Perhonsoutajan kesä Tenolla

Talvi 2013 oli Utsjoella pitkästä aikaa todella luminen. Se antoi viitteitä, että tulee hyvä vesikesä Tenolle. Ja tulihan se heti toukokuun alussa kun lumet sulivat nopeasti alkavan lämpöaallon voimasta. Ja sitten sitä lämmintä riittikin aina kauden loppuun saakka. Ja siitä vielä ohikin syyskuun loppuun saakka.
Oli selvää että isoa kalaa alkoi tunkea jokeen heti onnettoman jäidenlähdön jälkeen. Toukokuun puolella onkimiehet, ne vähäiset, saivat kirkkaita nousulohia parvien saapuessa kohdalle.

Näin saatiin samalla hyvää materiaalia ”perhotestiin”. Olin nimittäin pyytänyt suomalaisia perhoihmisiä sitomaan joitain lohiperhoja, joita voisin uittaa kesän ajan Tenolla. Ja niitä perhoja tuli ja niillä perhoilla myös tuli.


Itse en käytä painotettuja perhoja, vaan suurimman osan perhokaloistani olen saanut aivan pintakalvosta.

Omassa soudussa pidän sivuvavoissa perhot 18 metrin päässä ja takavavassa 20 metrin päässä. Tuskin tässä on mitään oikeaa tapaa, mutta tuo on tuntunut sopivalta omaan soututyyliin. Joka on siis sivuttain liikuttava, ei pystysoutua. Jota sitäkin jotkut perhonsoutajat harrastavat. He ikään kuin laskettavat perhonsa ottimonttuihin ja antavat perhojen nousta ja laskea.
Suvannoilla perhoissa pitää ollakin värit ja kierteet juuri oikeassa suhteessa, varsinkin jos kuuntelee ”kokeneita” perhonsoutajia. Tätäkin olen usein miettinyt, että voiko niinkin pieni yksityiskohta kuin perhonkierre vaikuttaa lohen ottiin. Jos kierre on vastapäivään ja se on hopeaa, ei ota, mutta jos on myötäpäivään ja kultaa niin ottaa. Olkoon tämä sitä salatiedettä, jota ei lähdetä sen enempää selvittämään. Ken sen viisastenkiven löytää, nauttikoon perhon toimivuudesta täysin siemauksin.
Tämä oli perhonsoutajan kesä Tenolla ensimmäinen osa. Lue tästä Tenojoen lohiperhoja juttu.
Teksti ja kuvat:
Harri Matikainen
Kommentit
Hyvää tekstiä Hartsalta..
Lisää uusi kommentti