Tällainen viesti mennyt ministerijoukolle:
Hyvät hallituksen jäsenet Tytti Tuppurainen Katri Kulmuni Jari Leppä Anna-Maja Henriksson Li Andersson Krista Mikkonen
Avoin viesti valtionomisteisista energiayhtiöistä, omistajapoliittisen periaatelinjan tarkistamisesta ja vaelluskala-asioista:
Hallitus on valmistelemassa valtionyhtiöiden omistajapoliittista periaatelinjausta, jolle halutaan saada mahdollisimman laaja tuki.
Toivomme, että asiakirjalla päivitetään erityisesti valtio-omisteisten energiayhtiöiden toimintaa. Niiden toiminta vesivoiman aiheuttamien ympäristövahinkojen korjaamiseksi on valitettavan minimalistista ja usein sitä ei ole ollenkaan.
Nykytilanteelle kuvaavaa on, että Fortum oy:n yhdessäkään Suomen vesivoimalaitoksessa ei ole kalatietä. Esimerkiksi Oulujokeen ei yhtiön mukaan rakenneta kalateitä, koska vesistössä ei olisi kalojen kutu- ja poikasalueita. Tosiasiassa Oulujoen vesistön alueella (pinta-ala noin 23 000 km2) on jäljellä mittavasti koskia ja puroja.
Kemijoki oy on lähinnä viivytellyt aiheutettujen vahinkojen korjaamista. Kalan kulku omin voimin esimerkiksi Ounasjokeen ei edelleenkään onnistu, vaikka Kemijoen patoamisesta on jo noin 70 vuotta.
Yhtiöiden pääkorjauskeinona on kalojen istutukset, joiden tuotto on huonontunut jo pitkään. Tätä tehdään hävitettyihin luonnonkalakantoihin nähden vähäisesti eikä laitoskalojen istutus pääkeinona ole yhteensopiva uuden kalastuslain luontaisen lisääntymisen periaatteen kanssa.
Omistajaohjauksen lähtökohtana on hallitusohjelma, jossa todetaan mm. luonnon monimuotoisuuden heikkenemisen pysäyttämisestä, luontaisen kierron palauttamisesta rakennettuihin vesistöihin, vaellusesteiden purkamisesta ja ohitusratkaisuista sekä kalojen lisääntymisalueiden kunnostamisesta.
Valtionyhtiöiden toiminta on selvässä ristiriidassa hallitusohjelman kanssa ja omistajan tulee toimia sen mukaisesti.
Omistajapoliittisen linjauksen tulisi määrätä (tarvittaessa yhtiöjärjestysmuutoksin) kyseiset yritykset valmistelemaan aikataulutetut suunnitelmat mm. seuraavista asioista:
1) Kaikkiin vesivoimaloihin tulee rakentaa kalatiet, etusijassa ns. luonnonmukaiset ohitusuomat
2) Kaikissa vesivoimaloissa tulee estää mereen ja järviin uivia ns. vaelluspoikasia joutumasta voimalan turbiinien vahingoittamiksi ja ohjata ne turvallisesti ohi voimalan
3) Patojen alle jäänyt koskipinta-ala tulee korvata kunnostamalla koskia ja puroja menetetyn alan mitassa, etusijassa samassa vesistössä (kompensaatiokunnostukset). Sierilää ei saa rakentaa.
4) Vähätuottoiset, mutta samalla paikallisesti isoja kala- ja ympäristöhaittoja aiheuttavat padot tulee purkaa (ns. tippavesivoimalat)
5) Voimaloiden kalatalousvelvoitteet tulee ajanmukaistaa viimeisimmän tutkimustiedon pohjalta
Esimerkiksi Fortum oy:n liikevoitto oli viimeisimmältä raportointivuodelta 1 miljardi 138 miljoonaa euroa. Varojen puutteesta ei voi olla kyse ja sähköntuotanto jatkuu.
Kiitämme aktiivisesta otteesta ja että omistajalinjauksia tuodaan tähän päivään. Saammehan nähdä niissä myös vaelluskala-asioiden päivityksen 2020-luvulle? Kiitos jo etukäteen!
Virtavesien hoitoyhdistys Virho ry
Kuva: Concrete reasons-dokumenttielokuvasta. Nähtävissä 19.1.2020 asti www.virho.fi -kotisivulla
Otan osaa.
Velkaiset sähköntuottajat joutuvat laittamaan lapun luukulle ja velattomat vesi- ja ydinvoimalat voivat taas vapaasti hinnoitella tuotteensa.
Ehdotus hallitusneuvotteluihin. Kalastonhoitomaksut käytetään 100% kalastonhoitoon. Ja maksajan toivomalle alueelle. Mistä rahat kalatalousalan virkamiehille ja korvaus haitasta vesialueiden omistajille?
1. Lupia ei tarvitse enää valvoa, koska motivaatio maksamiseen kasvaa monikertaiseksi.
2.Sitten nykyiset uhanalaisten kalojen korvaussummat käytettäisiin näihin rahareikiin. Ja valvonta kohdentuu myös tähän. Rahaa tulisi per laiton lohi/taimen 3260€ ja tietäen että näitä vielä yleisesti pyydetään niin tuhannen laitonta vaelluslohta kun narautetaan merialueelta, niin rahat on jo valtionkassassa. Ja toiset tuhat taimenta ja järvilohta niin jää jo jemmattavaksi rahulia.
kalastuksenhoitomaksut pitäisi ohjata suoraan SOTE-alueille, siellä rahan tarve on suurin ja hyödyttää koko kansaa.
Hunderfossenin voimalaitos Norjassa, on rakennettu 170 m pitkä kalaporras voimalaitoksen yhteyteen, suurimmat taimenet ovat 12-15 kg.
https://areena.yle.fi/1-3988514
Joopajoo. Ne kaikki rahat päätyvät eu:lle , ja sitä kautta eteläeurooppaan köyhille. Olis kiva jos niitä rahoja ihan oikeasti kohdennettais suomalaisille, jotka ovat rahapulassa.
Hupisaaret
https://www.munoulu.fi/artikkeli/-/id/uhanalainen-taimen-kotiutettiin-on...
https://www.sll.fi/vapauta-virrat/tee-aloite tämä voi olla hyvä juttu
https://valtioneuvosto.fi/-/1410837/vehkajoki-vapautui-vaelluskaloille
Vehkajoki vapautui vaelluskaloille
Sivut
Lisää uusi kommentti