Hyppää pääsisältöön
Kalastus.com
Etusivu
Keskustelu
Kalenteri
Galleriat
Kalaruoka
Kalastuksen ABC
Kalastusvideot
Kalastuslinkit
Kalastus ja hyvinvointi
Anonymous
14.07.2021 - 17:48
Keskustelualueet
Kaikkea kalastuksesta
Mainostus sallittu
Uutisia
Viritykset ja rakentelu
Raportteja kalavesiltä
Kalastusvideot
Uusimmat viestit 2h
Uusimmat viestit 12h
Uusimmat viestit 24h
Lisää uusi viesti
Kirjautuminen
Käyttäjätunnus tai sähköposti
*
Salasana
*
Luo uusi käyttäjätili
Pyydä uutta salasanaa
OMAT TIETONI
Muuta asetuksiasi
Muuta profiiliasi
Netiketti
Omat galleriat
Omat ilmoitukset
Foorumihaku
Kyllähän kalastus pääosin rentouttavaa puuhaa on tai ainakin pitäis olla. Mutta monella menee kyllä överiks ja suorittamiseks, mukaan lukien itselläni, jolle kahden vuoden melkein täystauko kalastukseen teki terää. Noi isoja kaloja jahtaavat livemiehet on varmaan monet semmosia, että tekis heillekin hyvää välillä hengittää ja huomata, ettei ne kalat siinä välissä mihinkään kadonnu.
Musta on surullista jos esim. 8 kg kuha ei tunnu enää miltään. Tommosen kalan kun saa, niin pitäis olla niin hieno ja raukee olo, ettei tee edes mieli kalastaa vähään aikaan. Vaan monet livemiehet heittää kalan takasin kuvien jälkeen ja alkaa heti ettiä uutta kalaa. Mitä enemmän laitteita, sen vähemmän kalastuksesta saa irti. Ne laitteet vaatii niin paljon huomiota, että ne hämärtää sen nautinnonsaannin ja rentoutumisen.
Komppaan täysin edellistä. Itellä 40v aktiivista kalastusta takana ja usean vuoden tauko tuli pidettyä. Nytkin vain ihan kevyesti siian ongintaa ja perheen kanssa kalastelua. Syksyllä ahvenen jigausta. Talvella muutama pilkkireissu, ennen niitäkin oli 50 talvessa.
Noita instagram tyyppejä kun seurailee, niin on kyllä aika kaukana nautinnollisesta kalastuksesta omilla standardeilla ainakin. On kypäräkameraa, dronea, veneessä pari kameraa, pari kolme kaikua ja siihen vielä somenäpyttelyt pitkin reissua. Jatkuvasti pitää miettiä miltä näyttää kameroista katottuna, että saa hyvän videon tubeen, josta tienaa ehkä muutaman kympin mainostuloja. Kannattaako? Vai olisko sittenkin kivempi vaan laittaa puhelin äänettömälle, ottaa minimimäärä tavaraa mukaan ja nauttia reissusta.
Kun herää ihmettelemästä nuoremman sukupolven käyttäytymistä, voi todeta tulleen vanhaksi. Tämä on täysin normaalia ja kautta historian ihmiset ovat aina taivastelleet nuorempien sukupolvien tapaa elää.
Tämän hetken nuoret eivät esimerkiksi arvosta omistamista ja omaisuuden haalimista samalla tavalla kuin vanhemmat sukupolvet. Työelämään aikansa tuhlaus ei ole samassa roolissa kuin aikaisemmin. Olennaista on se, että on kivaa. Näistä lainalaisuuksista huolimatta maailma on aina mennyt eteenpäin.
Onnellisuus tulee toisenlaisista asioista. Some Instagrameineen ja Tiktokkeineen on tärkeämpää kuin linnunlaulut tai vedenliplatus. Moni elää elämäänsä niiden kautta ja ovat tyytyväisiä, vaikka vanhemmat ihmiset sanovat mitä tahansa.
Somessa seuraajien määrällä mitataan menestystä tai onnen määrää, kun se on aikaisemmin ollut jotain muuta. Tämä heijastuu siihen, että esimerkiksi Helsingin Sanomien tämän päivän jutun mukaan moni urheilija ansitsee somellaan enemmän rahaa kuin itse urheilulla. Seuraajat = valtaa ja vallalla voi hankkia rahaa, jolla voi ostaa makkaraa leivän päälle.
Tämän vuoksi somessa on kalankuvia. Niitä ihmettelevät ovat pudonneet nykymenosta aikoja sitten pois. He voivat vaalia omaa elämäntapaansa, mutta nuoret elävät jo ihan jossain muussa maailmassa.
Se on kuitenkin fakta, että mitä enemmän ruutuaikaa ja härpäkkeitä vesillä, sen vähemmän rentouttavaa kalastus on. Sen oivaltaa varmasti moni tämän hetken nuori vanhetessaan. Somen ja jatkuvan ruutujen tuijotuksen suurin piikki on jo ohi ja yleisessä keskustelussa selvästi huomaa, että ihmiset kaipaa enenevässä määrin ihan muuta. Aikansa kullakin trendillä, kaikella on uutuudenviehätyksensä ja kun se kalutaan loppuun, niin ihmiset kaipaa uusia asioita. Ehkä kalastuksen laatu on se seuraava trendi ja isot livellä kalastetut kalat ei kiinnosta enää.
Sellaistakin tullut luettua, että ei maltettu lopettaa kalastusta ennen kuin klikkerissä oli tietty lukema täynnä.
Saman tyyliseltä suorittamiselta kuulostaa tuokin kuin somelle kalastaminen ja laittaa miettimään mahtaako olla kovin rentouttavaa loppupeleissä.
Kapitalistinen elämäntapa on tarttunut myös kalastukseen. Harrastajan on mitattava suoritusta samalla tavalla kuin muissakin elämän osa-alueilla. Paino, pituus, määrä. Näin on aina ollut ja nyt se on näkyvämpää somen vuoksi.
Kalastuspäiväkirjoja on täytetty ja kalastuksen onnistuvuutta mitattu samalla tavalla kuin nyt.
Rentouttavaa tai ei, sitä se vaan on. Jos se ei olisi mukavaa, tuskin kukaan sitä tekisi. Mielihyvä voi tulla veden liplatuksesta tai klikkerin napsutuksesta. Jokainen tehköön kuin tuntee hyväksi.
Ne on yleensä niitä nuoria tai kilpailuhenkisiä aikuisia, jotka ajattelee kalastusta noin suoritusmielessä. Kyllä moni ennenpitkää oivaltaa, että onko tässä mitään järkee, kun isoja tulee liukuhihnalta ruutua kyttäämällä, mutta mikään ei tunnu miltään ja päänsärky reissun jälkeen on entistä kovempi, kun ruutua tuijotellu niska jumissa koko päivän.
Oon miettiny omia kalastuksen parhaita hetkiä ja vaikka myöhemmin on tullu paljon paremmin ja isompia kaloja, niin kyllä ne parhaalta tuntuvat reissut on kaikkien näiden vuosienkin jälkeen ne onkireissut pikkupoikana. Sillon rentoutu luonnossa ihan eri lailla ja oli innoissaan muustakin kuin isoista kaloista. Nykyään yrittäny vähän palata tohon suuntaan ja saada kiinni siitä samasta fiiliksestä. Monen ison kalan jälkeen onkin reissu loppunu siihen tai lähes heti ilman suurempaa ahdistusta.
Komppaan edellistä. Tänään tapahtui mukava sattuma tyttären kanssa mato-ongella laiturilla. Hän sai pienen ahvenen onkeensa, jonka hauki vei mennessään. Minä hain virvelin ja muutaman heiton jälkeen hauki oli kiinni (noin 40cm). Päästettiin hauki kasvamaan. Tytölle ja itselleni loppuelämän aikainen mukava yhteinen muisto.
Suoritusilmiö on alkanut jo paljon aikaisemmin kuin kaikuluotainkalastus on tullut suosituksi. Katsot 2000 luvun alun teekkareiden kalakerhon vanhoja juttuja, niin siellä on laskettu kappaleet ja punnittu hauet samaan tapaan kuin nyt.
Osa vanhan liiton kalamiehistä kokee närästystä uuden kaikuluotainteknologian vuoksi ja haluaa olla muistuttamassa mielipidettään joka käänteessä.
Mikään maailman voima ei estä nauttimasta kalastuksesta juuri sillä tavalla kuin haluaa. Jos se tulee ruudun edessä, niin mikäs siinä. Tätä viestäkin näppäilen nyt kesäpäivän ratoksi ruudulta ja puhelimen räplääminen on tullut myös osaksi ihmisten rentoutumista siinä missä vaikka kalastus tai sienestys.
"Mikään maailman voima ei estä nauttimasta kalastuksesta juuri sillä tavalla kuin haluaa."
Itse koen olevani ansassa. Olen lopen kyllästynyt laitteiden kanssa räpeltämiseen, mutta toisaalta en osaa luopua melkein varmasta saaliista ja suurista kaloista.
Sama vaiva kalastusvaelluksilla kuvaamisen kanssa. Tympii kantaa painavia varusteita mukana ja tuhrata kuvaamisen kanssa ja sitten vielä uhrata hirveä aika editoimiseen, mutta jos tuota ei tee, tuntuu, että reissusta ei jää muistoja.
Jotenkin tunnen kuitenkin aina olevani muista sivussa. Muut keskittyvät tekemiseen, minä muiden tekemisen kuvaamiseen, vaikka itsekin tahtoisin enemmän tehdä. Mutta kun teen, niin sitten harmittaa, ettei tekemisestä jää muistoja.
Olen myös jonkin verran nettiriippuvainen. Usein käy niin, että vaikka netin selaaminen jo tympii, niin selaan silti. En tiedä, miksi en siirry tekemään jotain muuta, koska ei se netin läpyttelyä pitemmän päälle iloa tuo.
Myös kaljaa tulee juotua liikaa, vaikka tiedän, että kannattaisi lopettaa kuuteen, koska ei se nousu siitä enää jatku. Jotenkin on vain pakko juoda itselleen pöhnä, josta ei ole mitään iloa.
Kai olen tällainen riippuvainen persoona, jonka riippuvuudet toimivat omaa mielihyvää vastaan.
Se on ok livetää, mutta se pitäisi olla maksullista kuin useammalla vavalla uistelu. On saatu oikeus kalastaa, mutta oikeuttaako se luotaamaan vesistöjä liian tehokkaasti.
Itse koen olevani ansassa. Olen lopen kyllästynyt laitteiden kanssa räpeltämiseen, mutta toisaalta en osaa luopua melkein varmasta saaliista ja suurista kaloista.
Sama vaiva kalastusvaelluksilla kuvaamisen kanssa. Tympii kantaa painavia varusteita mukana ja tuhrata kuvaamisen kanssa ja sitten vielä uhrata hirveä aika editoimiseen, mutta jos tuota ei tee, tuntuu, että reissusta ei jää muistoja.
Jotenkin tunnen kuitenkin aina olevani muista sivussa. Muut keskittyvät tekemiseen, minä muiden tekemisen kuvaamiseen, vaikka itsekin tahtoisin enemmän tehdä. Mutta kun teen, niin sitten harmittaa, ettei tekemisestä jää muistoja.
Olen myös jonkin verran nettiriippuvainen. Usein käy niin, että vaikka netin selaaminen jo tympii, niin selaan silti. En tiedä, miksi en siirry tekemään jotain muuta, koska ei se netin läpyttelyä pitemmän päälle iloa tuo.
Myös kaljaa tulee juotua liikaa, vaikka tiedän, että kannattaisi lopettaa kuuteen, koska ei se nousu siitä enää jatku. Jotenkin on vain pakko juoda itselleen pöhnä, josta ei ole mitään iloa.
Kai olen tällainen riippuvainen persoona, jonka riippuvuudet toimivat omaa mielihyvää vastaan.
Tää on vähän kuin nykyajan nuoret kun käy keikoilla ja keikasta nauttimisen sijaan kuvaa keikan ja kattoo sitä jälkeenpäin. Ennenvanhaan tartuttiin hetkeen ja nautittiin tunnelmasta tilanteessa, se taito on monilla nykyään unohtunu. Silti keikoista jäi pääkoppaan muistoja, joista puhuttiin vielä kiikkustuolissa. Ja samaan tunteeseen, mitä esim. keikan aikana oli, pääsi vielä myöhemmin ilman mitään videoita ja puhelimia. Kuvaaminen tuo etäisyyttä asioihin, jätä mieluummin laitteet kotiin ja nauti hetkestä.
Yleisesti ottaen voin ikäisekseni aika hyvin, pystyn käyttämään vielä kalassa, yksinkin.
En vielä tarvitse apua.En henkistä, enkä fyysistä.
Ihan oikein, silmälaput ja korvatulpat samalla metsästäjille, ampukoon summassa, saattaapi jottain saalista saada... Lisä luvilla saa tihrustaa lappujen alta tai höllätä tulppaa. Mutta auta armias jos kohteensa näkee ennen laukausta, niin linnaanhan semmonen pitää viiä...
Varsinainen ruudun tuijotus ei mielestäni ole ongelma, vaan loputon informaatiotulva, jonka kännykkä tarjoaa. Pääkoppa saa koko ajan uutta ärsykettä sen kautta ja kun siihen on tottunut, voi olla vaikea päästä irti siitä, koska mieli halajaa jatkuvasti uusia ärsykkeitä.
Olen itse huomannut, että Facebook on pahin. Uutta tuleee koko ajan ja scrollaamalla voi tuhlata vaikka koko päivän päämäärättömään selaamiseen. Algoritmit ovat taitavasti rakennettu. Kuten myös yllä oleva kaveri totesi, huomaa joskus itse havahtuvan tyhjyyteen.
Lehdet ja harrastussivut ovat toinen juttu, koska sisältöä on rajallisesti tarjottavana ja ne tarjoavat jonkin päämäärän, mitä Facebook ei tarjoa lukuunottamatta joitakin ryhmiä.
Koska kaikki on kännykässä aina parkkimaksusovelluksesta nettipankkiin, on myös koukuttavat somet hipaisun päässä.
Kaikuluotaimen tuijotusta vesillä en lue samaan kastiin kännykän kanssa, koska sillä on vain yksi päämäärä eli löytää kaloja. Se on ikään kuin virtuaalinen koho mato-ongella.
Olen kokeillut lomien ja toisaalta tiukkojen myös työrupeamien aikana paastota somesta. Tuntuu, että olen ollut aavistuksen keskittymiskykyisempi silloin. Lehdille ja kalajutuille olen antanut sijaa, mutta päämäärättömästä selaamisesta olen yrittänyt saada taukoa. Jos en ole pystynyt perustelemaan itselleni sitä, miksi olen jossain somessa tietyllä hetkellä, olen varmasti tuhlannut aikaani joltain järkevämmältä tekemiseltä.
Kun mikään ei riitä.
Nykyihminen somettaa, livettää, sähköpyöräilee, maastopyöräilee, popsii hormooneja ja nostaa punttia, suorittaa joka hetki... mitä ikinä hänelle mainokset syöttävätkin...
Onko kaikki tuo ryntääminen vain korvausta pelolle ja riittämättömyyden tunteelle?
Nykyihminen somettaa, livettää, sähköpyöräilee, maastopyöräilee, popsii hormooneja ja nostaa punttia, suorittaa joka hetki... mitä ikinä hänelle mainokset syöttävätkin...
Onko kaikki tuo ryntääminen vain korvausta pelolle ja riittämättömyyden tunteelle?
Ja myös pakenemista todellisuudesta. Sääliksi käy kun vanhemmat viihdyttävät pieniä lapsiaan leikkipaikalla syventymällä kännykän saloihin ja taapero vielä häiritsee touhua. Uusi polvi saa hyvät opit alusta alkaen. Parhainta on kun pariskunta keskustelee keskenään kännykän kautta saman pöydän ääressä, vierailulla tuttavien luona.
Nykyihminen somettaa, livettää, sähköpyöräilee, maastopyöräilee, popsii hormooneja ja nostaa punttia, suorittaa joka hetki... mitä ikinä hänelle mainokset syöttävätkin...
Onko kaikki tuo ryntääminen vain korvausta pelolle ja riittämättömyyden tunteelle?
Luultavasti korvausta elämän tyhjyydelle. Onnellinen ihminen, joka on löytäny elämänsä polun ja päämäärän tekee vähemmän ja saa silti paljon enemmän irti elämästä kuin semmonen, joka ryntää kaikkialla koko päivän, että kerkii "kokemaan mahdollisimman paljon". Ei se tekemisen määrä vaan se, että sä olet mukana siinä mielen tasolla sillon kun teet jotain.
Toki somen vaikutusta ei voi väheksyä. Ihmiset laittaa sinne vaan elämänsä huippuhetkiä ja se saa aikaan harhaluulon, että kaikilla muilla on kivaa kokoajan ja mun elämä on vaan tämmöstä, vaikka tosiasiassa kaikilla muillakin on huonot hetkensä. Niistä ei vaan kukaan laita someen mitään, vaikka ne täyttäis 90% päivästä.
Nykyihminen somettaa, livettää, sähköpyöräilee, maastopyöräilee, popsii hormooneja ja nostaa punttia, suorittaa joka hetki... mitä ikinä hänelle mainokset syöttävätkin...
Onko kaikki tuo ryntääminen vain korvausta pelolle ja riittämättömyyden tunteelle?
Ja myös pakenemista todellisuudesta. Sääliksi käy kun vanhemmat viihdyttävät pieniä lapsiaan leikkipaikalla syventymällä kännykän saloihin ja taapero vielä häiritsee touhua. Uusi polvi saa hyvät opit alusta alkaen. Parhainta on kun pariskunta keskustelee keskenään kännykän kautta saman pöydän ääressä, vierailulla tuttavien luona.
Pari kertaa nähny kun ilmeisesti pariskunta on ravintolassa syömässä ja toisen kanssa juttelun sijaan näpyttelee puhelinta. Mä heittäsin tommosen heti pellolle. En ymmärrä miten joku voi laittaa oikean livehuomion somehuomion edelle. Somehuomio on kaukana siitä mitä oikea huomio, ei anna läheskään niin paljoa eikä ole täyttävää. Joku esim pieni jutusteluhetki kaupan kassan kanssa on paljon antavampaa kuin tuhat sometykkäystä.
Ei ole tarvinnu valokuvilla leveillä.
Tuolla on rivi kalanpäitä tallin seinäällä jos jollekin on epäselvää osataanko meijän lahukassa kalastaa.
Kerran otin valokuvan liiterin seinästä joka oli siis niin täys kalanpäitä että.Se isäntä leveili
siitä seinästä, ja minä kuvasta.
Huvinsa kullakin.
Tuolla on rivi kalanpäitä tallin seinäällä jos jollekin on epäselvää osataanko meijän lahukassa kalastaa.
Niin se tekniikka kehittyy, sillä ennen oli tallin seinä, mutta nykyisin Facebook, instrarammi, tai mitä sitä nyt onkaan.
Itsekin ole vielä seinä- sekä valokuvatasolla.
Kyllä ihminen on pikkusieluinen kun elämän tarkoitus on leveillä luontokappaleilla.
Ison saaliskalan täytättäminen? Juu vai ei?
Sanoisin, että yäks...
Kyllä minua ketuttais katsoa joka päivä sitä enkka ahventa seinällä. Onneksi se 1.6kg sai vapautensa. Hetken jo mietin, mutta tulin järkiini.
Mä otan nykyään delfien aina ison kalan kanssa, niin niitä kuvia on sitten kiva katsella kiikustuolissa.
Sanoisin, että yäks...
Ei oo oikein nykyaikaa ainakaan nuoremman polven elämässä. Muutama kuva ja kala vapauteen. Sain keväällä Se toutaimen, mutta hetken ihmeteltyäni en voinu tappaa kalaa, oli uskomattoman kaunis vanha kala, ei semmosta voinu tappaa edes virallisen Se:n vuoksi. Nyt ennätys jäi saamatta virallisesti, mutta pari kuvaa jäi muistoksi ja paljon parempi fiilis kun noin hieno kala pääsi jatkamaan eloaan.
Kukin tyylillään toki. Onhan se hienoa kun olohuone on sistustettu delfieillä.
Sain 10 cm kokoisen kiisken. Pitääkö nyt ottaa se delfie?
Sivut
Lisää uusi kommentti