, joten paikallistuntemus järvestä ja hyvä merikortti ovat oivia apuvälineitä. Olisivat tulleet tulille niin ehkä tuokin kiville ajo olisi vältetty?Muutamia kalojakin saatiin siitepölyisestä ja rasvatyynestä Kuohijärvestä. Ohessa pari kuvaa. Kaikki kalat saivat jatkaa elämäänsä.
-Timo-





Kommentit
Hyvä että kalaa tuli Kuohijärvestä, kun tuntu, että itsellä oli aika heikko syönti. No kävin itse heittelemässä pusikoita läpi ja hiljasta oli. Oli vielä naapurissa uistelukisat ja siinäkin saalit aika laiha lauantaina. Itse jätin uistelun Kuohijärvessä vähille ja kävin avuksella haukia kiusaamassa.
Niin ei sieltä vielä tullut paljoa kalaa ja kuhaa pitäs yrittää kuohijärvestä ensviikon alkupuolella. Avuksessa on haukia tosiaankin ihan riesaksi asti isoimman mitä tiedän otti faija parivuotta sitten melkeen 10kg.Tukikohtana mullakin on avusjärvi ja saatto olla ,että nähtiinkin teidät kun avusojalle mentiin valkoisella paro veneellä.
Jotenkin kuhat olleet keväällä vähän kadoksissa, kun ei näy naapureiden verkoissa eikä uistimiinkaan tule purtua. Viime kesä alko jo tulla kuhaa kohtuudelle, mutta pientähän se viellä on. Saanut nyt nähdä miten istutukset alkaa saamaan jalan sijaa ja alkais tulla luonnonkantaa.
Nyt ainakin oli avuksella hauki liikkeellä ja muutama jopa ylitti kilon maagisen rajan. Viime kesänä oli kertoja, kun ei liikkunu avuksellakaan hauki ollenkaan ja muutama nolla kerta tuli vaikka mitä teki.
Lisää uusi kommentti