Mormyska-kalastuksen niksit?
02.02.2003 - 22:11
Minkä väriset mormyskat pitäisi olla siialle ja ahvenelle. Muita neuvoja mormuskalla pilkkimiseen.
Esim: mormuskan kiinittäminen,uittotapa.
Kaikkea mitä aloittelijan kannattaa koittaa.
Kiito vastauksista jo etu käteen.
Riippunee aina paikasta. Siialle oranssi, kultainen ja neonkeltainen wolframi morri ovat toimineet parhaiten. Syötiksi pikkupala katkaa ja kärpäsen toukka tai pari.
Mun tekniikka siianpilkinnässä on yleensä sellasta nykytystä aivan pohjan tuntumassa niin että morri osuu välillä pohjaankin. Harvakseltaan teen pidempiä nostoja. Ahventa en ole ikänä morrilla pilkkinyt joten en edes viitsi yrittä neuvoa. Pilkkisin siikaakin tasarilla tai pystypilkillä jos niillä sais morrin veroisesti. Neuvokoot ne jotka osaa...
Ahvenen mormyskointi on jäänyt viime talvina tosi vähiin, ehkä muutamiin kertoihin per talvi. Mieluummin kairaan enemmän ja etsin kunnon parven, josta kalaa lähtee nopeammilla ja helppokäyttöisemmillä pilkeillä (esim. värinäuintisella pystyllä tai tasarilla). Loppukeväällä, pyydettäessä esim. kutulahtiin saapuvia isoja ja nirsoja ahvenia mormyska on omimmillaan.
Ahvenelle pelaavat useimmat pienet ja keskikokoiset morrit. Punainen on ahvenen lempiväri, myös kirkkaalla ja kuparisella tulee. Mielestäni väriä tärkeämpää on syönnin ja syvyyden yms. mukaan valittu sopivan koko, sekä herkullinen syötti. Selkälenkilliset mormyskat ovat reiällisiä helpompia sitoa, sekä pysyvät pyynnin aikana koko ajan oikeassa asennossa siiman päässä kun käyttää lenkkisolmua. Reiällisissä siima katkeaa rasituksessa useimmiten juuri reiän reunasta.
Mormyska pyytää sitä paremmin, mitä ohuempaa siimaa käyttää. Pikkukaloille riittää jopa 0,08 mm, isoille körmyille matalaan veteen 0,12-0,14 mm. 0,10 mm on hyvä yleisvahvuus.
ps. ERÄ:n numerossa 1/2000 on paljon hyviä juttuja mormyskoinnista.
Klassiseen mormyskatyyliin pyydetään helpoimmin siten, että ensin morri lasketaan pohjaan ja sitten nostetaan morria hitaasti ylöspäin tiheään vavan kärkeä toisen käden "karateotteeseen" tiivistettyjä sormia, etusormea vasten siis, naputtaen, niin että liike todella välittyy morriin (tästä ohut siima ja matala vesi-vaatimus). Välillä voi tehdä pieniä pysäyksiä ja pitkääkin paikallaan pitämistä. Morrit yleensä silloin pyörivät hitaasti siimakierteen oietessa-tällöin yleensä ne suurimmat nappaavat- yllättävää kyllä näin on, vastoin kaikkia kirjallisuudessa esitettyjä käsityksiä. Alkuperäisimmissä venäläisissä morrivavoissa ei myöskään ollut keloja vaan litteä siimatappi joka aiheuttaa ko. pyörinnän, ja se on tarkoituskin!
Lisää uusi kommentti