Vieheen väri ahvenelle
16.08.2022 - 16:59
Viittiikö kukaan kertoa mitkä jiki värit on syytä olla rasiassa eri keleillä ahvenelle, järvessä on vähän ruskeaa vesi muutei niin ruskeaa kun monessa pienemmässä järvessä.
Toimiiko muuten sitten samat värit ahvenelle kun kuhalle jos siis löytää jostain pienemmän kokoisia vieheitä?
Sitten vielä se että miksei perus sekatavara kaupoissa myydä niitä oikein pieniä sirppi jikejä enää, ne suurin piirtein 3 senttiset mikadot oli tosi hyviä ahvenille. Myydäänkö niitä vielä missään tai vaikka jonkun muun merkkisiä.
Nyt ei rajattu montako väriä jaksat kantaa mukana? Itselle vakiintunut n. neljään väriin/koko ja tällä hetkellä arsenaalissa esim. yhden mallin kolmetuumaisessa kolme ärsyä ja yks natu. Or/vih, chart/mu, viol/har, har/rus ja noista joku kombo ruvennut antamaan kaiun alta kalaa n. kymmenessä eri vesistössä taas kuluvan kesän mittaan. Jigimalleja tietysti kulkee mukana toistakymmentä joka reissulla ja näistä vielä muutamaa kokoa ja 3-4 väriä joten muuttujia on kohtalaisesti eikä mitään itsestäänselvää kaavaa valitettavasti ole. Otetaan mukaan vielä uv-aktiiviset värit ja luminova yms. muuttujat niin siinä saa kaupan tyhjentää kun on mistä valita.
Kuhalle ja ahvenelle iskee hyvin samat värit tosin ahven varsinkin matalassa oman kokemuksen mukaan lyö enemmän tiukkoihin ärsyväreihin(chart, vihr, kelt, or),valitettavasti matalassa hauella on myös usein lämpimän veden aikaan samat mieltymykset. Kolmetuumainen käy sekä ahvenelle että kuhalle, jos jotain universaalimpaa kokoa haluaa käyttää.
Älä rajaa missään nimessä 1-2 tuumaisiin ahvenen jigaamisessa. Ajoparvessa ja hyvältä syönniltä saat karsittua pientä silppua pois käyttämällä ronskisti 5-tuumaista, ewg-koukkua vielä kiinni niin karsii vielä paremmin pienet lajitoverit pois. Tuommoisia tuuman-parin jigejä löytyy ihan m-marketista lapiopyrstönä jos niitä tykkää käyttää. Z-man grubz 2-tuumaisena on erinomainen sirppihäntä tuossa kokoluokassa, elastechiin kun tottuu niin tuntuu perinteisten kestävyys koomiselle.
Mulla on tähän yksi oikea vinkki. Se on, että opettele sen kyseisen järven ottivärit. Jos on paljon salakkaa niin valinta on helppo. Minulla meni 2-3vuotta ennen kuin tajusin mikä "omassa" järvessä kelpasi milloin ja missä ja mitä väriä. Nyt on helppoa valita oikea jigi tietylle säälle. Ja loppuen lopuksi se itsellä meni siihen, että valitsen sen parhaan ottikelin, eikä silloin ole tarvinnut vaihtaa jigiä kertaakaan.
Kiersin aikanani monia järviä ahvenkalassa kajakilla. Luomut (ruskea-oliivi, särki ym) pesivät ahvenelle räikeät värit 7-1. Toki joskus ja jossain järvissä voi olla eri tilanne.
Yksi väriset ruskea-oliivit, tutummin moottoriöljyt on tylsän näköisiä mutta tuntuu olevan melko ottavia.
Yksi väriset ruskea-oliivit, tutummin moottoriöljyt on tylsän näköisiä mutta tuntuu olevan melko ottavia.
Varsinkin merellä yleensä se on paras.
Toimiiko savukalan värinen uistin ahvenelle isolla järvellä? Kaverilla olis myynnissä 9 senttinen savukala rapala halvalla mutta en viitti ostaa jos ei sitten toimikkaan.
Mulla ainakin yksi varmimmista väreistä tummalle humusvedelle
Jos se kaveri on niin kai se voi lainaa sitä?
Mulla ainakin yksi varmimmista väreistä tummalle humusvedelle
Täällä on pikkasen ruskea mutta puhdas vesi. Kivet näkyy pohjasta vielä ainakin metristä kirkkaana päivänä.
Kaveri osti sen savukalan käytettynä 3.50 eurolla koska siellä kaupassa sanottiin että sillä saa hyvin kuhaa mutta ei ole yhtään saanu.
Myisi minulle 2.50 eurolla koska ei itse kalasta muuta kun haukee ja kuhaa.
Mulla on se kumikala kuparilipalla sillä saa vaikka mitä,jopa emäntää kun tuo saaliin kotia
Myisi minulle 2.50 eurolla koska ei itse kalasta muuta kun haukee ja kuhaa.
Onko kaksi kolikkoa mielestäsi liikaa?
Eikai ne siellä kaupassa myy uistimia ja sano, että tällä ei sitte muuten saa mitään, mutta kannattaa ostaa;)
Mulla ainakin yksi varmimmista väreistä tummalle humusvedelle
Täällä on pikkasen ruskea mutta puhdas vesi. Kivet näkyy pohjasta vielä ainakin metristä kirkkaana päivänä.
Omassa paikassani melkein vesi mustaa humusta ei ajatustakaan että kivet näkyisi , siellä kyseinen väri toimii ,sinun paikassasikin voi tietysti mutta sininen ja hopea on paremmin kirkkaisiin vesiin
Mulla ainakin yksi varmimmista väreistä tummalle humusvedelle
Täällä on pikkasen ruskea mutta puhdas vesi. Kivet näkyy pohjasta vielä ainakin metristä kirkkaana päivänä.
Omassa paikassani melkein vesi mustaa humusta ei ajatustakaan että kivet näkyisi , siellä kyseinen väri toimii ,sinun paikassasikin voi tietysti mutta sininen ja hopea on paremmin kirkkaisiin vesiin
Väri valitaan tietysti vedenvärin mukaan.Vedenväri varmistetaan ottamalla siitä näyte läpinäkyvään astiaan.Sen jälkeen vertaillaan vieheen väriä veden väriin suorassa auringonvalossa ja varjossa.Kun vieheen väri on harmooninen vedenvärin kanssa, on valinta osunut näppituntumalta oikeaan.Lievä kontrastiero tummempaan suuntaan on usein toimivampi kuin kirkkaampi vaihtoehto.Tästäkin säännöstä on tietysti olemassa vesistökohtaisia poikkeuksia.
Huono syönti ärsykeväriä, humusveteen punaista tai oranssia ,savisameaan sateenkaarta keltaista ja vihreää. Kannattaa miettiä miltä syöttikala näyttää vaikka särki metrin syvyydessä eri vedessä ja viehe sen mukaan
Ahven tosi tummassa humusvedessä varmaan ihan musta, omassa kalapaikassa ei särkiä ole niin tummat uistimet siellä toimii, mutta jos oikein huono syönti niin punainen tai oranssi Salmo 4cm tai invincible 12 cm Salmo ahvenelle, nilsu hauelle. Muuten yleensä luonnonvärien puoleen liputan , harmaata ruskeeta, ahvenen väristä, niillä tulee, kyseessä tekojärvi ja nevapohjainen tosi tumma vesi, kalaa hyvin..
Enpä pahemmin päätä vaivaa värien suhteen oli veden väri mikä vaan, koska eipä näillä ole kalatta jäänyt eli neljää väriä käytän kalajigeissä.
Ahvenen väri.
Kirkas hile, musta selkä, lila pyrstö.
Ruskea selkä, kellertävä kylki, hieman hilettä ja oranssi maha.
Vihreä selkä, oranssi alaosa.
Millaisilla virvelin vieheillä ahventa ylipäätään saa parhaiten tai jotenkin suht helposti? Jigiä ja lippaa olen kokeillut ja toimii hienosti. Uistimeen ottanut ehkä tuurilla kerran, mut veikkaan et ollut vääränlaiset uistimet.
Kyl mun mielest pöris on just hyvä kun apporeet ei oo pinnassa eiks pohjalla.
Lisää uusi kommentti