Porvoonjoki
25.07.2017 - 23:39
Kävin eilen kaupungilla, Porvoossa, enkä nähnyt joella yhtään kalamiestä. Olen ymmärtänyt, että rauhoitus joella alkaa 1.8.17. Joella voi rauhoituksen aikanakin pilkkiä, onkia tai pitää katiskaa. Nyt saisi siis kalastaa maanantain saakka, mutta eikö joessa ole kalaa, vaan mistä moinen johtuu, että kukaan ei ole kalassa? Vai onko se kuitenkin rauhoitettu nyt jo, Sikosaaresta ylöspäin?
*********************
Porvoonjoella on voimassa 1.1.2023 alkaen yleiskalastusoikeudet. Yksinkertaistettuna tämä tarkoittaa, että pilkkimiseen ja onkimiseen ei tarvita lupaa. Virvelikalastukseen tarvitaan valtion kalastonhoitomaksu.
Yleiskalastusoikeuksista lisää Eräluvat-sivustolla.
Faktan tarkistus 9.1.2023
Lähde: Pasi Liitiäinen, Liikuntapaikkamestari, Porvoon kaupunki
Valintojen mailma...
Heinäsaarten välissä meni yksi pilkkijä jäästä läpi, saaren lähellä oli heikompi kohta.
Oli parkkiksella kuivattamassa itseään kaverinsa kanssa, pääsi onneksi ylös piikkien avulla. Ehti heittää kädet ja ylävartalon jäälle ennen kuin upposi syvemmälle. Että huh huh....
Että ainakin piikit kaulaan jos joelle lähtee.
Pakkoko sinne merenjäälle on mennä kun järvissä on hyvät jäät ja kaloja paremmin.
Ajelin jokirantaa pitkin ja 5 miestä oli pilkkimässä.
Koko päivän todella hiljaista. Vaihdoin aamun jälkeen Sipoosta Porvooseen mutta syönti ei ainakaan parantunut. Vettä jäällä todella runsaasti, ihan peilijääksi mennyt. Hyvin kesti silti, n. 10 senttiä huonoissa kohdissa. Huomenna en enää itse lähtisi reimarista pidemmälle koska siellä alkoi jää olla todella heikkoa ja sinne on syntynyt avoimia kohtia keskelle jäätä. Onneksi huomenna pakastaa!
Punaisen viitan kohdalla oli tänään 5 ukkoa. Peilikirkas jää, vaatii kenkiin luistonestot.
Jäälle varmaan helpoin mennä itärannalta telakan kohdalta, tai "pitkältä laiturilta" länsirannalta.
Sitten alkoi kunnon paukkupakkaset 👌👌 Jäätä oli samanverran kuin eilen eli kestää kunhan ei mene liian pitkän matkaa alajuoksulle. Vettä ei ollut jäällä enää yhtään.
Kala oli purulla. Violetti jigi uppos jälleen.
On se 3 kuhan kiintiö kyllä aika vähän.
Niimpä, pienii ovat joulupöytään😅.
On se 3 kuhan kiintiö kyllä aika vähän.
Onhan se mutta kuhakantaa pitänyt systemaattisesti tuhota niin nyt maksetaan sitten oppirahat.
Tänäänkin hyvin purulla. Hyvin ehtii viikossa nostaa omat ja naapurinki joulukalat.
Moni on yhdestäkin tyytyväinen, mutta tärkeintä on, että kalat on hyvän kokoisia.
Ja kiintiö takaa, että kalaa riittää kaikille.
Jep, semmone 1.5-2,5kg kuha on mulle sopiva.
Pienemmät on pienii...
Ei piä kuitenkaa ottaa liian tosissaan tuota kalastuksen saaliskeskeisyyttä hyvät veljet ja sisaret....😊😇
Jep, semmone 1.5-2,5kg kuha on mulle sopiva.
Pienemmät on pienii...
Ei piä kuitenkaa ottaa liian tosissaan tuota kalastuksen saaliskeskeisyyttä hyvät veljet ja sisaret....😊😇
Juurikin tämä! Luonnossa oleminen ja arjesta irtautuminen on se henkireikä, jos ahti palkitsee niin se on plussaa..
Juurikin niin. Itse menen pojan kanssa pilkkimään ahvenia ja katselemaan kotkia joita pörrää tässä paljon. Tuletkin teen ja saalis on sivuseikka. Jos jotain tulee niin se on plussaa.
Ja vielä tuohon kuhan kokoon ja alamittaan jonnin verran tutustuneena olen havainnut, jotta 45cm alamitta on parempi ja tuottosampi kuin 37 tai 40-42.....niitä vähän isompii eli 5kg ja yli on noihin vesiin alkanu ilmaantua vuosien varrella. Esim...lastukoski, kuokkalankoski, olen noihin törmännyt itse ja myös mediassa vuosikymmenten varrella.
Eli kyllä kuha hyvin voi ku kalastuspaine ja muut määräykset on ajantasalla...👍
Mitäs tuolla porvoonjoella maksaa päivälupa pilkkiä?
Katso aikaisempaa viestittelyä, Tapsa on informoinut meitä kiitettävästi, kiitos siitä.
Mitäs tuolla porvoonjoella maksaa päivälupa pilkkiä?
10€ vrk, 20€ viikko, 60€ kalenterivuosi, 01.01 -31.12.2022.
Myös alle 18 vuotiailla sama luvan hinta!!
Voimassa oleva kalastuksenhoitomaksu (18-64 v.) pitää olla maksettuna, kun menee ostamaan luvan Kompassista.
ps. Erityiskalastuslupa pitää olla välillä Vanhasilta (tykkisilta) ylhäällä ja Sikosaaren kivisilta (lotsuddnen) alajoella.
Hamarissa saa pilkkiä maksutta, on isot maksuttomat parkkipaikat, ja SEO:lla Porvoon parhaat hampurilaiset.
On se jännää tämä lainsäädäntö.
Aika harva varmaan ostaa vrk tai viikon lupia, koska kalenterivuosi on noin halpa niihin verrattuna. Lupa olisi hyvä olla 365 päivää luvanostosta. Esimerkiksi nyt jäi itseltä ostamatta, koska odotan vuoden vaihtumista.
Lupa ja kiintiö ovat erittäin kannatettavia. Vielä kun raha saataisiin järkevään käyttöön. Kalaston hoitoon tai muuhun kalastusta tukevaan. Nuorilta lupaa mun mielestä ei tarvitsisi ollenkaan, koska se tukisi silloin harrastusta. Siinä kohtaa sääntöjen laatiat ei ole ajatelleet asiaa…
Kävin Kompassissa juttelemassa luvasta. Virkailijat olivat sitä mieltä, että jonkun pitäisi tehdä aloite ELY-keskukseen, jotta lupaa voitaisiin viilata järkevämmäksi, eli liukuva vuoden lupa ja junioreille vapaa kalastuslupa tai huomattava alennus luvan hintaan.
Juniorit mukaan olisi yhteiskunnallemme erinomaien sijoitus.
Livekalastus kyllä, kännykän tuijottamisen kotinurkissa voittaa👍
Kalastushoitomaksu on kalenterivuoden voimassa, minkätakia ea:n lupa pitäis muuttaa
Liukuva lupa lisää vahingossa luvatta kalastamista..
No esim minä haluaisin kovasti joulunpyhinä pilkille, mutta ei ole mitään järkeä ostaa enää 60 euron vuosilupaa, 10 euron päivälupaa tai 20 euron viikkolupaa. Voisin ostaa sen liukuvana esim 23.12.21-22.12.22
Ja oma mokahan se olisi ja sakon paikka, jos ei muistaisi ostaa taas uutta lupaa 23.12.22
Toinen vaihtoehto olisi osalupa: 60/12=5 euroa. Kuukauden lupa 5€, jonka voisi maksaa suoraan netissä.
Viiden euron kuukausilupa olisi mieluinen pilkkimiehille, jotka haluavat käydä kalassa vain talvella, ei ympäri vuoden.
Onhan kirjolohilammillakin 3, 5, 12 ja 24 h lupa ja hyvin toimii.
Hyvin söi tänään kuha.,..10kpl joista vain 1mitallinen että lastentarha tuo on...
Kyllä juniorit kuuluu päästää maksutta kalaan esim.vanhemman lupakiintiön puitteissa minun mielipide...
Tuo valtion kalastonhoitomaksu on hyvä juttu nykyään...pääsee kalalle reissussakin kohtuu budjetilla...45e vuosi eli noin 12cnt/vrk...joka kalenterivuosi luvan ostettaessa pääsee kalaan sillon ku halajaapi. Ompa löytyny semmoisiakin vesiä luvan piiristä joista tulee niin jalo kuin muutakin kalaa👍
Kyllähän tuo yhden mitallisen suhde 9kpl alamittoihin kertoo et kalastuspaine on liian voimakasta. Eivät kerkee kasvamaan ja tuotto jää vaatimattomaksi. Kenties myös järkevä ylämitta olis hyvä ottaa käyttöön?
Tuo valtion kalastonhoitomaksu on hyvä juttu nykyään...pääsee kalalle reissussakin kohtuu budjetilla...45e vuosi eli noin 12cnt/vrk...joka kalenterivuosi luvan ostettaessa pääsee kalaan sillon ku halajaapi. Ompa löytyny semmoisiakin vesiä luvan piiristä joista tulee niin jalo kuin muutakin kalaa👍
Kyllähän tuo yhden mitallisen suhde 9kpl alamittoihin kertoo et kalastuspaine on liian voimakasta. Eivät kerkee kasvamaan ja tuotto jää vaatimattomaksi. Kenties myös järkevä ylämitta olis hyvä ottaa käyttöön?
Yksi syy mittakalojen puutteeseen on, että pari ikäluokkaa puuttuu (tai ovat pieniä) kylmien kesien vuoksi.
Jep, syitä lienee toki monia muitakin tuon ylikalastuksen lisänä.
Ravintotilanne, saasteet, taudit, vesien säännöstelyt jne....45cm on hyvä kuhan alamitta.
Suosittelen noita kohteita lomareissuille kuhan pyynnissä👍
Tuo valtion kalastonhoitomaksu on hyvä juttu nykyään...pääsee kalalle reissussakin kohtuu budjetilla...45e vuosi eli noin 12cnt/vrk...joka kalenterivuosi luvan ostettaessa pääsee kalaan sillon ku halajaapi. Ompa löytyny semmoisiakin vesiä luvan piiristä joista tulee niin jalo kuin muutakin kalaa👍
Kyllähän tuo yhden mitallisen suhde 9kpl alamittoihin kertoo et kalastuspaine on liian voimakasta. Eivät kerkee kasvamaan ja tuotto jää vaatimattomaksi. Kenties myös järkevä ylämitta olis hyvä ottaa käyttöön?
Yksi syy mittakalojen puutteeseen on, että pari ikäluokkaa puuttuu (tai ovat pieniä) kylmien kesien vuoksi.
Ai kylmiävesiä syytät. Eiköhän se siitä johdu, että sieltä revittiin viikossa tuhat kuhaa vapavälinein ja lisäksi merellä olevat verkot ja tätä jatkui monta vuotta.
Mikäli ln evoluutioteriaan uskominen, niin paine kohdistuu lisääntymiseen.Jos jälkeläiset lisääntyvät
tietyn ominaisuuden perusteella enemmän kuin vanhempansa, niin luulisi, että tämä ominaisuus lisääntyy myös seuraavassa sukupolvessa?
Kunnes olosuhteiden muutoksen myötä jokin peritty ominaisuus ei edistä seuraavan sukupolven lisääntymistä.Sinisilmäiset pellavapäät katoavat suomen luonnosta muutaman sukupolven päästä, eikä heitä ole luokiteltu uhanalaiseksi, alkuperäiseen luontoon kuuluviksi alkuperäislajeiksi.
Kas kun kukaan ei pysty määrittelemään miksi näin
on.Sama se on kuhan suhteen.Kukaa ei ole julkaissut tutkimusta siitä, kuinka suureksi kuha kasvaisi jos
ei kokisi ympäristön aiheuttamaa valintapainetta.
Kasvaisiko kuha vesiemme monsteriksi ilman ahventa, haukea, kiiskeä...jne.
.
Sivut
Lisää uusi kommentti