Kalastonhoitomaksu.
08.10.2025 - 21:59
Miten kalastonhoitoon saadaan lisää resursseja, kun nyt kalastonhoitomaksun rahoilla ylläpidetään vain kalatalousalueita ja osakaskuntia. No kieltämällä ne lailla. Mikä muuttuisi? 47€ menisi MMMn kautta isoihin vaikuttaviin hankkeisiin ja piiperrys jäisi pois. Saataisiin oikeaa kalaTALOUTTA.
Valvonta ei ole ikinä ongelma, kunhan rangaistus on riittävän suuri. Tuskin kellään nykyään tulee mieleen ottaa rasvaevällisiä taimenia esim. Merestä 5kpl jo maksaa 16000e edes pienikin kiinnijäämisen riski riittää. Onhan se hassua, kun Eu kansalainen Janis Petke saa ottaa rajattomasti petokaloja, pari viikkoa kun jauhavat livellä Pielisellä ja Höytiäisellä on kylmäautollinen kuha filettä.
30 vuotta sitten olisi pitänyt jo olla saalis rajoituksia. Tahtoa ei ole kellään, kyllä minun pitää saada ottaa kaikki mitä minä saan. Meri kuha, hauki ja ahvenkannat ovat tuhottu/tuhoutumassa. Nyt nämä järvien suuret petokalat tuhoutuu livetyksellä kuolleisuus, vaikka olisi vain 10% niin liian tehokas pyynti huomataan 5 vuoden kuluttua. Osa on jo siirtynyt massa pyyntiin livellä kun suurien kalojen pyynti on vaikeutunut/helppo sponsori raha loppunut. Ennen pystyi jättämään kalat vesistöön ja ottamaan se tarvittavan 3-5kg ruokakalojan. Nykyään pitää ottaa kaikki 5kg koska ei tiedä koska löytyy ruokakalojan. Jokainen sitten ottaa kaiken joten vesistöt tyhjenee vauhdilla. 3-5 vuodessa negatiivinen kehitys on ollut äärimäisen nopeaa(en käytä liveä).
Jos joku haluaisi ottaa perujen päälle laittoman rasvakalan niin etelän rantoloilla sellanen kannattaa livauttaa kiiruusti pienin äänin vaikka muovipussissa povitaskuun, näin toimien kiinnijäämisen mahdollisuus olisi käytännössä olematon.
Repun voi kalakyylä pyytää aukaisemaan, henkilötarkastusta ei saa tehdä, myöskään vesillä ei saa nousta tarkastettavan veneeseen, se kun on se kotirauha laki sellanen jottet saa mennä edes kennenkään yksityiseen pihaan ilman lupaa.
Omasta mielestäni kalastuskiintiöt eivät ole ratkaisu niin kauan, kun kalastuksenvalvontaa tapahtuu 1-2 kertaa kesässä. Kiinnijäämisen riski on hyvin pieni. Vaikka kiintiöt olisivat olemassa, kalastusveneeseen on kalat helppo piilottaa. Poliisillakaan ei taida olla oikeuksia tarkistaa veneessä olevia luukkuja ja laatikoita niin kauan kun ei ole vahvaa epäilyä rikoksesta ja veneen haltija ei anna siihen lupaa.
Näin ollen kalastuksen rajoittaminen pitää ensisijaisesti tapahtua muilla menetelmillä eli aika- tai kalastusmuotoperusteisesti. Kalastuslupien hintaa pitäisi voida tarkistaa ylöspäin siellä missä kalakannat alkavat taannehtia.
Koska kalaston tila ja kalastuspaine vaihtelee suuresti Suomessa, mielestäni pitäisi tehdä seuraavia muutoksia kalastuslakiin liittyen tai ainakin harkita niin:
1) Osakaskuntien määrää pitää radikaalisti vähentää eli yhdellä järvellä yksi osakaskunta. Ei ole millään muotoa järkevää ylläpitää 20 000 osakaskuntaa Suomen kokoisessa maasa. Jos on suurista järvistä kyse, jotka menevät kunnan rajojen yli, yhtenäislupa vähintään kuntaperusteisesti. Tämä auttaisi byrokratian vähentämisessä, tuki-istutusten kohdentamisesta koko vesialueelle/järvelle yms. Osakaskunnat myös ukkoontuvat ja usein riitelevät osakaskuntien yli yms. Tämä selkeyttäisi myös osakaskuntien omaa toimintaa, kun yhdelle vesialueelle on vain yksi taho.
2) Yhdellä suljetulla vesialueella / järvellä kalastetaan yhtenäislupa perusteisesti. Tämä selkeyttää kalastamista, kun ei tarvitse GPS:llä katsoa minkä osakaskunnan alueella on ja omaako kalastusoikeuden/luvat sinne.
3) Kalastusluvat pitää pystyä aina ostamaan netin kautta. Toisin sanoen kaikki osakaskunnat ja kalastusluvat pitää viedä sinne. Ei voi olla enää niin, että pitää paikallisesti tietää luvan myyjä, josta kalastusluvat voi lunastaa. Tämän järjestäminen helpottuu huomattavasti, jos osakaskuntien määrä pienenee ja siirrytään yhtenäislupiin.
4) Yhden vavan kalastusluvat siirretään valtiotasolta takaisin osakaskunnille. Vain paikallisesti tiedetään kalaston tila. Vain paikallisesti voidaan säätää miten kalastetaan (mukaan lukien yhdellä vavalla kalastaminen)
5) Vaikka yhden vavan kalastuslupa siirtyisi osakaskunnille, valtiolle jäisi edelleen vastuu lainsäädännön käytäntöönpanosta ja seurannasta eli edelleen olisi kalastonhoitomaksu, mutta sen määrä olisi nykyistä pienempi.
6) Live- ja viistoluotaimille (tai verrannollisille) pitäisi harkita haittaveroa. Veron suuruudesta en osaa antaa arviota. Siitä verosta kerätyt varat voitaisiin ohjata kalastonhoitomaksuvaroihin. Jos tulevaisuudessa keksitään jotain vielä kehittyneempää/tehokkaampaa kalastustapaa, samalla tavalla pitäisi olla nopea mahdollisuus reagoida ylimääräisen lakiasetuksen avulla. Vaihtoehtoisesti niitä myytäisiin vain yrityksille tms. Esimerkiksi tällähetkellä tiettyjä kemianteollisuuden tai elintarviteteollisuuden aineita myydään vain ammattikäyttöön, joten miksi sellaista ei voisi tehdä myös kalastuksen osalta?
Tämä ehdotus ei liity kalastuslakiin, mutta kalastamisen lupamaksuja voisi nostaa paikalliesti erityisesti niillä vesialueilla, joissa on kova kalastuspaine. Tämä antaisi enemmän määrärahoja tuki-istutuksiin tai kutualueiden kunnostamiseen yms. Kalastamisen lupamaksut ovat nykyään melkein ilmaisia, kun sen suhteuttaa mihin tahansa harrastamiseen (tilavuokrat tai käyttömaksut yms).
Kas kun et ehdottanut vielä C&R kalastuksen kieltämistä/rajoittamista. Toiveajattelua!
Kalastuskuntia ei varmaan voi pakottaa yhdistymään eli ei onnistu. Ja mikä laki pakottaisi myymään lupia? Eli kalastuslain pykälä 1 ei millään toteutuisi. Tämä kalastuskunta lupa malli ei siis onnistu käytännössä. Ja olisi myös melko erikoista maksaa kalastonhoidosta ja luvasta erikseen. Kyllä pitää keksiä taas hieman isompia yksiköitä. Läänikohtainen lupa? Keskustellaanko tästä myös ET-lehden keskustelupalstalla?
Voisiko kalastuskunnissa toimijoille pistää ikärajat? Ei alle 18v mutta ei myöskään yli64v? Toimintaa ohjaisi uköryhmä joka myös aktiivisesti kalastaa…
Joo, kunnon ikärasismia vaan 20-22v...ja naisia muut ei ymmärrä mistään mittään😉
Tunnen kyllä aika monta fiksua +60v kalasmiestä ja naista kuin myös joka ikäryhmästä kaikenlaista....ei tämä onkelma ikärasismilla ratkea minun mielestä.
Malttia ja kärsivällisyyttä ja kunnioitusta tarvitaan....sehän turhan monilta nuorilta puuttuu täysin , vaikka fiksuja ovatkin.
Kiintiöajattelu äärityyliin tasamäärä kaikessa kaikkia ikäryhmiä, sukupuolia jne... taas vasta suohon upottas koko meiningin.
Kyllä, on vaikeeta ,kun ei ole helppoa kuunnella erimallisia ajatuksia, vaan vastakkain asettelun turvin haukutaan kilivan toisiaan...
Ei tuosta nyt kyllä yhtään mitään tuu.
Samaa määkätystä maailman tappiin.
Laukkanen ja syksy saa , mutta minä en🚣♂️.🇫🇮🇮🇱.
Miksi kalastuskunnan toimijoitten pitäisi aktiivisesti kalastaaa? eihän työministerikään käy aktiivisesti oikeissa töissä.
Passaa vallan mainiosti mitkä ikärajat tahansa. Menneitä kun voi muutella ja muistella siinä missä aikojen alun
kalastuskuntiakin edesmenneinä.
Osakkailla on oikeus ja mahdollisuus lunastaa ja erottaa osuuttaan vastaava osuus osakaskunnan vesialueesta. Isommat osuudet ovat hehtaareita ja pienet jopa neliöitä. Siinä passaa väistellä eri osuuksia.
Satun tuntemaan edes menneen Onni Laukkasen ja myös Hilman.
En kyllä tiedä mistä Jaakko Teppo aikoinaan heidät lauluunsa keksi.
Totuuden sanat kyllä olivat osuvat, Onni oli kyllä kylän kravatti sonni ;-)
Oho. Rehellisesti sanoen en ole lakipykäliin perehtynyt. Ollut vaan käsityksessä että tarvitaan jonkun sortin enemmistö kun osakaskuntaa aletaan purkamaan. Ja puretaan sitte koko hoito. Mutta väärässä on hyvä olla ja hyvä oppia uutta. Silloinhan kannattaa vaan erota osakaskunnasta ja alkaa myydä lupia sille ihan ikiomalle vesialueelle. Eikös juu?
Miksi kalastuskunnan toimijoitten pitäisi aktiivisesti kalastaaa? eihän työministerikään käy aktiivisesti oikeissa töissä.
Ei missään nimessä tarvitse kalastaa. Kalastuskunnan mestarille parempi on substanssi osaaminen aivan muualta. Vaikka verkkokauppa myynti, kansainvälinen matkailu, populaatiodynamiikka tai K to K kaupankäynti. ( kalastuskunnalta toiselle kalastuskunnalle)
Sanokaas tietäjät miten tälläistä laki uudistusta edistetään? Ja missä mennään tällähetkellä?
Sivut
Lisää uusi kommentti