Kotimatkalla #morrihommia Eilinen päivä vietettiin Astanassa ja parhaillaan

Lähde: 

Kotimatkalla #morrihommia

Eilinen päivä vietettiin Astanassa ja parhaillaan odotellaan jatkolentoa Kiovassa. Pureksiltavaa kisassa on riittänyt. Marginaalit menestymiseen alkavat olla pieniä ja toisen kisapäivän menestyminen huomattiin muissa joukkueissa. Joukkue pystyi tekemään oikeita päätöksiä ja kehityymään kisan aikana.

Syöttäminen saatiin kohdilleen ja välineistökin oli passeli. Muutokset toiminnassa harjoittelupäivinä antoi tehoa toimintaan. Oikeaan suuntaan mentiin ja lujaa, mutta pettyneitä ollaan.

Reilu aloitussyöttö liikuvalke kalalle oli oleellista. Välillä tulos tuli kerätä kalastamalla yksittäisiä lahnoja, toisinaan vetämällä särkiputkea ja joskus jopa lahnaputkea. Kalat liikkuivat pohjamuotoja pitkin, joten aloituspaikan tuli osua penkkaan. Vanha jokiuoma pohjassa aiheytti hieman haasteita, sillä ihan täysin sen sijainti ei harjoituspäivinä selvinnyt.

Ensi vuoden kisapaikka ei ole selvä. Kisoja on hakenut Bulgaria, mutta koska he eivät ole toimittaneet mitään tietoja, halukkuuden kisojen järjestämisestä ovat ilmoittaneet myös Mongolia, Puola ja Ruotsi. Saapa nähdä missä seuraavan kerran siimat on tiukalla.