Kalastus Vanajalla
15.01.2010 - 17:42
huvikseen koitettiin madetta tänään kaverin kanssa ja noin 1h ja 4 sopivan kokoista 0.7-2.4kg pienin otettiin ja siitä soppa vaikka en yleensä vanajan kaloja syö. mutta jos sitä kerran vuodessa. ei kait siihen vielä kuole ? ja mausteita niin paljon ettei maistu vanaja. ja päälle runsaasti olutta! eli kyllä vanajassa ainakin jotenkin madetta on nyt liikkeellä.
Viikolla jäi pilkkimiset, eilen illalla tulin reissusta. Tänään kävin 1,5 tuntia pikapistolla Hattulanselällä kuskaamisten välissä. Reilu kilo ahventa, suurimmat 100-150 g, miinuksena hauki vei super-ässän. Ahventen vatsoista löytyi sulamisvaiheessa olevia ja sulamattomia kuoreita sekä salakoita, joten ajolla ovat olleet.
Kerkeen iskee siivotut ahvenet pannulle ja paistaa, lähtee seuraavalle kuskaamiskierrokselle. Jäätä tuossa kohtaa missä kävin 30-37 moran kierrosta noin 27-34 cm, jää on vielä OK, jonkun verran jään rakenne pehmentynyt, jään pinta on tällä hetkellä kuin "asfaltilla" kävelisi. Niinkuin isolla Vanajallakin, jään paksuudesssa on vaihtelua lyhyelläkin matkalla. Viime viikonloppuna löytyi Hattulanselän alueelta 44 cm paksuimmillaan jäätä (virtaamattomalta paikalta), joten vaihtelua on.
En menisi enää kuitenkaan Varassaren taakse Poransaaren puolelle haahuilemaan virran vaikutusalueelle.
Huomenna pidempi pilkkipäivä, ellei tule jotain kissanristiäisiä esteeksi.
hyvä marcello! yks harvoista joka jaksaa laadukkaita raportteja tänne kirjottaa!
Jäillä klo 10-16, lähivesillä kävin. Jäätä pilkkipaikoilla noin 30 cm, ihan hyvälaatuista vielä on, lupailee vielä ennusteiden mukaan yöpakkasta ensi viikolle -1-5 c. Ensi viikolla on vielä aika tuulista, kovaa puuskittaista tuulta, joten viilentää jään pintaa.
Avoimia reikiä on paljon, mitä koplata. Pari noin 300-350 g ahventa otti pyytöön, joten kokeliin kyttäyspilkintää, samoja reikiä, mitä oli ristiin rastiin alueella, kävin kymmeniä kertoja lävittse, oletuksena oli, että jossain kohti osuu ajolla oleva ahvenparvi. Tällä kertaa taktiikka ei toiminut, silpun seasta tuli hieman isompia yksittäisiä.
Jotain tuli kuitenkin pannulle asti. Silppua tuli muutaman kymmenen, jota tungin takaisin. Kalakaveri lähti pois klo 14, itse jäin vielä klo 16 asti kokeilemaan.
Tulihan tuota vitosen lenkki käveltyä, Tuli sahattua ristiin rastiin valmiiden reikien välillä, niitä riittää, ei tarvitse kairaakaan kantaa mukanaan.
Oletuksena on, että jäät kestää vielä muutaman viikon pilkkikunnossa ja sen jälkeen alkaa kausi olemaan lopussa, seurataan kelejä, miten kevät etenee ja lyheneekö pilkkikausi.
Samanlailla tein, eli jätin kairan kotiin ja kiertelin vain vanhoja reikiä. Huomasin että kaikista isoimmat reijät, jotka oli kuin 12 tuuman kairalla tehty, koska olivat laajentuneet niin paljon veden valuessa jäältä reikään, niin antoi parhaiten kalaa. Isot olivat myös liikkeellä. 800g kaloja tuli useita. Paras syönti oli keskellä päivää ja seuraava piikki, hämärässä 17 aikoihin. Päivällä kalat oli välivedessä ja illalla syvällä aivan pohjassa kiinni.
Oli mulla kutostuuman mora ahkiossa mukana, päivän aikana tein uusia reikiä max 5 kpl. Sen verran reijitetty on Hattulanselän alueella, ei tarvitse kairaa kantaa mukana. Yöpakkasen jäljiltä, saapi reijät polkasemalla auki.
Samanlaisia kokemuksia jäiden vahvuudesta ja kunnosta kuin Marcellolla lauantain osalta. Jos samanlaiset säät jatkuvat kuin menneellä viikolla, pilkkisesonkia on jäljellä noin kaksi viikkoa. Pienemmillä varjoisilla lammilla (joissa ei ole virtauksia) voi olla kolme viikkoa.
Itse sain lauantaina noin 1,5kg otettavia. Isoin, noin 700g painoinen, on omalta osaltani viimeisen viiden vuoden ajalta suurin pilkkiahven. Toinen yli 500g painoinen pääsi karkuun, kun pilkki tökkäsi avannon reunaan. Heilutti vain eviään tervehtien hienosta kalakohtaamisesta. Kuukausi sitten samalta alueelta vieläkin isompi pääsi karkuun avannon reunalta, kun heikkolaatuinen pikalukko meni suoraksi.
Itse sain lauantaina noin 1,5kg otettavia. Isoin, noin 700g painoinen, on omalta osaltani viimeisen viiden vuoden ajalta suurin pilkkiahven. Toinen yli 500g painoinen pääsi karkuun, kun pilkki tökkäsi avannon reunaan. Heilutti vain eviään tervehtien hienosta kalakohtaamisesta. Kuukausi sitten samalta alueelta vieläkin isompi pääsi karkuun avannon reunalta, kun heikkolaatuinen pikalukko meni suoraksi.
onko tapahtumat isolta selältä ?
Petäyksen suunnalta menin jäälle.
Petäyksessä taas päivystämässä lauantaina. Lumen peittämillä alueilla oli hiljaista, mutta valoisilla paikoillla yllättävänkin vilkasta liikettä verrattuna viime viikkoihin. Silppua olis saanut taas vaikka kuinka paljon. 4-5 ahventa välillä 500g - 300g loput 200g sia n. 4kg otin mukaan. Erikoinen syönti oli, kun aiemmin meni yhdellä ja samalla jigipilkillä tuli kaikki kalat, niin nyt sai 1-2 yhdellä ja sitten kun vaihtoi pilkkiä, niin siihen iski kovastikin, mutta taas parin jälkeen piti vaihtaa pilkkiä. Tietenkin taas se isoin kävi avannon pinnalla kurkkaamassa ja siinä irti enkä ehtinyt napata sitä jäälle Jäätä oli 28cm - 25cm aika lailla ympäri Petäystä. Ensi viikonloppuna vielä mennään koittamaan ainakin sen jälkeen voi olla vähän niin ja näin, mutta onneksi ensi viikolle on ainakin yöpakkasia luvattu, niin ne ainakin pitää jäät.
Kireitä kaikille..!!
Yöpakkaset ei nouse niin kovaksi, mikä oli edellinen ennustus, hieman tihuttaa vettä ja lämpötilat nousee. Olen ruvennut tarkastelemaan säätiloja myös norjan metereologian laitoksen sivuilta, voi verrata forecaan ja ilmatieteenlaitoksen ennustuksiin. Parisen viikkoa kestää jäät ja tuurilla 3 viikkoa pilkkikunnossa vanajalla.
https://www.yr.no/nb/v%C3%A6rvarsel/daglig-tabell/2-633532/Finland/Egent...
Yöpakkaset ei nouse niin kovaksi, mikä oli edellinen ennustus, hieman tihuttaa vettä ja lämpötilat nousee. Olen ruvennut tarkastelemaan säätiloja myös norjan metereologian laitoksen sivuilta, voi verrata forecaan ja ilmatieteenlaitoksen ennustuksiin. Parisen viikkoa kestää jäät ja tuurilla 3 viikkoa pilkkikunnossa vanajalla.
https://www.yr.no/nb/v%C3%A6rvarsel/daglig-tabell/2-633532/Finland/Egent...
Eli naistenpäivän kunniaksi 8.3. mennään vielä ulkoruokintaan ainakin..??
Ennen jäiden lähtöä tulee vielä kylmempi viikko, joka viivästyttää kevään etenemistä. Nähtäväksi jää, että tuleeko tämä kylmempi viikko kestävän jään aikaan vai vasta heikkojen jäiden aikaan. Itse ennustan, että saattaa tulla vielä 10-20cm lumimyräkkä ennen kesän tuloa.
Kolmes kuukaudes ehtii vielä tulla mitä vaan. Kesä ei ala vielä pitkään aikaan.
Ei kesä ala joo, mutta täällä etelä rannikolla on nytkin +6c ja täysin lumetonta. Jäätä on on ainoastaan sisälahdissa. Se on viikonloppuna vene veteen. Täys kevät on päällä ja linnut laulaa.
Torstaina sitten viimeistellään jäät tältä kaudelta. Reilusti yli 10astetta aurinkoa pilvettömältä. Se on soronoo silloin.
Tuttu oli käynyt Hattulanselältä aamupäivästä iltapäivään tänään. Aamupäivästä vanhat reijät oli yöpakkasen jälkeen jäätyneet niin kovaks, ei polkasemalla auenneet, piti mennä autolle takaisin ja hakea kaira, sai reijät auki. Tänään kerkesin vasta 17.30 pyörähtämään lähivesillä, läksin 18.30 pois. 1 noin 100 g ahven, 2* krt noin 80 g ja 1 noin 40 g ahven ja muutama töny. Pilvetön taivas, niin vetää pienelle pakkkaselle yöllä.
Jäätä kyllä riittää vielä viikonloppunakin. ei nämä lähipäivien lämpöasteet ja auringonpaiste, vaikka nouseekin sinne lähelle +10 c välillä vie jäitä heti pois, myös kova puuskittainen tuuli viilentää jään pintaa.
Varassaaren ja ja vastapuolella olevan kaislikon väli, heti sen takana on isohko sula-alue muodostunut, virta pyörähtää siinä salmen suulla, siihen ei kannata mennä enää.
Kelit vaihtelee kuin bensan hinta, yöllä kävi nollan alapuolella ja aamuyöstä rupesi tulemaan räntää ja vettä. Tuttuni käy tsekkaamassa tilanteen hattulanselällä, onko kala syännillään tänään, vanahan liiton pilkkijä, hän on lähempänä kasikymppiä kuin seitsemääkymppiä.
Aika pirun tuulista lupailee, ei jäillä mikään kesäkeli ole, joutuu laittamaan kerroksia päälle, ettei vilu yllätä.
Eiköhän parisen viikkoa vielä pilkitä, kun liikkuu järjellä
Tulevana viikonloppuna kelistä riippumatta pääsee pilkille. Todennäköisesti myös 1½ viikon päästä olevana viikonloppuna, jos säätilan muutos pitää paikkansa (yöllä pientä pakkasta 1-5 astetta ja päivällä nollassa tai pari astetta plussalla). Toisin sanoen ensi viikolla kevään eteneminen pysähtyy.
Nyt on ennusteissa hyvä kylmä jakso tulossa maaliskuun lopulle. Saattaa vetää jo tulevana viikonloppuna aukeavat selät uudelleen kiinni.
Tämän viikon kun jaksaisi pysyä kannessa,mutta siltähän tuo näyttää 10asteen lämmöt usempana päivänä niin puikoilla on ja ukkoa menee läpi. Mutta sitten kylmenee tulee lunta ja jäätä lisää.
Ainakin lunta tulee, tuskin jäätä.
Lähivesillä tuli pyörähdettyä klo 16.30-18, neljä sinttiahventa, joten ei ollut iltasyönnin paikka.
Lunta, joka sataa märkänä/räntänä, ennusteiden mukaan, märkää lunta tulisi 15-20 senttiäkin.
Taitaa kausi loppua viimeistään reilun viikon päästä viikonloppuna.
Minkä vuoksi?
Sen vuoksi, että jäillä on astumavaara.
Tää vuosi on samankaltainen ku 2014
https://www.hameensanomat.fi/kanta-hame/katoava-luonnonvara-144759/
https://yle.fi/a/3-7163324
28 cm jää meni lyheni 10 sentillä, meni ihan suhjuksi puikkojääksi, silti yrittäjiä riitti aivan vimosilla kevät jäillä. Pienenä erona 2025 vuoteen, tänä keväänä lähtee jäät vielä nopeemmin.
Joko pääsee Selälle veneelle viikonloppuna? Voisin ottaa veneen mukaan mökille tullessa.
Kevyt vene kulkee vaikka kasteheinikossa saati liukkaalla jäällä. Eikä vara venettä kaada.
Ei ihan eikä ihan mutta melkein.
huhtikuussa saattaa olla toiveita, jos hyvin käy
Tervehdys Hattulanselällä kävijät. Mistä sinne pääsee helpoimmin ja minne auton saisi parkkiin? Tarkoituksena viikonloppuna yhtenä päivänä käydä siellä pilkillä.
Sivut
Lisää uusi kommentti