Kalastus Vanajalla
15.01.2010 - 17:42
huvikseen koitettiin madetta tänään kaverin kanssa ja noin 1h ja 4 sopivan kokoista 0.7-2.4kg pienin otettiin ja siitä soppa vaikka en yleensä vanajan kaloja syö. mutta jos sitä kerran vuodessa. ei kait siihen vielä kuole ? ja mausteita niin paljon ettei maistu vanaja. ja päälle runsaasti olutta! eli kyllä vanajassa ainakin jotenkin madetta on nyt liikkeellä.
https://www.vanajanselankalatalousalue.fi/vanajanselankt/attachments/van...
Tästä linkistä näkee kuhanselän rauhoitusalueen eli vähän yli puolet kuhanselästä on rauhoitettu ja rauhoitus loppuu 15.6 eli vielä neljä päivää.
https://kalastusrajoitus.fi/#/kalastusrajoitus?name=kalastusrajoitus.fi
Tästä linkistä näkee koko Suomen rauhoitus alueet
Itsekin haluaisin kalastaa monessa paikassa monella välineellä, mutta osakaskunnat ei myy lupia ulkopuoliselle kuin virvelikalastukseen useimmiten. Harmittaahan se vietävästi välillä, mutta arvostan ja kunnioitan silti päätöksiä. Itse vesienomistajana toimisin ihan samoin. Ainoa asia, mitä en ymmärrä on järvet, joihin istutetaan paljon kalaa, mutta lupia ei myydä, vaikka siellä osakkaatkaan ei juuri kalasta ja järvi kestäis hyvin lisäkalastusta.
Kyllä se harmittaa.Varsinkin jos omistaisi omia vesialueita, eikä voisi kieltää kalastusta omilta vesialuieltaan
Nyt on vaan tyydyttävä ymmärtämään heitä, jotka kiellon voivat asettaa omille vesilleen.
Jos pidätte Vanajan tilannetta hankalana niin kattokaapa kansalaisesta Lehijärven eteläpään vesienomistuksien rajoja. Yksityisvesiä on pienissä kaistaleissa iso liuta kun eivät osaa yhdistyä yhdeksi järkevän kokoseksi osakaskunnaksi. Vaatii varmaan gepsin, ettei laske katiskaa naapurin puolelle. Liekö jotain riitoja vai mitä. Tossa ei oo sit järjen hiventäkään, yhtä tyhmää kuin jakaa pieni joki keskeltä kahden osakaskunnan väliltä.
Silloin vaihdetaan paremmille kalavesille, jos ei pysytä valtion luvilla kaloissa.
Tai toinen vaihtoehto on ottaa lapsenlapset mukaan kalaan:)
Ottaa lapsia veneeseen kajuuttaan nukkumaan niin voi uistella usealla vavalla
Eli onko vanajassa paikkoja jossa ei saa kalastaa.
Joko kuha pintautui viime viikon lämpöjen ansiosta ? kutu lienee ohi, pääosin ainakin..
Kuhanselällä on kielto voimassa vuosittain 15.5.-15.6.
Kuhanselällä on kielto voimassa vuosittain 15.5.-15.6.
Tämä vuosi viimeinen , nykypäätöksellä. tulevaisuus auki...
Saisi jatkaa rauhoitusta heinäkuulle asti, että kaikki on varmasti kuteneet. Näin on monella merialueella tehty ja kannat parantuneet.
Kuhanselällä on kielto voimassa vuosittain 15.5.-15.6.
Tämä vuosi viimeinen , nykypäätöksellä. tulevaisuus auki...
Veikkaan, että jatkavat sitä niinkuin Kernaalassakin esim. Kesäkuun loppuun. Se on vahva trendi tässä maassa rauhottaa kutupaikkoja ja hyvä niin.
Samalla vaivalla sais rauhottaa myös Hattulanselän, Kaupunginselän ja Miemalanselän kutupaikat. Nyt ne taitaa olla vailla mitään suojaa verkkoja lukuunottamatta.
Kernaalassa oli viime keväänä välivuosi pakan rauhotuksessa, kun odottivat uusien kalastusalueiden linjauksia, mutta tästä vuodesta eteenpäin rauhotus onkin jo 1.5.-30.6. eli tästä voinee päätellä kalastusalueiden linjaukset kutupaikkojen rauhotusten suhteen. Kalastusalueiden tarkotus on ajatella asioita osakaskuntia laajemmassa mittakaavassa. Yksittäiset osakaskunnat voi tehdä päätöksiä ristiin tai viedä toistensa tekemän työn hedelmän. Kalastusalueiden tarkotus on ajatella kala-asioita laajassa mittakaavassa. Erityisen suuri hyöty niistä on vaelluskalakantojen suhteen, mutta myös paikallisempien kalojen kanssa.
Selällä kisat viikonloppuna.
http://kuhaveljet.fi/kilpailut/uistelu-ja-heittokisat/
http://kuhaveljet.fi/kilpailut/uistelu-ja-heittokisat/[/quote]''
Näyttäs olevan toisetki yleiset kisat samana päivänä ja vielä erään seuran sisäiset vetokisat
Missä myös toiset yleiset kisat?
HUK järjestää
HUK järjestää
Selällä?
HUK järjestää
Selällä?
Kyllä
Olisiko linkkiä hukin kilpailuun? Kumpaankohan kannattais osallistua
Eihän tuo hukin kisa ole kaikille avoin?
Itseäni korjaten. Kylläpäs on.
Tuosta ei lisätiedot aukene. Kiinnostaisi tietää onko vaparajotuksia
http://hameenlinnanurheilukalastajat.fi/data/documents/Hamari_cup_2021.pdf
Kuinka on kuhaa nyt viime päivinä selältä noussut?
Taidettu kaikki perua, kun ei oo tuloksia missään
Kuha ainaki oli eilen päivällä huonolla syönnillä ja veneitä siellä kyllä riitti
Jigillä nousi eilen 4 mitta kuhaa
Sivut
Lisää uusi kommentti