Kalastus Vanajalla
15.01.2010 - 17:42
huvikseen koitettiin madetta tänään kaverin kanssa ja noin 1h ja 4 sopivan kokoista 0.7-2.4kg pienin otettiin ja siitä soppa vaikka en yleensä vanajan kaloja syö. mutta jos sitä kerran vuodessa. ei kait siihen vielä kuole ? ja mausteita niin paljon ettei maistu vanaja. ja päälle runsaasti olutta! eli kyllä vanajassa ainakin jotenkin madetta on nyt liikkeellä.
Moi,
Okei kiitos vastauksesta. Taitaa olla sitten seuraavan kerran ensivuonna made pilkille.
Kyllähän niitä mateita saa myös kudun jälkeen kutupaikan liepeiltä syötillä. Joskus kun ei itsekään tiedetty Vanajan madesesongin ajankohtaa, saatiin 23.2 2 kpl pienehköjä mateita Ruskeenkärjestä.
Vanajanselkä on yleisesti ottaen vahvassa jäässä, mutta varottaviakin paikkoja löytyy sieltä täältä. Viime viikolla pilkillä käydessäni jää oli lumeton ja jään pinta harmaan ja luotettavan näköistä. Pari paikkaa osui silmääni jossa jää oli aivan tummaa, se epäilytti enkä mennyt siihen kohtaan reikää tekemään ahventen toivossa.
Eilen liikuin samoilla seuduilla, lunta oli jäällä kymmenisen senttiä. Muutaman edellisen yön kova pakkanen on vahvistanut jääkerrosta, niin luulin. Aivan sattumalta kairasin reiän oletettavasti viime viikolla näkemääni tummaan laikkuun. Jää oli siinä aivan höttöä ja reikä syntyi muutamalla kierroksella. Vahvuutta sohjojäällä oli enemmän kuin ympärillä olevalla teräsjäällä.
Varmaan olisi kestänyt vielä kelkkaa tai mönkijääkin joita jäällä nyt näkyy liikkuvan, mutta seuraavan kerran kun lauhempi jakso tulee ja lumet sulavat pois, niin paikka voi muuttua hetkessä vaaralliseksi. Eikä varmasti ole ainut vastaavanlainen paikka selällä.
Ykköskaloja taas ja silppua tarjolla. Kaiken hiljaisuuden keskellä kauden isoin ahven Tyrvännöstä 755g ja 38cm kaksi 400g-300g sen kaveriks ja muut ihan silppua. Torstaina mennään taas. Kireitä kaikille
Olin tossa viime viikolla vanajanselällä pilkillä ja auto huristeli jäälle jostain päin tokeensuun lahtea. Kysymys kuuluukin mistä päin autolla pääsee jäälle vai onko kyseessä mökkiläinen?
Tuskin enää hirveesti kannattaa autolla selällä ajella. Jäätä on muutenkin parikymmentä senttiä ohuempaa kuin normaalisti ja näillä keleillä heikkenee nopeasti.
Ykköskaloja taas ja silppua tarjolla. Kaiken hiljaisuuden keskellä kauden isoin ahven Tyrvännöstä 755g ja 38cm kaksi 400g-300g sen kaveriks ja muut ihan silppua. Torstaina mennään taas. Kireitä kaikille
Paljonko oli Tyrvännön puolella jäätä versus esimerkiksi Lammassaaren toisella puolen, Hirvisaari, Hamakarinkari.
Ei ole kerinnyt käymään kalassa, kun olin reissussa viis päivää. Jospa sitä kerkeisi 1-2 päivänä käymään tällä viikolla Vanajalla.
Jäillä noin 4,5 tuntia, melkoisen vilakkaassa tuulessa. Puolen päivän aikaan puuskissa noin 13 m/s ja tuosta vielä puuskatuuli kiihtyi parin tunnin sisällä.
Aika varovaisella otilla oli. Suurimmat 425, 410, 325 g, 5kpl 100-150 g välissä ja jokusen pienemmän otin siivottavaksi, silppua tungin takaisin avantoon.
Lumi on painunut ja hyvä siellä on kävellä. Plussalla oli tänään, tuuli oli tänään kova lännen ja pohjoisen välistä, pisti kelin vilpoiseksi.
Verrattuna vajaan kahden viikon takaiseen, jäätä oli tullut lisää. sinne missä lumi oli painunut, 2-5 cm, on vetistä lunta, on päässyt pienetkin pakkaset vaikuttamaan jäähän. 33-36 moran kierrosta, yhdessä paikassa jäätä oli 40 kutostuuman moran kierrosta noin 36 cm.
Tämä hirvisaaren hamarin puoleisella puolella, toisella puolen jäätä oli 31-33 moran kierrosta, eli vaihtelua on. Puisniemestä noin 100 metriä selälle päin, jäätä oli 31 moran kierrosta.
Vesi on näköjään laskenut kahden viikon takaisesta, kun Hirvisaaren kärjestä noin 150 metriä Lammasaarta päin, iso kivi on tullut esiin (ei näy karttasovelluksessa).
Kaksi kertaa kävin loppuviikosta yrittämässä. Keuhkoputkentulehduksen jälkeen olis saanut olla menemättä. Melko raskasta kulkua, kun lunta on niin paljon ja vettä vielä alla. Pelkkää silppua tuli molemmilla reissuilla. Aralla syönnillä
oli, jäätä edelleenkin on todella hyvinkin ja kalojakin näkyy kaiussa, mutta torstai varsinkin oli todella hiljainen päivä. Eilen sunnuntaina sentään hauki kävi viemässä ottipelin menessään, että sai edes pahan mielen aikaiseksi :)
Nyt jo lupasin, että jos tulee niin paljon lunta lauantaina, kun on luvannut, niin en varmasti lähde rämpimään, ennenkuin mies on kunnossa varmasti.
Kireitä kaikille.
Eilen kävin 5,5 tuntia, aika heikkoa oli, 2kpi 150-180 g väliin, pari noin 100 g ja 6 kpl, 40-50 g välillä. Kymmenkunta ahventa otin pannulla paistettavaksi
Silppua tungin takaisin muutaman kymmenen. Ei vaan isompaa kalaa löytynyt, noin 6, km lenkin kävin heittämässä. Jos tuosta vielä tulee lisää lunta, niin alkaa olla raskasta kävellä, ei jalka enää nouse entiseen malliin.
Eilen jäillä klo 10-14.15, aika heikkoa oli. suurimmat reilu kakssatanen, noin 150 ja 100 g Sillpua tuli ehkä reilu parikymmentä. Menin hirvisaaren ympyrystöä kiertämään. Lunta jäällä noin 5- 10 cm, ja joissain paikoissa noin 15 cm, kun tuuli oli kasannut kinoksiksi. Jäätä oli tullut lisää noin 2 cm hirvisaaren ympärystöön hamarin puolella jäätä oli keskimäärin 36-38 moran kierrosta. (noin 32-34 cm). Petäyksestä noin 400 metriä hirvisaareen päin oli 34 kierrosta jäätä, noin 30 cm. Pientä vaihtelua on jäätilanteen suhteen, jää on pääasialiisesti rakenteeltaan "kuivaa" teräsjäätä..
Petäyksessä oli pilkkikisat ja Leppäluodon puolelta ja siitä Ástinkiin päin, olivat saaneet kisassa yli puolen kilonkin ahvenia. Eli varmaan kannattaa ruveta siirtymään tuonne Leppäluodon puolelle kokeilemaan ja siitä tuonne Astinkiin/'Lusille päin. Seuraavan kerran kokeiilemaan ens viikonloppuna. Huhtikuulle pilkitään vielä, olisko siinä noin kuukausi.Siitä eteenpäin riippuu paljon keleistä Tuili pieni lumikerros suojaamaan jäätä, kestää plussapäiviä suojaten alla olevaa jäätä,, sitten kun menee plussalle ja yöpakkaset jää pois, jos vielä ropsauttaa taivaalta vettä, ,niin aika nopeasti tuo jää rupeaa hupenemaan,
Näinkö on?
Petäyksessä oli eilen perinteiset Espoon liikennelaitoksen pilkkikisat. Yli puolen kilon ylityksiä oli kisassa, syönti varovaista, mormyskaa ja survaria, itellä suurin 395 g. Mukava pilkkipäivän.
Jokohan vanajalla on potkukelkkakelit
Jokohan vanajalla on potkukelkkakelit
Paljon on vielä lumisia laikkuja, kyllä nekin kohta lähtee. Tyrväntöön on tehty luistelurata, sitä pitkin pääsee astinkiin asti.
Tänään ei oikein lähtenyt, lähteminen jäi klo 1, ku starttasin pihasta.. 6.5 km lenkin heitin ja lähdin takaisin ajelee tyrvännöstä klo 16.10.
Kalaa ei oikein löytynyt, keli oli plussalla, mutta keli tosi tuulinen. Liukesteet kannattaa olla kengissä, on välillä aika livakoita paikkoja. Jäätä oli ns. heikoimillaan 35 moran kierrosta, noin 31 cm.
Keskimäärin 35-38 kierrosta. Löytyi myös 40-42 kierroksen paikkoja sekä sitten 46 ja 50 moran kierrosta. 46 kierroksen paikassa, oli ensin valkeata jäätä noin 8 cm ja loput terästä, 50 kierroksen paikassa oli noin 15 cm valkeata jäätä ja loput noin 30 cm teräsjäätä. Kutostuuman mora expertin kierre meni jäähän, joten valkeata jäätä ja vahvempaa teräsjäätä yhteensä 45 cm.
Vaihtelua on jään paksuudessa, ensin oli 35 kierrosta, kun meni noin 7 metriä eteenpäin jäätä oli 40 kierrosta.
Ei paljon ahvenilla juhlittu, yksi noin 170 g ja toinen siinä 150 g, 100 g ja pienempiä noin 70-g ahven pullautti suustaan noin 7 cm sulaneen kuoreen, jossa oli pyrstöosa vielä sulamatta. Päättelin, että iskupäivät ollut to-pe akselilla, jolloin ahvenet ovat santsanneet. Tänään oli aika heikolla otilla, silppukaan ei napannut kuin hetkittäin, varmaan kelikin vaikutti paljon.
Aika hengetöntä oli sunnuntainakin. Vettä oli jäällä isoina lätäköinä, 0,5-25 mm syvyydellä. Yöllä kävi hieman pakkasen puolella, joten ovat varmaan jäätyneet. Oli vielä isohkoja alueita jossa oli lunta jään päällä 2-4 cm syvyydellä, mm. Hirvisaaren vierustalla Hamarin puolella.
Miten mittasit tuon puolen millimetrin veden syvyyden?
Miten mittasit tuon puolen millimetrin veden syvyyden?
noin 5-25 mm, oli lipsahtanut 0 eteen.
Pari reissua Vanajalle tänä talvena. Heikkoa oli otti molemmilla kerroilla, yhteensä 11 ahventa. Toisen reissun suurin tosin liki puolikiloinen. Sama juttu koko talven , ei ole ollut muuallakaan kuin pari syöntipäivää, muuten on tullut bongailtua toinen toistaan paksumpia viivoja kaiun näytöllä. Hupia toki sekin.
Parikolme viikkoa kautta jäljellä, sattuiskohan siihen vielä syöntipäivä.
Sateiden ja rännän tulemisen jälkeen, vettä ja sohjoa lilluu jään päällä paljon. Yöpakkanen jämäyttää jään päällä lilluvat lätäköt.
https://www.ilmatieteenlaitos.fi/saa/hattula/tyrv%C3%A4nt%C3%B6
X kyllä vielä syöntipäiviä tulee, ahvenet rupeaa tankkaamaan kuoretta etc. ja valmistautuu kutupuuhiin.
Huomenna mennään. Tyrväntö kutsuu. Onko muita menossa, marcello ainakin..??
Kireitä kaikille.
Pitää yrittää kammeta jäille vkoloppuna. Vettä näyttää vihmovan lauantaina aika lailla, sunnuntaina lunta ja räntää. Hyvä, että on yöpakkasta luvassa alkuviikosta, jatkaa kautta.
Kyllä sen kauden jatkumisen pitkään alunperin luvatun pakkasviikon takia saa unohtaa kun lykkää 30 cm lunta eristeeksi sunnuntai-maanantai aikana ja sinne alle jää hautumaan tämän hetkiset sohjot ja muutenkin pinnasta jo sulamaan alkanut jääkerros. Sitten kun seuraavat lämpökelit sulattaa uuden lumen siihen vielä lisäksi sateista tai kunnon kevät aurinkoa niin puhutaan päivistä että 30-40cm jää on turvallista enää kulkea
Kyllä sen kauden jatkumisen pitkään alunperin luvatun pakkasviikon takia saa unohtaa kun lykkää 30 cm lunta eristeeksi sunnuntai-maanantai aikana ja sinne alle jää hautumaan tämän hetkiset sohjot ja muutenkin pinnasta jo sulamaan alkanut jääkerros. Sitten kun seuraavat lämpökelit sulattaa uuden lumen siihen vielä lisäksi sateista tai kunnon kevät aurinkoa niin puhutaan päivistä että 30-40cm jää on turvallista enää kulkea
Ei kerry lumi jäälle. Pakkaslumen vie tuuli mennessään.
Joten vahvistumaan päin on jäät.
Tänään en jäänsulamistakaan tai pehmentymistä isomman havainnut.
Enkä isommin kalojakaan.
Jos luvatut sateet tulevat niin aivan varmasti on tiistaina lunta jäällä sen verran että ei ole liikkuminen mukavaa ja jäätä ei tule yhtään lisää 5 asteen pakkasilla eikä edes kympin pakkasella. Kyllä se jää tulee nopeasti puikolle menemään kun aurinko taas lämmittää, varsinkin kun vanajallakin jäästä on vajaa puolet kunnon teräsjäätä mikä sulaisi hitaammin, toinen puoli on talven aikana enemmän tai vähemmän jäätynyttä loskaa
Ennusteet vaihtelee foreca ennustaa kunnon lumisadetta ja ilmatieteenlaitos maltillisempaa ennustetta.
https://www.ilmatieteenlaitos.fi/saa/hattula/tyrv%C3%A4nt%C3%B6
https://www.foreca.fi/Finland/Hattula/Tyrvanto
Maanantaille luvassa 5 m/s keskituulta ja puuskissa 9-10 m/s. Joten tuuli kuljettelee lunta.
Vanajalla mm. hamarissa, hirvisaaren ja lammassaaren luona on hyvää teräsjäätä aika paljon jään paksuudesta, noin 70-80 % hyvää terästä ja loput sitä heikompaa.
Petäyksen salmea ja varsinkin siitä näkyvän kiviriutan viereltä (petäyksen saunan ranta) ei kannata kävellä, kun siinä rannassa lähde pulppuaa. Pikkuhiljaa virtaukset voimistuu ja Petäyksen salmi rupeaa muutenkin aukeamaan, kun mennään kevättä kohti.
Jäillä noin 9.30-14. Aika vaikea päivä. suurin oli noin 200 g, 2 kpl noin 150 g ja 3 kpl noin 100 g, sitten noita 60-80 g muutama ja pieni määrä silppua. Noin 5,5 km lenkin heitin. Keskituuli oli 5 m/s ja puuskissa 10-12 m/s.
Jäällä hyvä kävellä, ei ole vettä jäällä, oli kuin ns. asfaltilla kävelisi (kova jään pinta, loskasta ei tietoakaan). Kuitenkin liukuesteet kannattaa pitää kengissä, on aika livakka jään pinta.
Kelit ja syönti vaihtelee kuin bensan hinta.
Varmaan tuo tuleva lumisade on hyväksi ja sen jälkeen tulevat yöpakkaset., kovahko puuskatuuli kuljettelee lunta pitkin jäätä ja kinostelee. Kuitenkin sinne tulee jonkunmoinen jäätä suojaava lumikerros ja yöpakkaset viimeistelee.
Ilman suojaavaa lumikerrosta, näillä jään paksuuksilla, aurinko ottaisi kiinni paljaaseen jään pintaan aika tehokkaasti ja menisi teräsjääkin suhtkoht nopeasti puikoille. Jos sattuu vielä ruilauttamaan taivaalta rummuttavaa kevätsadetta, niin olisi jäille näille kuolinisku. Seurataan tilannetta.
Saa nähä, jaksaako kammeta huomenna jäille,
Kiva lukea noita marcellon kalajuttuja, vaikka itse pilkin Uudellamaalla.
Eli olosuhteet oli samat, mutta kalat tulee enimmäkseen kattelee pilkkiä, vaikka käyttää tapsi-, ketju tai tasapainopilkkiä, mutta pari 25cm ahventa iski tasurin värikoukkuun, silppua sitten muilla, mutta varovaisia olivat.
Sivut
Lisää uusi kommentti