Kaloista koruiksi

Ari Laine on kalastuksen aktiiviharrastaja ja valokuvaaja, jonka kuvia on nähty monessa suomalaisessa kalastusjulkaisussa. Nyt hän on löytänyt uuden tavan hyödyntää kalasaaliita viimeistä suomua myöten.
 
Ari kertoo vaimonsa Annen käyneen korujen valmistuskursseilla pari vuotta sitten. Alkoi syntyä korvakoruja ja riipuksia. 
 
– Itse innostuin samoihin aikoihin kalannahkojen käsittelystä. Melko pian tuli ajatus alkaa valmistamaan koruja niistä.
 
Aluksi valmistui erilaisia kaula- ja korvakoruja. Käytetyimpiä materiaaleja olivat lohi ja hauki. 
 

Hetken kuluttua pariskunta laajensi valikoimaa sormuksiin, rannekoruihin, solmioneuloihin ja kalvosinnappeihin. Mukaan tulivat ahvenen ja nieriän sekä meritaimenen nahat.
 
– Olen käynyt Norjassa lähes joka kesä kalassa ja olen sen vuoksi päässyt kokeilemaan myös Jäämeren kalojen nahkoja. 
 
Ari mainitsee, että turska ja merikissa sopivat erinomaisesti koruihin sitkeän nahkansa ansiosta.
 
– Olen testannut myös ruijanpaltaan nahkaa, mutta se on huomattavasti hankalampi, johtuen sen tummasta sävystä.
 
Makrilliakin on laitettu koruihin, mutta haastetta aiheuttaa sen silkinhieno ja vaikeasti käsiteltävä nahka. Kaikista Jäämeren kaloista kuitenkin on valmistettu pieni erä koruja.
 
 

Pariskunta perusti vuoden tuotekehittelyn jälkeen www.nordicfishjewelry.com verkkokaupan, jossa koruja on myynnissä. Kaikki tuotteet ovat uniikkeja ja kahta samanlaista ei ole.
 
– Päätimme myös lahjoittaa 5% myytyjen korujen verottomasta hinnasta Itämeren suojeluun John Nurmisen säätiölle, Ari mainitsee.