Savisameavesi ja kuhanuistelu
24.07.2008 - 15:14
Kävin sattumoisin Painionjärvellä Somerolla vetämässä munat pataan maanantaina. Matalapaineella on osuutensa, mutta suurin ongelma lienee oli todella savisamea vesi. Kaikkea kokeilin räminävaapuista neonvihreään. Esimerkiksi Askolan Tiiläänjärvi on myös yhtä samea. Siellä myös uistellen todella vaikea saada mitään, ainakin minulla.
Kertokaapa kokemuksia mitä kikkoja teillä on uistella savisameissa järvissä niin että kalaakin tulee? Näkösyvyys tuntui olevan luokkaa max 20cm, sitten vaappua ei enää näkynyt.
Onneksi vakiojärveni ei ole vedeltään moista puuroa...
Itse asun somerolla ja olen käynyt uistelemassa viisi kertaa tänä kesänä painiolla. Joka kerta tullut saalista ja mikä oudointa ei ole tullut vielä yhtään alle 40cm kuhaa ja suurin 50cm. Normaalisti olen saanut pientä alle 35 cm kuhaa. Itse käytän vain sepen tuuria painiolla. Räikeitä värejä. Parhaiten on pelittänyt vaaleat värit. Vaalean punainen ollut hyvä.
Kalastan Tuusulanjärvellä, joka myös on sameavetinen. Olen vain ollut soutu-uistelemassa parilla vavalla ja kalan saaminen on joskus tosi vaikeaa. Kun vesi on sameaa eivät kalatkaan näe vieheitä paitsi ihan läheltä. Kaikki kalat ,jotka olen soutamalla saanut ovat tulleet melko matalasta 1-3m. Mitä vähemmän vettä sitä paremmin kalat näkevät uistimen. Räikeät värit ovat hyviä.
Keho, veikkaanpa että nuo sun tämän kesän kuhat ovat samaa ikäluokkaa noiden aiempien 35cm kalojen kanssa. Sattunut hyvä ikäluokka tai sitten jonain vuonna on istutettu enemmän ja nyt ne on isompia. Itse uistelen Vesijärvellä Lahdessa, viime kesänä tuli 37-40 kuhia, tänä kesänä suurin osa 43-48cm. Tietäisköhän joku voiko kuha kasvaa tuon reilu 5cm vuodessa?
Jonkin verran olen uistellut myös Vesijärveä sameammassa vedessä. Molemmissa toimiva yleisväri on ollut kelta-puna-tummansininen (mahasta ylös).
Tuo sama vaappu on kyllä toiminut myös ahvenelle kirkkaassa vedessä.
Sama Längelmävedellä.Pientä kuhaa vähän.Tulossa
huonoja vuosia.Joku vuosiluokka ei ole menestynyt.
Tänään painiolta 51, 47, 45 ja 44 cm kuhat. Jälleen pelitti vaalea sepen tuuri.
Keho, aika hyvin saatu.
Pieni tarkennuskysymys vielä: Mitä pidät vetovauhtina? Vaatiiko tuo sameus speciaali hidasta vetoa?
Kaiku näyttää vauhdiksi 3 km/h. Samalla vauhdilla olen vetänyt ihan merellä ja joka paikassa.
Lisää uusi kommentti