Kadonneen potkurin

Lähde: 

Iik, se on jo huhtikuu! Nyt käy pilkkipäivät vähiin :( Täällä Kuopion seudulla jäätä vielä riittää, mutta koska teräsjään osuus on ehkä vain puolet, aurinkoisten ja lämpöisten päivien vuoksi jäät pehmenevät nopeasti. 

Ollaan käyty ahkerasti pilkillä, mutta mitään hurjia saaliita ei olla saatu. Ehkä juuri niiden aurinkoisten ja kirkkaiden päivien vuoksi ahvenen syönti ajoittuu enemmän auringonnousuun ja -laskuun, joten pelipaikoilla on oltava oikeaan aikaan. Koko päivän tykitystä ei ainakaan meidän kohdalle ole sattunut. Melkein tuntuu siltä, että ruokakalat saattaa saada jo kahden tunnin pikapistolla. Sen jälkeen voikin keskittyä muuhun, vaikka makkaranpaistoon tai potkurilla ajeluun, mikäli tuuli ei ole vienyt potkuria selän takaa.. 

Viime viikonloppuna olin Kallavesj-messuilla, joten pilkkimiset piti unohtaa pariksi päiväksi, mutta sitä edeltävänä viikonloppuna oltiin jäällä. Se oli lauantaipäivä ja oltiin liikkeellä todella hyvissä ajoin. Kello herätti meidät jo kolmelta, koska haluttiin olla kalapaikalla syöntiaikaan.

Pilkkireissu suuntautui Suvasvedelle. Me ostettiin muutama viikko sitten Eslan taittopotkurit Honkkarin alennusmyynnistä ja tuunattiin ne itselle pilkkikäyttöön. Kairalle koukut, luotaimelle paikka jne. Hankittiin vielä leveät liukujalakset, jotta liikkuminen onnistuu lumellakin. 

Moottorikelkalla jäällä liikkuminen alkaa olla hankalaa, kun jäällä ei ole yhtään lunta. Kevätjäillä potkureilla pääsee nopeasti pitkiäkin matkoja. Ollaan haaveiltu potkureista jo useampi vuosi ja nyt sattui hyvä tuuri, kun bongattiin ne alesta. 

Viikko sitten lauantaina otettiin potkurit ensimmäistä kertaa pilkille mukaan. Potkuriin saa kätevästi pakattua kaikki pilkkikamat ja kun lähdettiin rannasta, potkittiin hurjina vauhtia ja ihmeteltiin potkureiden ihanuutta, helppoutta ja nopeutta. 

Näillä on mukava huristella

Meillä oli GoPro mukana, kun tarkoitus oli tehdä päivän kalastuksesta pieni video. Kelikin suosi, vaikka tuuli oli todella kova, puuskissa 20 metriä sekunnissa. Onneksi se ei tasuripilkintään vaikuta niin pahasti, koska siimat ovat paksuja. Ei olisi ollut mukava morritella reilun kymmenen metrin vedessä ohuella siimalla, tuuli olisi sotkenut sen aika nopeasti… 

Päästiin pilkkipaikalle ja jään alla oli heti eloa. Laitoin GoPron kuvaamaan ja sain parilta avannolta filekalat ylös. Sen jälkeen lähdin käymään Juhan luona, joka pilkki viidenkymmenen metrin päässä. 

530g

Kun pääsin Juhan luo, huomasin, että hän istui oman pilkkireppunsa päällä. Vilkaisin hänen ympärilleen ja kysyin, että missäs sinun potkuri on. Juha sanoi, että tuossa se on minun selän takana. Yritin siristellä silmiäni ja katsoa tarkemmin, mutta edelleenkään en nähnyt sitä potkuria. Mietin, että olinko tullut sokeaksi vai eikö potkuri tosiaankaan ollut siinä. 

Juha alkoi pyörimään edestakaisin ja hänkään ei nähnyt omaa potkuriaan. Ei siinä ollut ketään ihmistäkään, joka olisi voinut potkurin viedä. Se oli niin outo tunne, kun hetki sitten Juhan vieressä ollut potkuri oli hävinnyt kuin tuhka tuuleen.

Järven selän pituus rannasta rantaan on yli 8 kilometriä ja me katselimme joka ilmansuuntaan silmänkantamattomiin, mutta potkuria ei näkynyt missään. Se oli ehkä paras taikatemppu, jonka olen koskaan nähnyt. Eivät taikuritkaan osaa kadottaa isoa potkuria tuolla tavalla.

Katoamiselle ei ollut mitään muuta selitystä, kuin tuuli. Vaikka potkuri oli käännetty poikittain tuuleen päin, silti tuuli oli sen napannut. Ei siinä auttanut mikään muu, kuin lähteä etsimään. Kalan syönti oli pakko unohtaa, sinne jäivät raitapaidat nälkäisinä. Jätettiin kairat pystyyn jäälle ja lähdettiin kumpikin hieman eri suuntiin, Juha kävellen ja minä omalla potkurilla. 

Tuulen voimakkuuden huomasi vasta silloin parhaiten, kun se lähti kuljettamaan minua ja potkuria itsekseen. Ei tarvinnut tehdä mitään, kun tuuli työnsi eteenpäin. Ja vauhti oli tosi kova!

Yritin vilkuilla horisonttiin ja molemmille sivuille samalla kun tuuli antoi ilmaista kyytiä. Se oli tosi kivaa ja ei minulla siinä hetkessä käynyt mielessäkään, että jossain vaiheessa minun pitää kääntyä takaisin ja mennä vastatuuleen. En murehtinut tulevia vaan nautin menosta. 

Kilometri meni hetkessä, pian toinen ja kolmaskin. Juhan potkuria ei kuitenkaan näkynyt missään. Olin juuri hajottanut kengistäni liukuesteet, kun yritin jarruttaa potkurin vauhtia. Liukuesteistä lensi kaikki ”nastat” pitkin jäätä. No ei se mitään, hankin uudet. Paitsi että sen hajoamisen jälkeenhän minun kengissä ei ollut enää mitään pitoa. En kuitenkaan tajunnut sitä vielä siinä vaiheessa, kun matkustin tuulen kyydissä myötätuuleen. 

Kolmen ja puolen kilometrin jälkeen päätin luovuttaa. Kaukana siintäviin saariin oli vielä useiden kilometrien matka. Potkuri ehkä saattaisi olla jossakin niistä, täytyisi lähteä myöhemmin jollain moottorikäyttöisellä ajoneuvolla sitä etsimään. Jalkapelissä sellainen matka oli toivoton. 

Yritin kääntää potkurin takaisin kohti aamun pilkkipaikkaa, mutta tuuli oli eri mieltä. Se käänsi väkisin potkurin väärinpäin. Minulla oli luotain ja miljoonan kilon pilkkireppu kyydissä, jotka eivät ainakaan helpottaneet matkan tekoa. 

Sain väkisin käännettyä potkurin oikeinpäin ja yritin lähteä potkuttelemaan takaisinpäin. Eihän siitä tullut yhtään mitään. Kengät löivät sutia ja tuuli yritti koko ajan varastaa minunkin potkurin. Silloin ärsytti tosi paljon! Meinasin jäädä sinne märisemään, mutta mikäli olisin jäänyt paikoilleni, tuuli olisi vienyt minut vielä kauemmas.

Lähdin pienillä sentin askelilla kohti määränpäätä. Vähän väliä tuuli sai otteen potkurista ja käänsi sen väkisin toisinpäin. En ole koskaan ollut järvellä tuollaisissa olosuhteissa. Isolla selällä tuulen voimakkuus varmaan vielä kertaantui ja se oli painajaismaista. 

Hitaasti etenevän matkan aikana ajattelin, että en lähde enää ikinä pilkille. No sitten ajattelin, että eihän tämä pilkkimisen vika ollut vaan tuulen, joten muutin päätöstäni sen verran, että en lähde enää ikinä pilkille, jos tuulee. 

Sen ikuisuudelta tuntuvan matkan aikana tuli mietittyä vielä lisää ja lopulta piti sekin päätös pyörtää, että en lähde tuulisella kelillä kalaan, koska tänä talvena melkein joka reissulla on tuullut. No ei näille olosuhteille mitään voi, ehkä se on vaan peiliin katsomisen paikka. Tottakai tuuli vie kaiken, minkä irti saa. Ensi kerralla tavarat pitää sitoa kiinni. 

Se oli mahtava tunne, kun pääsin vihdoin perille, vaikka tottakai kadonnut potkuri harmitti. Lähdettiin aika pian jäältä pois ja matka rantaan meni vähän eri tavalla kuin aamun matka kalapaikalle. Me nimittäin pakattiin kaikki tavarat minun potkuriin ja tunkeuduttiin vielä molemmat siihen kyytiin. No onnistui se niinkin Onneksi reitti rantaan meni saarten takaa, jonne tuuli ei ulottunut samalla tavalla.

Rannassa tavattiin yksi pilkkijä ja kysyin häneltä oliko hän sattumoisin nähnyt yksinäistä potkuria. Ja hän oli! Onneksi potkuri ei ollut osunut siihen pilkkimieheen, sillä hän kertoi, että hänen ohitseen oli mennyt potkuri ihan hirvittävän kovaa vauhtia. Saimme tietää vielä suunnankin, johon potkuri oli matkannut.

Tein Facebookiin päivityksen tuulen varastamasta potkurista. Ihmiset ihmettelivät, että miten se on mahdollista, mutta ei me siihen osattu antaa vastausta. Päivityksen näki myös muutama samalla suunnalla asuva ihminen, joista jotkut jopa lupautuivat auttamaan etsimisessä. 

Saman ja seuraavan päivän aikana neljä eri porukkaa kävi etsimässä potkuria ilman tulosta. Se oli ihmeellinen juttu, että potkuria ei löytynyt, vaikka meillä oli menosuuntakin tiedossa.

Kotona saatiin Juhan kanssa naurukohtaus, kun katsottiin minun kuvaamaa GoPro videota. Videon taustalla näkyi, kun potkuri karkasi Juhan vierestä ja lähti hirveää kyytiä kohti horisonttia. Lopulta näkyi vain pieni piste. Ja siltikään kukaan etsijöistä ei nähnyt potkuria enää missään!

Me itse ei päästy moottorikelkalla potkuria etsimään ennen kuin Juha rakensi kelkkaan raapijat. Pari päivää katoamisesta lähdimme kiertelemään aluetta perinpohjin. Kiertelimme saarten rantoja ja kaikki mahdolliset ja mahdottomat paikat läpi. Potkuri ei kuitenkaan vastatuuleen ollut voinut kulkea, joten ”taaksepäin” emme turhaan lähteneet. 

Karkulaista etsimässä

Meillä näkyi plotterissa ihan älyttömän pitkä reitti, joka oltiin kuljettu ja etsitty potkuria. Ei löytynyt. Saarissa oli mökkejä ja ajattelimme potkurin menneen jonkun rantaan, josta joku oli pistänyt potkurin varastoonsa. Ei me enää muuta syytä keksitty. Luovutettiin etsiminen. 

Käytiin paistamassa makkarat ja lähdettiin rantaa kohti vähän eri reittiä. Juha ajoi ja minä katselin maisemia. Näin kaukana jonkun mustan pisteen ja kysyin, että onkohan tuo piste se aamulla tapaamamme pilkkiukko, aika pitkän matkan kävellyt liukkaalla jäällä. 

Juha käänsi kelkan kohti pistettä. Lähestyimme sitä ja Juha sanoi, että se on minun potkuri. Sanoin, että no eikä ole! Ei se siellä suunnalla olisi edes voinut olla. Piste läheni ja moottorikelkan vauhti kiihtyi. Juha sanoi uudestaan, että kyllä se on minun potkuri. Olin hyvin epäuskoinen ja edelleen ajattelin sen olevan joku pilkkijä. 

Aloin kuvaamaan tilanteesta videota ja mitä lähemmäksi pistettä mentiin, sitä enemmän se alkoi muistuttamaan potkuria. Juha alkoi tulla hulluksi ja onnelliseksi. Kyllä se muuten on potkuri!!!

Päästiin perille ja Juha juoksi halaamaan potkuria! Se oli iloinen jälkeennäkeminen Olimme 100% varmoja, että potkuria ei löydy enää koskaan, mutta näköjään ihmeitä tapahtuu! Juha sanoi lauantaina, kun potkuri katosi, että älä enää koskaan sano minua Hannu Hanheksi. Kahteen päivään en sanonutkaan, mutta maanantaina lempinimi otettiin taas käyttöön  

Kaiken kaikkiaan ihan uskomaton juttu! Potkuri oli jäätynyt jäähän kiinni. Jossain vaiheessa tuulen suunta oli kääntynyt, jolloin tuuli oli kääntänyt potkurin ja se olikin jatkanut matkaansa ihan eri suuntaan. Potkurissa oli vielä painava reppu toisessa sarvessa kiinni, joten siksikin potkuri on kulkenut vähän toispuoleisesti. En tiedä, miten monta kilometriä potkuri oli kaiken kaikkiaan yksin mennyt, mutta katoamispaikalta löytöpaikalle oli yli 4km. Loppu hyvin kaikki hyvin  

Siinä se karkulainen nyt on =)

Parin viikon aikana on tehty muitakin kalareissuja, mutta ne eivät ole olleet ihan yhtä tapahtumarikkaita Käytiin Iisvedellä minun enon kanssa pilkillä. Eno asuu Iisveden rannalla ja halusi pilkkivinkkejä kalapaikoista ja hän myös halusi tutustua tasuripilkintään. Katselin edellisenä päivänä järven syvyyskäyriä ja pistin karttaan muutaman merkin valmiiksi.

Iisvedellä oli vielä tosi hyvä jää, joten siirtymät jäällä tehtiin autokyydillä Kokeiltiin päivän aikana kolme edellisenä päivänä karttaan merkkaamaani paikkaa ja lopputulos oli iso pussi ahvenia! 

Iisvesi on kirkasvetinen, joten kalastussyvyydet olivat reilusti yli 10 metriä. Sain päivän aikana hyvän määrän ahvenia ja isoimmat niistä olivat puolen kilon luokkaa. Päivä onnistui tosi hyvin siihen nähden, että se oli minulle ihan uusi tasurijärvi. Juhan päivän saldo oli vain yksi ahven, mutta ehkä se johtui siitä, että minä sain kaikki kalani Rantamäen Manun tekemällä muikkukarvapyrstöllä ja sellaista ei Juhalta löydy. 

Iisvedeltä löytyi hyviä avantoja, nämäkin tulivat muutamassa minuutissa =)

Enokin sai hyvin ahvenia, mutta hän pilkki pystypilkillä, jolloin ahventen koko ei ollut niin suurta. Tasurin ja pystypilkin eron huomasi hyvin, kun pilkittiin viereisillä avannoilla samasta parvesta ja eno sai pientä ahventa ja tasuri taas keräsi fileahventa. Eno vannoi tutustuvansa tasuripilkintään lisää ja aikoi hankkia itselleenkin tasureita. Hyvä

Iisvedellä oli kivan kokoista ahventa

Mr. Manun pieni karvapyrstö on yksi luottopeleistä

Meillä oli tosi mukava päivä ja suunniteltiin jo kesälle yhteistä jigireissua Iisvedelle, järvi vaikutti sen verran mielenkiintoiselta. 

Teimme viime viikolla yhden reissun Juurusvedelle. Kala ei ollut ollenkaan otilla ja kotiintuomisina meillä oli vain muutama filekala. Onneksi viime aikoina ruokakalaa on tullut sen verran hyvin, että nälkään ei kuolla, vaikka välillä käytäisiinkin tyhjää pyytämässä =)

Juuruksen ahvenille maistui Kalapelen uusi tikkumallinen tasuri, Kesseli

Juurusvedellä saa usein katsella tämmöisiä vekottimia

Eilen tehtiin lyhyt reissu Roikanvedelle. Tarkoitus oli tehdä pitkä reissu, mutta koska keli oli liian hyvä pilkkimiseen, ahven oli arkaa. Meillä oli ne surullisen kuuluisat potkurit mukana ja onneksi tällä kertaa kukaan ei niitä varastanut, vaikka kovasti se tuuli yrittikin samaa temppua, kuin reilu viikko sitten.

Mahtavat maisemat jo ennen auringonnousua

Lossilla Vehmersalmen puolelle

Päivän saldo oli kaksi fileahventa. Pientä kukkokalaa oli lähes joka avanto täynnä ja kyllä sieltä kalakukkotarpeet olisi saanut, mutta aika hidasta se olisi 14 metristä ollut

Aamu alkoi hyvin, mutta sitten hiljeni

Huristeltiin useita kilometrejä ja on se kyllä mukavaa puuhaa liikkua potkurilla jäällä. Käytiin paistamassa makkarat saaressa ja nautittiin auringosta ja kelistä ulkoillen. Mukava päivä, vaikka kala ei syönyt. 

Mitenkäs muualla Suomessa jäätilanteet, vieläkö pääsee pilkille vai joko viritellään vehkeitä veneeseen avovesikautta varten? Jos vielä on pilkkikelejä, niin muistakaahan pitää potkureista kiinni

Ehdin silloin viikko sitten lauantaina kuvaamaan lyhyen videon jäältä, käykäähän katsomassa video Youtubessa ja jättäkää kommenttia, tykkäisittekö katsoa enemmänkin kalastusvideoita? Linkki videoon.

Artikkeli Kadonneen potkurin metsästäjät julkaistiin ensimmäisen kerran FISH ME LUCK.