Komppaan täysin edellistä. Itellä 40v aktiivista kalastusta takana ja usean vuoden tauko tuli pidettyä. Nytkin vain ihan kevyesti siian ongintaa ja perheen kanssa kalastelua. Syksyllä ahvenen jigausta. Talvella muutama pilkkireissu, ennen niitäkin oli 50 talvessa.

Kun herää ihmettelemästä nuoremman sukupolven käyttäytymistä, voi todeta tulleen vanhaksi. Tämä on täysin normaalia ja kautta historian ihmiset ovat aina taivastelleet nuorempien sukupolvien tapaa elää.

Tämän hetken nuoret eivät esimerkiksi arvosta omistamista ja omaisuuden haalimista samalla tavalla kuin vanhemmat sukupolvet. Työelämään aikansa tuhlaus ei ole samassa roolissa kuin aikaisemmin. Olennaista on se, että on kivaa. Näistä lainalaisuuksista huolimatta maailma on aina mennyt eteenpäin.

Onnellisuus tulee toisenlaisista asioista. Some Instagrameineen ja Tiktokkeineen on tärkeämpää kuin linnunlaulut tai vedenliplatus. Moni elää elämäänsä niiden kautta ja ovat tyytyväisiä, vaikka vanhemmat ihmiset sanovat mitä tahansa.

Somessa seuraajien määrällä mitataan menestystä tai onnen määrää, kun se on aikaisemmin ollut jotain muuta. Tämä heijastuu siihen, että esimerkiksi Helsingin Sanomien tämän päivän jutun mukaan moni urheilija ansitsee somellaan enemmän rahaa kuin itse urheilulla. Seuraajat = valtaa ja vallalla voi hankkia rahaa, jolla voi ostaa makkaraa leivän päälle.

Tämän vuoksi somessa on kalankuvia. Niitä ihmettelevät ovat pudonneet nykymenosta aikoja sitten pois. He voivat vaalia omaa elämäntapaansa, mutta nuoret elävät jo ihan jossain muussa maailmassa.

Sellaistakin tullut luettua, että ei maltettu lopettaa kalastusta ennen kuin klikkerissä oli tietty lukema täynnä.
Saman tyyliseltä suorittamiselta kuulostaa tuokin kuin somelle kalastaminen ja laittaa miettimään mahtaako olla kovin rentouttavaa loppupeleissä.

Ne on yleensä niitä nuoria tai kilpailuhenkisiä aikuisia, jotka ajattelee kalastusta noin suoritusmielessä. Kyllä moni ennenpitkää oivaltaa, että onko tässä mitään järkee, kun isoja tulee liukuhihnalta ruutua kyttäämällä, mutta mikään ei tunnu miltään ja päänsärky reissun jälkeen on entistä kovempi, kun ruutua tuijotellu niska jumissa koko päivän.

Oon miettiny omia kalastuksen parhaita hetkiä ja vaikka myöhemmin on tullu paljon paremmin ja isompia kaloja, niin kyllä ne parhaalta tuntuvat reissut on kaikkien näiden vuosienkin jälkeen ne onkireissut pikkupoikana. Sillon rentoutu luonnossa ihan eri lailla ja oli innoissaan muustakin kuin isoista kaloista. Nykyään yrittäny vähän palata tohon suuntaan ja saada kiinni siitä samasta fiiliksestä. Monen ison kalan jälkeen onkin reissu loppunu siihen tai lähes heti ilman suurempaa ahdistusta.

Suoritusilmiö on alkanut jo paljon aikaisemmin kuin kaikuluotainkalastus on tullut suosituksi. Katsot 2000 luvun alun teekkareiden kalakerhon vanhoja juttuja, niin siellä on laskettu kappaleet ja punnittu hauet samaan tapaan kuin nyt.

Osa vanhan liiton kalamiehistä kokee närästystä uuden kaikuluotainteknologian vuoksi ja haluaa olla muistuttamassa mielipidettään joka käänteessä.

Mikään maailman voima ei estä nauttimasta kalastuksesta juuri sillä tavalla kuin haluaa. Jos se tulee ruudun edessä, niin mikäs siinä. Tätä viestäkin näppäilen nyt kesäpäivän ratoksi ruudulta ja puhelimen räplääminen on tullut myös osaksi ihmisten rentoutumista siinä missä vaikka kalastus tai sienestys.

Se on ok livetää, mutta se pitäisi olla maksullista kuin useammalla vavalla uistelu. On saatu oikeus kalastaa, mutta oikeuttaako se luotaamaan vesistöjä liian tehokkaasti.

Yleisesti ottaen voin ikäisekseni aika hyvin, pystyn käyttämään vielä kalassa, yksinkin.
En vielä tarvitse apua.En henkistä, enkä fyysistä.

Varsinainen ruudun tuijotus ei mielestäni ole ongelma, vaan loputon informaatiotulva, jonka kännykkä tarjoaa. Pääkoppa saa koko ajan uutta ärsykettä sen kautta ja kun siihen on tottunut, voi olla vaikea päästä irti siitä, koska mieli halajaa jatkuvasti uusia ärsykkeitä.

Olen itse huomannut, että Facebook on pahin. Uutta tuleee koko ajan ja scrollaamalla voi tuhlata vaikka koko päivän päämäärättömään selaamiseen. Algoritmit ovat taitavasti rakennettu. Kuten myös yllä oleva kaveri totesi, huomaa joskus itse havahtuvan tyhjyyteen.

Lehdet ja harrastussivut ovat toinen juttu, koska sisältöä on rajallisesti tarjottavana ja ne tarjoavat jonkin päämäärän, mitä Facebook ei tarjoa lukuunottamatta joitakin ryhmiä.

Koska kaikki on kännykässä aina parkkimaksusovelluksesta nettipankkiin, on myös koukuttavat somet hipaisun päässä.

Kaikuluotaimen tuijotusta vesillä en lue samaan kastiin kännykän kanssa, koska sillä on vain yksi päämäärä eli löytää kaloja. Se on ikään kuin virtuaalinen koho mato-ongella.

Olen kokeillut lomien ja toisaalta tiukkojen myös työrupeamien aikana paastota somesta. Tuntuu, että olen ollut aavistuksen keskittymiskykyisempi silloin. Lehdille ja kalajutuille olen antanut sijaa, mutta päämäärättömästä selaamisesta olen yrittänyt saada taukoa. Jos en ole pystynyt perustelemaan itselleni sitä, miksi olen jossain somessa tietyllä hetkellä, olen varmasti tuhlannut aikaani joltain järkevämmältä tekemiseltä.

Ja myös pakenemista todellisuudesta. Sääliksi käy kun vanhemmat viihdyttävät pieniä lapsiaan leikkipaikalla syventymällä kännykän saloihin ja taapero vielä häiritsee touhua. Uusi polvi saa hyvät opit alusta alkaen. Parhainta on kun pariskunta keskustelee keskenään kännykän kautta saman pöydän ääressä, vierailulla tuttavien luona.

Kerran otin valokuvan liiterin seinästä joka oli siis niin täys kalanpäitä että.Se isäntä leveili
siitä seinästä, ja minä kuvasta.
Huvinsa kullakin.

Kyllä ihminen on pikkusieluinen kun elämän tarkoitus on leveillä luontokappaleilla.

Kyllä minua ketuttais katsoa joka päivä sitä enkka ahventa seinällä. Onneksi se 1.6kg sai vapautensa. Hetken jo mietin, mutta tulin järkiini.

Sain 10 cm kokoisen kiisken. Pitääkö nyt ottaa se delfie?