Ahvenen kutuaika
01.05.2013 (Koko päivä) - 01.07.2013 (Koko päivä)
Ahvenenella on pitkä kutuaika. Kutu alkaa tyypillisesti toukokuun alusta ja jatkuu aina heinäkuun alkuun.
Ahvenella on tehokas lisääntyjä. Kutukypsyysikä saavutetaan jo melko varhain. Koiraat ovat kutuvalmiita 3-5 vuodessa, jolloin ne ovat reilun kymmenen sentin pituisia, naaraat 5-6 vuotiaana ja noin 15 cm pituisina.
Yksi 30 cm pituinen naaras voi laskea jopa 50 000 mätimunaa. Suurin osa mätimunista hedelmöityy, mikä onkin yksi tehokaan lisääntymisen keinoista. Lisäksi naaraiden on todettu jäävän vartioimaan hedelmöitettyjä mätimuniaan muutamaksi tunniksi.
Tyypillinen kutuympäristö on 0,5-3 m syvyinen lahden poukama, jonka pohjassa on paljon kasvillisuutta tai risukkoa. Mäti on rihmamaisena nauhana kiinnittyneenä vesikasveihin tai risuihin. Mätipalloja ympäröivä lima suojaa infektioilta ja muilta kaloilta. Limassa on pahanmakuinen ainesosa, joka karkottaa mädinsyöjät lähettyviltä.
Kommentit
Ahvenen kudun pitäis olla alku kesästä mutta tänään 16.9 sain ahvenen jolla oli kunnon mätimöykky???? Miten tää on mahdollista?
Mäti alkaa kehittymään jo syksyllä. Kohta mätipussit ovat taas pullollaan. Toinen vaihtoehto on, että se kyseinen ahven ei ole kutenut ollenkaan. Se käyttää jäljelle jäneen mädin energiaksi.
Marras-joulukuussa ahvenen mätipussit ovat lähes saman kokoiset kuin kevättalvella. Nyt jo ne voi olla pullollaan mätiä. Viimeksi viikko sitten peratessani ahvenia sisällä oli jo rasvakerros kylkien kohdalla. Ahven tankkaa ja lihoo nyt.
30.12 2012. Sain 32 ahventa, 1 mätikala ja 5 maitikalaa.m
Lisää uusi kommentti