Vesijärvi, Niemen satama

Lähde: 

 Lahden Vesijärvellä tuli kisattua jälleen 26.2. Väkeä oli tosi vähän, kun oli viimeinen harjoittelupäivä Urajärven PM-kisaan. 

Vesijärven kisaan kävin tekemässä edellisenä päivänä Vanajan kisan jälkeen lyhyen 15min treenin. Ahven oli pientä ja se söi huonosti värikoukkuun. Päätin ottaa kisaan värikoukku- ja ketjupilkkien lisäksi tapsivehkeet.

Kisa-aika oli 9-14, puolen tunnin siirtymillä. Päätin mennä vanhoille tutuille paikoille Enonsaarelle. Kisan aloittelin värikoukulla. Jokaisesta reiästä sain kaloja, mutta tahti ei oikein vakuuttanut. Olisiko ollut kolmas reikä, kun syönnin hiivuttua päätin kokeilla tapsilla. Sain saman tien parikymmentä ahventa, vaikka värikoukkuun ei enää ottanut. Tuossa vaiheessa oli jo selvää, että tapsilla mennään loppukisa. Syönti oli huonoa, mutta sain kohtuullisen pitkiä kalaputkia lähes joka reiästä. Peruskala oli pientä 10-13g, mutta sekaan otti myös suurempia 30-150g ahvenia. Kalat tuntui olevan melko pienellä alueella.Tein pienen tyhjän lenkin, ja palasin sitten aloituspaikan likelle. Kalaa tuli jonkun verran, mutta aloin olla sen verran jäässä, että päätin juosta lämmittelylenkin ja samalla kokeilla muutaman sadan metrin päästä toisesta paikasta. (Kello oli tuossa kohtaa jotain yli 11 ja ahventa kasassa ehkä 3-4 kiloa.) Siellä oli mukavasti tuulensuojaa ja aurinkokin lämmitti. Olisinko 4-5 reikää tehnyt ja saanut parikymmentä pikkuahventa. Sen verran hiljaiselta vaikutti kuitenkin, ja paikatkin alkoivat sulaa, niin siirryin takaisin aloituspaikan likelle tuulenkitaan.Seuraava tunti (klo 12-13) olikin selvästi päivän paras. Löysin hieman syvemmästä (2,5-4m) keskikoolta ainakin tuplasti isompaa kalaa, ja sitä tuli varmaan seitsemästä reiästä. Kalaputket olivat lyhyitä, mutta tuon tunnin aikana nousi ahventa ainakin 3kg. Yleensä isoimmat ahvenet ottivat vasta sitten, kun meinasin jo vaihtaa reikää syönnin hyydyttyä. Eli varovaisella päällä olivat.

Tuon alueen hyydyttyä viimeinen tunti oli jälleen tosi vaikea, varmaan reilun kilon verran sain vielä raavittua kasaan pikkuahventa, kun isompia ei enää näkynyt.Ei mikään nappikisa, mutta loppujen lopuksi olin jossain määrin kalapaikalla lähes koko kisan. Ilkka nosteli vähän matkan päästä reilusti kisan isoimman saaliin, ja oma saaliini riitti niukasti yleisen sarjan voittoon.Tulokset:Nv yli 65
1. Aila Heininen 2553 g

Mv yli 65
1. Ilkka Tuominen 12454 g
2. Tapio Lustig 6437 g
3. Pentti Korhonen 6154 g
4. Kari Kotakallio 5774 g
5. Kauko Mattila 5317 g
6. Paavo Tervo 5207 g
7. Sauli Rämö 4664 g
8. Pekka Savilampi 4638 g
9. Markku Piuhari 3882 g
10. Heimo Hyppönen 1331 g
11. Reijo Louna 1310 g

Mv alle 65
1. Atte Mustalahti 8809 g
2. Niko Saarinen 8591 g
3. Timo Korelin 5195 g
4. Miro Meuronen 5157 g
5. Jyri Korkeila 4636 g
6. Timo Rämä 4119 g
7. Ari Karhu 3880 g
8. Mikko Rauhala 3649 g