Moi!
Onko palstan porukalla kokemusta ilmatäytteisistä kajakeista tai suuremmista, airoilla varustetuista kellurenkaista kalastuksessa?
Tilanne on se, että soutuvene löytyy jo, mutta se on suuren järven rannassa ja tuuliolosuhteet ovat monesti sellaiset, ettei viitsi soutuveneellä selälle lähteä. Lisäksi järvessä on kovin huonosti kalaa.
Tämän vuoksi onkin pyörinyt mielessä, että hankkisi tuon lisäksi jonkin ilmatäytteisen tai muutoin häkkivarastoon mahtuvan kellumavälineen, jolla käydä pienemmillä vesillä kalastelemassa.
Nyt on vain suuri valinnanvaikeus; mieluummin en lilluttaisi koipia tai ainakaan takapuolta vedessä, eli kajakki pesisi tässä kelluntarenkaan. Toisaalta kelluntarengas kestäisi paremmin keliä ja tarjonta on laajempaa. Kajakilla kulkee pidempiä matkoja, mutta airollisiakin kelluntarenkaita on nykyään tarjolla. Olennaisinta on, että liikkuminen ei ole pelkästään jaloilla potkuttelun varassa ja toisekseen että se on turvallista.
Miten lähtisitte yhtälöä ratkomaan? Mikä olisi kuvailtuun tarpeeseen kannattavin hankinta? Budjetista sen verran, että noin 600 eurolla jos selviäisi, niin olisi hyvä.
Juu, elämä on valintoja täynä ja elämä alkaa sitten, kun myy mökin tai talon pois, onhan ne työläitä.
Mutta auto on pakko olla, sillä on tylsää kalastaa vain samaa järveä.
Ei ole tylsää. Ison järven oppimiseen ei 10v riitä. Nyt kun olen 15v opetellut, niin tietää ilmanpaineesta mihin kannattaa ahventa ja kuhaa mennä jigaamaan. Täkysyötti on osottautunut ylivoimaiseksi. Semmosia 400-800g aapoja oppinut löytämään.
Lisäys edelliseen että kalastus kertoja tulee helposti 4kertaa viikossa, koska on niin helppo kävellä veneelle, joka on omassa rannassa. 2h pisto riittää ruoka ahveniin kun tietää paikat. Eikä tämmönen uusi hirsitalo ole mitenkään työläs. Helsingin ruuhkat saivat jäädä taakse, eikä ole ollenkaan ikävä. Terveisiä maalta.
Onhan siellä maalla kiva käydä, kun siellä on lapsuuden ja nuoruuden viettänyt, mutta ei siellä kaikki viihdy.
Ja nykyinen tekniikka on tuonut oikopolun vesistöjen opetteluun ja isoihin saaliisiin ruutuun tuijottamalla.
Hirsirakenteinen omakotitalo?
Kaljoittelun ja oheistoiminnan sijaan harrastuksia on taatusti pihalla puuhailut, ulkovuorilaudan kunnostusmaalaus ja kaikki mahdollinen talkkaritoiminta. Nykyiset puurakenteiset talot on niin luokattonan huonosti viimeistelty, että rakennusliikkeet saisi hävetä.
Nimim. vain pohjamaalattua tavaraa
Mikä on aapo?
Ne on niitä paitsilän miljoonaveli aapoja.
Sit ku koittaa se viimenen päivä, nii joku saa sen sun talon (tai rahat), ku ei sitä saa mukaan. Jonkun toisen taskuun menee sunkin tapauksessa.
Sit ku koittaa se viimenen päivä, nii joku saa sen sun talon (tai rahat), ku ei sitä saa mukaan. Jonkun toisen taskuun menee sunkin tapauksessa.
Mikäli saa oman kämpän rahoituksen järjestymään ja velat joskus maksettua, voi eläkkeellä olla turvallista ja halpaa asua. Itse maksan kaikista asumiskuluista tällä hetkellä 250 egeä ja vaimo saman. Hyvin pystyy kalasteleman minkä huvittaa ja voi myös sponsoroida jälkikasvua reippaasti. Nuorena kannattaa siis pohtia, olisko mahdollista hommata oma kämppä.
Itselläni on häkkivarastoon mahtuva kanootti ja rutkan harjoittelun jälkeen on tuolla todella helppo kalastaa. Kulkee telineessä auton katolla pitkin pk. seudun rantoja ja järviä. Painoa myös sen verta vähän, että on helppoa siirrellä ja kanniskella tarpeen vaatiessa.
Sivut
Lisää uusi kommentti