Hyvä kalakeitto

Kalakeiton voi tehdä monella eri tapaa. Tässä yksi hyvä vaihtoehto, joka sopii suomalaiseen makuun. Perusjuttuna on se, että keitellään ruodoista hyvä liemi. Itse kala kannattaa helppouden vuoksi tehdä ruodottomista fileistä, niin ei tarvitse ruodoista huolehtia. Perkuu vaiheessa pistä ruodot ja pää talteen sekä kovanahkaisista kaloista esim. ahvenesta ja kuhasta voi ottaa myös nahan. Siitä lähtee liemen keittäminen. Tässä esimerkissä on tehty keitto kirjolohesta ja ahvenesta. Molemmat kalat sopivat samaan keittoo hyvin - hyvä yhdistelmä! Ei se keitto tarvitse aina samasta kalasta olla. Tästä keitosta syö hyvin 6-8 nälkäistä.
Tarvitset:
1 kg kirjolohi (mielellään pyöreänä, josta vedetään fileet irti)
0,5 kg ruodotonta ahvenfilettä
10 kpl keskikokoista perunaa
2-3 porkkanaa
2 sipulia
1 palsternakka
Puolikas keskikokoisesta lantusta
0,5 l kevytmaitoa
Koskenlaskija-juusto (tavallinen)
Suolaa
Mustapippuria
Valkopippuria
3 rkl voita
Laakerinlehti
Tuoretta tai pakastettua tilliä
Puolikas sitruuna
Aloita liemen keittäminen seuraavasti:
Kaikki ruodot ja pää kattilaan. Kirjolohesta ei nahkoja, mutta jos on ahvenen tai kuhan perkeitä, niin nekin sekaan. Tosin silloin pitää olla tiheä siivilä, jotta saa ne sihdattua pois. Muista ottaa päästä kidukset pois. Laita ne isoon kattilaan ja laita vettä niin paljon päälle, että ne peittyvät kunnolla. Sekaan mustapippureita ja laakerin lehti. Keitä noin 45-60 min.
Itse keiton teko etenee seuraavasti:
Kun kala on hautunut kunnolla, niin sihtaa liemi toiseen astiaan ja kaada se takaisin kattilaan. Siivilään jää perkeitä ja voi niistä rapsutella isommat lihat keittoon mukaan, mikäli ruotoihin on niitä lihaa. Sitten perään vihannekset ja ala keittämään niitä kypsäksi.
Kun vihannekset alkavat olla kypsiä, niin laita perään voi ja Koskenlaskija-juusto, joka antaa täyteläisen maun keitolle. Samaan aikaan voit laittaa maidon. Hämmennä keittoa ja odottele, että juusto sulaa sinne. Sitten pistä kalasuikaleet ja tilli keittoon sekä lisää muutama kierros valkopippuria myllystä keittoon. Väännä tehoa hellaan ja odottele, että keitto kiehahtaa muutaman kuplan ja vedä se pois liedeltä. Kansi päälle ja anna hautua.
Kalaa ei kannata keittää kovasti, vaan riittää, että se nopeasti kypsyy. Muuten liha hajoaa keittoon helposti. Lopuksi tarkista suola ja purista puolikas sitruuna keittoon. Varaa ruisleipää ja lasillinen maitoa jokaiselle ruokailijalle!
Vihannesten määrää säätelemällä voi keiton kokoa muutella.
Sipuli sopii keittoon myös. Lohko se vaikka kuuteen osaan.
Käytä tiheää siivilää, jos laitat nahkat keittoon mukaan. Muuten suomuja jää inhottavasti keittoon.
Näillä kalakeittoon saa täyteläisen maun!
Ahvenen tai kuhan filesuikaleet käy keittoon myös. Sekaan hieman kirjolohta, niin tulee loistava keitto!
Laita lopuksi sekaan Koskenlaskija-juusto ja maito. Juuston sulattaminen liemeen vaatii hieman hämmentämistä.
Lisää kala vasta aivan lopuksi keittoon. Jos kalaa keittää liikaa, niin se hajoaa liemeen.
Lisää lopuksi sitruuna. Mielellään lientä ei saisi keittää sen jälkeen, sillä sirtuunan maku voi muuttua kitkeräksi.
Kommentit
Erittäin maukasta keittoa! Kiitos!
Jep, hyvä resepti! Variaatiovihje: mikäli fileointi ei onnistu/kiinnosta tms. tai on vain pientä ahventä käytössä, voi liemeen laittaa kaikki kalat. Liemi siivilöidään kuten yllä, mutta lihat ruoditaan kaloista ja lisätään sitten lähes valmiiseen keittoon (ei ennen, etteivät hajoa ihan muusiksi).
oikein hyvä ohje mutta älkää nyt hyvät ihmiset laittako keittoon maitoa eikä missään nimessä sitruunaa,ne voi lisätä jälkeenpäin jos välttämäti tahtoo!
Suomalaiseen makuun-reseptit on lähes aina mauttomia ja kauheeta lisäainehöttöä. Niin tämäkin: Koskenlaskijasta lisäaineet perinteiseen mummon kalakeittoreseptiin ja porkkanat keittyy muiden juuresten kanssa samassa liemessä, niin että porkkanan maku yliajaa kaiken muun.
Kyllä tuotakin "soppaa" syö,jos on kauhea nälkä.Vihannekset lähinnä porkkana pitää freesata voissa/oliiviöljytipassa ja silloin mausteet sekaan esim.curry.
Sitruunan jos haluaa,niin sillä voi marinoida kalanpalat ennen keittoon lisäämistä.Eikä tosiaan mitää maitoa,vaan kunnon kermaa,mieluimmin laksootitonta luomua.Ruokajuomaksi vesi/valkoviini tai olut.Tilanteen mukaan.
Tuossa yksi hyvä resepti. Lienee terveellinenkin, sillä sen laatija eli yli 100-vuotiaaksi:
http://www.mtv.fi/lifestyle/koti/artikkeli/eemeli-vayrysen-lohikeitto/32...
Ketjun aloittaja ei ymmärrä kalakeitosta ja sen keittämisestä juuri mitään.Kyllä tuollakin reseptillä nälkä siirtyy...
Eli lainaus:No jaa...
"Kyllä tuotakin "soppaa" syö,jos on kauhea nälkä.Vihannekset lähinnä porkkana pitää freesata voissa/oliiviöljytipassa ja silloin mausteet sekaan esim.curry.
Sitruunan jos haluaa,niin sillä voi marinoida kalanpalat ennen keittoon lisäämistä.Eikä tosiaan mitää maitoa,vaan kunnon kermaa,mieluimmin laksootitonta luomua.Ruokajuomaksi vesi/valkoviini tai olut.Tilanteen mukaan."
Katkarapuja voi myös lisätä sekä tomaattipyrettä/luomuketsuppia ,jos haluaa...
Kylmäsavu lohella kun tekee niin tulee paras soppa. Ei kahta sanaa
Tämä nykynuorison kokkailu. Tuossakin reseptissä on puolet ylimääräistä. Kalasoppaan tulee, vettä, kalaa, perunaa, sipulia, suolaa, kulutus maitoa, jos
haluaa oikein herkutella niin valmiiseen soppaan voi leikata tilliä päälle. Kuhasoppa vaatii vielä nokareen voita jos sattuu olemaan viikonloppu ehtoo.
Huvittavan kannattaa lisätä keittoonsa porkkanaa ja kunnon nokare voita!
Mutta tärkeintä on tuore kala, mieluiten itse pyydettyä.
Vastapyydetty harjus tai made on mielestäni parasta keittokalaa.
Porkkanan taasen peittää/pilaa voimakkaalla maullaan kaiken, pieni pala paistettua porkkanaa mausteeksi ja sekin vasta ihan loppuvaiheessa jos on pakko. Pataruokamainen maku ei mielestäni keittoon käy.
Rasvaa juuston tai kerman muodossa voi aina lisätä ja tuo kivaa vaihtelua ja toivottua täyteläisyyttä maitokeittoihin.
Kannattaa myös kokeilla eri kypsyysasteita. Kevyesti pannulla lohesta tai ruodottomista madekuutioista "pinta kiinni" ja kalojen lisäys vasta valmiiseen keittoon (liemi haudutettu ruodoista, ja keitto tehty siivilöityyn liemeen).
Hyväähän tuo oli. Eihän kaikkia voi miellyttää, mutta turha tänne on kommentoida Currysta jne, menkää Intiaan jos ei suomalainen ruoka kelpaa.
Lantulla ja perunalla on ihan eri kypsymisaika, joten kannattaa keitellä lanttua vähän pidempään.
Jep, mateet maito ja pippuri suolaa ripaus niin on keitto terveellistä....hiilarit minimiin.
Ketoosiuskovakin kiittää metabolisen oireyhtymän pysytellessä kurissa.
Eipä tuo rikos ole jos ruoka hyvälle maistuu ja sitä kohtuulla syöpi. Sokeria mätetään tänäpäivänä liikaa ja red bull antaa siivet aliravitsemustiloihin.
Itse kyllä laittaisin ainakin myös voita ja perunaa.
Maito ja kerma eivät kuulu kalakeittoon, porkkanat kokonaisina voi laittaa jo liemenkeittovaiheessa, pilkkoo ne sitten myöhemmin ja kokonainen lipstikan lehti myös mukaan liemivaiheessa.
Olen ratkaissut ongelman jo aikoja sitten keittämällä kirkkaan kalakeiton ja iskemällä pöytään smetama- tai kermapurkin (laktoosittoman) ja voimariiinirasian.
Näin jokainen voi tehdä mieleisensä kalakeiton, eikä tarvi kysellä onko maitoallergiaa tai laktoosi-intoleranssia.
Aikoinaan Helsingin kauppatorilla oli kalakauppias, joka myi itsepyytämäänsä Suomenlahden lohta. Mies toi aina aamulla lohta suoraan pyydyksiltä, sillä aikaa emäntä laittoi putiikin pystyyn. Kerran olin ko. tiskillä ja sinne tuli reipas mies, joka halusi tehdä lohikeiton. Kalaisäntä kuutio lohen valmiiksi keittoon ja ja sanoi kuusi minuuttia. Siis lohi laitettiin valmiiseen keittoon keiton vielä kiehuessa ja kansi päälle sekä löyly pois levystä ja kuuden minuutin haudutus, se oli siinä.
No tietenkin kala laitetaan ihan lopuksi. Siika kypsyy 2min. Keitto on pilalla jos niitä kaloja keittelee 30min.
Paras keitto tulee, kun paahtaa kasvikset uunissa ja paistaa kalan rapeaksi pannulla voissa.
Mutta se ei ole keitto. Eikä kalaa kannata kovin rapiaksi paistella. Ellei sitten ole kyse sorminäppäsestä.
Kattilaan vettä, thaimaalaista "Ros Dee" kanaliemijauhetta, kuivattuja keittovihannneksia. Ja loraus chirachaa. Kiehautetaan ylös, lisätään kirjohi kolmeen osaan pätkäistynä. Haudutetaan kala kypsäksi, otetaan kala pois kattilasta ja liemeen lisätään Apetit keittojuureksia. Kun juurekset ovat kypsiä, lisätään keittoon renssattu kala ja annetaan lämmetä.
Pöytään vielä smetanapurkki ja leivänpaahtimessa paahdettua ruisleipää voimariinilla päällystettynä.
Tällä reseptillä kalasta on helppo tehdä ruodotonta, eikä sitä tarvi fileoida eikä kuutioida. Reseptin saa tuomita vapaasti...
Kirjolohta ja keittojuurekset. Ei kiitos. Varmaan tosi hyvää kun raaka aineet on jo perseestä. Mites ois itse pyydetty tuore kala, juurekset omasta pellosta. Oikea kalaliemi kirkkaana ilman kiinan lisukkeita ja smetanaa. Hyvässä kala ruossa korostuu kolme asiaa, tuoreet raaka-aineet,tuoreet raaka-aineet ja tuoreet raaka-aineet.
Tämä resepti liittyy kirjolohikeittoon. Artikkeleissa on lukuisia madekeittoreseptejä, josta saa mielestäni huomattavasti paremman makuisen kalakeiton kuin kirjolohesta. Made on samanmakuinen vuodenajasta riippumatta eli kyseessä ei ole talven seonkituote. Mateen maksa on herkullisin osa ja se kannattaa aina hyödyntää. Jos mätimateen saa, mäti kannattaa myös hyödyntää perinteisene tapaan.
Muutekin suosittelen tuoretta itsepyydettyä kalaa. Tuore itsepyydetty kala voittaa kasvatetun kaupan kautta ostetun kalan mennen tullen. Liemi luonnollisesti tehdään perkeistä (pää, seläranka/ruodot).
Ehdottomasti itse tehty liemi ja tuoreet raaka aineet.
Tässä ranskalaisessa kalakeitossa valkoisen kalan ruodot ruskistetaan kasviöljyssä ennen kalaliemen keittämistä, keiton liemi on näin ruskeaa, kannattaa kokeilla.
Tottakai itse tehty liemi, itse pyydetty, perattu, tehty ruodottomaksi ja keitetty kala kalasopassa maistuu hyvältä. Mutta kun ajattelee, että nykyään ei vaivauduta edes ruokaa tekemään kotona, vaan "voltataan" kotiovelle ruoka. Ei taida töissä käyvä monen lapsen äiti tehdä kotona bouillabassea kotimaisesta kalasta, bernaisekastiketta tai kala- tai lihalientä itse.
Helpolla pääsee, kun lisää kalakeittoon norjalaista seitiä kuutioituna. Ei tarvitse perata kalaa eikä pelätä ruotoja.
Kuka nyt mitään pehmeetä lohta haluaa syyä, kun saman voisi paistaa kullanruskeaksi voissa pannulla ja lisätä se sitten lopuksi keiton sekaan.
Lisää uusi kommentti