Pintele/Ilmoila
02.02.2008 - 08:38
Onkos kellään kokemuksia Pälkäneen Pinteleestä?
On vaan ohi ajellessa pirun houkuttelevan näköstä tonttia,eikä karttakaan hullummalta näytä.
Sillä vaan,kun Ilmoilassa ihan kohtuukokosta ahventa joskus,niin mixei myös Pinteleessä?
Kyllähän sitä isoa pinteleessäkin on mut löytäminen voi olla ongelma. Sit vain kun löytyy niin jo vain kalaa pukkaa. Ja niiden virtausten kanssa saa olla sitten tarkkana.
Nimimerkillä rannalla asunut
Kun aloin Ilmoilassa käydä pilkillä runsaat 30 vuotta sitten, Pintele näytti aina houkuttelevalta. Siellä on muutoin tasaisella pohjalla pari monttualuetta.
Sieltä olen kuullut saadun lähes kiloisiakin ahvenia, mutta kautta aikain se on ollut oikukkaan järven maineessa. Jääkin oli aina varsinkin itäpäässä arvelluttavaa.
Ilmoilasta sinne virtaa talvella kylmää pintavettä. Pintele on varsinaisesti läpivirtaus allas, joten vesi lienee siellä talvella tavallista kylmempää. Se voi olla yksi oikukkuuden tekijä. Montuista voi toki löytyä joku lämpötasku, jossa ahven saattaa syödä hyvinkin.
Siis ei ole henkilökohtaista kokemusta. Aika vähän siellä porukkaa on kautta aikain istunut. Mutta kuten "Pintele" toteaa, löytäjä saanee saalista. Ei muuta kuin yrittämään!
Muutama talvi sitten tuli käytyä useammankin kerran. Ei mitään mahtisaaliita mutta joskus 200-300 g:sia muutamia mukaan. Joinain päivänä ei saa mitään ja jonain jonkinverran. Helpoiten saa alku- ja loppukaudesta, keskitalvella se on pilkkijälle, kuten eräs rannalla asuva totesi "Pentele".
Saa sitten varmaan edelleen katsella auton ikkunasta,kun ei noita pilkkipäiviä muutenkaan turhan paljon ehdi tuleen.Kiitos tiedoista.
Mites mateiden laita.Kerran käynyt Harhalan ruohikoiden reunoja ronuaan ja sillon yx tälli.
Oli pehmeen tuntunen pohja,paha pompottaa.
Ilmoilasta on kokemuksia ahvenpilkiltä sekä hauen ja kuhan uistelusta. Kaikkia em. kaloja olen saanut kohtalaisesti. Joitain vuosia sitten pannuahvenia tuli enemmänkin. Mateiden pilkkimisestä minulla ei noissa järvissä ole kokemuksia, mutta kyllä madetta molemmissa paikoissa on.
Kyllä vaan
Mikähän mahtaa olla Pinteleen nykytilanne kalaston osalta? Särkikalaa ainaki vaikuttaisi olevan reilusti...
Lisää uusi kommentti