SUURKALA: Sulkava – Mystinen
Lähde:
Suurkala nro 13 oli sulkava 360 g.Sulkava on yksi korkeaprofiilisista särkikaloista, jonka voi
helposti sekoittaa esimerkiksi lahnaan tai pasuriin. Nämä kolme kalalajia
erottaa helposti toisistaan, kun muistaa sulkavan olennaisimmat tuntomerkit. Alla nämä neljä lajia järjestyksessä vasemmalta oikealle: sulkava, sorva, pasuri ja lahna.
sulkavalla suu aukeaa ylöspäin kuten sorvalla (Scardinius erythrophthalmus),
sorvalla alaleuka on myös yläleukaa pidempi sulkavan peräevä on todella pitkä ja yltää lähes
pyrstöön asti lahnan tavoin sulkavalla rintaevät yltävät
vatsaevien tasalla, pasurilla (Blicca bjoerkna) eikä sorvalla ylety
Klikkaa kuva suuremmaksi ja tutustu tuntomerkkeihin
Kalastuksessa yksi hienoimpia asioita on kalareissujen suunnittelu, uusien kalapaikkojen löytäminen ja erityisesti uusien ihmisten tapaaminen. Minua ja Timiä kaivertaa vieläkin meidän 2018 sulkavan kalastusretki Keski-Suomeen, jolloin saimme hetkessä elämänpisteet plakkariin, mutta jätimme kalat punnaamatta. Tähän retkeen voi palata tästä.
Ystävät ja elämänpisteet ja yhteiset muistot. Kalastuksen suola.
Kun aikataulut on saatu sovitettua ystävän kanssa yhteen ja kalenteriin ilmestyy merkintä: Kalareissu, alkaa odotus. Kuluu viikko, päivä ja lopulta lasketaan tunnit ja minuutit, jolloin pääsee reissuun. Timin kanssa, kun on reissussa ei ikinä tiedä mihin päädymme kalalle ja mitä lajia yrittämään.
Sulkava (Abramis ballerus) reissulla voidaan lopulta kalastaa puronieriä (Salvelinus fontinalis) pisteet mieheen tai päädymme lopulta heittelemään toutainta (Aspius aspius) Lempäälään.
Tämän takia reissulle arsenaalia pitää varata reippaasti mukaan, että varmasti pärjää minne ikinä retkellä päädymmekään.
Lähtöpäivä lähenee. Eteiseen kertyy reissuun lähtevät tavarat: teltta, makuupussi -ja alusta sekä tietysti vapalaukku, kalareppu ja viehekassi. Mäskisäkit odottavat autossa ja matopurkit jääkaapissa. Oi tätä odottamisen tuskaa, vielä kaksi yötä. Lopulta kello soi ja on aika kömpiä ulos odottamaan Timin saapumista.
Saimme molemmat elämänpisteet sulkavasta vuonna 2018. Tuolloin 16.6.2018 Keski-Suomalainen joki antautui nopeasti ja luovutti saaliikseen meille uuden kalalajin listoille.
Ennätysvuoden paikkoreissu Huittisiin antoi toivotun tuloksen. Lue tuo tarina tästä.
Tuo vuosi oli viimeinen, jolloin etsin kuumeisesti uusia paikkoja ennätysyritystäni ja neljänkympin villitystä varten. Samalle vuodelle kirjataan myös Timin nimissä ollut vanha lajikalastuksen SE-tulos eli 52 eri kalalajia.
Vuoden 2020 tunnelmia, munat pataan
Ennen tuota reissua oli sulkava vain mystinen särkikalalaji, jonka pyydystämisestä yhteisömme vain haaveili. Lajin salaisuudet aukeni, kun Lievestuoreelta kajahti. Harri oli saanut elämänpisteen paikallisen onkijan avulla ja nopeasti myös muut fongarit kävivät elämänpisteen kalastamassa listoilleen, niin myös me. Kiitos paikan kertoneelle onkijalle.
Näistä kesäkuun 2018 hetkistä asti olemme harmitelleet, ettemme tuolloin punninneet saamiamme isoja sulkavia, joita nousi solkenaan. Tämän elämänpiste reissun voit lukea tästä klikkaamalla.
2022 yrityksellä kalojen koko ei vaan riittänyt
Itse sain paikassa munat pataan 2020 ennätys vuonna. Vuoden 2022 Onki 24 retkellä nousi vain pieniä yksilöitä ja nyt vihdoin viisi vuotta myöhemmin pyyhitään pois historian haamut, nyt me tiedämme.
Harri oli mukana tälläkin reissulla pitämässä seuraa ja onkimassa itselleen vuosipisteitä. Timi sai ensimmäisen sulkavan vain muutaman minuutin onkimisen jälkeen ja melkein perään toisenkin. Itse kalastin feederillä pidemmältä ja samalla syvemmältä, mutta siirryin ensimmäisen tärpittömän tunnin jälkeen heittämään sen lähemmäksi rantaa.
Hetken kalastuksen jälkeen sain ensimmäisen sulkavan ja annoin Harrin napata ylös seuraavan tärpin. Sulkava napsahti hänellekin vuosipisteeksi heti seuraavasta tärpistä.
Reissun ensimmäinen ja viimeinen sulkava nousi Timille. Kuvassa 460 g kaunokainen.
Viitisen tuntia se vaati ja kymmenen yksilöä molemmilta. Ensiksi napsahti minulle ja heti perään Timille reissun päätavoite täyteen. Sulkavaparvet selvästi seilasivat jokea edes takaisin koska välillä tuli lähes tunnin jaksoja, jolloin sulkavia ei noussut vain särkiä ja lahnoja Timin 15 suurkala painoi 460 g ja minun 13 suurkala 360 g.
Sulkavan kalastus
@taimenmies Pohjaongintaa feeder-korilla, eli feeder-kalastusta. Tehokas tapa houkutella ja pyytää eri särkikaloja. Rakennusohje: - pääsiimaan pujotetaan feederkori ja halutessa feederleikari - Pääsiiman päähän sidotaan leikari - Leikariin sidotaan tapsi - Tapsiin sidotaan koukku - Täytä kori feeder ongintaan sopivalla mäskillä, syöttitä koukku ja heitä haluttuun kohtaan. - Ensimmäisen heiton jälkeen laita siima puolan klipsiin - Heittäessä seuraavan kerran vedä vapaa taaksepäin ennen heiton loppua. Tämä vähentää klipsiin tulevaa painetta eikä siima irtoa siitä. - Mitä tarkempia heittoja, sitä parempi ja pienemmälle alueelle mäskiä pohjalle kertyy Lisää vinkkejä pohjaongintaan: https://taimenmies.blogspot.com/p/pohjaonginta-ota-rennosti-ja-odota.html #feederfishing #kalastusvinkki #onginta #pohjaonginta #kalastus ♬ alkuperäinen ääni - Taimenmies
Sulkava kuten kaikkia muitakin särkikaloja voi onkia monella tapaa. Me ongimme ensimmäisellä reissulla perinteisellä pohjaonkitekniikalla, paternosterilla. Lue lisää pohjaonginnasta vinkit- ja tekniikatosiosta.
Pääsiiman päähän sidotaan paino ja siitä halutun etäisyyden päähän t-leikari tai suoraan siimaan sidottava tapsi. Tapsin päähän koukku ja syötiksi iso mato. Viritys heitetään halutulle kohdalle ja siima kiristetään tiukalle. Tärpit näkyvät vavan kärjen nykimisestä
Ennätysvuonna sulkavan sain perinteisellä ongella Huittisissa virtaavasta Loimijoesta ja tämä vuonna sillä perinteisellä pohjaonginnalla. Painon olimme vaihtaneet vaan feederkoriin jonka avulla mäskäsimme onkialuetta.
Toutainjahtiin vuoteille ja mitä kaikkea sitä tapahtuikaan...Hieman huumoria, kädet eteen ojennettuna kala kasvaa silmissä.
Auton ovet sulkeutuivat hiekkatien reunalla vähän jälkeen neljän. Google mapsiin kohteeksi Nokia ja Tik Tokista viestiosio auki. Olin laittanut edellisellä viikolla SN Fishingteamille viestiä ja kysynyt haluaisiko joku heistä lähteä kanssamme toutainjahtiin. Tämä on toinen tarina johon voit palata suurkala-toutaimesta kertovassa jutussa.
SN Fishingteamin Mikko näytti mallia kuhanjigauksessa
Jengiä kuitenkin kiinnostaa tuon kirjolohen todellinen paino. Se oli jotain reilun kilon, mutta väsyneenä päivän kalastuksista saa sen näyttämään kunnon mölliltä...
Kiitos Mikko kipparoinnista ja Timille jälleen kerran ikimuistoisesta reissusta, me kolme tapaamme seuraavan toutaimen ottisesongin aikaan!
Suurkalani1. Ruutana 1,380 kg
2. Pasuri 0,713 kg
3. Vimpa 0,4194 kg
4. Sorva 0,614 kg
5. Kuha 6,680 kg
6. Piikkimonni 0,335 kg (2000-luvun toiseksi suurin aktiivivälinein pyydetty)
7. Seipi 0,120 kg
8. Kuore 0,105 kg
9. Säyne 1,880 kg
10. Suutari 1,620 kg
11. Turpa 1,680 kg
12. Ahven 1,070 kg13. Sulkava 0,360 kg
Sulkavan suurkalaraja 350 g, katso tästä ilmoitetut suurkala-sulkavat.
Lisää uusi kommentti