Eteläsuomen jäätilanne 2022-23
23.11.2022 - 14:07
Morjes!
Jäälle alkaa jo olla tosi kovat poltteet, mutta vielä saadaan hetki ootella etelässä. Voisko tähän ketjuun jengi päivitellä jäätilannetta eripuolilta eteläistä Suomea, niin pystyy seurailemaan jäiden kehittymistä ja tietää vähän mihinkä suuntaan kannattaa lähtee ekat reijät porailemaan. Toivottavasti pian jo pääsis :D
Saattavat jo ensi yönä jäätyä. seurataan tilannetta.
Storträskillä on 40cm jäätä
Etelän -20 astetta vaihtunut kymppiin. Olemassaolevat jäät kuitenkin vahvistuvat mukavasti, koska lunta ei ole jäällä. Etelän merenlahdilla on jäätä 20 sentin molemmin puolin, virtaamattomilla alueilla enemmän.
storreträski jäätyy pohjia myöten nyt. Samoin joille tulee vahva kansi kesäkuulle saakka!
Lauhassa säässä sulaa voi olla muuallakin kuin virtapaikoilla. Kuva: Yrjö Hokkanen, Lohjanjärvi, 31.1.2023
Jäätä on ajankohtaan nähden keskimääräistä vähemmän sekä laajalti Suomessa että napa-alueilla. Suomessa teräsjäätä hauraamman kohvajään osuus on järvien jääpeitteessä paikoin suuri.
Suomessa suurimman osan tammikuuta vallitsi lauha sää, mikä vaikutti lumipeitteen lisäksi myös jäätilanteeseen. Viimeisen viikon tai kahden aikana jääpeite on vähän paksuuntunut, mutta jäät ovat edelleen paikoin pettävän hauraita. Merellä jäät painottuvat rannikon lisäksi varsinkin Perämeren alueelle. Miten vähän jäätä nyt oikein on verrattuna tyypilliseen tammi–helmikuun vaihteeseen?
https://wwwi3.ymparisto.fi/i3/tilanne/fin/Jaanpaksuus/Jaanpaksuus.htm uutiset sanoo, että jäät kestää vasta silloin, kun on 50cm jäätä.
Tuo on totta että 50cm paksu jää kestää jo lähes varmasti. Poikkeuksena voi olla puikotettu kevätjää jota kohdin ensi viikolla siirrymme kun päiväläpötilat kohoavat reilusti plussalle taas.
kyllä se jään puikkoontuminen vaatii sen auringon voiman :D et katotaan tota puikkoontumista sit ensi kuussa uudelleen
Seuraatteko te jään paksuutta Syke:n sivuilta?
https://wwwi3.ymparisto.fi/i3/tilanne/fin/Jaanpaksuus/Jaanpaksuus.htm
Jos ensi viikon säätilan ennustus pitää paikkansa, niin Tampereen korkeudella nettotilanne on +-0. Yöllä pari astetta pakkasta ja päivällä samanverran plussaa. Toisin sanoen sillä korkeudella ei jäätilaan tule suuria muutoksia ensi viikon aikana.
Puikkoontumiseen ei tarvita auringon voimaa. Plussakeli tai vaikka vesisade kyllä ajaa saman asian. Jää puikkoontuu kun vesi menee ylhäältä läpi kannesta. Näin tälläisenä yleissivistyksenä vain kuk tuntuu olevan vhään heikosti tietoa.
Vitträskillä +-20cm hyvän laatuista jäätä. Kohvaa paikoin 5-10cm. Nyt tulee muutama cm lisää jäätä maanantaihin mennessä.
Puikkoontumiseen ei tarvita auringon voimaa. Plussakeli tai vaikka vesisade kyllä ajaa saman asian. Jää puikkoontuu kun vesi menee ylhäältä läpi kannesta. Näin tälläisenä yleissivistyksenä vain kuk tuntuu olevan vhään heikosti tietoa.
Aika hidasta vaan on ilman auringon säteilyä.
Hyvin puikottaa plus 10asteen lämmössä vesisateessa.
Ei kai vielä kymmentä astetta, sillä nyt on helmikuu eikä edes aurinko lämmitä vielä.
Ei kai vielä kymmentä astetta, sillä nyt on helmikuu eikä edes aurinko lämmitä vielä.
Tässä ilmeisesti kirjoittaja otti vain kantaa siihen että puikkoontumiseen ei vaadita aurinkoa.
En minä ainakaan näe lukea että hän sanoisi 10asteen lämpötilan saapuvan huomenna?
Eilen Sipoonjoki ohuessa jäässä, Porvoonjoki auki. Merenlahdilla idässä jäätä 15-30 cm, salmissa vähemmän. Lunta satoi pohjoistuulen kera koko päivän ja kalan syönti nollassa.
Se on pohjoistuuli ja täysikuu. Saattaa olla kalat piukassa .
Ollut se syönti kirjoutusten perusteella piukassa koko talven. Luulisi äkkiseltään ajateltuna ettei koko talven ole täysi kuu ja pohjoistuuli. Pilkkimies varmaan antaa painoa myös sille asialle että vedet mennyt kannesta läpi useita kertoja ahven passivoituu kylmän suihkun koittaessa. Samoin merenlahdet täynnä jääkylmää kuravettä mikä vetää useaksi viikoksi kalan suun kiinni. Seikka on saletti sillä ei tuulen ja kuun kanssa ole tekemistä. Ainoa varma asia on että ensi kuun jälkeen koittaa huhtikuu ja silloin aluvene kimaltelee kevätauringossa merenlaineilla.
Tosiasia on se, että nyt pilkitään ja joskus tulevaisuudessa heitellään virveliä.
Kyl mä oon saanu koko talven ihan hyvin. Ruoka ahvenet joka kerta. Tänään oli ensimmäinen aamu kun oli oikeasti huono syönti. Ei tullut kuin 5 yli 200g ahventa, yleensä niitä tulee ämpärillinen. Ja juurikin tuo täysikuu ja pohjoistuuli varmasti vaikuttaa, josta jo tuolla mainittiin.
Sää jatkuu tuoreen kuukausiennusteen mukaan viikkokeskilämpötiloiltaan tavanomaista lauhempana koko helmikuun ajan. Viikkoihin mahtuu kuitenkin myös vaihtelua. Helmikuun alkupäivinä koetaan kireitäkin pakkasia, mutta 6. päivä helmikuuta alkavan viikon keskilämpötilojen ennakoidaan olevan jopa 5–7 astetta keskimääräistä korkeampia, kun föhn-tuuli tuo Suomeen lauhaa säätä. Pitkä ennuste ulottuu jo koululaisten talvilomaviikoille.
Tosiasia on että
pitää olla melkoisen yksinkertainen jos heittelee virveliä veteen. Itse heitän vieheitä eli uistimia jne.
Tapansa kullakin sano kun omia muniansa nuoleskeli.
Ja näitä uistimia on saanut heitellä koko talven ei ole jää kiusana.
Olenpa ihmetellyt, että mistä se kala tietää, että mistä tuulee, kun on jääkansi ja vettä päällä.
Merellä tietysti tuuli vaikuttaa vedenkorkeutee ja virtauksiin, mutta kukapa sinne menisi, kun pienvesistöissä on paljon kivempaa.
Kevät tulee maaliskuun puolivälin paikkeilla niinkuin aina, siihen saakka pilkitään Suomenlahdella ainakin.
Rattoorilla jäille ! Terästä 25-35cm ilman muhjua.
Olenpa ihmetellyt, että mistä se kala tietää, että mistä tuulee, kun on jääkansi ja vettä päällä.
Merellä tietysti tuuli vaikuttaa vedenkorkeutee ja virtauksiin, mutta kukapa sinne menisi, kun pienvesistöissä on paljon kivempaa.
No sepäse. Kun vaan tietäis...
Ja kuunkierto, miksi se järvillä vaikuttaa enemmän kuin merellä??
Juu jäätä oli ja liukasta. Kalat vaan oli yhteistyökyvyttömiä. Vaikuttaakohan tuo että lunta ei käytännössä lainkaan jäällä. Luistelijoille unelma kelit
Jäätähän oli juu tuon 30cm,mutta teräsjäätä paikoitellen ei ollut kuin 5cm.
Pinnassa 20cm vaaleaa mutta kovaa jäätä ja pohjalla 5-10cm tummaa teräsjäätä.
Tarkkana saa rattoorilla olla näillä jäillä.
kylmä on reikä sitten porata vaikka olisi kuinka soseissa. Auttaiskohna jos toukkaa esim kärpästä työntää sormella reikään mäskäis
Sivut
Lisää uusi kommentti