Suutari oiva savukala
24.06.2008 - 11:27
Sain maistaakseni ko. kalaa viikko sitten, ja täytyypi sanoa, että on tosi hyvä savukala. Suht suuria irtoruotia oli kohtuu helppo väistellä, eikä paksunahkainen ja rasvainen kala helpolla kuivu kokatessa. Suosittelen. Kiinnostaisi tietää, miten sitä täältä rannikolta parhaiten saisi älytetyksi? Isäntä oli saanut verkolla Taasianjoen matalalta suistoalueelta, mutta kuinkas muuten eri vuodenaikoina?
Kaikki savunmaku on nyt pannassa. Aiheuttaa syöpää,siis välttäkää.
Ja höpönlöpön. Tänäänkin menee siikaa savupönttöön.
Ne, nehän ne vasta syöpävaarallisia ovat.
Hieno ja vahva onkikala, menee verkkoon ja katiskaan. Talvella liikkuu aika vähän, joskin verkkokalan voi saada talvellakin. Suukalaa ei kyllä saa pilkkivehkeillä jäältä. On enemmän lämpimien kesävesin kala.
Savussa on karsinogeeniä aiheuttaen syöpää, kylläpä minnuu lykästi jotta hoksasin tämän aikoja sitte.
No nyt on siis savuaromin käyttö kielletty.
Savustamalla maustettu ruoka on edelleen sallittua EUssa.
Viime juhannuksena oli savustettua kirjolohta ja savustettua Suutarila samalla aterialla. Suutari oli mielestäni tuoreena raikkaan ja hyvän makuinen (edellisenä päivänä pyydetty ja laitettu suolaan). Kirjolohi maistui suussani tunkkaiselta ja jotenkin huonolta.
Tuskin olisin makueroa huomannut, jos niitä olisi ollut eri aterialla tarjolla. Joka tapauksessa savustettu suutari hakkasi kasvatetun kirjolohen omassa suussani selkeällä erolla
Ymmärrän kyllä, että suutari saattaa matalasta pyydettynä lämpimän veden aikaan maistua mutaiselta. Omissa vesissä särki kerää mudan makua kesällä, mutta kylmän veden aikaan erinomaiselta maistuva purkkikala.
Luuletko et tuo estää ettei syöpä tulisi sinuun nyt? Kyllä se tulee jos haluaa ja on lisääntynyt juuri huonon ruuan ja teollisen tuotannon vuoksi. Eipä minunkaan täti viinaa juonu tai röökii vetäny saati savukalaa....niin vaan haimasyöpään 70v. delas.
Ukki teki kaikkensa tappaakseen ittesä veti röökii,viinaa,suolaa,lihhaa, savusta tykkäsi pirusti teki töitä ja vähä rahhaakin ja eli 92v kuollen vanhuuteen
Sivut
Lisää uusi kommentti