Ammattikalastajien määrä kasvussa
28.12.2016 - 15:26
http://www.karjalainen.fi/uutiset/uutis-alueet/kotimaa/item/126162-kaupa...
Moni on povannut ammattimiesten määrän vähenemisen, mutta toisin on käynyt. Hyvää tässä kilpailun lisääntyminen ja sitä kautta kaupanhintojen lasku. Lieveilmiönä tulee ylikalastusta.
Tuossa muuten puhuttiin kaupallisista kalastajista, ei ammattikalastajista.
Rapujen ja jo pelkästään yhden uistelusaaliin myyntiä varten täytyy myös rekisteröityä kaupalliseksi kalastajaksi.
Hyvä että kotimaista kalaa riittää kauppaan.
vielä jää ainakin tuhannen kokonaan pimeästi myyvää sankaria tilastojen ulkopuolelle.
turha puhua mistään merkittävästä vähenemisestä. menet ihan mihin vain, niin aina näet verkkoja useampia yhdeltäkatsomalta ja melkovarmasti useampikin isorysä on näköpiirissä.
kalastuksen järkeistämisessä on ihan saakelisti tehtävää, nyky menolla kalat on muutamassa vuodessa loppu.
Ammattikalastaja ja kaupallinen kalastaja ei ole sama asia.
Suomi on onneksi suuri maa. Maaseutu autioituu ja työttömyys kasvaa. Meillä riittää syrjäseutuja joissa riittää kalastettavaa.
Hieno uutinen on se, että ihmiset vielä yrittävät hankkia toimeentulonsa/ansionsa tuollakin, vaikka monelle houkutus työttömäksi sohvanpohjalle jäämisestä on suuri. Lisä-ansioita hankkiva työtön tai eläkeläinen tekee kalastuksellaan alueelle aina myös muita työpaikkoja.
Tuo ilmoitus kaupallisesta kalastuksesta on oikeastaan loistava järjestelmä. Ennen kuka tahansa pystyi myymään kalaa kenelle vain, eikä viranomaisilla ollut mitään käsitystä toiminnan laajuudesta. Nykyää jokainen kalaa "pimeästi" myyvä tekee ELY:lle ilmoituksen kapallisesta kalastuksesta, jolloin voidaan helposti tehdä tilastot ja päätelmät siitä kuinka paljon Suomessa kalaa kaupallisesti pyydetään.
turha puhua mistään merkittävästä vähenemisestä. menet ihan mihin vain, niin aina näet verkkoja useampia yhdeltäkatsomalta ja melkovarmasti useampikin isorysä on näköpiirissä.
kalastuksen järkeistämisessä on ihan saakelisti tehtävää, nyky menolla kalat on muutamassa vuodessa loppu.
Siksi pitää keretä kalastamaan ennenkuin tuote loppuu. Kalastuspainetta lisättävä että itselle tuottoa tulee. Kyllä minäkin kahdella verkolla saan enemmän kuin yhdellä.
Verkkokalastus tulisi olla vain rekisteröityneiden ammatti- tai kaupallistenkalastajien puuhaa. Jos persu... perseilee, niin lupa pois.
Ja tämä saaristomeren ongelman ratkaisu lämmittääkin sitä Kainuun mökkiläistä joka on koko järvensä ainoa kalastaja, olkoonkin verkkokalastaja.
Suomi on tuhansien järvien maa, meillä riittää verkotettavaa.
kun kalastuslaki uudistui, niin siinä vapaa-ajan kalastajille tuli 8 verkon (240 m) enimmäis määrä. ilmoittautumalla kaupalliseksi kalastajaksi rajoitus poistui. kaupallisen kalastajan (2-ryhmä) ei tarvitse myydä ensimmäistäkää kalaa ja siten ei myöskään ilmoitusvelvollisuutta mihinkään suuntaan. tästä se kaupallistenkalastajien kasvu johtuu.
Kuka pitää kahdeksaa verkkoa? Jos ei niitä kaloja myy.
Sanos muuta,ennemmin 4kpl 60m verkkoa
Syksyllä keskiarvo oli 13 muikkua per verkko. Järvessä olisi toki muikkua, muta oma mökkilahti on melko tyhjä kutuaikaan. Olisi isompi verkkomäärä ollut tarpeen, pyysin vain 4.llä verkolla.
Ei se verkkomäärä vaan se, kuinka sitä käyttää. Yksikin verkko tuhoaa väärin käytettynä paljon ja vastaavasti 100 verkkoa on vähemmän haitallinen kuin yksi vapakalastaja väärässä paikassa.
Ei se verkkomäärä vaan se, kuinka sitä käyttää. Yksikin verkko tuhoaa väärin käytettynä paljon ja vastaavasti 100 verkkoa on vähemmän haitallinen kuin yksi vapakalastaja väärässä paikassa.
Niin, kannattaa laskea ne oikeaannsyvyyteen.
Jokainen ammattikalastaja aiheuttaa vähintään satojentuhansien tappion kansantaloudelle. Jokainen ammattikalastajan pyytämä kala tuottaa tappiota kansantaloudelle, kun taas harrastajan pyytämä kala tuottaa kansantaloudelle jopa 100 euroa kilo.
Itse en osta ainuttakaan kalaa, joka on pyydetty kestämättömällä ryöstöpyynnillä, jota nykyinen ammattikalastus on. Toivottavasti vesiämme ei tuhota enää kauaa kannattamattomalla ammattikalastuksella, vaan kalavedet pyhitetään kestävän vapaa-ajan kalastuksen käyttöön. Kilometrien verkkojadat ja paunetit yms. ovat tuho kalavedelle, ja niiden käyttö on yksiselitteisesti kiellettävä.
Itse en osta ainuttakaan kalaa, joka on pyydetty kestämättömällä ryöstöpyynnillä, jota nykyinen ammattikalastus on. Toivottavasti vesiämme ei tuhota enää kauaa kannattamattomalla ammattikalastuksella, vaan kalavedet pyhitetään kestävän vapaa-ajan kalastuksen käyttöön. Kilometrien verkkojadat ja paunetit yms. ovat tuho kalavedelle, ja niiden käyttö on yksiselitteisesti kiellettävä.
Törkeä vale. Ammattikalastajissa on paljon fiksuja ja vastuunsa tuntevia, jotka haluavat varmistaa myös oman ammattinsa jatkuvuuden.
Samaa ei kyllä voi sanoa turvetuotannoksi kutsutussa "elinkeinossa", joka on rikos ympäristöä, kansallisomaisuttamme ja tulevia sukupolvia kohtaan.
Mikä Rietiä kiukuttaa kun noi yrittää mollata kalastajia joilla halua pyytää kalaa niillekin jotka eivät itse kalasta. Kalaisaa vuotta 2017 kaikille.
Kyllä rieti on aivan oikeassa . Suomenlahdella ammatti, korjaan ahmattikalastajat verkottivat joulukuun alussa aivan ennennäkemättömän tukkoon kaikki kuhavedet saadakseen mahdollisimman paljon 40 cm:n kuhia pois kun on vain ensi vuosi aikaa rosvota. Onneksi tuli takakesä, joutuivat ottamaan verkot pois.
Olet yhtä oikeassa kuin Rieti. Propsit siitä.
Kaikki ammattikalastajathan kalastavatkin Suomenlahdella.
Pitäisiköhän lanseerata uusi termi, kun putkinäkö tuntuu joillekin turhan avaralta? Olisiko mehupillinäkö sopiva?
Kuha on ehdottamasti yliarvostetuin kala Suomessa. Siiman päässä kuha on kuin märkä villasukka,eikä maultaankaan ahvenen veroinen.
Mitä eroa 4 kpl 60 metrin verkoilla ja 8 kpl 30 metrin verkoilla ?
Ammattikalastajia tarvitaan, ei kaikilla ole mahdollisuutta kalastaa itse.
Tuskin ne vesistöjä tyhjiksi saavat, pelottelupolitiikkaa se vain on ja
omaan napaan tuijottamista.
Mitä eroa 4 kpl 60 metrin verkoilla ja 8 kpl 30 metrin verkoilla ?
Ammattikalastajia tarvitaan, ei kaikilla ole mahdollisuutta kalastaa itse.
Tuskin ne vesistöjä tyhjiksi saavat, pelottelupolitiikkaa se vain on ja
omaan napaan tuijottamista.
Kun ELY:stä saa paluu postissa tuon 2 tyypin kaupallisen kalastajan "lisenssin", se ei vielä riitä revittelemään useiden satojen metrien verkkojatoilla, tarvitaan vielä paikalliselta osakaskunnalta lupa. Omassa osakaskunnassani tuota lupaa ei ole myönnetty, eikä tulla myöntämään. Se siitä ja kaikille tiedoksi. Tätä lain suomaa oikeutta käyttää kaikki vanhat verkkojäärät hyväkseen kun ovat tottuneet tyhjentämään tiheäsilmäisillä verkoilla järvet ja ei suostuta lain rajoittamaan verkkomäärään. Näiden herrojen kalankäsittely on mitä on ja kylmäketjua ei ollenkaan
Onneksi osakaakunnat yhdistyvät kiihtyvällä tahdilla kalastusalueiksi ja fiksumpaa porukkaa tulee päätöksentekoon. Lisäksi ennallistamiset ja muut fiksut hoitotoimenpiteet kasvavat. Jäärät ja kalatalouskeskukset(eli istukkaiden myyjät) vastustavat, mutta monessa paikassa järki alkaa voittaa.
Tänne näkyy kirjoitetaan sukupolvi joka ei ole elänyt aikaa ennen viehekalastuslupia. Silloin vesialueen omistajat määräsivät kalastuskuntien kautta tahdit eikä vapakalastajia päästetty tyhjentämään vesistöjä. Ihmetyttää etteivät silloin verkottaneet kaloja yhettömiin semminkin kun kotitarve kalastusta harrastivat kaikki jotka kynnelle kykenevät eikä kateellisia vapakalastajia ollut laskemassa nykyaikaan verraten monenkertaisia pyydys määriä.
Itse en osta ainuttakaan kalaa, joka on pyydetty kestämättömällä ryöstöpyynnillä, jota nykyinen ammattikalastus on. Toivottavasti vesiämme ei tuhota enää kauaa kannattamattomalla ammattikalastuksella, vaan kalavedet pyhitetään kestävän vapaa-ajan kalastuksen käyttöön. Kilometrien verkkojadat ja paunetit yms. ovat tuho kalavedelle, ja niiden käyttö on yksiselitteisesti kiellettävä.
olisi kiinnostavaa tietää, minkä pienen lätäkön rannalta rieti maailmaa katselee. tuskin niitä lätäkön kokemuksia voi aivan suoraan siirtää koko suomeen. keskeisintä rietin ajatusmaailmassa näyttää olevan pohjaton viha kaupallisia kalastajia kohtaan, joten he ovat syyllisiä kaikkeen.
passiivipyydyksellä ei lähtökohtaisesti voi kalakantaa tuhota. ei ainakaan, jos sitä käytetään kaupallisessa tarkoituksessa. aktiivipyydykset on eri juttu.
kun kalakannassa tapahtuu muutoksia, niin se on harvoin yhden tekijän aiheuttamaa. sisävesillä yksi varsin merkittävä syy on varmasti turvetuotanto ja merialueilla hylje, mutta ei kaikkea voi näidenkään syyksi laittaa.
tulee ottaa huomioon myös vapaa-ajan kalastuksessa tapahtuneet muutokset. myös eri lajien käyttö ruokana on muuttunut vuoskymmenten varrella aika paljon.
eiköhän suurin ongelma ole ihmisen muisti. lapsuudessa kesällä paistoi aurinko ja talvella oli lunta. oliko tosiasiassa joka vuosi, niin sitä ei muisti kerro.
maailma muuttuu eskoseni.
Heti yksi mina vatten-tyyppi hermostui.
1997 jälkeen kalakannatojen tuhoaminen siis alkoi?
Eiköhän suurin kalastuksellinen ongelma ole ollut liian suuri kalastuspaine ja lähinnä passiivisten pyydysten rajoittamattomuus lisättynä 50-luvun jälkeen tulleilla nailonverkoilla.
Erikoista,että siellä missä verkkokalastus on hyvin rajoitettua tai jopa kiellettyä, on kalakantojen tila ja rakenne huomattavasti parempi.
Olen Saimaan rannalla ollut ikäni, ja olen nähnyt minkälaista tuhoa ammattikalastaja voi aiheuttaa. Ennen samalta alueelta sai kuhia jopa kymmenkunta parilla verkolla, nyt kun samalla alueella kalastaa ammattikalastaja, niin kuhasaalis on luokkaa 10 kuhaa kesässä, ja tuonkin saadakseen on verkkomäärää kasvatettava. Kun jollekin Saimaan suurelle selälle lasketaan kilometreittäin verkkoja, niin ei sinne parin talven jälkeen jää kuhia juuri lainkaan. Tämän kaltaisessa toiminnassa ei ole järjen hiventäkään, ja se tulee lopettaa välittömästi.
Ammattikalastuksen saaliin arvo on Suomessa noin 1/3 sen saamista tuista, eli touhussa ei ole taloudellisesti mitään järkeä. Jokainen trooli pyörii tuhoamassa vesiämme veronmaksajien rahoilla, ilman mittavia tukia yksikään trooli ei pyörisi ainakaan sisävesillä. Tällä hetkellä eteläinen Saimaa on tyhjennetty trooleilla.
Kun esimerkiksi kuhan kutukanta verkotetaan kilometrien verkkojadoilla olemattomiin, niin mistä uusia kuhia tulee? Riittävällä petokalakannalla on myös ratkaiseva vaikutus vesiekosysteemin tilaan, ja tämänkään takia petokaloihin kohdistuvassa raivoisassa pyynnissä ei ole mitään järkeä. Jos kalavetemme olisivat vapaa-ajan kalastajien käytössä, niin ne hyödyttäisivät kansantaloutta jopa 500 miljoonalla nykyistä enemmän. Nykyisin kalastukseen ei monikaan panosta, kun vedet tyhjennetään ammattikalastajien toimesta.
Kalaa kasvatetaan ruuaksi aivan riittävästi, ja Suomessakin aloitetaan tuottamaan kasvatettua lohta, jonka rehu tehdään suomalaisesta silakasta, josta kyetään poistamaan dioksiini. Tällainen kasvatettu kala tulee korvaamaan ryöstökalastamalla pyydetyn, ja tämän takia ammattikalastuksella ei ole tulevaisuutta.
oletetaan että kalastetaan tuollaista normi kutulahtea. jotta ammattikalastaja voi kuvitella tulevansa toimeen on sieltä nostettava ahventa 72000kiloa 288000kpl. monesti on nähty ettei vesistö kestä tuota mitenkään. ammattikalastaja siirtyy satoine verkkoineen seuraavaan lahteen ja tappaa koko populaation siitäkin ja sitä seuraavasta. kyllä sinne muuta ahven jää. juu niin jää ne hidaskasvuiset jotka pääsi verkonsilmästä läpi. tuloksena 10g silppuahven kanta. kahdenkymmenen vuoden päästä kun luonto on korjannut ihmisen virheet ja tilanne alkaa parantua. saapuu tämä ammattikalastaja taas hiukan tiheämmän verkko arsenaalin kanssa, paikalle ja sanoo että on pakko pienentää silmäkokoa kun ei ahven kasva tuon suuremmaksi, meressä on tapahtunut jotain. niinpä mitä siellä meressä nyt olisi voinut tapahtua.
Kun vesialueet olivat yksityisiä, niin istutuksia tehtiin paljon, ja kalastusta oli helppo säännellä. Viehekortin myötä lihalaatikkomiehet pääsivät kaikille vesille, ja tämä lopetti istutustoiminnan, ja varmisti sen, että minkään vesialueen kalakantaa ei kannattanut yrittää pitää hyvänä; mitä se hyödyttäisi kun ennemmin tai myöhemmin alue paljastuisi ja kalat pyydettäisiin pois lihalaatikkomiesten toimesta.
muualla ahven kasvaa, mutta eteläinen saaristo on jotenkin poikkeuksellinen ettei täällä kasva millään 250g on jo isomus. muualla 1250g on iso
Oleellinen asia on juuri tuo, että ei ole mitään järkeä tuhota kutukantaa ja isoja yksilöitä olemattomiin. Sitten kun petokalaa ei ole, järvestä ei kukaan saa vuosikymmeneen mitään, ja monesti tilanne voidaan korjata vain satojatuhansia maksavalla hoitokalastuksella. Sitten ison kalan määrä kasvaa, ja ne verkotetaan pois ja kalakanta on taas tuhottu.
Pitää pyrkiä tilanteeseen, jossa varsinkin suuria petokaloja jää vesistöön riittävästi, jotta uusia ikäluokkia syntyy ja kalasto pysyy jatkuvasti tuottavana.
Mitähän hermostunutta kirjoituksessani oli? Mielestäni lähinnä vertailin aikaa ennen ja jälkeen viehelupien. Kotitarve kalastajia ei liene koskaan tilastoitu saaliista puhumattakaan. Mielestäni nyky ammattikalastajien saalis verkoilla on murto-osa entisaikaisista kun ajatellaan kokonaisuutta.
Sivut
Lisää uusi kommentti