Juttu 9/11 Meritaimenrantaa Inkoon edustalla. Sesonki taimenelle on heti jäiden lähdöstä huhti-toukokuussa

Lähde: 

Meritaimenrantaa Inkoon edustalla. Sesonki taimenelle on heti jäiden lähdöstä huhti-toukokuussa ja loka-joulukuussa. Kalastusoppaan kiireisimmät kuukaudet ajoittuvat toukokuun ja lokakuun välille. Meritaimenen kalastus sopii kokeneille kalastajille, koska saalisvarmuus ei ole niin hyvä kuin muiden kalojen osalta ja kalastus keskittyy usein “ääriolosuhteisiin”. Kalastusoppaiden avovesisesonki alkaa tyypillisesti siianonginnalla kevätauringossa päättyen meritaimen kalastukseen.

Kalastusopas Roope Rehbinder viettää 150 päivää vuodessa merellä. Kalastusmatkailualalla hän on toiminut vuodesta 2004 lähtien.

Roopen yhtenä opasveneenä on Uisko-luokan alus, joka on 11 metriä pitkä ja se on varustettu kahdella 250 hv moottorilla. Veneeseen mahtuu yhtä aikaa kalastamaan 10 henkilöä. Kalastusoppaan ammattitutkinnon aikana suoritetaan vuokraveneen kuljettajan tutkinto, joka oikeuttaa 12 hengen kuljettamiseen yhtä aikaa. Kurssin aikana hankitaan myös hygieniapassi, joka vaaditaan, mikäli retkellä tarjotaan retkieväitä tai muita catering-palveluita.

Kalastusopas Roope Rehbinderin yrityksen liikeideana on yhdistää tasokas ruokapalvelu ja kalastusmatkailu. Roope on valmistunut ravintolakoulu Perhosta ja työskennellyt ennen yrittäjän uraansa huippuravintoloissa. Tyypillinen asiakasryhmä on yritysporukka, joka pitää ensin muutaman tunnin kokouksen Roopen tilalla Siuntiossa, Artallissa. Kokouksen jälkeen on vuorossa kalastusretki ja sauna. Päivä huipentuu illalliseen, jossa asiakkaat voivat syödä itse pyytämäänsä kalaa, jos he ovat kalaretkellä onnistuneet niitä saamaan!

Parhaimmillaan asiakas pääsee maistamaan itse pyydettyä kalaa kalastusretken aikana. Roope esivalmistelee edellispäivänä tai aamulla keittopohjan, joka lämmitetään saaressa avotulella. Saaliiksi otetut kalat käsitellään ja lisätään keittoon muiden tarpeiden kanssa. Kalankäsittely on suosittu ohjelmanumero - monet haluavat oppia tekniikoita ja kuulla vinkkejä kalaruokien valmistuksesta. Ulkona toteutettu ruokailu on vaativa palvelu tuottajalle, mutta asiakkaille se on yksi kalastusretken kohokohdista. Kuvassa vasemmalla on Merikalastajat-sarjan juontaja Peltsi Peltola, keskellä Roope ja oikealla ammattikalastaja Mikael Lindholm.

Kalastusoppaiden työpäivät venyvät helposti yli 10 tuntiin, vaikka kalastusretken kesto tyypillisesti on kuusi tuntia. Riippuen lähtöpaikasta, esivalmistelut ja siirtymiset vievät 1-2 tuntia sekä ennen kalastusta että sen jälkeen. Keskellä sesonkia retkiä voi olla useampia samalla viikolla, jolloin toimistopäiviä ei jää riittävästi ja yrityksen hallinnolliset työt hoidetaan päivän päätteeksi.

Kalastusammatteihin voi kouluttautua:
Liviassa Paraisilla
Salpauksessa Asikkalassa

Lue sarjan muut jutut:
Merikalastajat juttu 1/11.
Merikalastajat juttu 2/11.
Merikalastajat juttu 3/11.
Merikalastajat juttu 4/11.
Merikalastajat juttu 5/11.
Merikalastajat juttu 6/11.
Merikalastajat juttu 7/11.
Merikalastajat juttu 8/11

******
Juttusarja 9/11. Harrastuksesta ammatti? Merikalastajat-sarjassa selvitetään, miten kalastusammattiin voi opiskella ja millaista on alalla toimivan henkilön arkityö. Sarjassa käydään vierailuilla opiskelupaikoissa, ja lisäksi syvennytään kalastuselinkeinoihin, kun kaksi kalastusopasta ja kaksi ammattikalastajaa vievät toisensa tutustumaan työpäiväänsä. Sarjan videot julkaistaan Merikalastajat -Facebook sivulla.