Lohensoututekniikka - kuinka lohivaappu tarjotaan

Harri Matikainen kertoo Tenojoen lohen soutamisesta. Lohen saaminen vaatii aina onnea, mutta oikea lohensoututekniikka on myös aina tarpeen.
Hyvin paljon joella näkee lohestajia, jotka nousevat moottorilla johonkin tiedettyyn oottopaikkaan, virittävät siellä vieheitään ja lähtevät ajallaan soutamaan. Soudetaan vähän niin ja näin jokea alaspäin laskeutuen kohtaan B ja sieltä sitten taas uudelleen ylös. Osalle soutajista on ehtinyt tulla enemmän tietoa kalastuspaikasta, jolloin he osaavat jollain tapaa tulkita jokea ja hakea jopa lohien tiettyjä olinpaikkoja.
Sitten on soutajia, jotka keskittyvät vain kaikkein varmimpien paikkojen tonkimiseen ja jättävät virran ”löysät” kohdat soutamatta. Näin tehostetaan kalastusta, kun koko ajan ollaan ”pelipaikoilla”.
Soututyyli isolle lohelle
Alkukaudesta kova virta vie veneen helposti alajuoksulle ja pitkäkin suvanto hujahtaa varttitunnissa läpi. Siispä soutukuviota täytyy muuttaa paremmin virtaa vastaavaksi ja vieheitä uittavaksi. Onhan soutupaikatkin sellaiset, että laajoja liikkeitä ei tarvita.
Soudetaan pystysoutuna ja pudotetaan vieheitä toppuutellen ja laskettaen venettä rantojen tuntumissa oleviin lepopaikkoihin. Annetaan veneen vain hieman lierahtaa sivulle, että vieheet elävät hyvin lohien läheisyydessä.
Joitain vuosia sitten kovassa tulvassa kesäkuun alussa olin saanut yhden ysikiloisen pajupusikoiden reunoilta. Olin myös menettänyt pari vaappua tiukkoihin pajukoihin (sain veden laskettua vaaput takaisin) ja jälleen kerran vapa taipui ja virran painaessa venettä kohta siima osoitti ylävirtaan. Selvä paju siis. Kiskoimme vavasta terävästi, että vaappu irtoaisi pajukosta. Mutta homman luonne muuttui, kun yhden kiskaisun jälkeen rullalta läksi valtavalla vauhdilla katoamaan siimaan ylävirtaan, kun paju olikin muuttunut suurloheksi. Pitkän taistelun jälkeen sain koukattua yli 17,5 kilon kirkkaan kojamon rantaan.
Kun virranpaine keskikesällä alkaa hellittää, virta ei uitakaan yhtä tehokkaasti vieheitä pelkällä pystysoudulla. Lähdemme vetämään hieman siksakkia, eli annamme veneen perän tehdä töitä ja näin tuotetaan vieheisiin eloa.
Loppukaudesta soututyyliä voidaan edelleen kirjavoittaa. Meidän täytyy saada jo sadat vieheet nähnyt monttukeisari ärsyyntymään ja ahdistetuksi mahdollisesti selkä seinää vasten.
Loppukaudesta soudussa voidaan tehdä koviakin vetoja poikkivirtaan, lierauttaa rantakäännöksessä vieheitä vauhdikkaasti oletettujen/tiedettyjen lohien silmille. Ei jäädä junnaamaan jotain ottipaikkaa, vaan lähdetään äkkiä keskivirtaan, siellä pysäytetään ja tullaan vauhdilla takaisin lohen silmille.
Lohi tunnetusti seuraa viehettä ja voi uida pitkiäkin matkoja vieheiden alapuolella. Jos soutu on tasaista junnausta, voi lohi painua rauhassa syvänteeseen ja antaa vieheiden jatkaa jolkotustaan. Mielikuvitukselliset poikkeamat soudussa voivat sen sijaan laukaista lohen iskun ja tällöin vapa taipuu rumasti. Tähän perustuu useat ensikertalaisten saamat suurlohet. Soudetaan vähän siellä sun täällä ja huomataankin, että pahus vie, nyt painutaan liian matalaan. Äkkiliikkeellä vedetään vene pikaisesti takaisin paremmille vesille ja tietämättään aiheutetaan vieheille suuria nopeuden muutoksia, jotka saavat lohessa paineen iskeä kiinni. Näin on sattunut aikojen alussa itsellekin ja uskon että monelle, monelle muullekin lohensoutajalle.
Lue myös:
- Lohensoutu Tenojoella: vieheiden väri, kellonaika ja sää
- Tenojoen lohen kalastus
Kommentit
Näitä juttuja saisi olla enemmänkin!
Ainaista limanrakastelua joka tuutti nykyään täynnä.
Kiitos Hartsalle hyvästä kirjoituksesta!
Lisää uusi kommentti