Ruokakaloja

Lähde: 

Tämän kesän kalansaaliit näköjään heikentyvät sitä mukaa, mitä lähemmäs syksyä mennään. Aiempina vuosina saaliit ovat toukokuusta alkaen pikkuhiljaa kasvaneet ja heinäkuun lopussa on alkanut rytistä ihan kunnolla. Elokuussa kaloja on tullut ovista ja ikkunoista.
Tämä vuosi on erilainen. Nähtiinhän se jo viime talvena, kun lunta satoi ihan hirveästi, että jotain outoa tässä vuodessa on. Kesä alkoi ennen aikojaan toukokuussa ja lämpöä ja helteitä on piisannut. Vesisadetta taas ei niinkään, vaikka yleensä se on ollut Suomen kesän tavaramerkki.
Ahti oli alkukesästä tosi suotuisa, kai ne ennenaikaiset helteet olivat pehmittäneet sen pään. Nyt se on tullut takaisin järkiinsä ja pisti stopin niille sadankolmenkymmenenviiden kuhan päiville. Enää niitä ruokakaloja ei näköjään niin vain otetakaan järvestä.
Ostin muutama viikko sitten riippumaton ja nukuttuani yhden yön metsässä riippumatossa, rakastuin siihen täysillä. Tekisi vaan koko ajan mieli lähteä etsimään kaksi sopivalla etäisyydellä toisistaan olevaa puuta ja laittaa riippumatto niiden väliin roikkumaan. Sitten kömpiä sinne majaan, vetää vetoketju kiinni ja vain pötkötellä ja katsella maailmanmenoa. Rentouttavin paikka maailmassa!

Lähdettiin lauantaina Kallavedelle kalaan ja koska nämä kelit ovat vielä näin kesäiset ja lämpöiset, päätimme viettää yön saaressa riippumatoissa nukkuen. Viikko sitten kalaa löytyi aika heikosti eikä odotukset kalojen suhteen olleet korkealla nytkään. Kalat ovat oudoissa paikoissa, enkä minä löydä niitä.
Kun päästiin järvelle, tilanne näyttikin tosi positiiviselta. Luotain alkoi piirtämään ihan hirvittävästi kalaa ja toivonkipinä syttyi. Taisi löytyä ahventen valtakunta
Hetken päästä kammottava totuus paljastui. Ne pikku huijarit eivät olleetkaan ahvenia, vaan kuhia! Ja nimenomaan pikkukuhia. En ole koskaan nähnyt niin paljon pieniä kuhia, kuin lauantaina Kallavedellä. Aina kun mentiin alle viiden metrin veteen, luotain sekosi ja piirsi pompuloita pohjan täyteen.
Pompuloita
Pikkukuhia riitti
Olen jo pari vuotta virheellisesti luullut, että erotan kyllä ahvenet ja kuhat luotaimen näytöltä, mutta lauantain huijaus meni minuun ihan täydestä. Pikkukuhat olivat parvessa kuin ahvenet konsanaan ja niitä oli mahdotonta erottaa kalojen ja parven muodon perusteella.
Lauantain peruskoko
Kuhaparvien seasta tuli myös mittakaloja ja isoimmat kuhat olivat 50cm. Suurin osa kaloista kuitenkin oli 30-40cm kaloja.
Motorguiden keulasähkömoottori on kyllä niin suuri apuväline nykyään, että en ymmärrä miten on tultu toimeen ilman sitä. Alla olevassa kartassa näkyy hyvin, miten tarkkaan vene pysyy taivasankkurissa (punainen tiivis sotku on jälki, joka tuli ankkurissa ollessa). Mittakaava on kymmenen metriä, joten vene tekee vain muutaman metrin liikettä paikallaan ja lauantainakin oli kuitenkin tuulta jonkun verran, niin ihan todella tarkka on tuo kapistus. Kalaparven löytyessä kalat on helppo napsia kyytiin, kun vene pysyy parven päällä. Se parven löytäminen onkin sitten jo toinen tarina…
Xi3 pitää veneen hyvin paikallaan taivasankkurissa ollessa
Etsin erilaisia paikkoja ja syvyyksiä, mutta en nähnyt ensimmäistäkään aitoa ahvenparvea. Illalla kahdeksan jälkeen minulle selvisi syy, miksi en ollut bongannut ahvenparvia pohjasta koko päivänä, ahvenet nimittäin uivat pinnassa!
Sattumalta sain yhden ahvenen ihan pinnasta, kun kelasin jigiä veneeseen ja joku kala yritti tarrata nousevaan jigiin veneen vierellä. Laskin jigin takaisin veden pintaan ja siinähän oli raitapaita ihan hollilla ja yritti repiä jigiä toistamiseen. Säikähdin ihan kauheasti ja Juhakin näki tilanteen. Olimme molemmat ihmeissämme.
Laskin jigin vielä kolmannen kerran veden pinnalle ja nyt ahven tärppäsi kunnolla ja koukku tarttui suuhun. En olekaan koskaan ennen saanut kalaa sentti veden pinnan alta, jos ei nyt lippoja lasketa. Siksi luotainkaan ei piirtänyt ahvenia pohjaan, kun parvet uivat pinnassa kaikukeilan ulottumattomissa.
Tämä ahmatti söi jigin ihan pinnasta
Yritin ”pinta-ahvenen” jälkeen saada ahvenia lipalla, mutta jostain syystä kalat eivät kelpuuttaneet lippaa. Lauantain ahvensaalis jäi heikoksi muutamaa sattumakalaa lukuunottamatta.
Auringonlasku aikaistuu päivä päivältä ja myös hämärä tulee aiemmin. Päätimme lähteä saareen jo yhdeksän maissa virittelemään riippumattoja. Yöpaikaksi valikoitui Törsö-niminen saari.

Kallavedellä on paljon hienoja saaria, vaikkakin rantautuminen on aina vähän ongelmallista. Törsön koko toinen puoli oli aivan kivikkoinen ja luulimme jo, että emme pääse kyseiseen saareen ollenkaan, mutta saaren toiselta puolelta löytyikin pieni hiekkaranta, josta pääsi rantautumaan.
Törsö, hauskanniminen saari Ollinselällä
Saaressa oli parikin nuotiopaikkaa, mutta metsäpalovaroituksesta johtuen emme voineet tehdä tulia. Onneksi oli lämmintä, niin ei sitä nuotiota edes kaivannut, vaikka aamukahvit olisi kyllä ollut kiva nauttia.
Tuossa olisi isolle teltallekin tasainen paikka :)
Saatiin riippumatot aika nopeasti laitettua, sillä emme tarvinneet tarppikatosta ollenkaan, kun sadetta ei ollut luvassa. Ensimmäinen riippumattopaikka ihan rannasta piti hylätä puiden paksuuden takia, mutta onneksi löytyi muutama laiha koivu, joihin ”puunhalaajat” ylettivät ympärille. Pystyyköhän noita remmejä jotenkin jatkamaan, että saisi ne joskus paksummankin puun ympärille kiinnitettyä, onko kellään kokemusta?

Melkeinhän se oli taas viiden minuutin homma

Yöpuulle
Heräsin aamuyöllä kuumuuteen ja ehkä kahdet villasukat päällekäin olivat alunperinkin vähän liikaa. Lisäksi piti raottaa makuupussia, kun yöllä oli oikeasti tosi kuuma. Minulla oli t-paita ja olin vain puoliksi makuupussin sisällä, mutta silti yöllä ei tullut missään vaiheessa kylmä.
Kuu möllötti puiden välistä
Ostin puhallettavan telttapatjan riippumaton pohjalle ja sekin varmaan auttoi lämpöisenä pysymisessä. Tuossa meidän riippumattomallissa pohja on kaksikerroksinen ja kerrosten väliin saa ujutettua retkipatjan. Ehkä tuolle puhallettavalle retkipatjalle on syksyn viileämmillä keleillä enemmän tarvetta.

Nukuin melko hyvin koko yön lukuunottamatta sitä kuumuuteen heräämistä. Aamuyöllä heräsin myös toisenkin kerran, kun rannassa oli lokkitappelu. Linnut pitivät sellaista mekkalaa ettei tosikaan ja Juhakin oli herännyt siihen. Mitä lie kinastelivat siihen aikaan
Yksi parhaimmista paikoista, mistä ihminen voi herätä :)
Tämän näköinen katto sunnuntaiaamuna

Alla olevassa kuvassa näkyy hyvin, miten pieneen tilaan kaikki retkitarvikkeet menee. Noissa kolmessa pussissa on kaksi riippumattoa, kaksi paksua makuupussia, kaksi riippumaton alushuopaa, kaikki riippumattojen kiinnitysköydet, riippumattojen hyttysverkkojen tukikepit, ilmatäytteinen retkipatja, retkityyny, neljät villasukat, kaksi pipoa, lapaset, pari retkilamppua ja mitähän vielä =D
Retkikamppeet menee uskomattoman pieneen tilaan
Kello oli soimassa vähän ennen viittä ja kuudelta oli aamupala syöty, kamat purettu ja Alutroll suuntaamassa kohti ”varmaa” kalapaikkaa. Edellisenä päivänä kiertelimme oikeastaan vain uusia paikkoja, mutta koska saalis oli heikonlainen, sunnuntain sotasuunnitelma oli käyttää viimeinen oljenkorsi eli mennä tutulle, ”varmalle”, kalapaikalle.
Kalapaikalla luotaimeen alkoi heti piirtymään kalaa ja veneeseen nousi ahven. Ilo kuitenkin loppui lyhyeen, sillä loput kalat paljastuivat, yllätys yllätys, alamittakuhiksi
Ajelin patilta toiselle ja vihdoin löytyi ihan aito ahvenparvi. Parvi oli lähes kymmenessä metrissä, aivan kuten viikko sitten löytyneet ahvenparvetkin. Sain parvesta jonkun verran kaloja, mutta suurimmat olivat vain 28cm. Parvi oli tosi pieni verrattuna edellisen viikonlopun ahvenparviin ja kyllä se niin taitaa olla, että ne isompien ahventen parvet ovat jossain matalikoissa.
Matalista paikoista kalojen etsiminen on tosi haasteellista, kun parin metrin vedessä ei pysty erottamaan kalalajeja, eikä myöskään viistoluotaimesta ole niin matalassa hyötyä, varsinkaan jos on yhtään kasvillisuutta tai kivikkoa alla. Matalasta kalastaminen on aika lottoamista ja tuuripeliä. Ehkä siksi tykkään itse etsiä kalaa ja kalastaa hieman syvemmissä vesissä, kun elektroniikkaa pystyy hyödyntämään paremmin, ja myös näkee ja tietää, että mitä kalastaa.
Kolmen tunnin etsimisen jälkeen sanoin Juhalle, että nyt on sinun vuoro etsiä kaloja, minä luovutan. Niin tyhjää ei luotain ole piirtänyt varmaan koko kesänä.
Joskus sitä aina täytyy tuijotella tätä tyhjyyttä
Joitain kuhia kävi vielä aamupäivällä veneessä, mutta puolen päivän jälkeen päätimme lähteä kotiin, kun homma ei edistynyt yhtään. Edellisenä päivänä emme tietenkään papittaneet kaloja, koska emme halunneet niitä yön ajaksi kylmälaukkuun.
Pientä kuhaa löytyi matalasta vielä sunnuntainakin, mutta niitä emme jääneet kalastamaan
Sunnuntaina olisimme ottaneet ruokakaloiksi 45-50cm kuhia, jos olisimme niitä saaneet, mutta kaikki saadut kalat olivat alle 45cm. Ainakin Kallavedessä ne 42-44cm kuhat ovat niin ruipeloita, että ei niitä viitsi ruokakaloiksi ottaa. Ehkäpä joku kerta saa taas kotiin astikin tuomisia kuhien ja ahventen muodossa
Pirttilahden satamasta kotia kohti
Olen miettinyt viime aikoina tätä blogia ja sitä, että pitäisikö blogin kirjoittamisesta pitää taukoa. Tykkään kyllä kirjoittaa ja otan joka kalareissulla paljon valokuvia, mutta tuntuu, että nykyään blogin sisältö ei kiinnosta lukijoita, sillä harvemmin saan blogin kävijöiltä kommentteja. Saatan tehdä yhtä blogipostausta viisi tuntia ja välillä tulee mieleen, että kannattaako blogiin uhrata niin paljon aikaa ja ylipäätään maksaa ja ylläpitää nettisivua, jos ihmisiä ei kiinnosta No täytyy nyt katsoa miten jatkossa, voihan se olla, että en osaa olla kirjoittamatta, aika rutiinihan tästä on jo tullut reilussa neljässä vuodessa :)
Artikkeli Ruokakaloja etsimässä julkaistiin ensimmäisen kerran FISH ME LUCK.