Siian onginta keväällä
Lyhyt, mutta kiivas kalastuskausi käynnistyy keväällä maalis-huhtikuussa ensimmäisten virtapaikkojen jättäessä jääpeitteen.
Kausi on maaliskuusta toukokuun alkuun
Kiivaimmillaan kausi on yleensä pari viikkoa jäiden lähdön jälkeen. Kausi päättyy toukokuussa särkikalojen ja ahvenparvien miehittäessä ottialueet. Vielä tällöinkin siikoja saadaan syvempien ja viileämpien selkävesien reunoilta.
Saaliskalat ovat tyypillisimmillään 0,2-1 kg siikoja. Myös yli kilon yksilöt ovat vielä tavallisia. Suurimmat siiat ovat painaneet hyvän matkaa yli 2 kg. Usein huomaa samankokoisten kalojen kulkevan omissa parvissaan. Jonain päivinä siiat ovat poikkeuksetta pienehköjä, mutta seuraavalla reissulla saatat tavoittaa samasta paikasta puolet isompia siikoja.
Siikoja saadaan parhaiten sora- ja hiekkapohjaisilta rannoilta, joissa veden virtaus pitää pohjan puhtaana.
Siian ongintaa voi harrastaa tavallisilla heittokalastusvälineillä. Tavallinen virvelivapa soveltuu ongintaan mainiosti. Tärkeintä on hyvä siima. Koska parhaissa siikapaikoissa käy ajoittain voimakas virtaus, ei siima saa olla liian paksua.
Sopiva siiman paksuus on 0,20-0,30 mm monofiilisiimassa tai 0,12-0,20 mm kuitusiimassa.
Heittopainona käytetään lyijypainoa, josta siima pääsee luistamaan läpi. Painon alapuolelle laitetaan leikari, joka estää painon liukumisen syöttiin kiinni. Leikariin sidotaan noin metrin mittainen peruke, johon solmitaan numeron 6-10 yksihaarakoukku. Siikaonki tehdään näin (video).
Tekniikkaa
Pohjaonginnan kalastustekniikka on yksinkertainen. Heittokalastusvälineillä heitetään paino ja syötti pohjaan. Painon osuttua veteen siimaa otetaan hieman sisään, jotta peruke oikenee ennen syötin päättymistä pohjalle. Sitten vapa pystyyn ja odotetaan, milloin sen kärki alkaa täristä kalan viedessä syöttiä.
Kun huomaat, että kala syö matoa, kannattaa vetää kelalta hieman vapaata siimaa kalalle, jotta kala saa nieltyä syötin paremmin.
Vinkki: Pidä yhtä vapaa "heittovalmiudessa" eli syötitettynä valmiiksi. Kun toiseen vapaan siika käy kiinni, käy heittämässä valmiudessa oleva onki samaan paikkaan. Siika on parvissa ja voit saada heti toisen, kun nakkaat syötin samaan paikkaan.
Siian kalastuksessa suosituin syötti on mato. Usein alkukaudesta kalastetaan kalastusvälinekaupasta ostetuilla tunkiolieroilla. Mato kannattaa pujottaa koukkuun läheltä madon paksua etupäätä ja jättää aina koukun kärki näkyviin. Syöttejä kannattaa varata reilusti mukaan, sillä hyvänä päivänä matoja voi kulua jopa 50 kpl kalastajaa kohden.
Siiat kulkevat parvissa rantaviivoja myöten ja noukkivat harvasukamatoja pohjasta. Joskus syönti voi olla niin kova, että yksi siika syö kahden kalastajan syöttimahdot suihinsa!
Tarvitset siian onkimiseen seuraavia välineitä:
- Virvelisetti, mieluiten kevyt notkealla vavalla. Ihan halpakin setti käy. Alkaen 50 eur.
- Onkimatoja. Alkaen 5 eur / purkki.
- Koukkuja (koossa 10-12), leikareita ja perukesiimaa. Tarvikkeet noin 10 eur.
Katso keskusteluja siian onginnasta! Voit oppia jotain.
Linkkejä:
Yle kirjoittaa 2015 maalikuussa siianonginnasta Turussa.
Helsingin Sanomat kirjoittaa 2015 maaliskuussa siianonginnasta Helsingissä.
Turun Sanomat kirjoittaa siiasta 2016 maaliskuussa.
Kommentit
sinänsä ihan ok kirjoitus mutta mitä virveli vapa settiin tulee niin 20eurolla saa joo hyvän setin.
motonetistä haspeli 8e ja honkkarista teleskooppi vapa 12e
Mihin aikaan päivästä siian syönti on parhaimmillaan yleensä?
En ole huomannut, että olisi olemassa sen kummempaa ilta- tai aamusyöntiä. Kaloja tulee pyrähdyksin. Välillä on pitkä hiljainen jakso ja taas sen jälkeen, kun parvi osuu kohdalle, kalaa tulee. Säämuutos esimerkiksi voi aiheuttaa sen, että siiat tulevat mestoille tai lähtevät siitä pois. Tämä on vain oma kokemukseni. En aamulla auringonnousun aikaan ole koskaan kokeillut. Auringonlaskun aikana kylläkin, mutta silloin kalaa on tullut samaan tapaan kuin päivälläkin.
Muutama viikko jäidenlähdön jälkeen saalismäärät paranee.Usein heti alkuun liian kylmä vesi, siiat hieman syvemmässä. Toukokuun puolivälistä eteenpäin parasta aikaa.
Sippura saa kuulemma hietskun rannalta pohja ongilla ihan helvetisti siikoja keväällä ja myöhään syksyllä ja se käyttää syöttinä turskan mätiä ja papuja, koska ne siika luulee niitä katkaravuiksi koska kemira on laittanut jätevetensä vaasaan jo kauan aikaa niin kalojen aivot ovat muovautuneet aikojen kuluessa!
Edellä kerrotut lienee merionginnasta. Toimiiko järvellä samalla tavalla?
Järvellä on muita kaloja paljon enemmän koukussa kuin siikoja. Merellähän asia on päin vastoin.
Hei. Monta onkea voi käytää samana aikana siian onkinnassa kun on lunastettu kalastonhoitomaksu? SRY jos tyhmä kysymys, olen vasta muutanut Suomeen ja haluais että luvat olis kunnossa ja kaikki lainmukaista :D
Ystävällisiin.
GUPI
Yhtä
Jos kalastat esimerkiksi Helsingin tai Espoon vesillä, voit ostaa kaupungin luvan. Muistaakseni se ei kallis ollut. Silloin voit onkia kolmella vavalla.
Ja mistä saisin lunastaa sen kaupunkiluvan?
Täällä on lupatiedot Hesan alueelle. Meri infosta voi ostaa. http://www.hel.fi/www/Helsinki/fi/kulttuuri-ja-vapaa-aika/ulkoilu/kalast...
Helsingin liikuntavirasto myy lupia monessakin paikassa, löytyvät k.o. nettisivuilta.
Kirkkonummi ja Inkoo eivät monen vavan lupia myy, joten sakkoja ja välineitä keräillään tehostetusti esim. Porkkalan, Kopparnesin, Korssundetin ja Bärosundin vesialueilla.
Laillisesti kalastavat ovat niin kyllästyneitä näihin pikkurikollisiin, että poliisin ja kalastuksenvalvojien puhelimet tulevat pirisemään....
Espoossa voi ostaa myös useamman siikavavan lupia.
Eikö muka Kirkkonummi myy, minkä luvan sitten ostin netistä. Maksoin kalastonhoitomaksun ja Kirkkonummen yhden vavan lisäluvan.
On varmaan Kirkkonummellakin lupia. Vantaan kaupungin luvalla voi Porkkalassa onkia parissa ulkoilualuerannassa.
Eilen 3h siianjallitusta. Nada mitään. Taitaa olla liian aikaista vielä.
Miten on, onko pohjaonki ainoa oikea siianpyyntiin vai pelaako paternoster onki myös ? Ajattelin jos koittaisi seuraavalla kerralla toiseen vapaan virittää paternosterin ja toiseen perinteisen pohjaongen.
Millaisia tapoja kanssakalastajat käyttää vavoissa ilmaisemaan että nyt on saalista. Onko ns. Tiuku paljon käytetty vai ravataanko vapojen luona joka nykäisyn jälkeen esimerkiksi tuulisella säälllä?
Olin saksalaisessa kalastuskaupassa käymässä ja siellä näin tällaisia painoja. Suomessa en ole nähnyt tällaisia. Ei tullut kuitenkaan ostettua - jäi hieman harmittamaan. Painot näyttävät just siltä, että ne ei lähde laahaamaan pohjassa navakallakaan tuulella. Päärynäpainot tahtoo kieriä tosi helposti, jos on sivutuulta. Lituskaiset painot ovat parhaimpia, jotka tiedän.
Siikakello kyl paras, honkkarista saa parilla eurolla. Se laitetaan vavan päähän ja odotellaan rauhassa että kilahtaa. (Huom) tuulisella/aallokkoisella säällä kannattaa hiukan varauksella siihen kilahteluun suhtautua, että sielä siiman toisessa päässä tuskin on mitään. Korva kyllä harjaantuu ajan kanssa mikä se oikea tärppiääni on!
Painon laahaaminen tuulessa on hyvä asia sitten, kun vesi on jo hieman lämmennyt, eli vapun paikkeilla. jääkylmillä vesillä alkukaudesta siika ei juurikaan näytä sietävän syötin liikettä.
Nuo edellä kuvassa olevat painot ovat varmaan hyviä tasaisilla hiekkapohjilla. Kivikkorannoilla ovat taasen erinomaisia ankkureita jäädessään kivien väliin varmistaen tapsikoukkujen ja kelan siiman tehokkaan hävikin. Jos noista tykkää niin noita voi valaa itsekin helposti. Kaupoissa myytävät litteät siikapainot ovat parempia vaikka nekin jäävät välillä kivikoihin kiinni.
Onko joku käynyt ja miten on mennyt?
pari kertaa käynyt 17kpl tullu siikoja
Mistä suunnasta niitä'on tullu jos ei oo salaisuus ?
Tänään Kopparnäsissä Inkoossa yrittämässä. Yöllä heittäny rannat jäähän joten pelleilyksi meni. Itse klo6-13.30 eikä mitään. Joten kaipa siellä on sitten iltapäivän ja illan aikana jotkut siiat ylös otettu. Onko jollain siikatietäjällä tietoa mihin aikaan siialle maistuu parhaiten vaikkapa sää aurinkoinen eikä liiemmin tuulinenkaan. Lämpötila +1 ja +5 välillä.
Omat kokemukset on että kellonajalla ei ole mitään väliä kunhan paikka on oikea.
Lehtisaaresta on tullut pari siikaa. Omat kokemukset kertovat, että siialla on kaksi syöntihuippua. Noin 10.00 -12.00 ja myöhemmin keväällä 18.00-19.00 aikaan. Tähän alkukauteen mulle riittää aamupäivän onkimiset. Kireitä.
hankon suunnalta on tullut siikoja hyvin
Sivut
Lisää uusi kommentti