Lempileikkejä Malediiveilla - Juhani Repo kertoo tällä kertaa matkastaan Malediiveille. Muita hänen tarinoita maailman kalavesiltä on Kanadasta ja Omanista.
 

Noinkohan olivat kaikki Omanissa tavaroihin piiloutuneet torakat edes ennättäneet livistää matkalaukusta uuteen kotiinsa, kun munapatalaisen kalamiehen veri veti jo "kostoretkelle". Haaveissa se GT:n (giant trevally) vinha tukistus. Asiasta kotona varovasti mainitessaan saikin jo kokea kohtalaisen napakan naisen verbaalin "tukistuksen".

 

Löysimme pienen tutkimisen jälkeen Malediiveilta saarirykelmän nimeltä Dhaalu Atoll. Siellä majoittuminen oli järjestetty atollin etelä-osiin Kudahuvadhoo nimiselle saarelle, jota asutti reilut tuhat kalanhajuista asukasta.

 

Tämä aiemmin itselle tuntematon kohde tuli "käsiin" täysin randomisti internetin syövereistä useiden eri tahoille läheteltyjen vonkausviestien jälkeen. Koska edellisestä reissusta ei kovin montaa kuunkiertoa ollut vielä kulunut, oli setti taiottava todeksi tiukoilla reunaehdoilla. Ja ehdot tietenkin kustannuspoliittiset.
 

Reissun suunnitelmissa itse kalastukselle oli omatoimisesti leimattu hintalappu, joka oli pari tonnia kymmeneltä päivältä, tai muuten hernekeiton ylensyömisen takia jouduttaisiin evakoimaan myös viereinen kerrostalo. Ja se olisi jo paha tilanne, ottaen huomioon jotta asutaan sentään sellutehtaan piippujen varjossa täällä Äänekoskella.

 

Edullisen hernekeiton imuroiminen pysyi kuitenkin hanskassa tai jopa loitolla, sillä Mohamed Wafir niminen herrasmies ISLAND VOYAGE MALDIVES ltd:ltä lupautui järjestämään suomipojalle kalareissun juuri karvan alle ennalta painetun hintalapun. Tarjous tuntui uskomattomalta. Vastaavaa "edukasta" hintaa, ei aikaisemmin ole tullut näissä touhuissa vastaan. Ja että vielä tuolta kaikkien mielikuvien biitsiparatiisista?

 

Äkkiseltään kun miettii Malediivien mainetta, niin lukijankin mieleen varmasti hiuskahtaa alueen olevan häämatkalaisten unelmakohde ja pus-pus touhujen paratiisi. On kauniita turkoosilla kyllästettyjä biitsejä ja nyt on niitä bikini-beibejäkin. Mutta ikävä kyllä karvaisten Berluscooni Äijien seurassa. "Unelman" paikasta tekee luultavasti juuri se miljoonien dollarien Resort-hotellien viiden tähden hintataso, joihin ei kovin monella näkkärin purijalla ole varaa jäädä pitkiksi ajoiksi "kuuntelemaan Kirkaa", eli hengailemaan.

 

Nyt maailmankirjat vaikuttivat kuitenkin jollain tasolla menneen sekaisin. Mohamed lupasi parilla tonnilla tylysti seuraavaa: majoituksen yhdeksitoista päiväksi, kalastusta 10 päivää ja 10 tuntia päivässä - lisäksi kaikki ruuat ja juomat. Niin ja hintaan sisältyi myös edestakaiset vesitasolennot pääkaupungista Malesta Kudahuvadhoon saarelle, jossa kalastustukikohta sijaitsi! Jo pelkkien vesitasolentojen hinta oli 600 amerikkalaista taalaa, joten veneen ja majoituksen hinta ei päätä huimannut. Näiden lupausten jatkeeksi oli tietenkin vielä itse kustannettava vajaan tonnin maksaneet lennot Suomesta Malediiveille.

 

Lyhyen matkustelun jälkeen Turkish Airlines oli onnistuneesti saattanut meidät yhdenpysähdyksen-taktiikalla Istanbulin kautta maaliin, eli Maleen. Jäljelle jäänyt jotos Kudahuvadhoon saarelle jäi vielä taitettavaksi eksoottisilla vesitason siivillä.

 

Matkan puuhamiehenä toiminut Mohamed, oli kaiken mahdollisen kohteliaisuuden nimissä saapunut Malen lentokentälle matkalaista vastaan. Ensitöikseen Mohamed valaisi kahvikupposten lomassa hieman tulevia kalameininkejä, ja kuinka jatkolento vesitasolla tapahtuisi. Check-inni oli tietenkin tehtävä uudelleen, ennen bussilla tapahtunutta siirtymistä maailman vilkkaimpaan vesitaso-terminaaliin.

 

Tarjotessani massiivisia varusteita check-innin virkailijaneidolle, kävi kamojen kanssa klassinen temppu ja tiskiin sai latoa satakunta dollaria lisämaksua kamojen ylipainosta. Vaikka pitkistä kalsareistakin oli jo leikattu kevennystä ajatellen lahkeet pois ja aurinkorasvaakin oli raaskinut ottaa vain puoli purkkia mukaan, niin silti lopullinen kamojen kevennys tuli jälleen kukkaron tyhjentämisestä. Sadetakin oli kuitenkin mukaan raaskinut ottaa; olihan Malediiveilla sentään sadekausi meneillään.

 

Tavaroiden luovutuksen jälkeen Mohamed jatkoi vielä assistentin hommiaan aivan lentoa edeltäville loppusekunteille asti, kertoen samalla Malediivien matkailusta ja tietenkin lisää kalastusmahdollisuuksista. Miehen edustamalla firmalla vaikuttikin olevan kaikki matkailun metkut hallussa sukelluksesta surffaukseen.

 

Mukavat turinat tulivat lopulta päätökseensä, kun lentoyhtiön sai tankattua luovutetulla satasella lisää kerosiiniä koneen kitusiin. Koitti siis aika koettaa, kuinka tinapurkkimainen siivekäs nousisi ilmaan mukanaan seitsemän lemmenparia ja yksi pariton, piakkoin lentävä lohipuliukko.

 

Lyhyen kiitoradalle seilaamisen jälkeen koneen saksalainen lentokapteeni kiskaisi varmoin ottein jäätävän meluisan tinapurkkinsa ilmojen teille. Meteli sai äkkiseltään ikävöimään armeijasta tuttua "tuplakuulosuojausta". Ja sehän ei muistaakseni tarkoittanut suositun kaksi-osaisen suklaapatukan puolikkaiden tunkemista molempiin korviin.

 

Pian nousun jälkeen alapuoliset näkymät alkoivat täyttyä lukemattomista laguuneista ja saarimuodostelmista. Ja kameran muistikortin olisi helposti täyttänyt toinen toistaan makeammilla postikorttimaisemilla, aina kun vain vallinneeseen sadekauteet kuuluneet pienoiset pilvilautat raottivat näkymää.

 

Messevät maisemat laittoivat oitis kaikki japanialaisilta vaikuttaneet kanssa matkustajat napsimaan selfieitä ja avustettuja selfieitä Hästääg#ikkunaruutujen edessä, taustamaisemien mukaan tarttumisen toivossa. Tässä vaiheessa kalamiehen kamerat oli kuitenkin vielä syytä pitää kokolailla poissa salamasodista, sillä dokumentointivälineistön tuli viettää siestaa siihen hetkeen asti, kunnes puliukko vaipuisi slaavikyykkyyn metsästetyn kohdekalan: trevallyn kanssa!

 

Lennon määränpäässä japanialaiset kutuparit olivat siirtyneet vesitason laiturilta viimeisen päälle sliipattuun kuuden tähden hotelliinsa (Niyama Resort), kun taasen puliukon tehtäväksi jäi vapatuubien ja laukkujen päällä istuskeleminen, viimeisen noutajan saapumisen toivossa. Vielä oli taitettavana parin kilometrin venematka sille "omalle" paratiisisaarelle.

 

Tovin päästä laiturin kylkeen kaahasi moottorivene miehistöineen apupoikineen ja nappasivat kamojensa päällä uupumuksesta pilkkineen ukon kyytiinsä. Veneen puikoissa ja sen omistajan ominaisuudessa, oli koko tulevan reissun kipparina toiminut Ahmed Naseer.

 

Matkalaisen viimeinen erikoiskoe oli kahden saaren välinen salmi, johon vallitsevan monsuunin tuulet nostivat terhakkaita aaltoja vuorovesivirtausten säestyksellä. Ensimmäiset merelliset fleiverit saivat katseen automaattisesti seulomaan horisonttia ja sieltä mahdollisia kalaparvia, mutta takapuolen tehtäväksi jäänyt parhaan istumapaikan etsiminen sai seulonnan menemään päin persettä. Parin mojovan kankkukajauksen jälkeen kippari tarjosi pehmustetta hanurin alle ja parhaan istumapaikan tutkimustyön saattoi lopettaa ja samalla koko loppureissun ajaksi. Toiveissa oli myös, että jatkossa löytyisi hieman tyynempiä tuulirakoja tai tiedossa olisi todellista tuulizumpaa veneen pienellä takakannella.

 

Terhakka laineikko loppui kuitenkin äkkiä, saapuessamme "kotisaaren" suojiin ja sen satamaan. Veneen lipuessa aallonmurtajien varjelukseen kävi kokolailla nopeasti selväksi, ettei enää oltu edellisen saaren kaltaisella "resort zonella".  Nopeat vilkuilut ympärilleensä paljastivat, jotta satama oli tuupattu kokolailla täyteen isohkoja kalastusaluksia, juomapullot ja roskat kelluivat siellä sun täällä meressä ja rannalla, eikä satama-altaan vesi eronnut ulkoiselta habitukseltaan juurikaan parhaiden päivien kolera-altaasta.

 

Jossain määrin ensivaikutelma sai varmasti ainakin joiltain häämatkaa suunnittelevilta muutaman romanttisen saippuakuplan puhkeamaan haavekuvista. WTF? Että sillä lailla täälläkin. Pullomerta ja kaikkea kivaa lapsille. Seuraava kalareissu onkin varmaan suunnattava suoraan sille Tyyneen Valtamereen muodostuneelle muovimantereelle, niin voisi vaihteluksi hämmästellä, jos jossain sattuu näkymään oikeaa maata.

 

Mutta, nopeasti kuitenkin selvisi, että saari oli todella ainoastaan paikallisten tavoilla paikallisten asuttama ja omalle kontolle oli jäänyt ainoan paikalla olleen turistin auvoisa virka. Ja asuminen saaren ainoassa majatalossa.  Eipä saarella pahemmin ollut ketään roskaisia kulmia katselemassakaan. Eikä pohjimmiltaan allekirjoittanutkaan. Nyt oltiin kalareissussa.

 

Rantautumisen jälkeen kippari huikkasi jollekin ohikulkeneelle kaverilleen, josko tämä voisi heittää matkalaisen tavaroineen majapaikkaansa. Hommasta syntyi heti diili ja sain hypätä kaikkien kantamusten kanssa skootterin tarakalle. Saarella kun ei pahemmin ollut autokyytiin edellytettäviä autoja tarjolla. Skootterin vyöryttyä 130kg normaalia taakkaa isommalla kuormalla ja kokolailla vanteillaan muutaman sata metriä, oltiin viimein perillä omassa "resortissa".

 

Samalla saapumisen sekunnilla takavasemmalta paikalle saapui talonmies availemaan ovia ja esittelemään majatalon salaisuuksia, sekä asettelemaan ilmanraikastimia. Tovin jälkeen kipparikin liittyi esittelykierrokseen ja tarkisti kaiken olevan kunnossa. Ilmastointi kaikissa huoneissa check. TV sateliittikanavilla check. Discovery check. Jääkaappi check. Sänky ja WC -tilat check. WC voi kristus. Keittiö OK. Majapaikka oli todettava varsin hyväksi WC-tiloissa leijaillutta mädäntyneen kananmunanhajua lukuunottamatta. Ilmanraikastimet kyllä taistelivat urhoollisesti yllättäen pesuvedestä tullutta hajua vastaan, mutta vain urhoollisesti. Sellutehtaan varjossa asuvalle pienet rikkivetyhajut toimivat sinällään kyllä mainiona koti-ikävän karkoittajana…

 

Reissua pohjustaneet salapoliisityöt tätä resorttia kohtaan olivat paljastaneet majatalossa yöpymisen hinnaksi 25 euroa/yö. Tällä hinnalla ei taida Suomen kamaran leirintäalueilta pahemmin enää löytyä edes telttapaikkaa. Seuraavaksi halvin tarjolla ollut asumus oli naapurisaaren Niyama Resort, josta yhden hengen olkimaja olisi irronnut päiväksi reilulla viidelläsataa. Joten annettu asumus oli varmasti tarkoitukseen sopiva.

 

Väenpaljouden liuettua paikalta, sai viimein hieman oikaista ruotoa ja ladata niin omia, kuin kypäräkamerankin pattereita. Tulevassa kymmenen päivän setissä niille todellakin oli tulossa käyttöä.

 

Saapumispäivänä energiavarastojen täydentämiseksi oli vielä kauhottu naamariin Naseer:in aiemmin lähistöltä pyytämää papukaijakalaa ja groupperia. Papukaijakala oli ammuttu harppuunalla ja groupperi oli pyydetty jiggaamalla. Ihan kaivosta emme siis olleet lähdössä pyytämään.

 

Tutustuminen atollin apajiin alotettiin turvallisesti kotisaaren kupeesta. Ja mikäpä ei olisi ollut aloittaessa, sillä aamun tyven sää paljasti aikaisemmin kovasti läikkyneestä kohdasta lukuisia pintaa kuohuttaneita pikkukalaparvia ja pohjaan katsoessa isompia kilon parin kaloja oli mattona. Näytti todella lupaavalta.  Nyt piti vain löytää paikat, missä ravintoketjun ylemmät asukit viihtyivät. Kaikeksi onneksi tällä kertaa pedon merkkejä ei kovin pitkään tarvinnut etsiä.

 

Kudahuvadhoon saaren ympäristöstä muodostui äkkiseltään melko turvallisen oloinen mielikuva ainakin pinnassa porisseiden pikkukalojen näkökulmasta katsottuna ja aloitimme siirtymisen itään päin. Kippari kertoi kahdesta pian eteen tulevasta kanavasta, joissa oli hyvät vuorovesivirtaukset ja aina runsaasti pikkukaloja. Isompiakin oli nähty. Ensimmäinen reilut parisataa metriä leveä kanava olikin jälleen täynnä hysteerisia pikkukaloja, mutta pedoista ei merkkiäkään. Ja näimpä Omanin "munat pataan" -syndrooma alkoi viheliäisesti hiipiä alitajuntaan jo tässä vaiheessa. Edellisen reissun traumat ja arvet olivat vielä selkeästi iholla.

 

Kippari taisikin huomata pohjolan pojan otteista, että nyt ollaan tosissaan liikkeellä, eikä millään turistiajelulla ja lienee päätti tsempata heittäjää kertomalla: "kalat alkavat purra yheltätoista, kun nousuvesi on korkeimmillaan". No sehän taas nähtäisiin, kävi jostain syystä mielessä.

 

Tovin tyhjyyden jälkeen kiulun keula laitettiin kulkemaan seuraavaa kanavaa kohti, avomeren puolelta koukaten. Ajelun aikana oli havaittavissa, että tähän asti kiertämämme saaret olivat pitkien riuttojen suojaamia ja heränneet aavojen aallot jäivät murtumaan tolkuttoman kauas saarien rantaviivasta. Suojariutta teki lähialueistaan matalia piiiitkälle avomerenkin puolella. Ja pitkälle matala suora rantaviiva on harvoin pedoille näissä touhuissa ollut sitä otollisinta maastoa.
 

Lähestyessämme seuraavaa kanavaa, suojariutan edessä ollut vesi alkoi muuttua aikaisempaa tummemmaksi syventymisen merkiksi ja veneen nappulat otettiin kaakosta takaisin heittelyvauhtiin.  Avomereltä vyöryneet aallot tekivät ahtaalla takakannella seisomisesta oudokseltaan melkoisen mielenkiintoista puuhaa ja veneen laidat olivat ainoa pystyssä pysymisen tae.

 

Pari ensimmäistä heittoa meni pystyssä pysymisen harjoitteluun ja popperi lensi hädin tuskin kolmeakymmentä metriä jääden vielä melkoisen syviin vesiin pärskimään. Kolmas heitto sai tarpeeksi ruutia alleen ja tavoitteli jo vihreämmältä näyttänyttä vesialuetta. Ja heti jysähti.

 

Matalammasta iskeneen trevallyn tärpin aiheuttama tuttu pintakajaus yllätti täysin kis-kis säädöissä olleen stellan jarrun, joka alkoi välittömästi tirisemään ylikierroksilla kauan odotettua sonettiaan. Kalan vielä miettiessä  sopivia koralleja siiman katkaisemiseksi, kelan miehistö oli kuitenkin jo ennättänyt laittaa lisää jarruvoimaa ja vääntöä vapaan. Viiden kilon kalalla ei ollut loppupeleissä paljoa sanottavaa niin väsytykseen, kuten ei siihenkään pääsisiko se takaisin vapauteen. Kala sai heti auttamatta koukkua kylkeen ja pamppua päähän veneen vaikutusalueelle jouduttuaan. Vapauttaminen ei kipparin mukaan tullut kysymykseenkään. Mutta tapahtuma antoi kallista osviittaa, mistä pedon merkkejä alkaisi löytymään.

 

Jo nyt reissu oli pelastettu! Ja pelastaja saapui juuri samaisella kellon lyömällä, kuin mitä kippari oli aiemmin povannut.

 

Kun paineenpoistokala oli saatu poimittua merestä ylös, oli vene jo ajelehtinut satakunta metriä virtausten mukana avomerelle päin. Kippari ohjasti pyynnöstä veneen takaisin edellisille "jalansijoille" ja heitto, ja DÄNG. Taas mentiin. Nyt jo reilusti kireämmälle laitettu jarru vinkaisi ja kyynärlumpiot muljahtivat trevallyn viskattua vettä ilmaan syöksyynlähdön merkiksi. Ja yht´äkkiä touhussa alkoi olla jo todellista meininkiä, kun tärppiä alkoi löytymään kuin haukikalassa konsanaan.

 

Muuta yhtäläisyyttä haukitouhuun ei sitten ollutkaan, kuin tärppien tiheys, sillä jokaisen hampaat irvessä sisään kelatun metrin sai pelätä kalan painumista pohjan koralleihin, jotka väriloistostaan huolimatta vaanivat siimaleikkureina kristallin kirkkaassa vedessä. Tässä vaiheessa reissua poppereiden menetyksiin ei ollut varaa. Tämäkään kala ei vielä edustanut lajinsa isomustoa, mutta kympit paukkuivat helposti rikki ja kypäräkameran päällelaittamista saattoi jo harkita tapahtumien todistamiseksi jälkipolville. Onnekkaan väsytyksen päätteeksi, kala sai jättää paikkansa vedenalaisessa ravintoketjussa ja raahata ruotonsa kalatarinoiden taivaaseen.

Väsytyksen aikana vene oli jälleen liukunut vuorovesivirtausten avittamana kauas kanavasta ja vene liikuteltiin moottorivoimin takaisin heittoetäisyydelle. Uusi heitto matalaa kohti ja jälleen vesi kuohahti ja jotain punaista kävi näyttämässä kylkeään lyödessään kapulasta hieman ohi. Lienee ollut red snapperi tai joku muu vastaava kommunistikala. Sitten seurasi pari heittoa tyhjää ja jälleen siirtymistä hieman sisemmäksi kanavaan ja taas pari snapperia tai grouperia kävi harjoittelemassa ohilyöntiä. Nyt meininki alkoi jo olla todella kutkuttavaa ja tallennusvälineitä sai ihan tosissaan alkaa virittämään veneenlaitaan kiinni. Tätä toukokuista jouluaattoa ei muuten kukaan uskoisi.

 

Joku on jo kypäräkameroiden yleistyessä saattanut lähemmin tutustua siihen piruun, joka tulee kylään, kun kamerat alkavat käydä. Kameran punaisen valon alkaessa vilkkua, rupee kalat poissaolollaan ilkkua. Murphyn lakeja ei onnistuttu kumoamaan tälläkään kertaa. Tärpit ja syönti loppuivat kuin siihen paikkaan tuon pirullisen punaisen silmän aloitettua silmäpelinsä. Tai sitten apaja vain hyytyi ja kalat saivat tarpeekseen.

 

Pienemmän kanavan oltua heti antoisampi verrattuna pariin isompaan, kuului kipparin suuntaan oitis kysymys: oliko vastaavia voimakasvirtaisia apajia lisää? Ja vastaus tähän oli positiivinen, kyllä löytyy. Aloitimmekin miltei heti siirtymisen seuraavalle kanavalle.

 

Matkaa taitettiin edelleen avomeren puolelta miltei kokoajan heitellen, mutta nyt rantaviiva oli muuttunut verrattuna ensimmäisiin saariin ja mainingit pääsivät lyömään niiden rantoihin asti. Ja lyömässä oli enää ainoastaan maininkeja, sillä vallinneen south-west monsuunin tuulet eivät kohdelleet kovinkaan kaltoin saarten itä-puolisia rantoja. Nopsakkaasti tummuuteen syventyneet ranta-alueet näyttivät todella lupaavilta ainakin jonkinlaisia kaloja silmällä pitäen.

 

Alkujaan ahtaalta tuntunut veneen takaosakin alkoi jo muuttua pieneksi kodiksi meren läikkymisen laannututtua. Ja kokista ja snikkerssiä painui nahan alle piiloon tuttuun tahtiin, jotta tyhjän heittämiseen riitti energiaa. Heittoa ja pidempää heitoa sai jälleen takoa, kuin järkeä päähän. Oliko vain uskottava, etteivät ne kalat viihtyisi tälläisellä 5 km pitkällä "sitä samaa" olevalla rantaviivalla? Siispä tahtia lyötiin puikkoihin lisää, jotta tulevien kanavien tarjonnan setvimiseen jäisi vielä aikaa.

 

Parissa kohtaa Naseer kuitenkin himmasi enemmän kaasukättään ja neuvoi kokeilemaan kahlattavan matalilta näyttäneiden saartenvälien edustoilta, josko niistä jotain mielenkiintoista löytyisi. Parin kolmen salmen edustalla kalat ilmoittivatkin olemassaolostaan pärskäytyksellä tai vieheen seuraamisella. Joten jotain toivoa pitkälläkin "rannalla" oli, vaikka veneeseen asti ei mitään noussutkaan.

 

Nyt mielenkiinto oli ankkuroitu niin vahvasti syvemmillä kanavilla tapahtuvaan toimintaan, etteivät parit snapperi tärpit pysyneet poltteen keskipisteenä. Lopulta saavuimme todella voimakasvirtauksisen "majakka" kanavan suuaukolle, joka oli syöpynyt pitkien maininkeja kuohuttaneiden riuttojen keskelle. Alue suorastaan kiehui pikkukaloista ja kymmenien metrien matkalla. Jo heti alkujaan käsiin oli tarttunut pientä tärinää, kun seuraavan tärpin odotusarvo oli laukaissut adrenaliinit liikkeelle. -Tästä alkaisi jytysemään ja aivan varmasti, kuului alitajunnan syövereistä.

 

Ensimmäiset heitot toimivat hyvinä beittiparvien karkoittimina, mänty-männän auratessa uraa parikytä senttisten sinisten kalojen seassa suomut pölisten. Vaikka pikkukalat "kohauttivat" veden pintaa aivan alvariinsa, ei niiden perässä tuntunut olevan ketään, joka kuitenkaan olisi ollut kapuloista kiinnostunut.

 

Oli siis muutettava popperikeskityksen kordinaatteja ja heitettävä aivan toiseen suuntaan. "-Se oli virhe", Karjalan Gandalffia lainaten. Pian huomasi heittäneensä virtausten viereen syntyneeseen isoon peiliin, joka oli selkeästi loitompana pikkukaloista. Sitten pari rivakkaa plop-ploppia ja vieheen taakse ilmestyi puoliksi veden päällä viistänyt jäätävän kokoinen GT -mörkö, jonka ajatuksena oli ilmiselvästi pelkkä paikallaolon ilmoittaminen. Moinen ilmestyskirjan peto sai kädet oitis jäätymään ja hokemaan "ota nyt, ota nyt, ota nyt"-mantraa. Nopean koomailun jälkeen seurasi pari hidasta popperin nykäisyä ja sitten täys kiihdytys nykien- nykien... mutta tätä kalaa eivät enää mitkään käsialatemput kiinnostaneet. Heittäjää kyllä kiinnosti, jotta mitähän mörköjä täältä oikeasti voisi löytyä...edellinen otus olisi jo heittämällä laittanut omat GT:n ennätyslukemat uusiksi. Ja ennen reissua ennakkoajatus oli kalastaa maksimissaan parinkympin kaloja.

 

Kippari ei tapahtunutta juuri nähnyt ja mainitessani monsterin pyörähtämisestä, vastapalloon tuli tarinaa 50 kiloisista trevallyista, joten isomuksiin oli mahkuja.
 

Vaikka mörkö meni menojaan mörön persiisiin, niin nyt heitossa vasta olikin iloa ja vavan varressa liekkiä. Mutta tuttavallisesti Majakka-kanavaksi ristityllä apajalla ei kuitenkaan syntynyt sen suurempaa ilotulitusta. Sen oli määrätty syntymän vasta seuraavalla kanavalla. Sitä ennen nippa-nappa malttoi kauhoa tonnikalaleipäpitoisen lounaan naamariinsa. Nälkä kun oli, vaikka ei siltä tuntunutkaan.

 

Jos edellisessä kanavassa oli paljon virtausta ja beittiä, niin tällä atollin itä-puolen puolivälissä sijainneella kanavalla ei pahemmin ollut pikkukaloja, koska virtaus oli niin huima. Vaikka leveyttä oli ainakin pari sataa metriä, vesi juoksi kuin keväisellä Tammerkoskella konsanaan. Joitain hajanaisia pikkukalaparvia löytyi aivan virtauksen reunamilta. Reunoille muodostui myös niitä aiemmin särjettyjä isoja peilejä.

 

Aloitimme kanavan tykittämisen melkoisen paljon atollin sisäpuolelta. Pikainen havainto antoi ymmärtää, ettei oikein mikään kala tuntunut viihtyvän kovan virtauksen paineessa. Veneen ohjastamisessa oli täysi työ, jotta kurssi pysyi oikeana heittosuuntaan nähden.

 

Liu´uttuamme kokolailla pois virtauksen kovimmasta osasta alkoi tapahtua. Ensin virtauksen reunaan tarjottuun kapulaan haksahti vajaan kympin trevally. Seuraavalla heitolla tulleella kalalla kympit paukkuivat selkeesti. Pari heittoa väliin ja veneeseen oli jo nousemassa neljän kilon snapperia. Veneen perä alkoi hyvinkin nopeasti muistuttaa teurastamoa, kun C&R toiminta oli pelkissä kalamiehen haavekuvissa. Jotkin kalat sentään iskivät näyttävästi ohi ja näin säästivät henkensä, kipparin huokaillessa taustalla.

 

Ensimmäinen liuku ei kunnolla ollut vielä päässyt edes loppumaan, kun oltiin jo todella kuumottavissa tunnelmissa, eikä kamerankaan läsnäolo tuntunut enää haittaavan. Nyt oli möyhennettävä, kun kalavelkoja makseltiin takaisin ja korkojen kera.

 

Meiningin jo loksahdettua kutakuinkin kohdilleen, oli päivälle kuitenkin vielä tulossa kruunu. Vaikka samaisesta paikasta oli jo iskenyt monta kalaa toisensa perään, niin tapahtumakimara osoitti hyytymisen merkejä vasta, kun reilu parikymppinen trevally oli luovuttanut virranreunasta jalansijansa ja kohdannut kohtalonsa haksahdettuaan suomalaiseen mänty-mäntään. Tiukan voimia koetelleen taiston jälkeen tämäkin hieno otus päätyi veneemme pohjalle viimeiseen lepoon, sekä avustetun slaavikyykyn pelivälineeksi. Ja loppupeleissä jonkun pannulle.  Pian isomuksen jälkeen juhlat olivat ohi, vuoroveden stopatessa ja taikapeilien kadottua. Tämä ei juurikaan enää haitannut, eikä Omanin -syndroomista ollut tietoakaan. Nyt oli meiningit kohdillaan.

 

Harvoin on kuitenkaan mikään kalareissu lähtenyt yhtä tyhjentävästi liikkeelle ja saanut jopa sanomaan ääneen: "en toivo tälle päivälle enää yhtään isompaa kalaa, koska voimat eivät riittäisi". Ja mikä oli sanoessa, kun sitä ei kukaan läsnäolija ymmärtänyt. Kroppa oli täynnä, jos ei maitohappoa, niin kahdella huikalla alashuuhdottujen kokisten hiilihappoa. Muutama kala ja muutama tunti heittoa ja takki tyhjä. Ja reilu viikko jäljellä?...Hoh-hoijaa...mikä startti :)

 

Saapuessamme ensimmäisen päivän seikkailuilta kotisatamaan, käynnistyi veneen ympärillä melkoinen tivoli. Kun kaloja aloitettiin nostelemaan rannalle, uteliasta asukasta riitti ja osa kaivoi kuvettakin saadakseen lounasta pöytään. Jossain vaiheessa saatu snapperi oli kuitenkin luvattu säästää sillä silmällä, että siitä syntyisi osa vahvasti tarpeellista proteiinitankkausta. Urheilukalastajahan ei mistään "illallisista" tiedäkkään.

 

Suurin osa kaloista oli jo varmasti syöty ja matkalainen ennättänyt ottaa hyvät päiväunet, ennen kuin Naseer saapui skootterillaan majatalolle. Ilta oli painunut totaaliseen pimeyteen ja hanhen kokoiset lepakot kiljuivat palmuissa tapellessaan joistain puolimädistä hedelmistä. Nuillakin oli jo ilmeisen nälkä.

 

Päästyämme skootterilla kokolailla kolme metriä eteenpäin, alkoi taivaalta tulla herneen kokoisia vesipisaroita ja aivan koko hernetarhan voimalla. Ja saman tulva-ilmiön saikin todistaa miltei jokainen ilta ja samalla kellonlyömällä. Naseer:in kotiin oli majatalolta matkaa ehkä parisataa metriä, mutta kyllä silläkin matkalla jo yhdet alushousut ehtii päällään sissijuustoista huuhdella. Sitä sadetakkia ei kuitenkaan tehnyt mieli ylleen verhota vallinneessa kolmenkympin hiitissä.

 

Ennen ruokapöytään kömpimistä kippari kertoi vielä pikaisesti käyvänsä moskeijassa rukoilemassa. Tässä vaiheessa reissua alkoi pikku hiljaa hämäläisellekkin valjeta, että nyt oltiin hartaasti muslimipitoisilla vesillä, taas, ja mukana olleista koukkuöljyistä kannattaisi pitää pienempää mekkalaa. Itsekin sai pian kännistyneeseen rukoiluhetkeen tavallaan ottaa osaa, sillä moskeija sijaitsi aivan kipparin taloa vastapäätä. Ja taidokkaasti pappi kieltämättä viestinsä kertoikin.

Imaanin viimein vaiettua tien toisella puolella Naseer säntäsi takaisin kotiin ja ohjasti selkeästi energiakriisistä kärsineen turistin parempien lihapatojen ääreen. 

 

Nopsaan pienestä meluntäytteisestä keittiöstä alkoi pöytään putoilla vaimonsa taikomaa chilillä "sytytettyä" grillattua snapperia ja meheviä uuniperunoita, ämpärillinen tonnikalapastaa, hedelmiä ja kaikkivaltiasta kolaa kyytipojaksi. Jälkiruuaksi oli hieman mysteeriksi jäänyttä cream brulee tyyppistä vanukasta ja kahvia. Näillä eväillä uusien voimien saanti oli taattu, eivätkä makuhermotkaan olleet tilanteeseen tyytymättömiä! Eväät olivat kerta kaikkiaan kohdillaan. Muistellessa  snapperia ja siihen puristettua limeä...vesi herahtaa vieläkin kielelle.

 

Mahan kurinat päättäneen ja kuvun täyttäneen ruokailun ja ladellun kiitostulvan jälkeen, ei päivältä enää voinut enempää toivoa. Majapaikkaan paluun jälkeen oli vielä kerrattava kanavatarjonta, tee-vee:stä ja samaisen illan viimeiset kalakuvat tulivatkin sitten napsittua aina niin autuailla tuutu-mailla.

 

Ne ensimmäiset hetket kulloisessakin kalapaikassa lienee ne kaikista jännimmät ja päässä saattaa myllätä hajatelmia kuten: mitä sieltä tulee, mistä sieltä tulee, minne se menee ja kannattaako kokeilla uudelleen? Tällä kertaa vastaukset näyttivät tulleen löydetyksi heti ensimmäisenä päivänä ja hihat olivat ässiä täynnä. Siispä toimintaa päätettiin jatkaa muikein suin ensimmäisen päivän kokemusten pohjalta.

 

Nyt kun oli selkeitä merkkejä, että etäämmällä olevat kanavat olisivat se Hot Spotti jota kannatti paiskoa, niin keskityimmekin kakkos päivänä ainoastaan niihin ja niiden lähi-alueiden heittämiseen. Se oli virhe. Nyt kanavat oli ilmeisesti "räjäytetty" ensimmäisenä päivänä ja uusia trevallyja ei ollut ennättänyt saapua apajille. Ja eiliset kalathan olivat jo hautuumaa tavaraa.

 

Kakkos-päivän lähes tauottomalla paiskonnalla veneeseen nousi neljä snapperia, jotka tietenkin takasivat grilli-ruuassa pysymisen. Yksi grouper. Ja yksi piskuinen GT. Kelit ja kaikki olivat kuitenkin kohdillaan, mutta jokin ei vain toiminut. Huonon päivän viittaa ei näilläkään kaloilla toki torstaille suvainnut langettaa.
 

Heikompi päivä saapui vasta perjantaina, joka oli paikallinen pyhäpäivä. Tuolloin kalastus keskittyi vain parin kolmen tunnin ajaksi kotisaaren ympäristöön. Loput ajasta käytettiin ilmeisesti suurempien saaliiden rukoilemiseen. Mutta tämäkään ei vielä ollut se huono-päivä, kun keltaevätonnikalat ja hai yrittivät tavoitella popperia saaren lähettyvillä, siihen kuitenkaan osumatta. Ja kelin oltua hieman suopeampi, pääsimme myös syvemmille vesille kokeilemaan speed jigging´kiä ja mikäpä oli todella kokeillessa, kun paikalliset vetivät vieressä käsisiimoihin sidotulla  mustekalajigillä vajaan kympin keltaevätonnikaloja. Mutta mikäpä yllätys oli, että turistin viimeisen päälle laitettuun jiggaus-settiin ei tullut väräystäkään. Tilanne oli suoraan kuin kummeli stooriissista.
 

Kippari kertoessa paikallisten käyttävän mustekalajigin upotuksessa apunaan kilon korallinpaloja, alkoi kalattoman turhautuminen jostain syystä puristaa kaulusta siinä määrin, jotta paikallisten pyhäpäivän saattoi hyväksyä omassakin pöytäkirjassa "lepopäiväksi”.

 

Koska atolli oli olemukseltaan suhteellisen samanlainen jokaiselta kantiltaan ja veneemme toimintasäde rajallinen, neljäntenä päivänä oli nauhaa kelattava hieman alkuun päin. Seuraavan kokonaisen päivän ajatukseksi sovittiin kokeilla uudelleen jo alussa hieman raapaistua, pitkää vaisulta tuntunutta saarien reunamaa. Ja samainen reuna oli edelleen suojaisin paikka aalloilta.

 

Rempominen aloitettiin ensimmäisen päivän "paineenpoistokanavalta", mutta se ei antanut merkkiäkään. Ja pikkukalatkin saivat porista pinnassa aivan rauhassa. Joten siirtyminen eteenpäin sai jatkua suhteellisen piakkoin.

 

Nyt kun oli ennakkoitavissa minkälaista pohjanmuotoa on tiedossa kilometri tolkulla, otimme kipparin kanssa taktiikaksi heittää reilusti tummemman veden päältä vuorotellen sekä rantaa, että ulappaa kohti, josta olisi paremmat mahkut isomuksen tukistukseen. Ja eikun menoksi.

 

Jokusen tovin tyhjän nyhtämisen jälkeen kipparin alati jatkunut puhelimella "somettaminen" sai veneen kuitenkin kääntymään lähemmäksi rantaa. Ja ennen kuin ohjastaja ennätti palata alkuperäiselle kurssilleen, oli popperia jo tavoitellut yksi snapperi ja toiselta sivulta kimppuun syöksynyt toinen lajitoverinsa. Äkkiä päivän avauskala oli veneessä ja se oli viihtynyt kohtalaisen matalassa vedessä. Ehkä viiden metrin syvyyksissä.

 

Tapahtuman johdosta veri alkoi pakonomaisesti taipua jälleen pikkukalan ongintaan. Oli niitä tärppejä niin mukava saada ja kyllä se iso sieltäkin on tullakseen jos on. Taktiikan muutos sai kuitenkin jokseenkin nopeasti perusteltua kannatusta, sillä nyt niitä tärppejä tuli riittämään!

 

Ensimmäisenä päivänä melko vaisulta tuntunut reuna oli muuttunut kunnon möyhennyspaikaksi. Vaikka vene lipui reunaa vauhtia jossa sai viskaistua heiton vajaan sadan metrin välein, niin silti päivä antoi uskomattomat 42 tapahtumaa, joista 10 kalaa suvaitsi päätyä C&R vapaisiin lihapatoihimme.

 

Tapahtumakimaran sekaan mahtui myös parikymppisen keltaevätonnikalan popperin haistelut, sekä veneen vieressä pudonnut alienkala alias Dorado. Eikä siltä päivän piikiltäkään lopulta vältytty, kun päivän viimeinen kala oli myös suurin ja tämä trevally laittoi sataman vaa´an ruosteisen viisarin taipumaan 23 kilon kohdalle. Kummasti ne kalojen ottipaikat vain vaihtuivat, kun kanavista sai tälläkin kertaa kauhoa kokolailla laimeaa kalasoppaa.

 

Viidentenä aamuna sääolosuhteet näyttivät olevan sillä tolalla, että avomerellä olisi mielekästä uistella ja näin ollen myös mahdollista ottaa suuntima 15 kilometrin päässä sijainneelle toiselle atollille. Tämän atollin kolme pohjoisinta kanavaa kun olivat tarinoiden mukaan antaneet kipparin kaverille 10 trevallyn päiväsaaliita. Mikäpä olisi sen mukavampaa, kuin lähteä murskaamaan tälläistä myyttiä. Itse kalojen pyyntimieskin oli lupautunut lähteä mukaan murskajaisiin, mutta aamun sarastaessa lupaukset olivat jo painuneet unholaan.

 

Selkävesien yli siirtyminen toteutettiin uistelemalla kolmen vavan voimalla. Tämä toiminta ei kuitenkaan antanut minkäänlaista elonmerkkiä suomuepeleistä. Pikkukalaparvia ja niitä takaa ajaneita boniitteja oli kyllä havaittavissa hieman etäämmällä veneestä, mutta todellista jättimöyhennystä ei kohdalle osunut.
 

Reilun tunnin lilluttelun jälkeen selkä oli ylitetty. Aurinko paistoi jo täydeltä laidalta ja näköpiirissä oli heti kaksi erittäin herkullisen oloista muhevasti pyörteisenä virtaavaa kanavaa. Kymmenen kalan päivätahti ei ensinäkemältä enää kuulostanut myytiltä eikä miltään. Murtajaiset oli kuitenkin jostain aloitettava ja jostain syystä vitos päivän ensimmäiset heitot lähtivät kuin hidastetussa elokuvassa. Selkä huusi hoosiannaa ja takaolkapäissä oli tylsiä puukkoja pystyssä. Ei muuta kuin kolaa sisään ja heittoa lisää, ja kyllä se siitä.

 

Ensimmäisen tyhjän heittelytunnin jälkeen paikat kyllä alkoivat selvitä alkukankeuksistaan, mutta kalantulo ei oikein lähtenyt käyntiin. Koti-atollin meininkejä mukaillen pommitimme ensimmäisen kanavan ulkomeren puoleisia kulmia, jotka oli toisaalla jo selkeästi hyviksi havaittu. Kippari sai viimein yhteyden pommiin nukkuneeseen kaveriinsa ja kyseli tarkempia kordinaatteja ottipaikoista. Mutta nyt saadut vinkit ja valittu taktiikka olivat täysiä vesiperiä. Jotain mätää touhuissamme oli. Siirryimme siis sisemmäksi pikkukalaa kuhisseeseen kanavaan.

 

Syvemmällä kanavassa mätäpaiseet alkoivat ohuelti paukkua. Paukkeen ja rytinän aloitti parikymppisen trevallyn tärppi kohdassa, jonka virtaus ei hävinnyt kuutiometriäkään Korkkarin koville virtauksille. Kalan armoton alkutykitys miltei tyhjensi kymppitonnisen stellan, ennen kuin Naseer ennätti kunnolla ottaa kurssia kalan perään. Varttitunnin paini kalaa vastaan kääntyi kuitenkin viime metreillä kalan eduksi ja komea kala veti pidemmän korren juuri ennen koukkausta. 

 

Kippari ei ollut tapahtuneeseen tyytyväinen, mutta turistin valtasi pieni pirullinen tyytyväisyys, vaikka slaavikyykyt GT:n kanssa jäivät tekemättä.
 

Vene oli taistelun tuoksinnassa ajautunut pitkät matkat atolliin sisään ja kurssi korjattiin takaisin tärpin antaneille pyörteille. Ensimmäinen heitto samoille kordinaateille ja kalamiehen ranteilla olisi ollut kysyntää pinaateille. Parin plopsautuksen rikottua pyörteistä peiliä ja taas mentiin. Nyt kippari oli hereillä heti alusta lähtien ja pääsimme nopsasti kalan perään. Muutaman minuutin hapottavan väännön jälkeen noin viistoistanen GT sai viimeisen siunauksensa nostokoukulta ja uhanneen munapata-päivän kupoli meni rikki. Näin kipparikin satiin jälleen tyytyväiseksi.

 

Nämä tärpit antoivat sen suuntaisia viitteitä, että kalat viihtyisivätkin kanavien sisällä. Mutta ei, oli todettava seuraavan tyhjän tunnin jälkeen. Näinpä vene lyötiin vapaaseen liukuun ja virtauksen annettiin kuljettaa meidät pidemmälle atollin syövereihin. Se ei ollut virhe.

 

Sisemmällä atollissa alkoi näkyä sähäkästi ajavia boniitti-parvia ja voltteja heitteleviä delfiinejä. Lähimmän boniittiparven läheltä löytyi myös muuta aluetta matalampi pohjannyppylä, joka vaikutti kokeilemisen arvoiselta. Ja niin se varmasti olikin, vaikka jättejä ei näytille ilmaantunutkaan.

 

Heti parilla ensimmäisellä heitolla popperia seurasi muutaman barracudan parvi, ja kun pysäytti vieheen veneen viereen, niin aina joku niistä ampaisi suorastaan haistamaan koukkua. Ilman pienintäkään hipaisua. Kun popperi ei kelvannut; pikainen vaihto sticbaittiin ja touhu jatkui samalla tavalla. Seurasi, mutta ei purrut.

 

Eipä tuotakaan jaksanut kauaa katsella ja popperi sai jatkaa pärskytystään. Heti vieheen vaihdon jälkeen veneeseen nousi pienehkö black trevally ja normaali GT. Lisäksi sattui muutama näyttävä ohilyönti, jobfishit kuikkivat uistinten perässä ja barracudat seurailivat, kun muita kaloja ei ollut niitä häiritsemässä. Vaikka saalis ei ollut kummoinen, jotain tiedonmuruja tästäkin äksönistä kuitenkin irtosi.

 

Tässä vaiheessa päivää coolerin jäät alkoivat olemaan mennen talven lumia ja kaiken maailman taktikoinnit ehtoopuolella. Matalikon hyydyttyä, vaihdoimme kanavaa kakkoselle ja siirryimme viereiselle läpivirtaukselle. Heittojen kylväminen aloitettiin kuten aiemmin ja sarakkeeseen ilmestyi jälleen pelkkää nollaa. Joten viimeiseksi arvaksi jäi kokeilla touhuja atolliin virtaavan kanavan sisäpuolisilla kulmilla. Ja ta-daa. Heti alkoi tapahtua.

 

Hetkellisesti meininki oli jälleen varsin eufoorista, kun tärppi tai ohilyönti seurasi toinen toistaan. Nyt kalat olivat niin matalan rajoilla, että miltei jokainen kiinni ollut kala onnistui raapimaan siimaa koralleihin ja punottu väheni puolalta. Poppereiden menetyksiltäkään ei vältytty. Veneen pohja alkoi kuitenkin täyttyä syötävästä ja myytävästä, joten tilanteeseen oltiin vähintäänkin tyytyväisiä hiljaisen aamupäivän jälkeen.

 

Vielä ennen kotiinlähtöä varmistelimme päivän opittuja teesejä pommittamalla kanavien avomeren puoleisia kulmia ja atollin ulkoreunoja. Yhtä hirviö snapperin tärppiä lukuun ottamatta meno oli pelkkää tuulen nostattamassa aallokossa tasapainottelua. Ehkäpä juuri tuuli ja aallokko olivat se syypää miksi kalat eivät täällä käyttäytyneet kuten koti-atollilla. Tätä teoriaa tukemaan oli kuitenkin saatava vielä lisää kokemuksia.

 

Visiitti naapuri atollille päättyi kuten alkoikin, eli tyhjän uistelemisella. Meri oli kiihtynyt jo aika läikkyväksi ja minkään sortin kalaparvia ei ollut mahdollista havaita mielenkiinnon ylläpitämiseksi. Näinpä kipparin ohjastama vene muuttui mukavasti keinuvaksi kehdoksi lopen väsyneelle matkaajalle, eikä uneen asti johtanutta pilkkimistä voinut vastustaa...

 

Turneen puolivälin kieppeillä oli atollien kalameininkeihin jo muodotumassa pientä mielikuvaa. Mielikuvien vahvistelua jatkettiin pelkästään koti-atollin suojissa. Yksi jännä seikka oli, ettei yhden koti-atollin sisä-osiin uhratun päivän aikana tarvinnut koukuistaan irroittaa ensimmäistäkään kalaa. Isommista pedoista ei nähty vilaustakaan, vaikka koko viehe-arsenaali käytettiin suolakylvyssä. Luultavasti kaikki isommat kaverit oli kalasteltu aikoja sitten pois.

 

Samaisen päivän aikana kokeiltiin myös koti-atollin tuulen puoleista rantaa ja yhtä kanavaa, jolta kipparin kaveri oli saanut 17 trevallya päivässä. Tätä myyttiä ei annetuilla tonnikalaleipä-eväillä kyennyt murtamaan alkuunkaan, kun apajan tulos oli saman suuntainen, kuin toisen atollin tuulisilla paikoilla - vain yksi snapperi vaivautui katsastamaan lähempää tylsistynyttä popperia.

 

Jotta tästä munapatapäivästä saatiin se reissun totaalinen nollapäivä, yritimme vielä uistella siirtymät ulkomeren kautta takaisin kotisatamaan. Tai uistelu ei jäänyt yritykseksi, mutta kalansaati jäi. Vallinneen monsuunin tuulet antoivat varmasti omat vivahteensa kalojen käytöselle, eikä täysikuuksi muuttunutta kuun asentoakaan voinut sulkea pois vaikuttaneista seikoista.

 

Alkupäivien aikana tutuksi käynyt tuulensuojainen reuna ja sen kanavat sen sijaan pitivät pintansa jokaisena kokeiltuna päivänä. Kalat hieman vaihtelivat asemiaan, mutta niin vaihteli kalojen laatukin. Tapahtumakalenteriin paukahti viimeisinä päivinä noin 70 tärppiä ja ohilyöntiä. Parhaista kapulaan haksahtaneista fisuista voisi mainita mm. viistoistasen barracudan, varsin erikoisen punaisen groupperin ja eränä iltana 100lb powereita paukutelleen monsteri GT:n. Isommat snapperit ja grouperit hoitelivat niin ikään omat osuutensa popperien ryöväämisestä ja lopussa pakki alkoikin käydä melkoisen tyhjäksi 13 - 17 cm isoturpaisista ottipeleistä. Korallien alle pujahtaneita kaloja ei liiemmin saanut väkivoimallakaan kotiuteltua, vaikka pääsiima oli sata paunaista punottua ja peruke pari millistä monofiiliä. Mutta, ilman vastaavia karvaita tappioita, ei syntyisi tarinoita niistä isoimmista kaloista.

 

Edellä mainitut seikat eivät kumoa sitä factaa, että kalastuksellisesti reissulta ei paljoa enempää olisi voinut toivoa. Eikä oikein muutenkaan. Edes säästä ei tarvinnut valittaa, joka oli arvatenkin "lämmin" ja pääosin aurinkoisen taivaan verhosi vain harvakseltaan tehokas vartin kestänyt virkistävä vesisade pilvineen tai ohi pyyhkäissyt ukkoskuuro. Yhteistyö Naseer:in kanssa toimi satoi tai paistoi ja vene kulki ja kokonaisilla  kalapäivillä oli mittaa 8 - 10 tuntiin asti. Tuolla heittomäärällä, pitäisi jo isompikin kalamies saada hiljaiseksi. Jos jotain olisi toivonut, niin kalojen pääasiallista vapauttamista, jotta vastaisuudessa apajille aikoville riittäisi jallitettavaa.

 

Kaiken merkkistä eksoottista kalaa tuli syötyä varmasti ainakin puolet vuotuisesta kiintiöstä. Naseer myös antoi perinpohjaisen kiertoajelun saarella ja kertoi sen elämästä, joka perustui hyvin pitkälti kalastukselle. Kippari jopa tarjosi mahdollisuutta lähteä yhdeksi yöksi appiukkonsa kalastusalukselle tonnikalojen pyyntiin, mutta siitä oli kunniattomasti kieltäydyttyvä kalastuskiireisiin vedoten.
 

Eräänä aamuna kun olimme lähdössä omiin kalastuspuuhiimme, samainen alus toi sisuksissaan 22 tonnia kepillä "ongittuja" tonnikaloja rantaan. Joten "mato-onki" meininkiä aluksella olisi varmasti riittänyt.

 

Tämän jutun julkaisemisen aikoihin saaren elämässä on jo alkanut kääntyä uusia lehtisiä. Toukokuisen vierailun aikana vielä keskeneräisenä ollut kipparin oma majatalo on valmistumaisillaan ja vain kivenheiton päähän toinen mokoma turistirysä. Investointien taustalla lienee toiveet suuremmista matkailijamääristä, kun saaren ainoalle hiekkarannalle rakennetaan kumipyöräisten lentokoneiden laskeutumisalusta vuoden 2015 aikana.

 

Lentokentän myötä muihinkin kuin uimapaikka-asioihin, tulee varmasti pienoisia muutoksia ja pienin niistä ei taatusti tule olemaan hintatason muutos, joka oman setin aikoihin oli vielä kohdillaan. Vaurautta saarelle alkaa väistämättä kertyä lisää, kun tonnikaloja alkaa lentää tonneittain suuremmille markkinoille karvan yli euron per´kilo, joka kuulemma oli tämän pitsakalan paikallinen hinta. Joten herra siunatkoon näidenkin vesien vielä runsaita kalakantoja. Ja tuokoon vaurautta.

 

Paikallisten ihmisten vieraanvaraisuuden ja onnistuneiden kalapäivien  myötä kokemus Malediiveista oli sen verran mielekäs, ettei kahta kertaa tarvitse miettiä kannattaisi tätä yrittää uudelleen. Samalla tai toisilla atolleilla. SouthWest tai NorthEast monsuunituulilla. Ainakin tällä kertaa, 5/5 Dhaalu Atollille ja Suosittelen!

Teksti ja kuvat: Juhani Repo