Lohiballotine

Tämä on vaikea kalaruoka, mutta taivaallisen hyvänmakuinen! Sopii hienon menun rinnalle alkupalaksi.

maustetut savustuspurut

Kaupassa on saatavissa savustuslastuja, jotka on ”maustettu” esimerkiksi viskillä. Markkinoilla on jopa vanhoista tammisista viskitynnyreistä tehtyjä savustuslastuja, joiden avulla voidaan antaa uutta luonnetta savukalaruokiin.
 
Trangia keitin

Lohipasta syntyy vaikka kalapaikan äärellä Trangialla valmistettuna. Vähän vihanneksia mukaan ja kaloja onkimaan järvestä!

Kalan savustus

Uudet apuvälineet ja savustuspurut viimeistelevät niin kylmä- kuin lämminsavukalan makumaailman.

Lohikiusaus

Lohikiusaus on helppo kotiruoka, joka syntyy pienellä vaivalla. Uunissa kypsentämiseen jonkin verran aikaa.

kalakeitto

Kalakeiton voi tehdä monella eri tapaa. Tässä yksi hyvä vaihtoehto, joka sopii suomalaiseen makuun. Perusjuttuna on se, että keitellään ruodoista hyvä liemi.

Sivut