Tenojoen suurlohen kalastus
Monia lohimiehiä kiehtoo suurlohi. Sellainen lohi, jonka saatuaan voisi vaikka siirtyä kiikkutuoliukoksi tai –pullamuoriksi.
Mikä sitten on suurlohi? Ei puhuta kansainvälisestä ajatuksesta 20 paunaa, eli hieman alle 10 kg. Niitä on Tenosta joka vuosi saatu satoja ellei tuhansia. Siksi siirretään pykäliä vaa’assa vaikka viidellä kilolla ylös, eli ajatellaan, että suurlohi olisi 15 kilosta ylöspäin. Joillekin sekin on pieni, joten halutessaan rajaa voi nostaa 20 kiloon tai senkin saatuaan 25 kiloon.
Olipa se suurlohi sitten mikä tahansa näistä, niin sellaisen saalistaminen vaatii taitoa enemmän kuin normaali lohenkalastus, jossa odotetaan vaan jonkin kokoisen lohikalan käyvän koukkuun. Suurlohenpyynnissä, kuten missään muussakaan merilohenpyynnissä ei ole yhtä ainoaa ja oikeaa ratkaisua. On monia suuntia ja niiden johdannaisia. On toki olemassa määrättyjä suuntaviittoja, joita noudattamalla suurlohen saanti voi parantua ja niihin seikkoihin tässä etupäässä kiinnitämme huomiota.
Kolme tärkeää tekijää voidaan tuoda esille ylitse muiden ja sitten loppuja tekijöitä soveltaa näiden tueksi. Ensimmäisenä on aika, toisena paikka ja kolmantena viehe. Muita osatekijöitä ovat mm. sää, vesitilanne ja jopa kalastustyyli.
Milloin suurlohta kannattaa pyytää?
Tenon kesä jakautuu kolmelle kuukaudelle. Kesä-, heinä- ja elokuu. Tuohon lyhyeen aikaan mahtuu kuitenkin todella vaihtelevia ajanjaksoja lohen elämässä. Kun kalastaja osaa lukea luontoa ja jokea, tuntee lohenkäyttäytymistä edes hitusen, voi ryhtyä soveltamaan käytännössä lohenkalastuksen suhteen eräänlaista täsmäkalastusta.
Tenolla lohi aloittaa nousun jo toukokuun puolella ja tuolloin jokeen saapuu suurien lohien pääjoukot. Juuri ne tuottavimmat naaraslohet ja niiden vanavedessä mahtikojamot. Juuri siis sitä suurinta A –luokkaa. Näin suurlohta tavoittelevan kannattaisi olla jokivarressa heti kesäkuun alussa.
Kauden alussa joella on tilaa ja heräävä kesä upeimmillaan. Joki saattaa olla tulvassa, mutta siihenkin kalastukseen löytyy lääkkeet.
Nuo alkukauden lohet eivät kovin helposti viehettä suuhunsa ota, mutta sopivaan aikaan, sopivassa paikassa vieheen ja lohen kohdatessa paukkuu. Ja paukkuu kunnolla, sillä juuri merestä jokeen noussut lohi on voimiensa tunnossa.
Yleensä tärppi on sellainen, että vapa taipuu ankarasti mutkalle ja vääntyy kohti vastavirtaa. Lohi vie viehettä mennessään aikansa ja hyvin usein nämä tärpit päättyvät vavan suoristumiseen.
Alkukaudesta lohi ei niinkään pure viehettä, vaan siirtää sitä tieltään. En ole ollut näkemässä tätä, joten tämä on vain vuosien kokemuksen mukaista arviota. Monesti alkukauden rämäkät tärpit vapisuttavat venettä ja vapa oikenee nopeasti. Mutta jos viehe tarttuu kunnolla lohen leukaperiin, on edessä huima taistelu.
Keskikesää kohti mentäessä
Kesä saa edetä painollaan kohti keskikesää ja lohta nousee jokeen vesitilanteen ja mahdollisten nousevien kalaparvien myötä vaihtelevasti. Juhannuksen tietämissä kerrotaan olevan pääparvien aika tulla jokeen, joskin suurlohia niissä ei niinkään enää ole. Joku mattimyöhänen tietenkin voi seassa olla, mutta päänousu koostuu yleensä pienemmästä lohiluokasta sekä jaloista ja tinteistä.
Silti keskikesä on toinen sellainen ”hittihetki” koettaa suurlohta. Tuolloin kalastus on hieman täsmällisempää, sillä alkukauden suurlohet ovat paikkansa jo ottaneet. Ja uusien nousukkaiden aikaan ne aktivoituvat puolustamaan saavutettua reviiriä. Hyvin lyhyen aikaa, mutta sitäkin terävämmin. Tuolloin tärpit ovat varmempia ja kiinnitarttuminen on entistä pitävämpää.
Keskikesän suurlohet ovat yleensä kaikki kirkkaita, sellaisia paikkaa vaihtavia, kun vielä isompi lohi ottaa niiden reviirin. Ne iskevät vihassa sitten eteen tulevaa häiritsijää, eli kurmoottavat pienempäänsä.
Keskikesän käännyttyä kohti elokuuta, alkaa oikeastaan suurlohien täsmäkalastus varsinaisesti. Jokeen on virrannut koko kesän uutta lohta ja reviireistä alkaa tulla yhä tiukempia taisteluita. Kaikkien suurimmat häätävät pienempiään pois ja tällöin kalastaja sattuessaan keskelle konfliktia, saa hyviä osumia vieheeseen. Yleensä ne osumat vääntävät vapaa rajusti ja lähdöt ovat komeita. Kiinnipysymisprosentti hieman pienenee, mutta iskuprosentti kasvaa.
Kojamot ovat kasvattaneen elokuuksi sellaiset leukaluut, että niillä voi purra vieheen ruttuun ja koukut voivat oieta kovassa kurmootuksessa.
Vuosikymmenten aikana jokilaaksossa suurimmat kojamot saadaan yleensä kauden loppupuolella. Jonkin verran keskikesällä ja hajaosumia kauden alussa.
Omat kokemukset viiden aktiivisen lohikesän aikana ovat tukemassa tätä täysin. Muutamia suurlohia olen saanut heti kesäkuun alussa ja elämäni suurimman lohen olen saanut tarttumaan kesäkuun ekalla viikolla. Sille ei mahtanut mitään, vaan se vei siimaa miten tahtoi ja viimein irtosi. Veneen vieressä hypännyt lohi oli huomattavasti suurempi kuin mitä olen veneeseen kautta aikain saanut.
Keskikesällä on suurlohia, kirkkaita tullut muutamia vuosittain. Alle kymmenen kuitenkin. Loppukaudesta sitten suurlohia on paukahdellut kiinni todella paljon. Joitain on noussut veneeseen saakka, eli päälle kymmenen, mutta kovasti niitä on menetettykin. Koukkujen oikenemisen vuoksi, viehe on purtu rikki tai muuten vain lohi on irronnut kesken taistelun. Tällä hetkellä Top 10 listalla on suurin 25 kg ja kymmenentenä 15,9 kg.
Joku voi toki moralisoida, miksi loppukaudesta pitää kalastaa suurlohia, sillä nehän ovat arvokkaita kutukaloja. Mielestäni lohi on yhtä arvokas alkukesästä, keskikesästä kuin loppukesästä. Kun pyynti kohdistuu uroskaloihin, suuriin kojamoihin, niin lohensuvulle tästä ei koidu kovinkaan suurta tappiota. Mädille löytyy hedelmöittäjiä, sillä joki kätkee paljon suurlohia, joita ei koukkuihin koskaan saada.
Vapavälinein ei lohensukua voida uhata, joten moraalisaarnat voidaan jättää muihin aiheisiin. Vuosikymmenet ja vuosisadat Tenosta on kalastettu vapavälinein suurlohia ja aina niitä vaan määrättyjen syklien mukaan jokeen nousee.
Mistä suurlohen kesän aikana tapaa?
Lähdetään jälleen purkamaan tätä toista tärkeää tekijää heti kauden alusta. Melkoisella varmuudella voidaan ajatella, että kesäkuun alussa joki on tulvassa. Lohet puskevat vahvaa virtaa vasten ja viisaana kaloina tahtovat säästää energiaa. Niinpä lohet käyttävät kaikki virran miedot osat hyväkseen tunkeutuessaan yhä syvemmälle joen yläjuoksulle. Näitä virran mietoja osia ovat aivan rannantuntumassa kulkevat virranreunat ja jopa akanvirrat.
Ei ole mikään ihme, että rantavedessä heiluvat pajukot lakoavat kun suurlohi puskee varpujen seassa kohti ylävirtaa.
Monissa suvannoissa on keskivirrassa matalikkoja ja tyypillistä on, että matalikkojen reunoilla on virran voima keskivirrassa miedompi. Niinpä lohetkin voivat uida siellä karikonreunoja juovatellen ja voimiaan säästellen. Koskissa on usein kiviä ja monttuja. Isot kivet tarjoavat pitkälle alajuoksulle akanvirtoja ja lievempiä paikkoja uida.
Ison veden aikana lohi ottaa lyhyitä siirtymiä kiveltä toiselle, montusta toiseen tai akanvirrasta toiseen. Lohi tekee pieniä pysähdyksiä, lepää hieman ja taas jatkaa matkaa. Näihin pysähdyksiin kannattaa kalastajan satsata.
Koskien alaosat, joissa on syviä monttuja tai isoja kiviä, ovat hyviä paikkoja kokeilla lepäävien kalojen aktiivisuutta. Koskissa voi olla myös joku lepopaikka, jonka kyllä virrankulusta huomaa. Ja ennen kaikkea koskienniskalla sijaitsevat kivet, montut tai muut heikkovirtaiset kohdat pysäyttävät lohen hetkeksi muutamaksi.
Pitkillä suvannoilla on melkoisen turhaa soudella summamutikassa laidalta toiselle. Kannattaa soudella niitä rantapenkkojen reunoja ja keskikarien mietoja virtoja, hakien sieltä niitä mahdollisia lepopaikkoja.
Kun edetään keskikesälle, niin lohien ottipaikat hieman muuttuvat. Vesi on saattanut kadota rantapajukoista ja paljastaa enemmän virrasta pohjanprofiilia. Lohet alkavat yläjuoksulta alkaen ”täyttää” jokea ja etsivät sopivia asentopaikkoja.
Joka vuosi määrätyt montut, kivenreunat ja penkanreunat pysäyttävät juuri lähes määrätynkokoisia lohia. Kokenut lohestaja osaa varautua noiden kohtien luona tarjoamaan paikkansa ottaneelle lohelle jotain sopivaa houkutinta.
Keskikesällä on parasta kopeloida monttukeisareiden etuovia. Paikkoja, joita ne käyvät joen rauhoituttua katselemassa ja hätistelemässä tunkeilijoita. Karikonreunat, rantapenkat ja isojen kivien sivustat ovat sellaisia paikkoja, joista voi reviirinvaltiaan tavoittaa. Myös aamunaikaisina tunteina kojamot käyvät ”maistelemassa” koskien alla tuoretta vettä. Monet koskien alusmontut saavat isoja kojamoita myös jonottamaan koskennousua, ja tällöin otti on lähellä.
Mikäli vesi on lämmintä ja vähissä, ovat kosket parhaita paikkoja tavoittaa aktiivinen kala. Yleensä silloin kun joki on päässyt rauhoittumaan.
Keskikesällä näkee hyvin usein isoilla suvannoilla pinnassa roiskahtavia lohia syvien monttujen päällä. Voihan niitä kokeilla, mutta ani harvoin sellaiset kalat ottavat onkeen. Mutta jos roiskaisun näkee matalan veden päällä, sitä kannattaa ehdottomasti käydä härnäämässä. Siellä on tuolloin jotain kähinää toisen lohen kanssa ja otti voi olla erittäin varma. Hyvin monia tämmöisiä lohia olen saanut iskemään vieheeseen ja ne iskut ovat tanakoita ja tarttumisprosentti on hyvä.
Loppukesästä hätyytellään monttukeisareita
Sitten tullaan loppukesään ja kalojen aktiviteetti kasvaa. Monttukeisari on äreänä, kun koko ajan ovella lappaa jos minkäkinlaista värkkiä. On tittiä, perhoa, pikkukojamoita ja vaappuja. Sikin sokin ja jatkuvalla syötöllä.
Alkuun tuo ärhäkkyys näkyy toistuvina pintakäynteinä esim. vieheen ohitettua lohen olinpaikan. Kala on liikkeessä, mutta jostain syystä ei vielä tohdi purra tunkeilijaa. Ehkä lohi luottaa suojapaikkaansa, eikä tunne oloaan uhatuksi.
Tällöin täytyy kohde jättää rauhaan ja tehdä täsmäiskuja nyt tunnetun lohen olinpaikkaan. Vaihdetaan tarjousta ja tyyliä. Annetaan lohen lähteä liikkeelle ja painostetaan sitä. Jossain vaiheessa sen pinna kiristyy ja vapa taipuu tyylillä.
Parhaiten loppukauden lohet kuitenkin tavoitetaan reviirimonttujen reunoilta. Ei itse montun päältä, vaan kun kala on liikkeessä, se on haavoittuvimmillaan.
Kosket ovat hyviä paikkoja saada kojamot iskemään. Suvannolta liikkeelle lähtenyt kojamo ei mielellään tee kovaa työtä ja jos se ahdistetaan esim. koskenniskalle, se hyökkää ennemmin kuin lähtee kovaan virtaan.
Loppukaudesta suurlohen voi tavoittaa hyvinkin matalasta, jossa se on tutkailemassa kutupaikkoja. Lohi voi myös seurata viehettä tai kulkeutua virran mukana vieheen edellä. Kun se joutuu liian matalaan, eli ei olekaan suojapaikkaa, se iskee. Näin tapahtui mm. viime kesän ennätyskalani kanssa. Lohi joutui vieheen ja rannan väliin ja iski kiinni n. puolen metrin vedeltä. Sillä oli vaihtoehtona nousta maalle tai hyökätä.
Miten Tenolle pääsee?
Nopeimmillaan Helsingistä Tenolle kalastamaan pääsee muutamassa tunnissa. Lento kannattaa varata Ivalon lentokentälle. Sieltä on mahdollisuus vuokrata auton, joka kannattaa kuitenkin varata hyvissä ajoin. Sesonkina Utsjoen ja Ivalon lentokentän välillä ajaa ns. kimppataksi. Siihen kannattaa varata paikka etukäteen. Taksi palvelun voi varata osoitteessa www.guttormossi.com tai numerosta 040-4125 540.
Joen äärellä on paljon erilaisia kalastusmatkailupalveluita. Soutupalveluista ja majoituksista voi kysyä neuvoa Harri Matikaiselta, jonka tiedot löytyvät osoitteesta kalaharri.net
Video kuinka nostetaan suurlohi veneeseen...
Lisää uusi kommentti