Talvikalastajan Ahvenanmaa

Suuntaa kaira kainalossa ja virveli kädessä kohti talvista Ahvenanmaata, sillä talvikuukausina saarella voidaan kalastaa niin jään päältä kuin avovedestä. Siinä missä kaikkein matalimmat sisälahdet menevät jäähän ensimmäisten pakkasten aikana, uloimmat taimenrannat tarjoavat upeat puitteet läpi koko vuoden.
Ahvenanmaalla asuva kalastusopas Henri Helminen kalastaa meritaimenta läpi koko talven. Hän kertoo, että isojen selkien vierellä olevat rannat ovat kalastettavissa poikkeuksetta jokaisena talvikuukautena. Ahvenanmaa on sen verran etelämpänä mantereesta, että sen avomeren vierellä olevat rannat jäätyvät harvoin. Tällaisia paikkoja ovat muun muassa Eckerön uloimmat kärjet, jotka ovat tunnettuja rantakalastusalueita ympäri vuoden.

“Kalastamme meritaimenta talvella myös veneestä. Kylminä päivinä rantaudumme myös saariin kalastamaan, jolloin pysymme hyvin lämpimänä. Maisema on talvella saarissa eksoottinen ja aktiivikalastajat arvostavat sitä kalojen lisäksi”, Henri kertoo arktisesta kalastuksesta.
Kalastusta keskipäivällä pinkeillä uistimilla
Talvella taimenen syöntihetki on yleensä tosi lyhyt ja vaikeinta on nälkäisten kalojen löytäminen. “Olin vuodenvaihteen tienoilla kalassa kaverini kanssa ja saimme viisi taimenta tunnin sisällä. Muu osa päivästä oli täysin tyhjää. Syöntipiikki osui keskelle päivää. Arvelen, että se johtui siitä, että valoa on yleensä eniten puolenpäivän aikaan”, Henri kertoo onnistuneesta talvikalastuspäivästä.
Lyhyet syöntipiikit ovat tyypillisiä erityisesti alkutalvesta, jolloin päivän pituus on vielä lyhyt. Matalassa rantavedessä talvella oleskelevat taimenet eivät ole niin kovassa liikkeessä kuin syksyllä tai keväällä. Ne säästävät energiaa liikkumalla vähän.
“Talvella minulla on kaksi suosikkiväriä: valko-pinkki ja puna-musta. Uistinmalleista luotan puikkomaisiin ja rauhallisesti uiviin vieheisiin”, Henri toteaa viehevalinnoistaan.
“Sidon joskus siimaan 60-100 cm monofiiliperukkeen paksuudessa 0,60 mm. Perukkeen ansiosta uistin vajoaa tavallista hitaammin. Olen onnistunut saamaan monta kertaa passiivisen kalan nappaamaa rauhallisesti uistinta lirkkimällä.”
Perhokalastus on myös tehokas tapa tavoittaa kaloja talvella. Perhoja voidaan heittää perinteisin perhokalastusvälinein tai bombette-kohojen avulla virvelillä, mikä on suosittua Ruotsissa ja Tanskassa. Talvipäivinä meritaimenet tulevat aivan rantamatalaan, jolloin perho saattaa olla uistinta tehokkaampi, koska sitä voidaan uittaa matalassa rauhallisemmilla liikkeillä kuin uistinta.
Jos sää on pakkasella, kannattaa valita mukaan ennemmin avokela kuin hyrräkela. Jos kalastaja omistaa useita taimenvapoja, on hyvä valita mukaan se vapa, jossa on suurimmat vaparenkaat. Niiden jäätymistä voi hidastaa silikonispraylla. Jotkut kalastajat suosivat pakkasella monofiilisiimoja, koska kuitusiima kuljettaa vettä vaparenkaisiin monofiilisiimaa enemmän.
Haukea täkyongella
Manner-Suomessa suosittu hauen täkykalastus onnistuu myös Ahvenanmaalla. Vaikka talvet ovat leutoja, yleensä viimeistään sydäntalvella matalat lahden poukamat ovat riittävässä jäässä täkyonginnan harrastamiseen.
Samaan tapaan kuin Manner-Suomessa täkyonginta vaatii vedenomistajan luvan. Useimmat kalakorttialueet eivät ole rajanneet vapojen määrää täkykalastuksessa. Lupana toimii sama kalakortti kuin viehekalastuksessa. Syöttejä voi onkia itse tai ostaa paikallisilta kalastusoppailta.
Kalastusopas Henri Helmisen mukaan monet mökkikylät sijaitsevat hyvien täkyonkipaikkojen läheisyydessä. Talvella mökkikylissä on rauhallista, joten hyvän kalapaikan vieressä olevan mökin saa varattua lyhyelläkin varoitusajalla.
Täkykalastukseen lupien ostaminen onnistuu Manner-Suomea kätevämmin. Yksi ja sama lupa oikeuttaa kalastukseen vuodenajasta riippumatta. Kuva Pingo Eriksson.
Kuhan ja ahvenen pilkintä Ahvenanmaalla
Leutojen talvien vuoksi ahven- ja kuhapaikat eivät ole kantavassa jäässä joka vuosi samaan tapaan kuin haukilahdet. Mutta silloin kun ne jäätyvät, on tiedossa upeita kalastushetkiä, koska kalastuspaine pilkkipaikoilla Ahvenanmaalla on erittäin pieni.
“Ahvenkannat ovat Ahvenanmaalla todella hyvällä mallilla. Yksityiset kalakorttialueet voivat tarjota premium-tasoista ahvenenpilkintää sellaisina talvina, jolloin jäät ovat vahvistuneet riittävästi. Mökkikylistä voi tiedustella jäätilannetta ja kalastuslupia lähivesille”, Henri mainitsee ja kertoo samalla, että pilkkiminen Ahvenanmaalla vaatii kalastuskortin eli saman luvan kuin muinakin vuodenaikoina.

Osa Ahvenanmaan sisäsaaristosta saa talven aikana jääpeitteen. Varsinaista kelirikkoa kalastajan kannalta ei ole, koska avomeren äärellä olevat rannat ovat avoinna, jos sisäsaaristossa ei ole kantavaa jäätä. Kuva Pingo Eriksson.

Ahvenenpilkinnästä kiinnostuneiden kannattaa tutkailla kalakorttialueita saaren sisäosista. Isoimmat, yli kilon painoiset kalat löytyvät haukilahtien kaltaisista matalista kaislikkolahdista. Kuva Pingo Eriksson.
Jokainen pilkkimistä harrastava tietää, millaista on päästä neitseellisille paikoille, joissa on ollut vain vähän kalastajia – saaliit ovat usein huimia. Ahvenenpilkinnän sesonki on Ahvenanmaalla lyhyt, mutta antoisa. Tätä voisi verrata lohijokeen, jossa lohet nousevat muutaman viikon huippusesongin aikana jokeen.
“Monet eivät tiedä, että Ahvenanmaalla voi pilkkiä myös kuhaa. Yksi parhaimmista paikoista on Färjsundetin alue, joka on myös tunnettu ahvenistaan”, Henri vinkkaa pilkkipaikoista. Erityisesti ahvenenpilkinnästä innostuville hän suosittelee Peter Selanderin kalakorttialueita Norrössä, missä kuvattiin Ahvenanmaan syysahvenen jigikalastuksesta kertova videosarja.
***********
Yhteistyössä Visit Åland
***********
Lisää uusi kommentti