Tomaatti-silakkarullat

Tomaatti-silakkarullat

Hyvä lisuke joulupöytään tai muun hienomman menun rinnalle. Tästä tulee vallan mainio herkkupala, jos saat käsiisi aivan tuoretta silakkaa. Toimii hyvin alkupalana vaikka ruisleivän kanssa.


Tarvitset:
8  tomaattia
1kg silakkafilettä
0,5 dl punaviinietikka
1 rkl tomattipyrettä
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
1 dl oliiviöljy
suola, sokeri, valkopippuri


Pese silakkafileet kevyesti ja valuta ne hyvin. Voit vielä kuivata ne talouspaperilla, jos haluat. Mausta fileet suolalla ja pyörittele ne rullalle. Laita rullat voideltuun vuokaan.

Tee  tomaattikastike seuraavasti. Kalttaa tomaatit ja leikkaa liha pieniksi kuutioiksi. Ota talteen kaikki tomaateista tuleva neste ja siemenet. Leikkaa sipulit hienoksi ja kuullota kevyesti öljyssä. Lisää pyre ja jatka kuullottamista minuutin verran. Laita punaviinietikka sekaan ja kiehuta hetken aikaa. Lisää tomaatin mehu ja tomaattikuutiot.  Kiuhuta kuutiot pehmeiksi muutama minuutti. Mausta suolalla, valkopippurilla sekä sokerilla. Lisää tomaattikastike silakkarullien päälle ja laita 150 asteiseen uuniin n. 30 min. Anna silakoiden jäähtyä. Laita laita jäähtyneet silakat jaakaappiin ennen tarjoilua ja tarjoa ne kylmänä.