ilmaista kirjolohipilkintää
07.02.2025 - 15:46
Pitää ihan hattua nostaa Iisalmen Pilkkijöille ja samalla olen vähän kateellinen, sillä tänäkin talvena jatkuu kirren pilkintä Iisalmen satamassa.
Ihme, että nykyaikana seuroista löytyy tällaista aktiivisuutta eli Poroselkään suljettu verkolla alue, mihin laittavat talven aikana noin 1500kg kalaa ja rahoittavat istutukset yrityksiltä saaduilta rahoilla. Pilkintä sallittu paikallisille yhden kalan päiväkiintiöllä, mutta "turistit" joutuu ostaa luvan.
Mitä olen kirjastossa paikallista lehteä lukenut, niin tapahtuman suosio on vain kasvanut vuosien aikana. Onpa jopa ollut mielessä, että pitäisiköhän muuttaa takaisin kotikonnuille ja olisihan siellä talvetkin vielä talvia.
Jos Suomessa valitaan paras kalastusseura, niin yksi ehdokas on kyllä Iisalmen Pilkkijät.
Ootko kuullut jonkun saaneen sieltä kirren..
Ainakin alkuviikon Iisalmen Sanomissa oli hymyleviä lapsia kirre kädessä.
Ja paremmin oli syönyt kuin edellisenä vuonna, kun lunta nyt vähän jäällä.
Kyllä, oiva keino houkutella porukoita pilkille.
Kirbelin pilkintä on sangen koukuttavaa hommaa ja otaksun et vuosittain uusia kalamiehiä ja kalanaisia löytää lajin pariin.
Hyvä hyvä Iisalmi kalamieht ja yrittäjät ym.....positiivinen meininki.👍🦈🎣
Ihme, että nykyaikana seuroista löytyy tällaista aktiivisuutta eli Poroselkään suljettu verkolla alue, mihin laittavat talven aikana noin 1500kg kalaa ja rahoittavat istutukset yrityksiltä saaduilta rahoilla. Pilkintä sallittu paikallisille yhden kalan päiväkiintiöllä, mutta "turistit" joutuu ostaa luvan.<br />
Mitä olen kirjastossa paikallista lehteä lukenut, niin tapahtuman suosio on vain kasvanut vuosien aikana. Onpa jopa ollut mielessä, että pitäisiköhän muuttaa takaisin kotikonnuille ja olisihan siellä talvetkin vielä talvia.<br />
Jos Suomessa valitaan paras kalastusseura, niin yksi ehdokas on kyllä Iisalmen Pilkkijät.</p>
Ihmeen hyvvee Iisalamesta!
Hieno homma, tsemppiä vaan kalastusseurat yrittäjät ja muutkin ryssimisen estäjät kalavesillä👍🇫🇮
Törkeää rasismia!
Hieno lukea Iisalmen onnekkaista kalastajista kun metsähallitus vaan heikentää kirjolohilammikoiden kalastusta poistamalla talviaikaan hyvät lyhyemmät (3h) kalastusluvat. Myydään ainoastaan 24h lupia.
Kyllä ,lisää tämmöistä yhteishenkeä koko suomeen! Tässä hommassa rahat ei hupene virkamieshimmeleihin ja valtion byrokraattien palkkoihin. Paikallinen porukka saa hyvän syyn käydä halvalla kirrepilkillä tukea sponsoreita ja tutustua asian tiimoilta yrittäjiin sekä kenties tekemään bisnestä, jotta tuleville vuosillekkin pilkkilohta riittää.
Tervettä toimintaa eikä mitään narsismia.
Narsisti on juuri hän joka muita ylhäisyydestään ivaa, kadehtii muiden onnea eikä ymmärrä millään sitä, jotta on itse se suurin ongelma ympäristössänsä.
Metsähallitus tulee lopettamaan tai ulkoistamaan palvelut ,koska on itse tehoton ja liian kankea pysymään kehityksessä mukana.
Esim. Aikanaan edulliset eräkämpät nykyisin mielestäni kokemuksieni mukaan hinnoteltu ulos nykymarkkinoilta. Yksityinen tarjoo paljon laadukkaampaa samalla rahalla.
Kannattaisiko vähän miettiä mitä kannattaa...virkamies veronkorottaja kolhoosia vai yksityinen palvelu jossa vastine rahalle ei ole virkamieshimmelin palkkakulujen kattaminen jne...
Mistäs tuonne turisti lupia saa jos joku kauempaa tullut haluaa tukea istutustoimintaa?
Minkämoisia lupia ja mikä olis hinta turistille?
Minkämoisia lupia ja mikä olis hinta turistille?
Harmi kun tuo muisti pätkii, mutta vuosi sitten paikallisessa lehdessä oli, että kalaan meniä ilmoittautuu tekstiviestillä ja saa kalastaa sillä yhden kalan. Ja jos haluaa jatkaa kalastusta, niin sitten maksaisi. Silloin oli myös ulkopaikkakuntalaisille lehdessä ohjeet joita en nyt muista. Tämän vuoden lehdessä oli vain paikallisille ohjeet eli ilmoitus tekstiviestillä.
Siellä ilmeisesti päivystetään päivällä kalastusaikana, kun tarvittaessa tehdään reikä kairattomille lapsille, raihnaille, ... ja pilkkivälineitäkin saa lainaksi.
Tänä vuonna paikka varattu myös viikoksi pelkästään koululaisille eli silloin ei aikuiset pääse kalaan ja kai ne jonkun kirre sm cub kisankin siellä järjestä, näin ainakin lehdessä oli.
Mutta kellä onni on, niin se onnen kätkeköön, kun ei nykyiset iisalmelaiset tänne kommentoi. Paikkahan on suuressa kansan suosiossa siellä.
Niillä on noin savolaisittain sanoen parempaakin tekemistä kuin kalakommarissa roikkua😉.
Kyllä se siitä lutviutuu jahka googlelta kysäsee jos ajankohtaseks tulee.
Hyvä homma, kun rajoitteisetkin yksilöt huomioidaan ja toivotellaan tervetulleeksi pilkille. Monelle kenties vuiden kohokohta, varsinkin jos tärppää kirbeli pyytöön👍
¹
Riistavedellä oli vuosia vastaavaa kun paikallinen perhokalastusseura istutti vastaavia määriä kirjoja vuosittain lampeen, jossa ei ollut mitään kalstuskieltoja. Toki myivät vapaaehtoista "lupaa" viereisellä leirintäalueella jos halusi osallistua seuran toiminnan tukemiseen.
Tuollä oli myös ensijäillä usein hyviä saaliita.
Tuollä oli myös ensijäillä usein hyviä saaliita.
Jep, harmi vaan ,jotta aina on näitä "demareita" jotka on käsi toisten taskulla tässäkin assiissa ja tappaa talkoohengen.
Onko tietoa että tarviiko erikseen jonkun luvan, vai voinko itse ostaa vaikka 50 kirreä ja laittaa ne pieneen lampeen? Istutus tapahtuisi omasta rannasta. Lammella on ahventa, pieniä haukia ja särkiä. Minun lisäksi siellä kalastaa 3 ihmistä.
Kalojen istutus on luvanvaraista. Jos se on joku kuoppa ilman yhteyttä muihin vesistöihin niin tuskin ketään kiinnostais
Lupa on käytännössä ilmoitusasia.
Lupa on käytännössä ilmoitusasia.
Tarvii myös kiellon yleiskalastusoikeuteen. Muuten voi kuka vaan käydä onkimassa sun kalas pois.
Piti ihan kurkata ja hyvin näkyi karttapalvelusta Iisalmen kalastusrajoitusalue.
Lupa on käytännössä ilmoitusasia.
Tarvii myös kiellon yleiskalastusoikeuteen. Muuten voi kuka vaan käydä onkimassa sun kalas pois.
Ihan vapaasti voi käydä. Sinne ei pääse lähellekkään autolla, jos ei aja meidän pihan läpi.
Elikkä selvä homma. Kun jäät lähtee niin taidanpa tilata ison kasan kirrejä. On sitten mukava tyyninä kesä iltoina heittää perhoa. Ai että.
Vastarannalta vilkutan. Kylmä kaljakin kelpais, jos tarjotaan.
Tervetuloa. Lämmitän rantasaunan ja tarjoan kaljat. Ota perhovapa mukaan niin voit laiturilta heittää yhden lohen kotiin viemisiksi.
Tervetuloa. Lämmitän rantasaunan ja tarjoan kaljat. Ota perhovapa mukaan niin voit laiturilta heittää yhden lohen kotiin viemisiksi.
Hyvä, että vieraanvaraisuus on korkealla, mutta Iisalmessa vaikka Olvi tarjoa kalat järveen, niin juomat joutuu itse ostamaan vaikka tehdas olisi ihan vieressä.
Lisää uusi kommentti