Vaskuunjärven kisat

Lähde: 

Tässä raporttia vielä talven kisasta, joka jäi jostain syystä kirjoittamatta. Kisasta on aikaa jo likemmäs 3 kuukautta, mutta tapahtumat ovat syöpyneet mieleeni pysyäkseen... Kisapaikkana siis Virroilla sijaitseva Vaskuunjärvi, jossa olen kisannut joka kevät jo varmaan 7-8 vuoden ajan. Treenaamassa en tällä(kään) kerralla käynyt. Kisa-aika oli 9-14 ja puolen tunnin paluuaika.

Koska menoaikaa ei ollut, päätin aloittaa kisan lähtörannan tuntumasta, jossa on monesti ollut kohtalaisen hyvin kalaa. Vajaat kymmenkunta reikää tein, mutta kalahavaintoja ei tullut, joten jatkoin matkaa juoksujalkaa kohti toista puolta järvestä. Siirryin tutummille paikoille, joissa on joka vuosi ollut jonkun verran kaloja. Tänne oli matkaa lähdöstä noin 2,5 kilometriä.

Vaan kalaa ei tullut sitten mistään. Väkeä oli tuolla suunnalla kohtuu paljon, mutta kukaan ei näyttänyt saavan kuin aivan yksittäisiä ahvenia. Itselläni osui reiät niinkin huonosti, että en saanut ensimmäisen tunnin aikana kuin yhden ahvenen. Sain kuitenkin hieman reppuun painoa, kun nostin pienellä morrilla ja 0.10mm siimoilla laihan 1060g painaneen kuhan ylös reilun metrin vedestä. Enpä ole ennen pilkillä kuhaa saanut noin matalasta.

Kun kisaa oli mennyt ehkä 1,5 tai 2 tuntia, turhautti jo sen verran että päätin lähteä takaisin kohti lähtörantaa. Samalla oli idea kokeilla vähän syvämmästä vedestä kuin 2 metristä. Heti ensimmäiset reiät mitä tein noin 3m veteen, antoivat myös muutamia ahvenia. Kalantulo lakkasi kuitenkin nopeasti, eikä kalaa tullut kummastakaan suunnasta lisää, vaikka jatkoin samaa syvyyttä. Parin sadan metrin päässä oli paikka, josta sain melko hyvän aloituksen toissavuoden kisaan, mutta se alue oli jo rei'itetty ja siellä oli muutama pilkkijä.

Ihmetyksekseni sain heti ensimmäisestä reiästä pari ahventa ja seuraava reikä oli koko päivän paras. Kala oli kuitenkin varsin pientä, vaikka takaani saatiinkin yksi ehkä 400-500g ahven. Itse en saanut kuin yhden yli 100g ahvenen koko alueelta. Sain kuitenkin tunnissa alueelta noin kilon verran ahvenia, mutta sitten alkoi sen verran hiipua, että lähdin kohti lähtörantaa kokeilemaan vielä muutamia paikkoja, ja menin itse asiassa vielä lähtörannasta ylikin ja kävin vielä toisessa suunnassa.

Koko loppuaikana taisin saada yhteensä 3 ahventa, joista isoin oli suurin ahveneni noin 150g ja kaksi muuta pieniä. Kyllä oli vaikea kisa, yksi vaikeimpia koko talvena, eikä työntekoa juuri palkittu tässäkään kisassa. Harmitusta lisäsi kisan jälkeen tieto siitä, että aivan lähtörannan tuntumasta oli kisan lopuksi saatu hyvin ahventa. Kävin tuon paikan lähellä heti kisan alussa, mutta ilmeisesti en tarpeeksi lähellä. Sinänsä lohdullista, että näin pahasti juoksemiseksi mennyt kisa riitti niinkin korkealle kuin 10. sijaan. Järvi oli selvästi nihkeämpi kuin kertaakaan aiemmin näissä kisoissa.

Tulokset:

Nuoret 

1. Juho Hurttila pilkki -95 1 536
2. Nico Kinnunen HKK 1 330

Naiset 

1. Vuokko tuominen  VP 2 208
2. Sirkku Nyman   1 761
3. Anni Saarinen onki-86 1 633
4. Mirja Tuppurainen   1 070
5. Ansa Silmonen  VP 880
6. Arja Kuosmanen  Parkanon UK  838
7. Terttu Kota-aho   698
8. Sinikka Mäkinen  Teljän kalastajat  575

Miehet 

1. Petri Luoma-keturi Onki-86 2 630
2. Mika Hurttila Pilkki-95 2 520
3. Eero Eerikäinen  Lahden kv 2 453
4. Miika Luoma-keturi Onki-66 2 262
5. Riku Koski JUK 2 144
6. Marko Saarinen LUK 2 124
7. Antti Kuosmanen   2 047
8. Esa Kuosmanen PUK 1 918
9. Tommy Bankovski   1 867
10. Atte Mustalahti  Linnavuoren UK 1 661
11. Jussi Murtokanta VP 1 658
12. Pasi Tanner  Linnavuoren UK 1 519
13. Rami Liikaoja JUK 1 422
14. Aleksanteri Hietakangas   1 390
15. Juha Kalin Kiskon kk 1 385
16. Petteri Mantere JUK 1 318
17. Jukka Lahtinen   1 266
18. Timo Kuismanen JUK 1 172
19. Jouni Salminen VP 962
20. Keijo Viitanen VP 960
21. Harri Luoma VP 952
22. Hannu Heikkilä   820
23. Tomi Mikkola   693
24. Kai Laurila VP 644

Miehet 60

1. Kalle Murtokanta VP 3 172
2. Hannu Miettinen LUK 2 545
3. Tauno Teeri Pilkki-95 2 445
4. Antti Toivonen VP 2 262
5. Jorma Nyman   2 207
6. Matti Mikkola JUK 1 860
7. Kauno Kota-aho   1 587
8. Hannu Saarinen Onki-86 1 540
9. Aaro Paski   1 427
10. Kari Järvinen VP 1 422
11. Pekka Välkki Lempäälän kk 1 328
12. Kauko Kaitaranta PUK 1 287
13. Raimo Tuominen VP 1 286
14. Antti Lahdenmäki VP 940
15. Reino Lahtinen VP 924
16. Martti Paski   860
17. Kalevi Hurttila Pilkki-95 805
18. Erkki Haapala JUK 665
19. Antti Murtokanta   625