Tein vessanseinäkirjoituksen, eli blogikirjoituksen. Laitetaan teksti tännekin kommentoitavaksi. ----
Taimen on yksi halutuimmista ja arvostetuimmista kalalajeistamme. Perinteisesti luokiteltu kolmeen ekologiseen muotoon, puhutaan meritaimenesta, järvitaimenesta ja purotaimenesta. Uhanalaisuusluokituksissa ns. meritaimen on luokiteltu jo äärimmäisen uhanalaiseksi ja ns. järvi- ja purotaimen on vain erittäin uhanalaisia. Napapiirin pohjoispuolellakin sisävesikannat on jo luokiteltu nykyisin silmälläpidettäviksi. Taimenen eri muodot on kaikissa viimeisimmissä uhanalaisuusluokituksissa tippuneet merkittävästi. Jos sama kehitys jatkuu, niin luonnontaimen muuttuuu monin paikoin hävinneeksi.
Taimen on hyvin suosittu kalastuskohde. Ja koska näin on, niin taimenia istutetaan hyvin runsaasti. Istutusten takia kalastuspaine on kasvanut huomattavasti. Istutukset tehdään suurimmaksi osin vierasperäisillä istukkailla, joiden sekoittumisesta luonnonkantoihin seuraa yleensä enemmän ikävyyksiä kuin hyötyä. Istutukset ruokkivat kalastuspainetta, joka kohdistuu myös harvinaisiksi muuttuneisiin luonnonkaloihin. Ideaali olisi, että kalastus kohdistuisi mahdollisimman hyvin vain istukkaisiin, ja mahdollisimman vähän luonnontaimeniin. Ongelma on se, että nämä uivat samoissa vesissä sekaisin, eikä kalastajat vielä osaa tunnistaa luonnontaimenta istukkaasta. Sellaisissa vesissä missä taimenelle halutaan erityinen suoja, on istukkailta leikattu rasvaevä pois, ja sallittu vain rasvaevättömien kalojen pyynti. Tällaisilla säännöllä on uhanalaisille luonnontaimenille voitu alueellisesti saada kohtuullinen suoja.
Istukkaat eivät ole erityisen suojelun tarpeessa, monin paikoin pikemminkin uhka luonnonkannoille. Maassamme on satoja minimaalisia henkitoreissaan olevia luonnonkantoja. Viljelykantoja on vain parikymmentä. Luonnonkannat ovat uhattuja, viljelykalat eivät ole uhanalaisia. Mutta koska luonnonkantojen suojelu on niin retuperällä, niin myös viljelykantojen villit esiintymät (geenipankit) ovat heikentyneet, mikä mutkan kautta uhkaa myös viljelykantojen perimää ja sopeutumista luonnonvesiin. Säilyttääkseen sopeutumiskyvyn ja tuottavuuden olisi olennaista turvata viljelykannoista myös vahvat luonnonkannat. Muuten viljelykannat uhkaavat laitostua, mikä heikentää istutusten kannattavuutta entisestään. Tiettyjen luonnonkantojen suojelu on kriittisellä tavalla myös viljelyn intressi.
Toinen iso seikka on se, että ns. purotaimenella ei edelleenkään ole kalastuslaissa minkäänlaista alamittaa. Kaikkein runsaslukuisimmat purovesien taimenkannat on monilta osin vailla suojaa, kokonaan ilman alamittaa, ts. kalastuksen näkövinkkelistä lainsuojattomia. Kolmas seikka on se, että useimmilla taimenvesillä lisääntyminen saattaa olla vähän niin ja näin, sillä jos yläpuoleisella valuma-alueella tehdään ojituksia. Tämän seurauksen kutusoraikot liettyvät. Yhdenkin vääränlaisen ojituksen seurauksena kokonainen taimenkanta on voinut hävitä. Tällaista tapahtuu liian usein. Ojitusten takia lukemattomien kunnostustenkin hyödyt ovat pitkäksi aikaa valuneet kokonaan hukkaan. Tämä on merkittävästi heikentänyt kiinnostusta järjestää purokunnostuksia ja elvyttää taimenkantoja.
Neljäs merkittävä kysymys on se, että koko taimenen tutkimusta ja suojelua tarkastellaan hyvin kolmijakokeskeisesti. On pitkään ajateltu että purojen taimenet kyllä pärjää, ja että ns. vaeltavat taimenmuodot on akuuteimman suojelun tarpeessa. Tämän takia tutkimus- ja elvyttämisponnistukset on kohdennettu sellaisiin vesiin joissa kuvitellaan kaikkein uhatuimpien ns. meri- tai järvitaimenkantojen ensisijaisesti esiintyvän. Juuri nämä vedet on monesti sellaisia missä istukkaita on hyvin runsaasti, sekaisin harvojen luonnonkalojen kanssa. Purovedet, ja niissä esiintyvät taimenen merkittävimmät geenireservit, nykyiset ja potentiaalisimmat poikastuotantoalueet on jätetty pääosin kokonaan seurannan ja elvytystoimien ulkopuolelle - oman onnen nojaan.
Maamme taimentutkimus on raskaasti alimitoitettu, pintapuolista ja istukaskeskeistä. Kunnostustoimet on kohdennettu ensisijaisesti pääuomien koskiin, vaikka ne ovat ensisijaisesti toimineet lähinnä vaeltavien taimenten läpikulkureitteinä. Todennäköisimmin valtaosa merkittävin osa luonnonvaraisista vaellustaimen-emokaloista pyrkii palaamaan kudulle niihin samoihin pienempiin joki - ja purovesiin missä ovat syntyneetkin. Kudulle palaamassa olevat vaellustaimen -emot jäävät todennäköisimmin hakkaamaan seinää jonkun padon alapuolelle, missä lisääntymisen mahdollisuuksia ei ole. Suomessa vesivoima ei ole kovinkaan vaelluskalaystävällistä. Äärimmäisen harvan vesivoimapadon yhteydessä on kunnolla toimiva kalatie. Vaeltavien taimenten yksi suurimmista uhkista on toki liiallinen kalastus kasvualueella, ts. järvissä ja merialueella. Taimenta pyydetään kaikenlaisilla pyyntivälineillä liikaa, mm. verkoilla.
Maassamme on edelleen valloillaan vanhentunut käsitys, jonka mukaan taimenen vaelluskäyttäytyminen on ensisijaisesti perinnöllinen tekijä, siis vaikka kansainväliset tutkimukset osoittavat jotain ihan muuta. Suomessa taimenen ekologiaa ei ole selvitetty. On lähdetty siitä, että taimen on tiukasti kolmijakoinen. Suomessa purovesiä ja ns. purotaimenia on vähätelty osin sen takia, koska on paikoin jopa kuviteltu niiden olevan perinnöllinen uhka ns. vaellustaimenen perimälle. Näin ei kuitenkaan ole. Taimen on yksi ja sama laji - ekologisesti hyvin muuntuvainen. Vaeltavat taimenkannat on vahvimpia niissä vesissä missä purojen taimenkannat on voimissaan, ja päinvastoin. Vaeltavien taimenkantojen elvyttämisen pitäisi pikemminkin lähteä tärkeimpien lisääntymis- ja poikastuotantoalueiden elvyttämisestä, ts. purovesistä. Siksi liiaksi kolmijakoon nojautuva tarkastelu vääristää epätarkoituksenmukaisesti taimenen suojelua liian pääuomakeskeiseksi, eikä palvele taimenen monimuotoisuuden suojelua ja kantojen elvyttämistä siellä missä niitä vielä esiintyy.
Purovesissä on yleensä jopa kymmenkertaiset poikastiheydet, puhtaammat soraikot ja lähdepitoisempi vesi. Merkittävimmät taimenen elinympäristöt on aina olleet purovesissä, ja edelleen suurimmalta osin seurannan ja elvyttämistoimien ulkopuolella. Purovesissä taimenella ei yleensä ole lainkaan alamittaa. Kalastuslaissa purotaimen on lähes lainsuojattoman asemassa. On arvioitu että Lapissa pyydetään vuosittain jopa 100 000 vaellustaimenen poikasta ns. tammukkana. Ns. järvitaimenella sekä ns. meritaimenella on alamitta, mutta purotaimenella ei ole. Kalastajien onkin käytännössä helppo tulkita kaikki pienemmät taimenet tammukoiksi, vaikka olisivat vähän isommastakin joesta pyydetty. Puroista taimenia pyydetään surutta "tammukkana" - tai kalavedenhoidollisena toimenpiteenä, kun kuvitellaan nämä kitukasvuisiksi.
Huomattava määrä purovesien ojituksia tehdään maassamme ilman lupaa, vaikka vesilaki sitä vaatii, eikä kalatalous- ja ympäristöviranomaiset juurikaan niihin puuttu. Kalakantojen elvyttämistä tehdään vanhasta tottumuksesta liian istutuskeskeisesti. Kaikki asianomaiset kuitenkin tietävät, että istutuksista seuraan luonnonkannoille herkästi enemmän ongelmia, kuin että niistä olisi iloa. Maamme taimenkantojen elvyttäminen on tähän asti ollut suurilta osin teennäistä, pintapuolista ja liian lyhytjänteistä. Kunnostuksiakin on tehty ensisijaisesti kalastusta parantavina toimina. Kunnostusten myötä maahamme on syntynyt iso määrä uusia koskikalastuspaikkoja, jotka ovat ruokkineet kalastusta reilusti enemmän kuin mitä kunnostuksilla on lisääntymistä edistävää vaikutusta. Paljon periaatteessa hyvätahtoisia pyrkimyksiä, jotka ovat vieneet maamme taimenkantoja pikemminkin ojasta allikkoon. Luonnonvarainen taimen on Suomessa koko ajan entistä uhatumpi.
Taimen on Suomessa vakavasti uhattuna
21.09.2011 - 12:21
Tuo inarinjärven tutkimus on otoskooltaan aivan liian pieni ja siihen ei todellakaan kannata perustaa mitään pitäviä teorioita. Se aiheutti kritiikkiä jo kun julkaistiin vasta käsikirjoitusvaiheessa tutkijan väitöskirjassa.
Suuntaa antava havainto kuitenkin, joka tosin on monessa yhteydessä tulkittu aivan väärin.
Tutkimus (jos olisi otoskooltaan luotettava) voi yhtä hyvin kertoa Inarin taimene huonosta tilasta tai purovesien tuhosta. Kyseisten jokien latvat ja sivu-uomat on kuitenkin kertaalleen perattu.
Aivan naurettaavaa vedota tuollaisen paperin nojalla taimenen voivan Suomessa hyvin.
Julkaisu liittyi erääseen väitöskirjaan ja villi veikkaukseni on, että paperi piti saada nopeasti ulos, jotta väitöskirja saatiin ulos. Muuten olisi ollut järkevää odottaa vuosi ja analysoida kymmenkertainen määrä näytteitä.
SLL tekee pyyteettömästi ja matalalla profiililla kunnostuksia, eikä pidä niistä meteliä.
Aivan toinen tyyli on virholla, se on aina ja joka paikassa toitottamassa kuinka virho taas pelastaa maailmaa, siis joka paikassa!
Sitten kaikki kohteet kotisivuille vielä että mato-onkijat eivät varmasti eksyisi matkalla tammukka-ongelle#%(//%¤&//
Henkan linkittämän tutkimuksen aika keskeinen kohta on tämä:
"The low number of recaptured hatchery fish suggests a high mortality when released to the natural environment. Those that survived may have adapted to the natural environment faster than the non-survivors. It is assumed here that rather than selection through mortality, adaptation to the differing environmental conditions in the natural river is the cause of the observed change in body morphology from hatchery type to wild type."
Eli viljelylaitokselta jokeen istutettuja ja siellä seitsemän kuukautta eläneitä poikasia saatiin tutkimuksessa pyydettyä takaisin 10kpl. Istutettuja kaloja oli alunperin 500kpl.
Nämä kymmenen muistuttivat tilastollisesti ruumiinmuodoltaan luonnonpoikasia enemmän kuin suoraan laitokselta tulleet poikaset, joiden muodoissa oli huomattavasti enemmän variaatiota. Tästä tehtiin päätelmä, että istukkaitten muoto on muttunut jokiolosuhteissa. Sen sijaan mahdollisuus, että vain ominaisuuksiltaan jokipoikasia muistuttavat istukkaat selvisivät joessa sivuutettiin kokonaan.
Tiedä sitten onko oikea johtopäätös vai voisiko ehkä olla niin, että viljellyistä kaloista pääosa on sellaisia, jotka karsiutuvat viljelylaitosolosuhteiden tuottaman keskimäärin vääränlaisen ruumiinmuodon takia?
-"SVK:kin voisi myös ottaa nämä 2-3*3 haara-koukku-vaappuihin liittyvät kysymyksen pysyvästi ja näkyväästi agendalle".
Perhoista ei ole niin väliä ....?
...........................
Mitä tässä turhaan pihtailemaan?
Siirrytään silmättömiin verkkoihin ja koukuttomiin vieheisiin. Heh.
...........................
Itse en kyllä käyttäisi edellä ollutta alamittaisen taimenen kuvaa minkäänlaiseen (yksipuoliseen) propakandaan.
Montako kuvaa olisi samaan aikaan saatu alamittaisina verkkoihin kuolleista?
Tai C&R kalastuksessa/kalojen kanssa leikkimisessä leukansa/henkensä menettäneistä kaloista?
Montako kuvaa olisi saanut kaloista joilla perhokoukku on tullut ulos silmästä?
.................
Saalistaimenen kokoon voi aikalailla vaikuttaa viehevalinnalla.
.................
Aion ylläolevasta huolimatta kokeilla väkäsettömiä koukkuja kun taimenkoskelle joudun.
-"Aah. Perus saaliinjako ajatus".
AAH! Ei ole, vaan aivan puhdasta maalaisjärkeä.
Puhe on taimenen tulevaisuudesta, ja se ei vouhottamalla parane.
Kalamiehille taimen oli alkuun vain saalis. Sitten korvautui istukkaalla. Sen jälkeen aletaan puhumaan luonnontaimenesta, koska on mukavampi kalastaa aidon näköistä taimenta, eikä sellaista repaleistä broileria. Vasta ajan kanssa hissuksiin alkaa mahdollisesti kirkastumaan, että mistä taimenkantojen suojelussa ja kestävän kalastuksen edistämisessä on kyse.
Vähän epäilen että tässä taimenkantojen käytössä ja hoidossa on kyse myös eräänlaisesti sikaviljely-syndroomasta. Kaikki hyvin mielellään syö kinkkua, ja kaikilla on sellainen käsitys että sikalat pyörii mallikkaasti. Heti jos joku vähänkään kyseenalaistaa sikaloiden käytännöt, niin heti tulee armottomia syytöksiä. Syytellään siis viestintuojaa.
Varmaan näissä taimenasioissakin jokaisen kalastajan pitää vähintään kerran tai kaksi saada julkisesti tai kaveriporukassa uhota kaikkea suojelua tuubaksi. Ehkä sitten joskus edes osa ymmärtää asioita sen verran että ottaa asioista myös vähän selvää, tai jotain. Tänä päivänä vissiin useimmat pyytää yhä sitä repleistä broileria tai astetta vähemmän repaleista mutta keskenkasuista pienempää istukasta. Taimen ui vesissämme aika lailla just sellaisena kuin me kalastajat sen keskimäärin haluamme - elävänä tai kuolleena.
Tämä on todellista faktaa uskokaa tai älkää! Todella hyvä teksti, Mutta mitä voi tehdä??
Tässä tuli tiivistettynä aktiivikalastajien
hyväksymä käsitys taimenesta, mutta mielestäni tuo
on osin ristiriidassa tieteellisten todisteiden
kanssa.
Jos purovedet ovat ennen olleet järvitaimenen
tärkeimpiä lisääntymisalueita, niin miksi 1900-
luvun alkupuolen emokalapyynnit tehtiin vain
suurista reittikoskista? Ja näissä pyynneissä myös
saatiin suuria järvivaelluksen tehneitä kaloja.
Puroistahan noita olisi ollut helpompi pyydystää,
ja uskoisin että puroihin kutevat 5-10 kg taimenet
eivät olisi jääneet huomaamatta tuolloinkaan.
Mitä merkittäviä vaeltavan taimenen
lisääntymispuroja tunnetaan? Itse en ole kuullut
yhdestäkään.
Inarinjärven taimenen DNA-tutkimuksissa saatiin
myös tukea kolmiyhteiselle taimenelle, koska
järveltä pyydetyt luonnonkalat olivat kotoisin
Ivalo- ja Juutuanjoen pääuoman alakoskilta ja
latvavesien geenejä ei löydetty järvivaeltajien
joukosta. Tämä tutkimus on pari vuotta vanha.
Mielestäni keskustelu otsikko on täysin
liioiteltu, ei taimenella ole mitään hätää
Suomessa. Elinvoimaisia taimenpopulaatioita on
varmasti tuhansia.
Vaeltavat taimenmuodot sen sijaan ovat hyvin
tukalassa tilanteessa ja asialle pitäisi hyvin
pian tehdä jotain.
"Mitä merkittäviä vaeltavan taimenen
lisääntymispuroja tunnetaan? Itse en ole kuullut
yhdestäkään. "
Niin mikä sitten on merkittävä. Esim. longinojassa
havaitaan vuosittain kookkaita taimenia. Tanskassa
taimenen kutujoet/lirut taitaa olla melko
mitättömiä. Luulen, että purojen merkitys korostuu
tulevaisuudessa, koska pääuomissa vesi tuppaa
moninpaikoin olemaan siinä kunnossa, että
lisääntyminen on haastavaa.
En usko, että tässä vaellushommassa on mitään
yksoikosta totuutta vaan on hyvinkin
paikkakohtanen ja näinollen ympäristö määrittää
mullosten ja vaeltajien suhteen. karut joet vs
rehevät.
Jos en ihan väärässä ole, ni eikö tuo oo melko
tyypillistä, että karuissa joissa mullosta alkaa
esiintyä vasta ylempänä, kuitenkin niin, että
siellä käy myös vaeltavaa kalaa heittämässä
lastit. Tulee mieleen esim. Kitka, joka tosin on
rehevöitymään päin, mutta jyrävän alapuolella
mullosia ei ainakaan ihan mahottomasti taida olla?
Joki on melko karu ja näin ollen kalan on
suotuisampaa lähteä järvelle ravinnon perään. Tää
on ainakin oma teoria.
Itse mietin tässä siltä kantilta, että onko missään todisteita siitä, että vaeltava käyttäyttyminen olisi jotenkin perinnöllistä? Onko perusteita kolmijaolle? Ei ole! Taimenen käyttäytyminen / ekologia, tai mitkä vaellukselle tai paikalliseksi jäämisen mekanismit on. Tiedetäänkö sitä? Onko todisteita jotka puoltavat tiukkaa kolmijakoa ja purovesien ja luonnonkannoista enemmistön aika totaalista dissaamista. Suomen rannikolla taimenet uivat joesta niin laimeaan murtoveteen ettei taimenen smoltiutuminen ole ehkä ihan niin kriittinen asia kuin esim. jossain Tanskassa ja Norjassa, missä merivesi on jo huomattavan suolaista. En kuitenkaan väitä sitä, etteikö asialla olisi myös Suomessa jotain merkitystä - ainakin niiden ns. meritaimenen poikasten osalta jotka oikeammin ovat ns. purotaimenia (siis eivät smoltiutuneet). Ympäröivät olosuhteet yhdessä laiskuuden kanssa, saattaa selittää miksi taimenen ekologia on kiinnostanut muita skandinaavi-tutkijoita, muttei suomalaisia niinkään. Suomessa tutkijoiden tiukka kytkös viljelytoimintaan saattaa olla yksi keskeinen tekijä. Kalageneetikoiden vähyys voi olla kolmas tekijä.
Joitain asiaa sivuavia ulkomaalaisia artikkeleita
http://www.aqua.dtu.dk/upload/dfu/cv-publikationer/ffi/kim_aarestrup/comparison%20of%20physiological%20smolt%20status.pdf
http://www.nature.com/hdy/journal/v66/n1/abs/hdy199111a.html
sekä
http://www.aqua.dtu.dk/upload/dfu/pulikationer/forskningsrapporter/70-99_projekt_smoltvindue_hos_%C3%B8rred.pdf
Toisaalta eikö tutkimukset ole aina vajaita. Yleensä niillä parhaimmillaan saadaan vastauksia joihinkin luupin keskiössä oleviin spesifeihin osakysymyksiin. Kalastajatkin havainnoi vesillään joitain asioita sattumalta, yleensä kuitenkin korostuneesta sellaista mitä haluaa nähdä. Selän takana tapahtuvista asioista on vaikea sanoa yhtään mitään.
Siinä ei varmaan ole mitään minimirajaa, että kuinka pienestä purosta tai lähteen silmästä taimen lähtee liikkeelle. Vaikka taimenet yleensä pyrkii nousemaan synnyinkoskeensa, niin ihan aina se ei ole mahdollista. Enkä tietenkään sanoa, että nämä näkemykset taimenen ekologiasta mitenkään väheksyvät sitä näkemystä että kasvualueella tapahtuvaa pyyntiä pitää vähentää, jotta taimenen elinkierto saadaan eheytettyä ja että luonnontaimenet pääsevät kutemaan. Pikemminkin päinvastoin. Ideaalia olisi jos luonnontaimenet saisivat uida kokonaan rauhassa, ja pyynti kohdistuisi vain istukkaisiin. Yleinen käsitys on se, että uhanalaista vaellustaimenta on vain joissain kohteissa. Minä veikkaan, että suojeltavaa vaeltavaa ja ns. alkuperäistä luonnontaimenta saattaa hyvinkin olla pienemmissä määrin aika monissa muissakin vesistöissä - kuin mitkä ovat tähän asti olleet tutkijoiden luupin alla. Jos taimenia lähtee tanskalais-norjalais-ruotsalais-tutkijoiden olettamusten mukaan aika tasaisesti ja yllättävänkin runsain määrin pienimpienkin purojen ns. paikallispopulaatioista, niin se vain tarkoittaa sitä että synnyinkoskistaan kasvuvaellukselle järveen tai mereen lähteneistä luonnontaimenista mahdollisesti valtaosa on pyrkimässä ohi kunnostettujen pääuomien koskien ja jäävät todennäköisesti hakkaamaan päätään seinään jonkun sellaisen padon alle missä lisääntymiselle ei ole minkäänlaisia mahdollisuuksia. Tällaisten kohteiden koekalastukset voisivat antaa hyvinkin arvokasta tietoa yläpuolisen vesistön vaellustaimenpotentiaalista. Asia pitää luonnollisesti myös suhteuttaa siihen kalastuspaineeseen mikä alapuolisilla alueilla on harventanut kudulle takaisin yrittävien luonnontaimenten määrää.
Tämän päivän vaellustaimenista todennäköisesti merkittävin osa on pienemmistä kohteista peräisin olevia naaraita, eikä pääuomien koskista. Ja silloin mahdollisesti Suomessa luonnonvaraisten vaellustaimenten ykkösongelma on kalateiden puuttuminen. Jos vaellustaimenia (naaraita) lähtee liikkeelle enemmän tai vähemmän kaikista luonnonkannoista, niin silloin kaiken järjen mukaan mahdollisesti 95-99% kaikista luonnonvaraisista vaellustaimenista on mitä ilmeisimmin hyvin pienistä kohteista peräisin. Monikon näistä pääsee perille vs jää matkalla jumittamaan jonkun perinnevoimala alapuolelle? Monenkohan vaellusesteen alapuolelle ovat keskimäärin menneet kunnes ovat löytäneet hyvän kasvualueen? Monessakohan on kalatie tai muu vastaava nousumahdollisuus kudulle palatessa? Vesivoima ja padot on *********. Vähintään yhtä kriittistä on ymmärtää taimenen ekologinen olemus ja vaelluskäyttäytyminen. Muuten vaarana on, että kunnostustoimet ja seuranta kohdistuu suurilta osin väärin ympäristöihin. Ei ole samantekevää että missä ja miten taimentutkimusta ja elvyttämistyötä tehdään.
Toinen vaihtoehto on se, että unohdamme ne patojen alla todennäköisesti murjottavat luonnonemot, kun emme niistä tiedä - kun emme myöskään ole asiaa selvittäneet. Ja niin kauan kun luonnonkantoja ja kudulle takaisin pyrkiviä luonnonemoja riittää, niin vaellustaimenen elvyttämisessä on vielä mahdollisuuksia. Istutustoiminta on suurimmaksi osin huuhaata. Sillä elvytetään korkeintaan hetkellisesti kalastusta, plus että on pirun kallista.
Itse veikkaa että tänäkin syksynä aika huomattava määrältä luonnontaimenia kutu menee totaalisesti piloille, ja mäti valuu käsiin, kun ei pääsekkään edes sen alimman esteen ohi. Asia mikä tutkijoilta on todennäköisesti pahasti mennyt ohi, kun tarkastelevat taimenta liian ahdasmielisen konservatiivisesti. Kuvittelevat tietävänsä missä sitä vaeltavaa luonnontaimenta on, mistä se on peräisin ja missä sen kuuluisi kutea. Itse en usko että suomalaiset taimenet eroaa kovinkaan paljon siitä, mitä taimentutkimuksissa vähän ansioituneemmat ulkomaalaiset kalatieteen tekijät ovat taimenen vaelluskäyttäytymisestä saaneet selville. Itse veikkaan että suomalaisilta taimentutkijoilta suomut tippuvat pian silmiltä, että lopulta ymmärretään taimen ekologia paremmin, ja että purovesien ja luonnonkantojen dissaaminen / diskriminointi loppuu sen myötä. Haastavaa tutkittavaa riittää.
On yksi asia selvittää missä määrin jostain kohteesta lähtee taimenia pidemmälle vaellukselle. Toinen juttu on selvittää kuinka ylös kasvualueelta synnyinseutuja kohti taimenen kutuvaelluksella haluaisi ja mihin asti pääsi. Kuivuus on monina syksyinä merkittävä rajoite myös pienemmille kaloille kutunousussa, niin sitä suurempi kysymys se on myös isommille kaloille.
ps. Jos Suomi on tuhansien järvien luvattu maa, niin se mitä suuremmissa määrin on valitettavasti myös tuhansien patojen ja muiden keinotekoisten vaellusesteiden luvattu maa.
Lapin lääniä lukuunottamatta rasvaevällinen taimen
pitää rauhoittaa kokonaan. Rauhoituksen
alkamisaika voisi olla vaikka 3 vuoden kuluttua
päätöksestä. Silloin leikkaamattomat istutukset
ehtisi vielä hyödyntää, mutta yhtään
leikkaamatonta ei kannattaisi enää istuttaa.
Vaikka tuollainen rauhoituspäätös ei helpottaisi
välittömästi uhanalaisen taimenen elämää, niin
muutaman vuoden kuluttua sillä olisi valtava
merkitys. Samalla voisi lisätä
mätirasiaistutuksia.
Verkko ei tietenkään erottele rauhoitettua ja
rauhoittamatonta, mutta jos sitä rauhoitettua ei
saa ottaa veneeseen ja ravinnoksi, niin vähentää
se ainakin jokiin nousevan taimenen
verkkokalastuksen motiivia.
Entäs ne padot tai kalatie? Sitä vaeltavaa taimentahan tässä halutaan elvyttää. Vai pitäisikö pikemminkin toivoa etteivät sittenkään vaeltaisi. Vai pitääkö patojen yhteyteen järjestää jotain loukutuksia ja ylisiirtoja?
Tässä mainitsemani Inarinjärven DNA-tutkimus:
www.doria.fi/bitstream/handle/10024/50379/
AnnalesAII245.pdf?sequence=1
Vaikka taimenesta puuttuu paljon tärkeää
tutkimustietoa, niin vaeltavien taimenkantojen
tila tiedetään melko varmasti. Siis se että
kudulle palaavia taimenia on sisävesissä
järkyttävän vähän. Niitä on niin vähän, että
niiden tutkiminenkin alkaa olla jo vaikeaa. Tämä
ikävä tosiasia saattaisi tulla eteen tuommoisessa
Henkan esittämässä nousuestetutkimuksessakin.
Tuolta löytyy väitöskirja taimeneen liittyen:
http://julkaisut.jyu.fi/?id=978-951-39-4150-5
Tuo genetiikka on kyllä kinkkinen kysymys,
mielestäni tuo Inarin tutkimus herättää kyllä
epäilyksiä että tässä hommassa geeneilläkin on
osuutensa. Henkilökohtaisesti uskon että ne
vaellusgeenit tulevat nopeasti populaatiossa
esiin, jos vain vaeltajatkin päästetään
osallistumaan suvunjatkamiseen.
PS. Börjellä kannatettava ehdotus
olin eilen kalassa ja otin taimenen ruokakalaksi. teinkö väärin vai pitäisikö koko taimenen kalastus lopettaa?
Kalateiden suhteen tehdään ympäri maata töitä
kaiken aikaan. Kyllä noita entisiä nousukalojen
jokia saadaan nousukuntoon yksi kerrallaan.
Kymmenen vuoden päästä tilanne on taas paljon
parempi. Rahaa on kuitenkin rajallisesti ja
lupaprosessit hitaita ja hankalia jos valittajia
vain löytyy.
Nyt vaan pitäisi alkaa varmistaa, että niitä
nousukalojakin riittää. Eihän ne kalatiet
välttämättä ihan helppoja ole nousta. Parhaille
kutupaikoille, jossa pohjan ja veden laatu ovat
kohdillaan, on aina pitkä matka.
Kudulle yrittäviä kaloja pitää saada tarpeeksi ja
latvavesillä luonnonvaraiset tai mätirasiasta
syntyneet taimenen poikaset pitää turvata. Siihen
täyssuojelu lienee ainoa toimiva keino.
Järkyttävä tosiasia on se, että vaeltavaa taimenta on hyvin vähän enää, johtuen siis mm. kasvualueella tapahtuvasta liiallisesti pyynnistä. Myös padoilla on vähän vastaavanlaiset vaikutukset yläosien taimenkantoihin. Reittikoskissakin iso osa kutukaloista onkin paikallisia mulloja. Koiraiden osuus lienee kohtuullisen suuri. Yksi iso kysymysmerkki on nyt se, että onko nämä mullot uhkaksi, vain luonnollinen taimenen ilmentymä ja mahdollisuus. Onko ns. paikallisten esiintymien dissaaminen perusteltua vai ei. Inarinjärven sijaan mielenkiintoisempaa olisi tutkia esim. Tornionjokea tai Isojokea. Niitä valuma-alueita järvet ei pilko ihan samassa määrin kuin Inarissa. Ensimmäinen pienehkö järvi voi olla sen järvivaeltavan kasvuympäristö. Toiset vaeltaa edemmäs. Jotkut jopa merelle asti.
Ulkomaalaisten tutkimustulosten perusteella vaelluskäyttäytyminen ei ole perinnöllinen selviö. Eri kantojen välillä on perinnöllisiä eroja, jotka saattavat selittää sen että miksi jotkut yksilöt onnistuvat lisääntymisessä tietyssä ympäristössä paremmin kuin vierasperäiset mutta samalle alueelle istutetut tai sinne eksyneet. Jossain määrin sekoittumista tapahtuu luontaisestikin. Jos muistan oikein niin noissa ulkomaalaisissa tutkimuksissa ravinnolla saattaa olla jokin osuus siihen että käynnistyykö kalayksilöllä syksyn aikana morfologinen muutos joka johtaa hiljan siihen että seuraavana keväänä taimen lähtee vaellukselle. Joissain kannoissa voi olla suhteessa enemmän lähtiöitä, ja toisissa vähemmän. Siltä osin kun ymmärretään vaellusgeenillä sitä että geeneissä on jotain mikä saa jotkut taimenet vaeltamaan, niin sellaista geeniä on kaikissa taimenissa. Missään nimessä ns. purotaimenilta ei puutu mitään sellaista geeniä mikä vain ns. vaellustaimenilla olisi.
Kantojen elinvoimassa ja kutukäyttäytymisessä voi olla isojakin alueellisia eroja, ja siksi tietyt hyvinkin lähellä olevat kannat eivät välttämättä perinnöllisesti sekoitu juurikaan keskenään. Jotkut kannata tekevät maantieteellisesti pidempiä kasvuvaelluksia, toisen lyhyempi. Inarinjärven alueella latvapurojen taimenten ja Inarinjärven väliin jää monia järviä joissa hyvinkin voi kasvaa ylemmiltä alueilta peräisin olevia toimenia. Kaikki ei suinkaan vaells Inarinjärveen asti, vaikka vaellustaimeniksi muuttuvatkin. Toinen mahdollinen selitys voi olla ikä. Jos toisessa ympäristössä taimen tulee vaellusikään 2 vuodessa, niin päätöstilanne tulee nopeammin ja selkeämmin eteen, kuin että jos karummassa ympäristössä kasvaa 5 vuotta tullakseen vastaavaan kokoon ja kypsyyteen. Josko sillä tai ravinnolla on vaikutuksia. Mahdollisuuksia on monia. Todennäköisesti Inarinjärven ympäristön eriutyneissä taimenissa on erilaisia erityisominaisuuksia plus kannan sisäillä erilaisia yksilötason selviytymisstrategioita.
Minun on vaikea kuvitella taimenella olevan vaellusgeeniä. Minun on vaikea arvioida että missä määrin Inarinjärven olosuhteet on vertailukellpoisia ja sovellettavissa muuhun Suomeen. Onhan Pohjoisemman Lapin purotkin aika paljon niukkaravinteisempia ja talvet kuivia Etelässä pienissä metrin pari kapeissa puroissa silloin tällöin asukkaat ovat yllättäneet sellaisia yli 5 kilon taimenia rutikuivasta purosta, vaikka eivät ole puron taimenkannasta olleet ennestään lainkaan tietoisia. Ja tämä on tapahtunut niin pienissä uomissa, että Inarin alueella niin pienissä ei välttämättä taimenta esiinny lainkaan. Jos siellä Tanskassakin ne hyvät "meritaimenjoetkin" mitä tässä yhdessä tutkimuksessa tutkittiin oli vain 0,5-2 metriä leveä. Itse sanoisin sellaista pikemminkin kutuojaksi. Norjassa ja Tanskassa noi taimenkannat on kuitenkin hyvin paljon runsaslukuisempia - antaen ehkä paremman käsityksen taimenen käyttäytymisestä mitä se voi olla kun kannat on edes hieman elivoimaisempia.
Sekakalastus ja istutukset hämmentää tätä koko soppaa hyvin pahasti. Siksi ainakin itse esitin jo kauan sitten istukkaisiin kohdistuvaa valikoivaa pyyntiä yhdeksi olennaiseksi keinoksi edistää luonnontaimenten suojelua. Istukkaiden pyytäminen on kaikin puolin ok. Sitähän varten niitä istutuksia suurimmaksi osin vesiin laitetaankin. Sen on sitten oma juttunsa että tarviiko ihan kaikkiin vesiin vierasperäisiä taimenia ylipäätään istuttaa. Ehkä vähän pienempikin määrä riittäisi. Istukkaisiin kohdistuva valikoiva pyynti suojelisi luonnonvaraisia taimenia tasapuolisesti, riippumatta siitä että mistä ovat peräisin. Ainakin luonnonsuojelujärjestöt taisivat olla sitä mieltä että se luonnontaimenten rauhoittaminen olisi vain turhaa kalojen kiusaamista. Haluaisivat mielummin kait totaalisrauhoituksia. Taisi suhtautuminen kalastusjärjestöissäkin ja esim. Uudenmaan ELY-keskuksessa olla vähän saman suuntainen. Jos ei sitä, niin toinen vaihtoehto vaellustaimenen palauttamiselle on vesivoiman ja patojen alasajo. Ei taida sekään innostaa ympäristöjärjestöjä, joiden mielestä vesivoima niin niin kestävää ja hienoa.
Taimenen elinympäristöjä on pilattu läpäisyperiaatteella maassamme hyvin laajalti. Ja tästä riippumatta taimenen ekologinen olemus ja vaelluskäyttäytyminen on ehdottoman olennainen asia selvittää ennen kuin suojelutoiminnan suhteen tehdään pitkävaikutteisia tai jopa peruuttamattommia päätöksiä. Joskus priorisointikysymykset voivat olennaisesti vaikuttaa siihen miten nopeasti ja kestävästi parempiin tuloksiin päästään. Tutkimustietoa on ehdottomasti liian vähän.
Moikka,
Mielenkiintoinen keskustelu tärkeästä aiheesta.
Oma käsitykseni geenien vaikutuksesta taimenen vaelluskäyttäytymiseen on sillä kannalla, että taimen lähtee meri- tai järvivaellukselle, kun siinä on ensin tapahtunut geenien ohjaamia smolttiutumismuutoksia. Smolttiutuvien taimenten väritys muuttuu, ne parveutuvat ja elimistö alkaa ennakolta sopeutua suolaisempaan ympäristöön. Tämä käsitys nojaa pitkälti yhteen ruotsalaiseen tutkimuskoosteeseen, johon oli kerätty laaja aineisto sekä Itämeren että kaukaisempien vesistöjen taimentutkimuksista. Pääosa koski Itämeren aluetta.
Oma käsitykseni on myös se, että vaelluskäyttäytyminen ja smolttiutuminen löytyy kaikista taimenkannoista, niistäkin jotka viettävät koko elämänsä virtavedessä. Piilevä käyttäytyminen nousee ajan myötä vallitsevaksi, jos luonnonvalinta sitä suosii. Käsittääkseni tämä on myös vallitseva käsitys tutkijoiden ja viranomaisten piirissä nykyään.
Tuo inarinjärven tutkimus on otoskooltaan aivan liian pieni ja siihen ei todellakaan kannata perustaa mitään pitäviä teorioita. Se aiheutti kritiikkiä jo kun julkaistiin vasta käsikirjoitusvaiheessa tutkijan väitöskirjassa.
Suuntaa antava havainto kuitenkin, joka tosin on monessa yhteydessä tulkittu aivan väärin.
Tutkimus (jos olisi otoskooltaan luotettava) voi yhtä hyvin kertoa Inarin taimene huonosta tilasta tai purovesien tuhosta. Kyseisten jokien latvat ja sivu-uomat on kuitenkin kertaalleen perattu.
Aivan naurettaavaa vedota tuollaisen paperin nojalla taimenen voivan Suomessa hyvin.
Julkaisu liittyi erääseen väitöskirjaan ja villi veikkaukseni on, että paperi piti saada nopeasti ulos, jotta väitöskirja saatiin ulos. Muuten olisi ollut järkevää odottaa vuosi ja analysoida kymmenkertainen määrä näytteitä.
Komppaillaan tuota Börjen ehdotusta. Tosin näkisin
lapin suunnallakin järkevänä saaliskiintiöt
saaliin suhteen esim. Inarin järvellä
uisteltaessa. Joelle tietenkin myös sopivat.
Kalan massa istuttamisesta ei tunnu
todellisuudessa olevan, ku haittaa ja
saalispainetta lisäävä vaikutus. Tähän touhuun
pitäs tula ehottomasti tolkku. Luononkala status
lisäks nostaa kalavesien arvoa. Satunnaiset,
kappalemäärältää pienet ja rasvaeväleikatut
pienpoikasistutukset vois ehkä olla paikoin
paikallaan. Tämä kuitenkin niin, että istutettava
kala pitäs oll orkkiskantaa tai ainakin likelle
olevaa.
kyllähän se on selviö, että nyt on viimeistään
tullu aika toimia, jos taimen vielä halutaan
pelastaa.
Isoa vaeltavaa luomukalaa ei taideta Suomessa
tavata enään, kö Juutualla, Ivalojoessa ja
koilismaan joissa. Tietty erikseen sitte mereen
yhteydessä olevat joet, joissa kala kyllä tätä
nykyä tuppaa olemaan istaria.
-Joet kuntoon myös hydrologisesti.
-Kunnostuksissa tulis huomioida myös muut lajit,
ku taimen. Tosin ei ihmistä huviveneväylineen.
-Kutusoraikkojen jatkuva kunnossapito
-Pellot, suot ja metiköt kuntoon
-Jäteveden puhdistus vihdoin ja viimein kuntoon.
Meillä tän suhteen asiat kohta huonommin, ku
sloboilla.
-vesistöjen kunnioituksen ja arvostuksen
kohottaminen
-Eri kalastusmuodot pitäs olla vaffasti
kontrolloituja ja saalismäärille asettaa selkeät
kiintiöt paljon saa pyytää mitäkin lajia vuodessa.
Hieman saman suuntaisesti, ku metsästyksessä.
Taimenen kohalla tää tarkottas joku c&r-kalastusta
tahi täysrauhaa.------> Muutos suomalaiseen
kalastuskultuuriin
Näihin edeltäviin on pitkä tie vaikka paljon hyvää
on huonon ohella myös tapahtunu. Aika alkaa vaan
käydä vähiin.
Taimenen rauhoitus olisi hyvä ratkaisu. Tietysti pitää muistaa että taimenelle on tärkeää myös se että elinympäristö on hyvä. Jos esimerkiksi järvialtaalla, jossa taimen elää on voimakasta petokaloihin kohdistuvaa pyyntiä ja esimerkiksi kuhat verkotetaan vähiin, niin tällöin muikku kääpiöityy ja kun kääpiöityneen muikun kutu ei onnistu, niin tulee muikkukato ja taimenille ei riitä ruokaa. Siis koko vesiekosysteemin pitää toimia että taimen menestyy.
Ylipäätään pitää ihmetellä nykyistä kalastusta, kun jopa kymmenien tuhansien eurojen välineistöllä kalastetaan yhä kuin nälkävuosien aikaan, ja lahdataan kaikki saadut kalat. Eikö kalastus ole kuin itsekästä ahneutta, ja tavoitteena on pyytää se järven viimeinen lohikala pois, ettei joku muu sitä saisi? Eikö olisi kaikkien etu, jos kalakannat voisivat hyvin ja kaloja olisi vesissä paljon? Ainakin itse kalastaisin paljon mieluummin järvellä, jossa näkisi suurten lohikalojen hyppivän silloin tällöin. Tuntuu vain siltä että tässä mäyräkoiria tyhjentävien itsekkäiden kalastajien maassa minkäänlaiset toimet kalakantojen eteen eivät ole mahdollisia. Ajattelu menee lähinnä tyyliin: "minulla on kallis uisteluvene ja 20 vapaa, ja saan useita mittakaloja joka syksy. Kyllä niitä siellä on, ei tässä mitään piipertäjien rauhoituksia tarvita."
Taitaa olla tää kiire yhteiskunta ja vähänen
vapaa-aika mikä aiheuttaa sen, että kalastuksessa
keskitytään pelkästään tulokseen, niin että kaikki
muut unehtuu. Kalastuksen pitäs olla tietenni
mahollisimman saalisvarmaa ja sillä onko kala
vaffasti taisteleva luomu vai tankkiautosta ulos
päässy evätön lötkö ei juurikaan ole merkitystä.
Lupahinnat pitäs olla sidoksissa pelkästään
saalisvarmuuteen ja siihen kuinka paljon
kalapaikkaan on lätkitty laituria sun muuta
kalastustapahtumaa helpottavaa tekijää. Meillä
vielä kummaksutaan touhua, jossa maksetaan kallis
hinta siitä, että pääsee kalastamaan kirkkaaseen
veteen haastavaa luomufisua. Näin kärjistetysti.
Oleellista on vaan se kuinka paljon saa kalaa.
Veden laadulla tai maisemilla ei kerkiä juurikaan
olemaan merkitystä. Kuhan uistin on mahollisimman
suurella tehokkuudella jatkuvasti vedessä.
Kalastusmatkailu ei sais kehittyä, ja jos omaan
kalastukseen tulee pieniäkiä rajoittimia, vaikka
sillä saattas olla positiivinen vaikutus
pidemmällä tähtäimellä ite kalastolle, ni alkaa
kauhia valitus. Vaikka asiat ois kuinak
yksinkertaisia toteuttaa, ne kumotaan liian
vaikeina, kuhan vaan oma kalastus ja saalis ei
pienene. lyhytnäköisyys.
Hyvä Rieti! Olen ihan samaa mieltä kanssasi meidän suomalaisten suhtautumisesta esim. juuri kalastukseen. Raamatun sanoja siteeratakseni: On niin helppo nähdä rikka veljensä silmässä mutta ei malkaa omassaan. Taimenen ja lohen täysrauhoitus muutamaksi vuodeksi voisi vielä pelastaa nämä kannat kuilun partaalta, mutta tuskinpa sellaista konsensusta maastamme löytyy. Sellaista toimenpidettä olisi myös paljon helpompi valvoa kuin ns. kiintiöitä, joille voi yksinkertaisesti haistattaa pitkät ja repiä kalaa ylös niin paljon kuin sielu sietää - ja sietäähän se! Esimerkkejä kyllä löytyy pilvin pimein...
Heitänpä mukaan vielä aiemmin useasti esittämäni väittämän:
Koskien n.s. kunnostukset ovat useasti olleet negtiivisia tuloksiltaan.
Ne on tehty alunperinkin joko vain veneilyä silmälläpitäen tai niin tietämättömästi, että taimenen kutu on vain vaikeutunut "kunnostuksen" vuoksi.
Käsittämätön kivien mättämisvimma on vain haitaksi.
Tehdään muka suojapaikkoja poikasille, -joita ei synny koska "kunnostus" estää kutemisen.
Oikea taimen tarvitsee kutupaikallaan tilaa virran suunnassa noin kolme metriä.
Taimen voi kyllä yrittää kutea huonossakin paikassa jos muita ei ole.
Jälkikasvua niistä ei kuitenkaan juurikaan synny.
Virta ei saa olla pyörteistä kutupesän kohdalla vaan kalan tulee voida tehdä pesä niin, että siihen muodostuu alipaine.
Tällaisessa pesässä mäti pysyy ja happi riittää.
Naaraskala kaivaa kuoppaa ja kokeilee vähän väliä onko siinä alipaine.
Vasta kun se itse tuntee imeytyvänsä kuopan pohjaa kohti se hyväksyy pesän ja kutee siihen.
Koskiin mätetyistä kivistä hyötyvät pää-asiassa vain telkät, koskikarat ja mateet.
Toinen asia on jo syntyneiden poikasien suojapaikat.
Niitä tarvitaan aivan rannan tuntumassa.
Koskille joissa on moottoriveneliikennettä tulisikin asettaa vanhan ajan uittopuomit estämään perä-aaltoa lyömästä rantaan.
Y.m. ongelmat ovat muutamia monien joukossa.
Kuitenkin se on hyvin merkittävä jo siksi, että huonoilla kunnostuksilla pilataan loputkin vähäiset mahdollisuudet
luonnolliseen lisääntymiseen harvoissa vielä vapaissa taimenkoskissamme.
Aivan liialliset verkkomäärät, olemattoman pienet luvalliset ja luvattomat voimalat,
sekä kalateiden puuttuminen ovat muita huomattavia ja ratkaisevia ongelmia.
On pakko kirjoittaa.. Tiedän pieniä jokia ( = puroja )esim. Etelä-pohjanmaalla, joissa on taimenta. Latvavesiä, mutta kuitenkin.. Niistä ei yleisesti paljon puhuta, ja tietääkseni ne saavat olla melko rauhassa. Kanta on tietenkin haavoittuvainen ja minusta ehdoton rauhoitus on näille paikoille tosi tärkeää. Toki en ole mistään lukenut, että sellaista edes olisi. Onneksi nykyihmiset eivät niihin paljon eksykään.
Minusta on hyvä, että esim. monissa suuremmissa koskipaikoissa puhutaan rasvaevällisten taimenten vapauttamisesta. Ajattelen, että se ei ole pelkkä suositus, vaan koen sen ehdottomana vaatimuksena. Noita pikku jokien taimenia en lähde edes vasiten kiusaamaankaan. Isommilla koskilla nostan ruokakalaksi korkeintaan istukkaan tai kirjolohen, joita nyt pääasiassa saaliiksi sattuu tulemaankin.
Noita jokien kunnostuksia on tehty esim. Itä Suomessa viimevuosina. Ongelma on tosin se, että jos taimenten halutaan nousevan jokiin, niin niiden loppuunpyynti pitäisi saada loppumaan järvialueilla. Toinen ongelma on se, että nykyisin jokien rannoille jätetään käsittelemättömiä metsiä. Itse kävin muutama viikko sitten tälläisellä alueella, ja taimenjoen rannalle oli jätetty molemmin puolin jopa kymmeniä metrejä leveä kaistale suuria kuusia. Paljon kuusia oli jo kaatunut jokeen, ja on vaikea kuvitella, että miten taimen pääsisi sellaisista rydöistä läpi. Käsittämättömintä tässä on se, että Metsäkeskus rahoittaa tälläisten taimenten nousujokien patoamisten toimeenpanoa, siis toimintaa pyöritetään käsittääkseni verorahoilla. Suurista kuusista tippuu neulasia jokeen, ja humusta tulee valtavat määrät jokeen. Lehtipuiden jättö jokien rantaan on myös merkittävä humuksen lähde.
Nyt tuli Rietilta aika paksua köyttä. Rantapuusto on puroluonnon ja kalastonsuojelussa aivan keskeisessä roolissa. Kaatuneet puut eivät muodosta vaellusestettä. Jos pienimuotoisesti kynnystävät, niin sillä on uomaa rikastuttava vaikutus. Mutta toki jokaisella saa olla omat näkemykset asiasta. Siis ihan siinä missä esim. luonnonsuojeluliitto on sitä mieltä että vesivoima ja padot on tosi jees, ja istukkaisiin kohdistuva valikoiva pyynti on suorastaan tuomittava. Lisäksi em. liitossa on sisäisesti erittäin vahva näkemys siitä ettei ainakaan Etelä-Suomen luonnonvaraisia taimenkantojen tarttis ollenkaan suojella, koska ovat eräiden näkemysten perusteella pääosin saaneet alkunsa tanskalaisella ns. purotaimenelle tehdyistä istutuksista. Onko taimen luonnonsuojelullisesti laisinkaan suojeluarvoinen, siinä eräs luonnonsuojeluliittoa askarruttava kysymys. Et jos joku on ihmetellä luonnonsuojeluliiton laimeaa suhtautumista taimenkantojen suojeluun, niin siinä selitys. Ei varmaan ole ensimmäistäkään sellaista tahoa tai henkilöä jolla ei olisi monien hyvien näkemysten, ajatusten ja taidon ohella muutamia kummallisiakin näkemyksiä, tai väärää tietoa - tai toisin päin.
Vielä noihin pienimuotoisiin rytöihin tai vastaviin kynnyksiin. Alivirtaaman aikaan voi olla jopa totaalisia esteitä. Alivirtaaman aikaan taimenilla ei liene suurempaan ylösvaeltamisen tarvetta. Nousu tapahtuu pääosin korkeamman veden aikaa jolloin korkeuserot tasottuvat. Monesti pienistä kynnyksistä on kuitenkin taimenelle enemmän hyötyä kuin haittaa. Kynnykset rajoittavat muiden kilpailevien kalalajien levittäytymistä samoille ympäristöille. Parhaimmat lisääntymis- ja poikastuotantoalueet on usein sellaisia missä ei muita kalalajeja esiinny. Kaikenlainen puutavara purossa antaa pohjaeläimille hyvän kasvualusta, ja ne taas syövät lehtikariketta. Mitä enemmän purossa on puuta ja lehtikariketta, niin sen enemmän ja monipuolisemmin pohjaeläintä = ravintoa kaloille. Lehtikarikkeen määärä vaikuttaa olennaisesti myös siihen että kuinka paljon puroissa on ravuille kasvupotentiaalia - joskin ravut viihtyvät paremmin lämpöisemmissä puroissa kuin taimen. Mitä paremmin puronvarsilla on varjostavaa puustoa, niin sen paremmin myös estävät haihduntaa, ja varmistavat viileän veden. Jos puroihin tulee haitallisesti humusta, niin on tyypillisesti peräisin ojituksista tai muusta voimakkaasta maanmuokkauksesta. Sellainen toiminta olisi olennaista saada loppumaan.
Joo ei käsittääksi myöskään humus niin kovin vaarallista ole, että sen vuoksi pitäs alkaa jokien ja purojen rantoja puilta perkaamaan.
Listaatko Rieti vaikutukset, jotka runsas humuksen määrä sinun mielestäsi jokeen ja puroon aiheuttavat.
Mielellään näkisin millaisen tapahtumaketjun olet ajatellut.
Rieti, lopeta tänne kirjoittelu kun et mistään
mitään ymmärrä. Keksi uusi harrastus
disinformaation levittämisen tilalle. Joen rannalle
jätetty suojavyöhyke on vain ja ainoastaan
positiivinen asia.
Tässä tietoa Mustajoesta, jonka varrella kävin asioita tutkimassa sienestysreissulla muutama viikko sitten.
http://www2.lappeenranta.fi/lehtitietokanta/artikkeli.php?id=9841
Joen varrella on metsäkeskuksen rahoittamana jätetty hakkaamatta jopa 50.n metrin kaistaleita, ja suuria korpikuusia on kaatunut valtaviin, majavanpatomaisiin rytöihin joista ei taatusti yksikään taimen nouse, kuten jutussa mainitaan. Joki olisi erinomainen taimenjoki jos puusto raivattaisiin joesta ja sen varrelta. Koska ko. joessa on kapeitakin kohtia, joista pääsee kiviä pitkin joen yli niin yksikin joen yli kaatunut kuusi, jonka edustalle kasautuvat kepit yms. roina estää totaalisesti lohikalojen nousun.
Jos ko. jokeen haluttaisiin taimenen nousevan, niin ranta tulisi käsitellä joen vierelle asti. Esimerkiksi yläharvennus, jossa ylisuuret ja lahot puut poistetaan pitäisi uoman avoinna, ja jättäisi kuitenkin vähän puustoa rantaan tuomaan varjopaikkoja ja suojaa kaloille. Ylipäätään Etelä Suomen jokivedet ovat pääosin aikanaan ruopattu uiton tarpeisiin, ja ilman näiden rännien kunnostusta ei niistä saada taimenvesiä millään. Pitää kuitenkin muistaa, että ennen ihmisen metsien tehokäsittelyä olivat metsät kasvaneet hitaasti ilman harvennuksia ja tämän takia jokiin aikanaan kaatuneet puut olivat oksattomia, eivätkä nykyisissä tehotuotantometsissä kasvaneita oksaisia joentukkijoita.
Mitä tulee jokiin kulkeutuvaan humukseen, niin eikös se ole nimenomaan kiintoaines, joka kutusoraikot peittää ja ojitus tuo kiintoainesta vain hetkellisesti, jonka jälkeen kiintoaines tulee nimenomaan näistä oksaisista jokien laidassa kasvavista havu -ja lehtipuista. Erityisesti lehtipuut ovat haitallisia, koska kuusi on luontaisesti puulaji joka voittaa muut puut kasvukilpailussa, varsinkin jokien varsilla. Ei ole todellakaan joen kannalta yhdentekevää onko jokien rannoilla oksaisia koivuja, vaiko luontaisessa kilpailussa vähäoksaisiksi kasvaneita kuusia, kiintoainesta tulee yhdestä koivusta samanverran kuin sadoista vähäneulasisista kuusista.
Sivut
Lisää uusi kommentti