Porvoonjoki
25.07.2017 - 23:39
Kävin eilen kaupungilla, Porvoossa, enkä nähnyt joella yhtään kalamiestä. Olen ymmärtänyt, että rauhoitus joella alkaa 1.8.17. Joella voi rauhoituksen aikanakin pilkkiä, onkia tai pitää katiskaa. Nyt saisi siis kalastaa maanantain saakka, mutta eikö joessa ole kalaa, vaan mistä moinen johtuu, että kukaan ei ole kalassa? Vai onko se kuitenkin rauhoitettu nyt jo, Sikosaaresta ylöspäin?
*********************
Porvoonjoella on voimassa 1.1.2023 alkaen yleiskalastusoikeudet. Yksinkertaistettuna tämä tarkoittaa, että pilkkimiseen ja onkimiseen ei tarvita lupaa. Virvelikalastukseen tarvitaan valtion kalastonhoitomaksu.
Yleiskalastusoikeuksista lisää Eräluvat-sivustolla.
Faktan tarkistus 9.1.2023
Lähde: Pasi Liitiäinen, Liikuntapaikkamestari, Porvoon kaupunki
Auki on osittain. Paikoin jäätä tai mereltä vastakarvaan nousutta ahtojäätä. Tilanne elää päivittäin mutta jokaiselle paskarännin nuohoojalle löytyy kyllä oma pieni avoin rööri.
joko nousee kuhaa jigillä?
Pilkkijäät tekevät paluun ensi yönä.
Porvoojoki on auki. Pitää kohta mennä heitteleen jigiä ja uistinta hyrrällä. Ja mato-ongelle tietty. Jos tyristi kysyy, että syökö kala, vastaan, että kala kuolisi nälkään jos ei syö.
Tapsak on huumorimiehiä
Joo,vois alkaa kirjoittamaan yhtä "hyviä"huumoripläjäyksiä kuin Kalahari konsanaan
Onko miten paljon joki auki? Yleensä näillä nurkilla ollut jo hyvin syöntiä keltaisella toukkajigillä. Venettä ei taida viellä hamarin satamasta saada vesille menee rantahommiksi. Het tullaan kun kutsutaan pelipaikoille.
Jätevesipuhdistamoilla Haikkoossa ja Tarkkisissa ollut suuria vuotoja,vedenlaatu varmasti vähintään kyseenalainen nyt.
Eikai sillä vedenlaadulla ole merkitystä kalastukseen? Kuha ja ahven on täynnä myrkkyä jokialueella ilman paskapuhdistamon päästöjäkin.
Ei niitä ruokapöytään sieltä kalasteta.
Ei niitä ruokapöytään sieltä kalasteta.
No mitä järkeä niitä on kalastaa jos ei syödä voi?
Ei niitä ruokapöytään sieltä kalasteta.
No mitä järkeä niitä on kalastaa jos ei syödä voi?
Ei niissä kaloissa mitään vikaa ole.
Ei niitä ruokapöytään sieltä kalasteta.
No mitä järkeä niitä on kalastaa jos ei syödä voi?
Aika harva nykyisin nälkäänsä kalastaa vaan siksi, että virkistyisi työn aiheuttamasta stressistä
Itselläni ei ole enää jäljellä keräilijä metsästäjä viettiä. Kalastan vain elämyksien takia ja viihdyn luonnossa vesillä hyvin varustellussa veneessä. Kalastelen sen minkä päivän aikana jaksan. Hyvät eväät hyvä elektroniikka ne ovat pääosassa. Kaloja vien hyvin harvoin kotiin. Joskus on mukava ottaa fileet mutta usein mäkkärin kautta kotiin nukkumaan.
Tässä puhutaan porvoonjoesta.
Asun Pappilanmäellä Porvoossa. Joelle on lyhyt matka. Olen ajatellut, että jos saan mittakuhan, otan sen ylös ja syön. Mutta ahvenet takaisin. Ensinnäkin tuskin saan kunnon fileahventa joesta, ja toiseksi mietityttää tutkimus ahvenen lihan haitallisten aineiden pitoisuudesta. Tutkimus on kylläkin tehty Vantaajoella. Myös Vanhankaupunginkosken ahvenet ovat syömäkelvottomia. Kuhan saamat myrkyt kertyvät maksaan eikä lihaan.
Ja olen saletti, että myös Porvoojoen ahvenesta löytyy orgaanisia tinayhdisteitä, joita käytetään myös veneen pohjamaaleissa.
http://www.vhvsy.fi/files/upload_pdf/9769/Vantaanjoki%20PFAS-tutkimus%20...
https://yle.fi/a/3-5058721
Asun Pappilanmäellä Porvoossa. Joelle on lyhyt matka. Olen ajatellut, että jos saan mittakuhan, otan sen ylös ja syön. Mutta ahvenet takaisin. Ensinnäkin tuskin saan kunnon fileahventa joesta, ja toiseksi mietityttää tutkimus ahvenen lihan haitallisten aineiden pitoisuudesta. Tutkimus on kylläkin tehty Vantaajoella. Myös Vanhankaupunginkosken ahvenet ovat syömäkelvottomia. Kuhan saamat myrkyt kertyvät maksaan eikä lihaan.
Ja olen saletti, että myös Porvoojoen ahvenesta löytyy orgaanisia tinayhdisteitä, joita käytetään myös veneen pohjamaaleissa.
http://www.vhvsy.fi/files/upload_pdf/9769/Vantaanjoki%20PFAS-tutkimus%20...
https://yle.fi/a/3-5058721[/quote]
Porvoonjoen toimenpideohjelma 2019-2029
https://www.vesi-ilma.fi/images/pdf/PorvoonjoenTPO2019.pdf
Tämä myrkkyjen kertyminen kaloihin on tosi homma ja pitkään tutkittu. eteläsuomen isot joet ja jokisuut niihin kertyy valtava määrä myrkkyjä mm pelloilta. Sanotaan näin että täytyy olla melkoisessa nälässä ja ruuan puutteessa jos näistä paikoista kaloja ruokapöytään kantaa.
Eiks porvoonjoki ole se kuuluisa lihalaatikko joki. Tunkiollekko ne kalat on heitetty?
Noista antamistani linkeistä selviää, että orgaaninen tina ja kemikaalit kerääntyvät kuhalla maksaan ja ahvenella lihakseen. Lisäksi ajattelen kuhaa merestä nousseena kalana, joka ei sisällä haitallisia myrkkypitoisuuksia.
Ahventa tai muuta pikkukalaa en laittaisi suuhuni.
Tapsa on tässä osittain ainakin oikeassa paikallinen ahven ja hauki keräävät valtavan määrän myrkkyjä josta ne päätyvät ruokailijan elimistöön tehden tuhojaan pitkällä aikavälillä. Lihalaatikkomiehet saavat kyllä ajansaatossa "muistutusmaksun" näistä ahneuden vuosistaan. Samaa on paikallisesti myös vanhankaupunginlahden vesistössä sekä osassa tammisaarta lohjaa jne minne tehtaiden raskaat mömmöt on laskettu vuosikymmeniä.
Joki oli tänään auki jo "Tykkisillan" kohdalla.
Savista on.
Vieläkö pilkkijöitä Haikkoossa näkynyt??
Saako tuolla kalastaa jigillä nyt?
Saa, normaali kalastuksenhoitomaksu riittää
Vaikea on löytää netistä ajankohtaista tietoa kalasturajoituksista. Onko 3 kuhan kiintiö edelleen voimassa?
Zxc, sieltä ne voimassa olevat rajoitukset löytyvät kalastusrajoitus.fi sivustolta.
Kaveri ei löytänyt. 8 kuhaa oli saalis...
Tulkitsinko oikein ?. Porvoonjoella olisi Syyskalastusrajoitus voimassa 15.8'- 31.11 välisenä aikana. Poislukien pilkkiminen ja onginta. Eli jigaamaan ei asiaa kuin vasta Joulukuussa. Kalastusrajoitus.fi sivustolta kattelin.
Oikein tulkittu.
Sivut
Lisää uusi kommentti