Kernaalanjärvi
24.09.2003 - 12:46
Löytyisikö täältä Kernaalanjärven uistelijoita? Jos löytyy niin minkälaisia saaliita saitte männä keväänä/kesänä/syksynä? Mielestäni tämä kesä oli kuhien suhteen hyvä, mutta isot puuttuivat. Ainakaan itse en tänä kesänä saanut parikiloista isompaa. Haukia tuli reilusti yli 50 vaikka niitä en edes yrittänyt. Pieniä nekin, suurin 3,1 kg. Ja toutaimia..
Mikä mahtaa olla nykyään Kernaalan vedenlaatu. Takavuosina vesistö sai vähemmän kunniakkaan maineen pahiten PCB:n saastuttamana järvenä Suomessa.
Kernaalan kalantulosta ei kokemuksia, mutta Vanajavedeltä ainakin tuli hetkittäin ihan hyvänkokoisia kuhia.
Silloinkin kun järvi oli saastunut, jotkut kuulemma söi kalaa. PCB on hautautunut pohjamutien alle eikä niistä kai ole enää haittaa eikä sitä ole 20 vuoteen enää laskettu järveen. Itse syön saamiani kaloja enkä ainakaan vielä tunne olevani mitenkään erikoisen simahtanut;).
No se plussa PCB-kalan pitkäaikaisesta syönnistä on, ettei tarvi huolehtia ehkäisystä.
Kyllä niitä PCB-pitoisuuksia Kernaalan kaloista on tutkittu, eikä ne petokaloissa (hauki, kuha) ole olleet enää niin suuria että aiheuttaisivat mitään rajoituksia kalojen syönnin suhteen. Tämä tutkimus muistaakseeni vuodelta 2001...
Kernaala on järvi mikä jakaa mielipiteitä sekä kalojen saatavuudesta että siitä myrkystä,itse kalastin siellä 10 v ja mielestäni surkea kalajärvi, hiidenjoki jo paljon parempi, mutta makuasia tiedysti.
Mitä kernaalalle kuuluu nykyään?
Roskakalaa vitusti ja kuha vähissä. Vesi vihreenruskeeta mössöö.
Roskakalaa vitusti ja kuha vähissä. Vesi vihreenruskeeta mössöö.
Ei ole pakko mennä kernaalaan jos noin ajattelet.
Ei sinne kukaan halua mennäkkään kun ei sieltä mitään tule nykyään. Surkee paikka.
Parempia on lähitienoot täynnä
Ison hauen perässä syksyllä kun oikein mässäilevät itsensä lihaviksi sulkavilla. Ahven on ihan mukavan kokosta järvellä, kuhat saa käydä pyytämässä muualta nykyisin.
Parempia on lähitienoot täynnä
Niinpä. Kernaala oli vielä 15v sitten hyvä kuhajärvi, nykyään on niin monet menny kauas ohi. Syynä 90-luvun kuhabuumista asti jatkuneet istutukset uusiin kuhavesiin. Ennen kuhajärviä oli murto-osa nykyisestä juuri uusiin järviin istuttamisen ansiosta. Nykyään sitä on istutettu melkein jokaiseen vähänkään isompaan lätäkköön. Kernaalassa on menty parempaan suuntaan kutukalastuksen kieltämisen ja verkkorajoitusten kanssa, mutta silti on vielä piiitkä matka Suonen nykyisten parhaiden kuhavesien joukkoon, mitä se oli vielä 90 -luvulla ja 2000 -luvun alusa.
Kesijärvi Lopella on nykyään Janakkalan paras kuhajärvi. Siellä ei oo sulkavaa ollenkaan tai todella vähän (ikinä saanu yhtäkään sieltä) ja hoitokalastuksen tulokset näkyy. Kessulla kun kaiussa näkyy kalaa, se voi hyvinkin olla kuhaa. Kernaalassa on melkein turha käyttää luotainta, kun massiiviset sulkavaparvet estää muita kaloja näkymästä. Viistolla esim. ihan turhaa lähes kaikkialla 4+ m vedessä, sulkavaa sulkavan perään ja kuhan tai parvien erottuminen on aivan olematonta sen massan läpi.
Miten lopella oleva kesijärvi voi olla janakkalan paras järvi?
Sama ku rovaniemellä oleva joulukupin paja olis helsingin paras paja.
Ja kesijärvee en hirveesti kehuis kun siellä on tosi tiukassa edes mitallinen kuha. Joskus tämäki ollu ihan ok kuhapapaikka mutta nykysin keskikoko on naurettavaa ja muutenki aika tylsää kiertää pientä lätäkköä alamittasten kuhien perässä
Sama ku rovaniemellä oleva joulukupin paja olis helsingin paras paja.
Ja kesijärvee en hirveesti kehuis kun siellä on tosi tiukassa edes mitallinen kuha. Joskus tämäki ollu ihan ok kuhapapaikka mutta nykysin keskikoko on naurettavaa ja muutenki aika tylsää kiertää pientä lätäkköä alamittasten kuhien perässä
Järvi on puoliks Janakkalan/Lopen alueella.
Sanoisin, että osasyy Kernaalan huonoon kalantuloon on myös kalastajien käyttäytymisen muutoksessa. Ennen oli itsestäänselvyys, että kuhaa vedettiin pitkälle yöhön ja jopa aamuun asti. Järvellä saatto olla yöllä parikymmentä venettä. Nykyään oon monesti ihmetelly, kun uistelijat lähtee sillon kun paras syönti on vasta alkamassa, siinä 21-22 aikoihin. Onko kalastajista tullu niin mukavuudenhalusia, että ei jakseta enää yötä myöten vetää. Kuhaa Suomen järvissä on paremmin kuin ikinä, määrältään ja kooltaan. Isona syynä kalastuksen väheneminen alle puoleen lähes kaikkialla verrattaessa 15-20 vuoden takaseen.
Just, just. Tänä(kin) kesänä heitetty ja vedetty aamulla, illalla ja yöllä. Syvästä, matalasta ja välivedestä. Isolla ja pienellä. Yhtä hyvin olisi voinut polkupyörän kappaa uittaa. En osaa sanoa miksi, mutta surkea kalapaikka on järvestä tullut. 30+ vuotta olen tuolla sahannut, eikä se koskaan mikään huikea kalasampo ole ollut, mutta tänä päivänä tärppikin on kiva yllätys.
Outo yhtälö. Oman kokemuksen mukaan verkotus on vähentyny 60-70% vuosituhannen alusta, uistelu vielä enemmän ja kutupaikka rauhotettu. Silti kuhaa tulee huonommin kuin ennen. Voisko Röyhynsuon happamilla vesillä olla vaikutusta? Joellakin on kuhakannat huonolla tolalla, kun vertaa esim. 90 -lukuun. Samoin madekannat. Yksi syy jokien huonoon tilaan on varmaan vieläkin kalakannoissa näkyvä massiivien happikato 2004 elokuussa, jolloin vettä sato niin, että joen vesi oli metrin normaalia korkeammalla ja happi ihan lopussa. Karkotti ja tappo varmaan ison osan jokien kaloista. Samaten 2017 syksy oli varmaan hapen kannalta tosi huono.
Eiköhän se Kernaalan huono kuhantulo johdu pääasiassa huonoista vuosiluokista ja kutujen epäonnistumisista. Tällä vuosikymmenellä ja viime vuosikymmenen lopulla ei montaa vahvaa vuosiuokkaa syntynyt. Viimesen 10 vuoden aikana vain vuosina -09, -10, -13, -18 ja -19 syntyi vahvat vuosiluokat. -11 oli myös lämmin kesä, mutta kutu meni luultavasti täysin pilalle tuulisen ja kylmän kevään takia.
Eli tuossa -13 ja -18 välissä on monta huonoa vuosiluokkaa, jotka on just nyt ja lähivuosina siinä yleisimmässä kalastuskoossa. Tuon -13 hyvän vuosiluokan huomas viimevuonna 40-45 cm kuhien reiluna määränä. Tänä vuonna on tullu semmosta 50+ kuhaa eniten ja pienet on puuttunu täysin.
Yksittäinen hyvä vuosiluokka ei kuitenkaan paljoa pelasta, vaan huippusaaliisiin tarvitaan useampi hyvä vuosiluokka peräkkäin. Pari seuraavaakin vuotta on luultavasti huonoa, kun -15-17 surkeet vuosiluokat tulee pyyntikokoon. Erityisesti -16 ja -17 oli todella huonoja vuosia kuhalle ja ne vuosiluokat tulee pyyntiin vuoden parin päästä. Sen jälkeen saadaankin nauttia huippusaaliista, kun parin edellisen vuoden huippuvuosiluokat tulee pyyntikokoon. Kahtena viimevuonna kutu on onnistunu hyvin minkä lisäks kesät on ollu todella lämpimiä ja kuhanpoikaset kasvanu reilusti ennen talvea, mikä parantaa niiden selviämismahdollisuuksia.
Varmasti tuolla on vaikutusta, mutta kuhanpoikasia laitetaan kyllä joka vuosi velvoiteistutuksina. Luulisi nyt jonkin verran kompensoivan luonnollista vaihtelua.
Varmasti tuolla on vaikutusta, mutta kuhanpoikasia laitetaan kyllä joka vuosi velvoiteistutuksina. Luulisi nyt jonkin verran kompensoivan luonnollista vaihtelua.
Minkä kokoisina jo mihin aikaan vuodesta poikaset istutetaan?
Varmasti tuolla on vaikutusta, mutta kuhanpoikasia laitetaan kyllä joka vuosi velvoiteistutuksina. Luulisi nyt jonkin verran kompensoivan luonnollista vaihtelua.
Minkä kokoisina jo mihin aikaan vuodesta poikaset istutetaan?
En ihan varma ole, mutta käsittääkseni kesänvanhoina alkusyksystä.
Varmasti tuolla on vaikutusta, mutta kuhanpoikasia laitetaan kyllä joka vuosi velvoiteistutuksina. Luulisi nyt jonkin verran kompensoivan luonnollista vaihtelua.
Minkä kokoisina jo mihin aikaan vuodesta poikaset istutetaan?
En ihan varma ole, mutta käsittääkseni kesänvanhoina alkusyksystä.
No siinä lienee paras mahis selvitä talven yli. Luulis kohta näkyvän myös pakan rauhotuksen vaikutukset. Eikös se nyt 4 vuotta oo ollu rauhotettu. Vai 5. Kuhalla on rajusti mätimunia ja se on tehokas lisääntymään jos sille annetaan siihen mahis.
Luulis ja luulis mutta ei vaan näy. Tyhjää on ja tyhjänä tuntuu pysyvän.
Istuttavat kumminki niin säälittävän määrän ettei sillä ole mitään merkitystä ja nekin jää verkkoihin ennen kun kertaakaan edes ehtii kutupaikalle
Kernaalaan istutetaan n. 7000-10000 kuhanpoikasta joka vuosi. Tähän päälle luonnonkutu, 55mm minimisilmäkoko ollu jo kohta 15 vuotta. Siihen jää n. 48+ cm kuha, joka on kerinny kutemaan jo kerran vähintään. Siellä on vaan ihan liikaa sulkavaa ja muuta ruokaa kuhalle, ettei ne ota uistimeen. Kattokaapa joskus kaiulla, kun järvi mustanaan kalaa lähes kaikkialla 4+ m vedessä.
Joo kaiku on mustanaan mutta se on kyllä ihan kaikkea muuta ku kuhaa. Kovin optimistisesti ajateltu että olisi kuhaa ja että kuhalla olisi niin paljon ruokaa ettei uistimeen tarvitsisi erehtyä :D
Mitenkäs muualta mistä kuhaa tulee esim uistelemalla järkyttävät määrät mutta silti samaan aikaan roskakala kannat räjähtää käsiin?
Onko kernaalaan istutettu jotain viisaampaa kuha lajiketta vai ovatko muualla ahmineet roskakalaa niin paljon että kaipaavat vaihtelua?
Oikeassa oot että siellä on liikaa sulkavaa ja ikävä tuottaa pettymys mutta se mitä kaiussa näkyy mustanaan on sulkavaa.
Jos ei olis niin kyllä sä sitä "kuhaa" saisit edes jigillä jos sitä niin mustanaan olis
Nyt kyllä luit ihan väärin :D. Tarkotin nimenomaan, että kaiku on mustanaan sulkavaa ja muuta ruokakalaa. Vaaput ja jigit kilpailee siis niiden ziljoonan sintin kanssa, todennäköisyys on pieni, että kuha ottaa ennemmin uistimeen.
Kyllä ne vaaput ja jigit kilpailee varmaan 99% järvissä ziljoonan sintin kanssa mutta jostain kumman syystä kala valitsee sen yksinäisen vaapun. Miksi kernaala olis poikkeus?
Syy on siinä kun siellä on vaan niin pieni kuhakanta.
Kernaalasta vaikka kun mennään selälle jossa on erittäin runsaita kuore parvia kesällä ja aivan pinnassa. Miksi kuha valtisis vaapun kun paljon helpompi sen olis napsia vaan kuoreita suuhun eikä lähteä mihinkään säntäilemään. Ei sielläkään tarvitse ravinnosta kilpailla eikä kuhat syö kokonaisia parvia sieltä pois ja sen jälkeen vaappujen kimppuun vaikka runsas kuhakanta siellä onki
Syy on siinä kun siellä on vaan niin pieni kuhakanta.
On paljon hyviä kuhajärviä ihan lähelläkin, joissa ei oo sulkavaa ollenkaan, eikä noin massiivista roskakalaongelmaa. Siellä kuha ottaa ihan erilailla uistimeen, isokin. Kernaalassa saadaan nykyään äärimmäisen harvoin isompaa kuhaa, johtuen juurikin siitä, että niillä on kaikista eniten valinnanvaraa ruokansa suhteen. Toisaalta kyllä toi roskakalakanta varmasti vaikuttaa myös kuhapopulaation suuruuteen. Kun etenkin pienet kuhanpoikaset syö vielä samaa ruokaa kuin ne ziljoonat sulkavat jne. Ja tila kertakaikkiaan loppuu kesken.
Sivut
Lisää uusi kommentti