Teno 2028
18.11.2021 - 19:39
"Yksi vuosi ei kalatutkijan (Panu Orell, Luke) mukaan riitä lohikannan hoitoon. Lohen sukupolvikierto on noin seitsemän vuotta. Kalakannan hoitotoimenpiteet ja tulevaisuuden suunnitelmat vievät siis vuosia. Tänä vuonna nousevien kalojen jälkeläiset nousevat takaisin Tenoon 2020-luvun loppupuolella."
Jos tulevina vuosina sattuisi hyviä nousuvuosia. Jos ei tule kalatauteja ja kalakuolemia. Jos kyttyrälohi pysyy aisoissa. Jos kalastajat ja saamenmaan kansa pääsevät joukolla sopuun suojelutoimenpiteistä. Jos kaivokset ja vedensaasteet eivät tee tuhoa.
Keskustelua ja ajatuksia, toiveena kauaskatseisuus virrasta nimeltä Teno.
Sinällään on ihan järkevää, jos tuulisella säällä voitaisiin "ylijäämäsähköllä" pumppailla vettä korkealle altaisiin eli sitoa potentiaalienergiaa. Sitten tyvenellä luukkuja auki ja vesivoimaa säätövoimana tuulimyllyjen toimettomuutta paikkaamaan. Tähän asti vesivoima on tukenut pelkästään tuulivoimaa, ei toisinpäin mitenkään.
P.S. Valtioneuvosto on asettanut parlamentaarisen työryhmän kehittämään eduskuntavaalien vaalijärjestelmää. Työryhmän tavoitteena on löytää uusi vaalialuemalli, jossa äänikynnystä voitaisiin madaltaa. Käytännössä tämä voisi tarkoittaa sitä, että Oulun ja Lapin vaalipiirit toimisivat nykyisellään, mutta äänten laskennassa ne yhdistettäisiin laskennallisesti toisiinsa.
Maankäytön aluepolitiikka valuu pohjoisessa yhä etelämmäs, valtakunnallisesti säätytalolle ja vaalipiirissä kohti Pohjanmaata. Kuka ja miten täällä Lapissa pystyy enää taistelemaan tuulimyllyjä vastaan? Näennäisdemokratiaa. Tämä osittain johtuu jo Suomen eteläkeskeisestä päätöksenteosta ja lappilaisten alhaisesta äänestysaktiivisuudesta. Jupistaan vasta sitten, kun moottorin lavat jo kuuluu kahvipöytiin.
https://yle.fi/a/74-20060773
Lisää eläinrääkkääjiä pohjan perukoilta päättäjiksi? Ei kiitos, eiköhän Suomen sisäiset heimot ole sivistyneempiä etelämpänä. Siellä kun osataan arvostaa luontoakin niin että sitä tullaan Lappiin asti katsomaan. Pohjolassa paikallisilla on kaatopaikka takapihan metsänreunassa.
https://sdtsk.fi/2023/11/16/hannele-pokka-saamelainen-ilmastoneuvosto-al...
No nyt ollaan kiinnostuneita nuorten tulevaisuudesta, kun perinteiset näivettyneet elinkeinot eivät enää elätäkään ilman muiden maan- ja vesienkäyttömuotojen etujen polkemista.
No nyt ollaan kiinnostuneita nuorten tulevaisuudesta, kun perinteiset näivettyneet elinkeinot eivät enää elätäkään ilman muiden maan- ja vesienkäyttömuotojen etujen polkemista.
Yllätyitkö?
https://www.maaseuduntulevaisuus.fi/metsa/8d7752dc-2137-4fdb-9232-a6ca54...
(Juttu on maksumuurin takana)
Utsjoen lohenkalastuksen loppuminen veti monelta matkailuyritykseltä maton jalkojen alta – ”Pahin kilpailija ei ole naapurissa, vaan Afrikassa, Kanadassa tai Skotlannissa”
Utsjoella päättyneen lohenkalastuksen tilalle kaivataan nyt uusia elämyksiä.
(Juttu on maksumuurin takana)
Utsjoen lohenkalastuksen loppuminen veti monelta matkailuyritykseltä maton jalkojen alta – ”Pahin kilpailija ei ole naapurissa, vaan Afrikassa, Kanadassa tai Skotlannissa”
Utsjoella päättyneen lohenkalastuksen tilalle kaivataan nyt uusia elämyksiä.
Tämä on erittäin hyvä uutinen!
kekseliäs ja rohkea saattaa hyvinkin pärjätä, mutta kyllä lohenkalastuksen soisi palaavan ihan jo lohen itsensä takia. kylläkään ei hyvältä näytä, oli kyttyrän kulle verkoitus sellainen näytös että ainakin pienemmät alle 3kg atlannin lohetkin sai pampusta ihan varmasti. miten tuollainen tappamisen ilo voi edes ihmiseen tulla. kiihkossaan ois lyönyt naapurin pikkupojankin hengiltä mikäli verkonpuolelta ois yrittänyt veneeseen nousta.
Voisi järjestää viikottaiset poronpurijaiset,utsjoen kunnanjohtaja aloittaisi ja turistit saisivat maksua vastaan osallistua
Jotain tekemistä siellä tuntuu olevan, akanvaihtoviikot pyörii ympäri vuoden.
https://valtioneuvosto.fi/-/10616/saamelaisten-totuus-ja-sovintokomissio...
Muutamat kuulemistilaisuudet taisi olla edellisen rahoituskauden näkyvin anti
https://yle.fi/a/74-20061769
Norjassa löydettiin ensimmäisen kerran lohitäitä kyttyrälohista – melkein puolet lohista kantoivat jotain kalaloisia
Kesällä 2023 Norjan meritutkijat löysivät kalatäitä kyttyrälohista. Löydös oli ensimmäinen kyttyrälohista tehty täilöydös.
Suomessa kesän 2021 tutkimuksissa ei tavattu kalatauteja tai loisia. Viime kesäisen kyttyrälohien invaasion jälkeen tilanne on voinut muuttua.
Se on Tenojoen lohien kohtalo sinetöity, jos vaikka Gyrodactylus salaris saisi jalansijan vuorovuosin kyttyrälohien nousussa.
merestä nousseen lohen mukana ei tule Gyrodactylus salaris loista muonionjoella vierailleen paikallisen perämoottori voi hyvinkin tuon loisen tenoon tuoda. gyrö on vesiloinen ja kuolee kuivuessaan, siksi esim perhot ja virvelit on suht huonoja tartuttajia kun kuivuvat nopeasti perämoottorissa vesi saattaa säilyä viikkoja helpostikin. en muista koskaan nähneeni perämoottoreita desinfiodun tenolla. norjan muilla joilla desinfiointi on tehtävä aina kun joki vaihtuu.
Liikkuuko perämoottorit Tenojoen varresta muihin vesistöihin ollenkaan? Utsjoella olisi hyvät kalastusmahdollisuudet tunturilammilla ja -järvillä, mutta silti paikallisilla hiertää aina eniten vain kalastusoikeus lohesta. 😁
Mutta tosipuheessa, omilla veneillä tulevilla olisi hyvä desinfioida koneet jotenkin.
norjassa nostetaan motti myrkkypurkin reunalle ja käytetään muutama minuutti,niin että myrkkyvesi kiertää jäähdytys vetenä. melko vaivatonta. kyllähän noita tenon vartisia on väylällä näkynyt.
https://yle.fi/a/74-20063165
Saamelaiskäräjälaista on saavutettu neuvottelutulos – etenee eduskuntaan tämän vuoden puolella
https://areena.yle.fi/1-4575988
Teno sivujokineen on maailman monimuotoisin lohijoki, johon suuret, jopa yli 30 kiloiset lohet nousevat kutemaan.
Teno sivujokineen on maailman monimuotoisin lohijoki, johon suuret, jopa yli 30 kiloiset lohet nousevat kutemaan.
Ollutta ja mennyttä hehkutellaan ilman pienintäkään toivoa vanhan suuruuden palautumisesta.
aika saattaa palata, mutta paikallisten asenteet loheen täytyy ensin muuttua lohta kunnioittavaksi. koirien ruokkiminen verkotetuilla marjaslohilla täytyy loppua. eikä lohi ole pelkkää ilmaista ruokaa loputtomasti, vaan sitä täytyy pitää osana luonnon kiertokulkua eikä lohta saa pyytää määräänsä enempää. ensin on varmistettava että jokeen pääsee riittävästi lohta. pyynti on mitoitettava sen mukaan miten lohta on jokeen noussut. kun esim 10000kpl yli 90cm lohta on ohittanut luotaimen vapautuu 3000 kilon lohikiintiö kalastettavaksi. aina kun uusi 10000kpl lohimäärä ohittaa luotaimen vapautuu uusi 3000kilon kiintiö. alle 90cm lohia ei kuuluisi laskea luotaimessa ollenkaan koska sekoittuvat isoihin siikoihin kyttyrään taimeniin ym.. eikä noilla pienillä ole kauheasti virkaa lisääntyjinäkään koska ovat valtaosin uroksia. kalastus kiintiöt olisi kiloina juurikin siksi että pyynti keskittyisi noihin pieniin uroksiin. jos kiintiö on kappaleita, niin niin pientä kiintiötä ei pystytä tekemään että tenon lohi sen kestäisi. jokainen kalastaja ei voi ottaa 10 kilon marjasta, niitä ei vaan ole tarpeeksi pitkään pitkään aikaan. vastaavasti jo ensi kesänä tenosta kestäisi hyvinkin kymmenen 1.5kg tittiä ottaa evääksi.
Paljon pitäisi puuhata mutta kuka ne puuhat hoitaa? Sitten olisi luvassa sitä sun tätä, ehkä. Summarum; paljon puhetta ja vähän villoja. Eli unikuvia ilman realismia. Kuin
näinhän se on. helpompi rutista ettei huomioida, kuin että oikeasti tekisi ja saisi asiat paremmalle tolalle.
miksi minä täältä tuhannen kilometrin takaa ajaisin tenovartisten asioita? varsinkin kun itse asian osaiset ei muuta kuin itke väärää kohteluaan. pitäisi varmaan saada joku satatuhatta euroa tukea että viitsisi hoitaa omia asioitaan. vähän kuin nuo saamelaiskäräjien sakki. nytkin linnan juhlissa muistivat muistuttaa että väärin on heitä kohdeltu.
Utsjoen kuntahan sai äkillisen rakennemuutoksen tukea. Ja eduskunnan joulubonukset.
En tiedä ostetaanko niillä muuta kuin aikaa, asenteet tuntuu muuttuvan kovin hitaasti yläperällä. Jos ollenkaan, paikallisten etuoikeutetusta lohenpyynnistä puidaan joka lähestyvä kevät. Saamelaisen parlamentin tuet vielä erikseen.
Reittilennot pohjoiseen ja talvimatkailu luo pientä optimismia siitä, että kaikki päätoimisesti matkailusta leipänsä tienaavat ei ole jääneet odottelemaan vaan "parempia aikoja". Ehkä kulttuurillinen muutos on mahdollista, mutta vanhoilla lohensoutajilla tekee tiukkaa. Ronkainen onneksi yhtenä esittää järkevää argumentointia esimerkkinä.
mitäs se ronkainen on ehdottanut? on jotenkin päässyt lipsahtamaan ohi.
Eikös kirjailija ollut sitä mieltä että lohenkalastus tulisi rauhoittaa pitkäksi aikaa? Ei tainnut viime kesänä pyytää itsekään.
Norjassa mennyt kesä oli katastrofi, etenkin pohjoisessa. Teno ei ole yksin.
https://theghillie.wordpress.com/2023/12/07/norjan-lohikausi-2023/?fbcli...
Kuuntele Yle Areenassa:
https://areena.yle.fi/1-66824300
Tiedetrippi: Lohen uusi alku?
https://theghillie.wordpress.com/2023/12/07/norjan-lohikausi-2023/?fbcli...
Nämä ovat näitä hyvän mielen uutisia. Norskit niin täynnä itseään varsinkin tuolla pohjoisessa. Heillä ei ole minkäänlaista kunnioitusta turistikalastajaa kohtaan.
On taas julkaistu uusi lohien tuhooja, "Valtameri johto". Miljoonan lohen tuhoojaksi mainittu. Tuhot ilmoitettu kaasvatuslohista. Luonnon lohista ei ole edes minkäänlaista arviota esitetty ja tuskin nekään ovat jääneet ilman tappioita.
https://jukuri.luke.fi/handle/10024/554136
A Review of Pink Salmon in the Pacific, Arctic, and Atlantic Oceans
The rapid expansion of pink salmon was the theme for the meeting, and experts came together to discuss the current state of knowledge for pink salmon.
Sivut
Lisää uusi kommentti