Kalamaraton 2024 alkaa

Kalamaraton on Suomen vaativin kalastuskilpailu ja Helsingissä se järjestetään 25.-26.5. Joukkueet tavoittelevat kisassa vuorokauden aikana mahdollisimman monta eri kalalajia saalispussiin. Kilpailu käydään urheilukalastusvälinein. Kalojen pituudella tai painolla ei siis ole merkitystä kisassa. Pikkuruinen liejutokko on aivan yhtä arvokas lajipiste kuin kymppikiloinen hauki.
 
Kalastustaitojen lisäksi kisoissa tarvitaan tuntemusta eri kalalajien esiintymispaikoista ja käyttäytymisestä, lajit on osattava myös tunnistaa toisistaan. Kalamaraton on antanut arvokasta tietoa kalalajien esiintymispaikoista ja -tiheyksistä tutkimukselle.
 
Tähänastinen kisaennätys on 32 eri kalalajia – siis vuorokauden aikana koukutettuja ja varmistettuja lajeja. Species Fishing Team sai tuon tuloksen Helsingin vesiltä vuonna 2014. Vuosien saatossa tuomariston eteen on tuotu yhä uusia lajeja, jotka on opittu pyytämään, tai joiden paikat on löydetty. Tällaisia ovat tuoreimpina olleet miekkasärki, vaskikala ja toissa vuonna Helsingin vesistä löytynyt putkisieraintokko.
 
Pieni sensaatio oli vuosi 2009, jolloin Helsingin kisassa saatiin mustatäplätokko. Se oli kaikkien aikojen toinen havainto Suomessa tästä vieraslajista. Lajin leviämisestä ja runsastumisesta kertoo, että nyt mustatäplätokko löytyy jo käytännössä jokaisen joukkueen saalispussista.

Kalamaratonit järjestää Suomalaisen kalastusmatkailun edistämisseura yhteistyössä Helsingin kaupungin kanssa. Kilpailu alkaa lauantaina puoliltapäivin ja päättyy sunnuntaina samaan aikaan. Kisakeskuksena toimii Honkaluoto Mustikkamaan kupeessa.