Kalastus Vanajalla
15.01.2010 - 17:42
huvikseen koitettiin madetta tänään kaverin kanssa ja noin 1h ja 4 sopivan kokoista 0.7-2.4kg pienin otettiin ja siitä soppa vaikka en yleensä vanajan kaloja syö. mutta jos sitä kerran vuodessa. ei kait siihen vielä kuole ? ja mausteita niin paljon ettei maistu vanaja. ja päälle runsaasti olutta! eli kyllä vanajassa ainakin jotenkin madetta on nyt liikkeellä.
Onko Kuhaveljet Ry:n taimenen istutusprojektista väliaikatietoja? Onko rahankeräys tuottanut siihenmalliin että 2022 pystyttäisiin jo ensimmäiset istutukset tekemään?
Kuulin kesällä että ihan mukavasti on keräys tuottanut mutta lisäähän sitä aina kaivataan. Asia ei taida olla kovin julkinen eikä siitä taida tietää kun kuhaveljet mutta eivät siitä hirveemmin puhu. Toivotaan että saavat ens vuonna istutukset käyntiin mutta toivottavasti istutuksesta ei puhuta koska se tapahtuu. Kesällä sain itse selältä yhen 49senttisen evällisen taimenen joka luonnollisesti lähti takasin kasvamaan. Kyllä siellä tuntuu vuosi vuodelta olevan enemmän luonnon taimentaki. Oli toinen vuosi putkeen kun sain evällisen taimenen selältä. Ikäväkyllä selän lupapolitiikka on ottanu vähä takapakkia
Juu vanajanselän lupa politiikka on aika surkealla mallilla jos vielä yksikin osakaskunta päättää poistua tuosta yhtenäislupa alueesta. Nythän siinä on jo käytännössä pyteristä viidennumeron sillalle koko länsi puoli pyhitetty verkkomiehille tai jigi kalastajille.
Kuulin kesällä että ihan mukavasti on keräys tuottanut mutta lisäähän sitä aina kaivataan. Asia ei taida olla kovin julkinen eikä siitä taida tietää kun kuhaveljet mutta eivät siitä hirveemmin puhu. Toivotaan että saavat ens vuonna istutukset käyntiin mutta toivottavasti istutuksesta ei puhuta koska se tapahtuu. Kesällä sain itse selältä yhen 49senttisen evällisen taimenen joka luonnollisesti lähti takasin kasvamaan. Kyllä siellä tuntuu vuosi vuodelta olevan enemmän luonnon taimentaki. Oli toinen vuosi putkeen kun sain evällisen taimenen selältä. Ikäväkyllä selän lupapolitiikka on ottanu vähä takapakkia
Hieno homma kyllä luonnonkalan löytyminen. On tuosta istutushommasta ainakin Ylen sivuilla juttu löytynyt. Mutta tuo verkotus on kyllä mielenkiintoinen ilmiö. Viimevuosina uistelureissut kohdistunut Yövedelle ja Etelä-Päijänteelle, ja siellä verkkoja on todella harvassa. Muutama vuosi sitten vietettiin viikonloppu Iso-Roineella, ja voi jestas en ole kuunapäivänä nähnyt niin tiheään verkotettua lätäkköä. Se oli siis täysin pilattu uistelua silmällä pitäen. Kantahämäläisten kalastajien DNA:ssa on ilmeisesti ohjelmoituna mielipuolinen verkkokalastusvimma. Huolestuttaa että tuo verkottaminen pilaa tuon taimenen istuttamisenkin. Erityisesti kesäaikaan taimenistukkaat kuolevat todella äkkiä uituaan verkkoon, siinä ei paljon alamittoja kysellä.
Onneks kesällä on selällä edes kuukauden verran verkkokielto eikä siellä lämpimän veden aikaan muutenkaan ole hirveämmin verkkoja limottumisen takia. Syksyllä sitte siikaverkkoja onki aika tiheästi mutta on sinne sekaan mahtunu ihan hyvin
Eiköhän tästä verkkoviidakosta valtaosa ole kuitenkin kuha-ja ahvenverkkoja. Tuskin Vanajassa kohdekalaksi nimenomaan siikaa kannattaa valita.
Kyllä vanajanselällä siikaa on verotettavaksi asti
Googleen kun laittaa vsnajanselkä siika,. Niin tulee vanajanselän kuha ja siikaselvitys.
Ilmeisestikin niitä siikoja kannattaa vanajanselän alueelta yrittää verkoilla, jopa keskikesälläkin heinäkuussa, vaikka vaarana on verkkojen likaantuminen. ,Miten lie verkot likaantuvat keskikesällä noissa yli 10 metrin monttuihin josta siikaa kannattaa yrittää keskikesällä. Keskikesän verkotuksen ongelmana taitaa olla myös mm. sulkavien iso määrä verkoissa.
Verkkojen likaantumista näkyy olevan syksylläkin palstalaisen kokemusten myötä, ilmeisesti tämän piilevän tms. kasviplanktonin" muodossa, jotka tarttuvat tiukasti verkkoihin.
https://www.siterunner.fi/kalatalouskeskus/attachments/kalatalouskeskus/...
https://www.kalastus.com/keskustelu/kaikkea-kalastuksesta/siian-kes%C3%A...
https://www.vanajavesi.fi/piileva-ei-ole-aina-piilevaa/
Hattulanselkä pamahti jäähän, vielä ei kuitenkaan uskalla lähteä kokeilemaan. Kapeikoissa kuitenkin virtaa suhtkoht kovaa, tällä hetkellä mm. Mierolassa, joten virta vaikuttaa kirstulansalmi-hattulanselkä-mierolanvirta alueella, joten virran vaikutusalueelle ei kannata mennä kokeilemaan, vaikka tuliskin virtaamattomille paikoille reilustikin teräsjäätä esim. 15 cm Kokemusta on takavuosilta, miten jää vaihtelee muutaman metrin matkalla rajustikin, jos menee virran vaikutusalueelle kävelee.
Mitenköhän lusi ja leppäluodon seutu? Joko kestävä kansi ?
Kestää ja kuoreetkin on mestoilla
Siis onko siellä kestävä jää ja onko ahvenia tullut? Ei viitsisi turhaan lähteä ajelemaan jos ei jäitä.
Kyllä varmaan lähipäivinä on kävelymiehen kestävä kansi leppäluodon alueellakin, kun äsken oli -13 c ja perjantain-lauantain välistä yöstä lähtien ollut mukavasti pakkasella, lisäksi kovahko tuuli on pyyhkinyt jään pintaa ja nopeuttaa jäätymistä.
Petäyksen ja retulansalmesta tulevat virtaukset kannattaa muistaa, kun suuntaa esim. petäyksestä kohti leppäluodon aluetta tai tulee pohjoisen/retulansalmen suunnasta kohti leppäluotoa.
Onko tuolla yleensäkään vauraampaan appiin mahkut? Vai onko enemmänkin sellasta "kisakalaa" 40g -50g ?
Onko tuolla yleensäkään vauraampaan appiin mahkut? Vai onko enemmänkin sellasta "kisakalaa" 40g -50g ?
"Kisaaja" etsii noita 40-50 g, ja vauraamman kalan pyytäjä isompaa. Hyvänä päivänä laitat ykkösen eteen noiden ahventen keskipainoksi ja erinomaisena päivänä laitat kakkosen eteen, kun löydät syönnöksellä olevan ajoahven parven.
Selkä vielä täysin auki petäykseen asti. Leppäluotoon pääsee...
Onko petäyksestä leppäluotoon kantava jää?
Vai pitääkö mennä retulanpuolelta leppäluotoon?
Joko ootte pilkillä käyny??
Joko meni vanajan selkä umpeen?
Eilen aamupäivällä oli vielä avoinna. Nyt on yön myrskynnyt idästä eli on varmaan avoinna yhäkin vaikka mittari -16 näyttääkin.
Kalalla saattaa olla hetken aikaa suu kiinni sitten, kun jääkansi kestää pilkkiä. Tuolla pakkasella ja tuulella vesi on erittäin kylmää.
Hattulanselällä virtaamattomilla paikoilla 15 cm teräsjäätä, tasaisesti jäätynyt, lunta ohut kerros, hieman lunta on ennusteiden mukaan tulossa, on kuitenkin mukavasti pakkasella seuraavat viisi päivää, joten jää vahvistuu koko ajan. Kalliosaaresta noin 300 metriä poransaaren kärkeä kohti virran vaikutusalueen liki, näkyy vielä kaksi ukkoa nököttävän pilkillä.
Hattulanselällä tuli käytyä, noin 4 tuntia. Ahven aika passiivinen ja pilkkijäkin aika passiivinen, meni kyttäyspilkinnäksi. Isoin ahven pari sataa grammanen, toinen reilu satku, Pienempi ahvenista pullautti suustaan sulamattoman salakan noin 6 cm, jokunen sintti tasurilla, naapurin kissa sai ahvenista syämäainekset. Ei ole vielä paras otti päällä. Jäällä noin 1-2 cm lunta, ei tarvinnut liukuesteitä, oli tosi hyvä kävellä.
Iphoneen tallentui askeleet, 8000 askelta pikkkipäivän päätteeksi, oisko jotain nelisen kilometriä.
Jäätä virtaamattomilla paikoilla reilu 15 cm ( on tullut lauantaista ja sunnuntaista lisää jäätä) ja virran vaikutusalueella jäätä noin 15 cm, varassaaren vierustalla. Eräs pilkkijä mittasi jostain saarelan ja poransaaren välistä 10 Ur-kairan kierrosta--- olisko jotain kymmekunta senttiä teräsjäätä.
Virran vaikutusalue varassaaren liki on tänä vuonna poikkeuksellisen hyvin jäätynyt.-----terästä, tietty kun mennään kohti mierolan ja kirstulansalmen kapeikkoa on syytä suureen varovaisuuteen.
Liikkujia oli jäällä, jokunen pilkkimies, "jääjuoksijasta" hiihtäjiin ja retkiluistelijoihin
Iphoneen tallentui askeleet, 8000 askelta pikkkipäivän päätteeksi, oisko jotain nelisen kilometriä.
Jäätä virtaamattomilla paikoilla reilu 15 cm ( on tullut lauantaista ja sunnuntaista lisää jäätä) ja virran vaikutusalueella jäätä noin 15 cm, varassaaren vierustalla. Eräs pilkkijä mittasi jostain saarelan ja poransaaren välistä 10 Ur-kairan kierrosta--- olisko jotain kymmekunta senttiä teräsjäätä.
Virran vaikutusalue varassaaren liki on tänä vuonna poikkeuksellisen hyvin jäätynyt.-----terästä, tietty kun mennään kohti mierolan ja kirstulansalmen kapeikkoa on syytä suureen varovaisuuteen.
Liikkujia oli jäällä, jokunen pilkkimies, "jääjuoksijasta" hiihtäjiin ja retkiluistelijoihin
Ässääkö heiluttelit ?
Ässä, Koskinen ja Eepe, nuita tasapainoja tuli kokeiltua. Suurin piirten kymmenen eri väriä tuli kokeiltua.
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000008459324.html
Kannattaa varoa virtaavia paikkoja. Ja ei kannata myöskään mennä maastoautolla vielä jäille.
Eikä edes hytillisellä mönkkärillä. Sellainen vehje taisi olla tässä tapauksessa käytössä.
Hattuanselällä nelisen tuntia, heikkoa oli. Yksi ässä tasuri jäi hauen suuhun. Virtaamattomilla paikoilla noin 20 cm, varassaaren taustalla ja poransaaren välissä, saarelan ja poransaaren välissä jää vaihtelee 10-15 cm. On nyt nollan tuntumassa, lupailee vesi/räntäsädetta niin aika nopeasti rupeaa jää hupenemaan, kun virtatukset kasvaa jään alla.
Viikko sitten olivat käyneet pappilansalmen vieressä olevassa 'koreilanahdessa, 10 cm oli jäätä, kun meni niin liki niemeä ´ niin jää hupeni viiten senttiiin, ulommas ei kannattanut mennä kokeilee. Koreilanlahdesta keskemmälle kohti pappilansalmea niin oli tummaa/mustaa,
virtaamattomilla paikoilla hattulanselällä on jo noin 25 cm, Yhdessä kairauskohdassa jää oli hitusen pehmentynyt, kun vettä oli mennyt jäistä läpi. Vettä lilluu jään päällä ja ilman liukuesteitä ei kannata mennä kävelee.
Noin 2,5 tuntia tuli käytyä, noin kilon verran ahventa tasurilla, suurin noin 150 g.
Pakkasta luvassa mukavasti, niin jäätä tulee jokunen sentti lisää.
Kärtsynselällä tuli pyörähdettyä noin 3,5 tuntia. Viuhuva lounaistuuli oli. Jäätä noin 25 cm, saalis itsellä aika heikkoa.
Yksi autoilija näkyi jäällä.
Nyt tuloo lunta sataa arviolta reilu 5 cm pakkaslunta eristeeksi. Onhan tuolla lumen alla hyvä teräsjääpohja.
Sivut
Lisää uusi kommentti