Mateen kalastus - miten ja milloin madetta saa
11.10.2006 - 09:19
Matikka, tuo ruma mutta herkullinen luikeromme. Tasan yhden kerran on ootto-onkeeni haksahtanut made, vahingossa ja sattumalta.
Voisitteko viisaammat kertoa täsmäkeinoja matikan narraamiseen, ja kertoa omien kokemustenne perusteella esimerkiksi matikan merenrannikkokalastuksesta.
Onko made esimerkiksi pilkittävissä pohjasta esim venesatamien laitureilta vai miten palstalaiset ovat tavanneet madetta narrata. Pilkittekö, jigittelettekö, ongitteko?
Haluaisin ehdottomasti madetta narrata avoveden aikaan, mutta omat keinoni eivät riitä, en tiedä missä matikkaa edes VOI olla. Onko täysin toivotonta pilkkiä löyhkäjigillä matikkaa kalasatamien laitureilta pimeässä tai valoisassa? Miten on? Olen kotoisin Oulun alueelta, joten etenkin Perämeren kokemukset olisivat mielenkiintoisia.
Helmikuussa koukkuun norssin pyrstöpuolikas ja se avantoon yöksi ja aamulla käy nostamassa mateen ylös.Joskus käyn jo alku yöstä kokemassa ja silloinkin on jo saalista saanut.
Noin se tapahtuu itselläni noin yksinkertaisuudessaan.
avoveden aikaan olen muutamia kertoja onnistunut mateen pyynnissä (ja saannissakin!) seuraavasti: paikkana hitaasti virtaava syvä salmi, siiman päähän paino ja yläpuolelle muutama koukku + niihin syötit, heitetään paketti pohjaan, kiristetään siima ja odotellaan tärppiä. eli varsin yksinkertaista hommaa.
kokemuksia ei ole kuin tuolta yhdeltä paikalta, joten homman toimimisesta ns. 'jokaisessa salmessa' en osaa sanoa mitään.
Hannes:
oliko salmesi syvä vai matala, vesi sameaa vai kirkasta?
Rannikolla kutupaikat elikkä jokisuut, salmet ja lahdet ennen jäätymistä pohjaonki + kalanpala ja sitten jään päältä madekoukku ja/tai syöttipilkki. Keväällä heti jäiden lähdettyä taas paternostersysteemi...jne. made on kylmänveden kala ja kuhkii siellä kutupaikkojen tietämillä.
Varaanille: made ei piittaa veden väristä. Jokisuut ovat Suomenlahdella aina savisameita ja matikkaa useimmiten löytyy.
Mitä muuta toi paljon puhuttu paternoster on kuin juuri se mitä se oikeasti on?
No virvelipohjaonki elikkä glunssionki. Yleensä riittää paino päähän ja jokunen sivutapsi. Matikalle vähän riskimmät vehkeet kuin siialle.
Pystypilkkiin kalanpalanen ja hypytät pilkkiä pohjassa , toimii ainakin pohjoisen vesissä.
Viime viikolla onnistuin saamaan muovisella (sininen) rapumerralla noin 200g:n mateen. Oli tullut maistelemaan kirjolohen perkeitä.
Tummanruskealla jigilläkin saa näin syksyllä mateen(kin) kiinni.
Kiitos kaikille matikanpyyntiasiassa apua antaneille. Vielä kun tietäisi jonkin varman merkin että matikkaa on jortaanissa.
55 millinen verkko on melko hyvä matikkapyydys, eikä tarttee alle kilon mutikkaa irrotella.
ryöstäjä on tammikuunlopussa ja helmikuun alussa
Shakespeare moi.Matikka liikku syksyisin jo hyvin lähellä kutupaikkaa joka on helmikuun alulla.Vähän keleistä ja riippuu tietty asuuko hesassa vai oulussa.noin 2 viikkoo aiemmin hesassa kuin oulussa.Mutta kuitenkin mateista suurin osa olikohan noin 70-80% on sokeita ainakin päijänteessä.eli kannattaa käyttää aina vahvan hajuisia syöttikaloja.Kutupaikkoja on sellaiset soraiset ja hoekkaiset pohjat sitten itse olen huomannut vielä että kun on hieman lyhyttä oiskohan jotain ahvenheinäntapaista niin sieltä yleensä löytyy uusia mestoja.Käyppä tsekkaileen.ja tietty kireitä.
Moi!
Onko tänä vuonna madereijiltä kokemusta? Onko kutu mennyt ohi? Syökö made kudun jälkeenkin? Vinkkejä keltanokalle? Minulla on yksi madepaikka josta olen yrittänyt ja josta tiedän, että madetta voisi tulla. Ei kuitenkaan ole vielä tullut
Onko tänä vuonna madereijiltä kokemusta? Onko kutu mennyt ohi? Syökö made kudun jälkeenkin? Vinkkejä keltanokalle? Minulla on yksi madepaikka josta olen yrittänyt ja josta tiedän, että madetta voisi tulla. Ei kuitenkaan ole vielä tullut
Tänä vuonna voipi venähtää kutu pitkälle.
Tämä mateen barbaarinen kutu pyynti tulisi kieltää ja made rauhoittaa tammikuun alusta, maaliskuun loppuun. Made on hieno turskakala, joka elää makeassa vedessä. Sen kannat ovat nykyään taantuneet.
Mulle mateen ainoa arvo on tuo kylmästä vedestä pyydetyn mateen mainio maku keitossa. Vielä noita on pyydettäväksi riittänyt. Ulkopuolelta rokastaminen ei ole nykypäivää. Koukkusyötti ja merrat ym. On oiva keino keittokalaa pyytää. Ompa noita verkkoonkin eksynyt sillon tällön.
Net on muuttaneet suolaisiin vesiin liian makeita veslltä. Niitä pyydetään ja saadaan meren lahdilta. Välillä runsaastikin.
Matikka on epäilemättä päitsilän runsaslukuisin kala silppuahvenan ohella.
hesasta asti innokkaimmat ajjaa onkimaan lieroo a-selän kuppeeseen.
Vaikeapa niitö on kaikkia pyytää... Isot mätimammat kannattaa päästää, 1-2 kg kalat sopivia ruuaksi. Sama homma kuin muussa klastuksessa, homma hoidetaan vastuullisesti jos siihen aletaan
Matikka on epäilemättä päitsilän runsaslukuisin kala silppuahvenan ohella.
hesasta asti innokkaimmat ajjaa onkimaan lieroo a-selän kuppeeseen.
Sitä matikkaa on niin paljon päitsissä että kalastaa niin paljon kun kerkii syömään
Näin kutuaikaan sitä vasta akkipoika ällyy miten mahottomat määrät on matikkaa päitsillä, järestää katiska puolillaa talven niskalla, oispa vileahvenaa samaa malliin.
Mistähän päin päitsiä sitä kannattas lähteä kokeilemaa, eteläpääty olis siedettävän ajomatkan päässä. Onkohan jo kalat päitsillä matalassa? Salonsaaren sillan kupeestakaan ei tunnu mitään tulevan vaikka pitäs jonkunlainen paikka olla...
kupeestakaan ei tunnu mitään tulevan vaikka pitäs jonkunlainen paikka olla...
Virmailan saaren ympäristö padasjoki pitäisin melko varmana paikkana aika matalassa 3-5 m
Pirkanmaalla kutu meni n. 2,5 vkoa sitten. Luulen että keskisuomessa alkaa myös olla ohi. Kun kutu on ohi, pistävät madet suun kiinni. Tänävuonna mateita tullut myös erikoisista paikoista, ei ollenkaan vakkareilta.
- Mateen katiskapyytäjä
Sain matikoita just rysästä ja eivät olleet kuteneet vielä
Jokohan Päijät-hämeen matikat ovat kutuhommissa? ken
tietää, sen loihe lausumaan.
Kaikki ei ole.
Kutuhommissa on. Ei toki kaikki, kai
Kutu alkaa olla loppusuoralla Loviisan horisontissa.
Sivut
Lisää uusi kommentti